Patmosystävät eivät väisty juutalaisen kansan rinnalta

Messiaanisen pastori David Zadokin kanssa rinta rinnan seisomme Armo ja Totuus -seurakunnan edessä. Juutalainen ja pakana. Yhtä Jeesuksessa. Molemmat kantaen näkyä juutalaisen kansan ajallisesta ja iankaikkisesta hyvinvoinnista. Olemme tukeneet seurakunnan työtä alusta saakka.  Kuva kertoo siitä, että Messiaan tähden pidämme toisistamme kiinni.

pasi ja david 2

Heinäkuussa ei ole kohdattu helteitä, paitsi työssämme. Suomen säästyessä melko hyvin koronapandemian tuhoilta, monilla lähetyskentillämme työtoverimme tekevät työtä oman turvallisuutensakin riskeeraten.

Israelissa on menossa toinen korona-aalto. Patmostuella palkattu työtoverimme Edi Golder käy iäkkäitten juutalaisvanhusten luona, vie heille ruoka-apua ja rukoilee heidän kanssaan. Autamme Israelissa useamman yhteistyöjärjestön kautta monissa eri kohteissa.

Samoin Moldovassa ja toisissa Idän diasporajuutalaistyön kohteissamme työtoverimme auttavat tänä vaikeana aikana jokaisena päivänä, kesälläkin. Vanhukset ottavat avun vastaan kyynelissä ja kiittäen.

Rukoilemme päivittäin, että lähetyksen tarpeet olisivat ystäviemme sydämissä yhtä polttavina kuin meidän rukouksemme ovat Herran puoleen, että Hän vastaisi näihin ajankohtaisiin haasteisiin työssämme.

Sinun rakkaudenlahjasi juuri nyt heinäkuussa on hyvin odotettu. Kiitos, että ojennat kätesi ja autat kääntöpuolen siirtokortin tiedoilla. Kun annat lahjasi Jeesuksen käsiin, työtoverisi Patmoksessa vievät avun rakkaitten juutalaisten käsiin.

Paavali sanoi meidän pakanoiden tulleen osallisiksi juutalaisten hengellisistä aarteista ja siksi meillä on velvollisuus auttaa heitä maallisilla (Room. 15:27). Näin tahdomme tehdä myös heinäkuun hiljaisina aikoina, jolloin selvästi lahjoitustuloissa on havaittavissa kesän vaikutus. Mutta juutalaiskenttiemme tarpeet eivät ole lomalla. ”Mutta älkää unohtako tehdä hyvää ja jakaa omastanne, sillä senkaltaisiin uhreihin Jumala mielistyy.” (Hebr. 13:16).

Kiitos, kun tartut tässä viestissä olevaan mahdollisuuteen toimia Israelin elämäksi.

PASI TURUNEN
Patmos Lähetyssäätiön toiminnanjohtaja

PS: Joka päivä työssämme tarvittaisiin 14 000 euroa, jotta työtä voidaan jatkaa kaikilla kentillämme.

Hän on itse sanonut: ”En minä sinua hylkää enkä sinua jätä.” – Hebr. 13:5

Yläkuvassa kolmen vuosikymmenen ystävyys: Patmoslähetti Hannele Suortti ja Kishinevin juutalainen Aleksandra Iszrailevna. Aleksandra sai tänä keväänä taivaskutsun 95-vuotiaana. Vuosien ajan hän sai rakkaudellista huolenpitoa työmme kautta ja kuuli evankeliumin.

Alla vasemmalle Lena -työntekijämme rukoilee sairaan juutalaisvanhuksen puolesta Transnistriassa ja oikealla Edi Golder vei ruokapaketin juutalaiselle Marianalle (85) Israelissa. Juutalaiset ovat Jumalan omaisuuskansa, jonka keskuuteen Patmoksen Israel- ja juutalaistyö välittää sinun rakkaudenlahjasi niin Israelissa kuin diasporassakin eläville juutalaisille. Lähettimme Edi Golder vie Messiaan rakkautta Patmos-autolla Israelissa. Tue Israel-työtämme nyt – anna lahjasi kesän kiireisiin tarpeisiin.

”Olen pitänyt monia asioita käsissäni ja menettänyt ne, mutta kaikki se, jonka olen antanut Jumalan käsiin, on säilynyt.” – Martti Luther