Perhe, jolle Operaatio Joulun Lapsi kuuluu jokaiseen vuodenaikaan

Sisarukset Pia Pelkonen ja Pauliina Korhonen ovat pakanneet Operaatio Joulun Lapsen lahjoja jo pitkään. Projekti on koko perheen yhteinen. Keskusvaraston tarkistustalkoissa joulukuussa 2022 Pia (toinen oik.), Pauliina (oik.) sekä Pauliinan tytöt Bella (vas.) ja Bea (toinen vas.) kertoivat ajatuksiaan Operaatio Joulun Lapsen työstä.

Bella, Bea ja Pauliina Korhonen, Pia Pelkonen

5-9- ja 10-14-vuotiaiden tyttöjen tarkistuspöytien ääressä työ etenee sutjakkaasti. Bella Korhonen kertoo olevansa varastolla toista kertaa tarkistustalkoissa, ja lähteneensä perheensä kanssa ajamaan Itä-Suomesta Helsinkiä kohden jo aamuseitsemältä. Pakettien pakkaaminen Bellalle sen sijaan on tullut tutuksi jo niin monelta vuodelta kuin on ikääkin, sillä hänen Pauliina-äitinsä siskonsa Petran kanssa 90-luvulla partiossa pakkaamat Operaatio Joulun Lapsen kenkälaatikkolahjat iskivät tähän perheeseen niin suuren kipinän, että nykyään lahjapaketteja pakataan ympäri vuoden.

Bellan ja Bean ollessa pieniä, Pauliina koki Operaatio Joulun Lapsen hyväksi keinoksi alkaa harjoittelemaan lasten kanssa antamista, silloinkin, kun ei itse saa mitään takaisinpäin. Lahjoja pakattiin sen ikäisille lapsille minkä ikäisiä tytöt kulloinkin olivat. Nykyään lahjoja pakataan kaikille ikäryhmille, jokainen ikäryhmä mahtuu hyvin Korhosten pakkaustalkoiden listalle, sillä vuonna 2022 he pakkasivat ”200-300 pakettia, me ei niin lasketa”.

Bellan ja Bean täti Pia Pelkonen sen sijaan laskee kenkälaatikkolahjansa tarkkaan. Hän innostui mukaan projektiin kymmenisen vuotta sitten, ja sen jälkeen ensimmäisen vuoden kuusi pakettia ovat moninkertaistuneet valtavasti. Pauliina toteaa sisarensa olevan ”sellainen lahjaihminen”, joka aina tykkää antaa ja saada lahjoja. Siskokset pohtivat lahjan antamisen olevan todella merkityksellistä etenkin lapselle, joka ei kenties koskaan aiemmin elämässään ole lahjaa saanut.

Vuonna 2021 Pian käsistä valmistui 770 lahjaa, vuonna 2022 810. Projekti on todella koko perheen yhteinen, Pian ja Pauliinan vanhemmat osallistuvat pakettien rahoittamiseen ja kun kotonaankin paketteja pakkailevat Bella ja Bea kyläilevät Pia-tädin luona järjestetään silloin yhdessä suuria pakkaustalkoita. Tuolloin Pian ja Pauliinan isä kokoaa ja sulkee kenkälaatikkoaihiot, ja äiti järjestää tavaroita paketteihin, ja huolehtii, että kaikki pakkaajat saavat ruokaa syödäkseen. Pakkaustalkoiden jälkeen pääsee taas hetken aikaa kotona käymään saunassa, kun saunassa sekä vierashuoneessa säilötyt lahjatavarat ja paketit toimitetaan Patmos-talolle Helsinkiin. Pian huoneet kuitenkin taas täyttyvät, sillä Pia ja Pauliina bongailevat hyviä tarjouksia lahjatarvikkeista ympäri vuoden. Kesälomareissuilla lahjabongailua harrastetaan yhdessä. Tietenkin myös sukkapuikot tuottavat pipoja ja villasukkia Pelkosten ja Korhosten paketteihin ympäri vuoden.

Viime vuonna Pelkosen ja Korhosen perheet saivat odottamattoman joululahjan, saadessaan pakettien jakelumatkan kuvia selatessaan nähdä tässä kuvassa ensimmäistä kertaa oman pakettinsa vastaanottaneen lapsen. Kuvassa Romanian Vasluin alueella Delenin koulussa lahjaansa tutkimassa lahjan saanut poika Annamari Brandãon kanssa.

Bella ja Bea kertovat viihtyvänsä varastolla ja hehkuttavat, kuinka mukavaa on paketteja tarkistaessa päästä näkemään mitä kaikkea kivaa ihmiset ovat kenkälaatikkolahjoihin pakanneet, ja kuinka ajatuksella niitä tehdään. Jos välimatka ei olisi niin pitkä kodin ja varaston välillä, he haluaisivat osallistua tarkistustalkoisiin useampanakin päivänä. Onneksi seuraavana vuonna voi tulla taas. Kotona tarkistustalkoisiin mukaan pääsemistä innokkaasti odottaa myös pikkusisko Betty.

Varastolta kotimatkalle lähtiessään seurue pohtii vielä, olisiko matkan varrella jotain sopivaa kauppaa, josta löytää aarteita paketteihin. Ne eivät kuitenkaan olisi vuoden ensimmäiset. Tavaraa seuraavan vuoden paketteihin on käyty hankkimassa jo ennen varaston tarkistustalkoita.