Tästä alkoi meidän perheittemme joulu

Joulumusiikki soi taustalla, glögi höyryää kattilassa ja tunnelmaa korostamaan päälle on puettu joulupaidat. Jokavuotisista talkoista, jolloin ison perheen voimin tehdään Operaatio Joulun Lapsi-paketteja, on tullut jokaiselle tärkeä perinne, josta joulun odotus alkaa.

Perhekuva pakettien kanssa

Tämänkin vuotista päivää on valmisteltu innolla jo pitkään. Nyt olohuone on täyttynyt leluista, lämpimistä vaatteista, mummin kutomista lapasista, koulutarvikkeista, hammasharjoista ja palasaippuan tuoksusta. Jokainen perheen jäsen tietää että näistä tehdään joululahjoja Euroopan vähävaraisille lapsille.

Kun aihioita on taiteltu tarpeeksi, päästään vihdoin itse pakettien täyttämiseen. Touhu on tuttua, kokeneita lahjan pakkaajia itse kukin. Paketteja täytetään rinnakkain, välillä toinen toiselle huikaten ja iloisesti pakettien sisältöä näyttäen. Kun kaikki aihiot on täytetty ja vielä kertaalleen tarkastettu on yhteiskuvan aika! Valmista tuli ja samalla syntyi joulumieli!

Anna ja Antti perheineen – mukana OJL-keräyksessä vuodesta 2007.