Tee unelmista totta. Ryhdy kummiksi Etiopian lapsille!

Etiopiassa eivät vielä kaikki lapset pääse automaattisesti kouluun. Köyhät kylät kaupunkien ulkopuolella ovat kaukana valtion kouluista, eikä perheillä ole mitään mahdollisuutta järjestää lapsiaan niihin.  Näin on ollut tilanne myöskin Lokken kylällä Hawassan kaupungin liepeillä Etiopiassa.

Patmoksen Etiopian lähetti, nyt edesmennyt, Terhikki Taddese kantoi sydämellään näkyä koulusta Lokken kylän lapsille. Siitä syntyi Patmoksen Lokken kristillinen koulu. Nämä, pääasiassa muslimiperheiden lapset ovat suomalaisten Patmoskummien tuen avulla saaneet mahdollisuuden koulunkäyntiin ja sitä kautta kokonaisten perheiden elämä on muuttunut.

Lokken koulua käy lähemmäs 300 lasta esikouluikäisistä kuudenteen luokkaan asti. Lisäksi kummituen avulla tuetaan vielä joidenkin lasten opiskeluja eteenkinpäin. Patmos ylläpitää koulua kokonaisuudessaan.

Maksamme opettajien palkat, koulurakennusten vuokrat, oppimateriaalit, koulupuvut ja -reput, sekä kouluateriat. Lapset saavat koulussa paitsi akateemisesti korkeatasoista opetusta, myös kasvatusta kristillisten arvojen perustalta.

Patmos-kummien tuella nämäkin lapset ovat päässeet kouluun, saaneet koulupuvut, koulureput ja muut tarvikkeet opiskeluun. Koulussa lapset saavat myös lämmintä ruokaa. Kuva: Emilia Heinonen / Patmos Lähetyssäätiö

Terveyskasvatusprojekti

Uusimpana uskonaskeleena aloitimme tämän vuoden alussa terveyskasvatusprojektin koulun oppilaille ja perheille. Kouluterveydenhuolto on Etiopiassa uusi asia, eikä valtion kouluissa sitä ole.

Parahiksi ennen koronaepidemiaa saimme pidettyä terveystarkastukset ja ensimmäiset koulutusjaksot perushygieniasta niin lapsille kuin heidän vanhemmilleen.

Etiopian kummilapsi lääkärissä
Lokken kyläterveydenhuoltoprojekti on uusi tärkeä avaus Lokken kummiohjelmassa. Lasten terveystarkastusta kuvassa tekee terveysprojektin vastaava lääkäri Johanna Kuisma Löfbom. Kuva: Emilia Heinonen / Patmos Lähetyssäätiö.

Koronaepidemian aikana olemme tukeneet myös viljasäkkien hankinnassa kaikkien köyhimmille koululaisille ja heidän perheilleen. Lapsille on myös koko ajan tarjottu ateria, sillä se on monille päivän ainut ravitseva ateria.

Patmoskummit tukevat koko lapsiryhmää. Kerromme uutisia koko koulusta sekä yksittäisten lasten edistymisistä. Alussa olevalla videolla näet pienen tuokiokuvan koulun arjesta ja lasten unelmista.

Tervetuloa Patmos-kummiksi Etiopian Lokken koulun lapsille.

Ryhdy kummiksi

Voit myös olla yhteydessä sähköpostitse kummiohjelma(a)patmos.fi tai soita  Patmoksen lähetystoimistoon 0293  400  500.