Toivoa Brasilian slummin lapsille

Väkivaltaiset jengit hallitsevat Jangurusun slummissa Brasiliassa. Huumeet, väkivalta, prostituutio ja ryöstely ovat arkipäivää katujen elämässä. Elämä on päivästä toiseen jatkuvaa taistelua köyhyyttä, sairauksia ja nälkää vastaan. Pienet tytöt, ja erityisesti pienet pojat ovat vaaravyöhykkeessä ja jengien listoilla jo varhain. Ilman vahvaa väliintuloa ja tukea lapset ovat helppo saalis, sillä perheillä ei useinkaan ole minkäänlaisia voimavaroja ohjata ja tukea lapsiaan.

Patmoksen työntekijä Silja Lima johtaa miehensä Ronaldon kanssa Slummikeskus Taivasta Brasiliassa Fortalezan kaupungissa sijaitsevassa Jangurusun slummissa. Pasi Turunen kävi tutustumassa työhön viime kesänä, josta syntyi oheinen lyhyt video. 

Taivas-keskus loistaa kuin majakka kaiken pahuuden ja toivottomuuden keskellä. ”Tartumme lasten elämään, ennen kuin raaka katuelämä vie heidät”, kertoo Silja. Kummityömme kohteena ovat lapset ja heidän perheensä.

Slummikeskus on avoinna kuutena päivänä viikossa. Siellä järjestetään pyhäkouluja, läksykerhoja, tukiopetusta sekä jalkapallo-  ja askartelukerhoja lapsille. Äideille, joista monet ovat vasta teini-iässä, järjestetään kerhoja, käsityö- ja raamattupiirejä. 

Pojat tutkivat Raamattua yhdessä. Slummikeskus Taivas tarjoaa lapsille ja nuorille monenlaista aktiviteettia. Kahden käden evankeliumi toteutuu käytännön sosiaalisen auttamisen ja hengellisen työn muodossa.

Pienikin rakkaudenteko vaikuttaa

Silja ja Ronaldo myös vierailevat kodeissa ja nyt koronaviruksen aikaan pitävät puhelimella perheisiin yhteyttä. ”Kohtaamme satoja lapsia ja nuoria viikoittain”, kertoo Silja.

”Pienikin rakkaudenteko vaikuttaa ihmisen elämään. Kun saa lääkettä sairauteensa tai apua arkeensa, se voi muuttaa koko elämän suunnan. Jeesuksen rakkaus tulee lihaksi”, ajattelee Silja.  

Kaiken päämääränä on tuoda toivo ja tulevaisuus slummin lapsille ja perheille.  Työn punaisena lankana kulkee Jumalan rakkauden välittäminen. Työntekijämme haluavat kertoa, että lasten elämällä, tunteilla ja tulevaisuudella on merkitystä. Jumala on kiinnostunut heistä, Jeesus haluaa pelastaa heidän elämänsä.

Kummikohde Slummikeskus Taivas kokoaa yhteen myös lasten perheitä ja äitejä yhteisen aktiviteetin ääreen. Silja Lima kuvassa rukoilee yhdessä slummikeskuksen lasten äitien kanssa, joista monet tulevat hyvin vaikeista taustoista.

Tee hyvä päätös ja ryhdy kummiksi. Kummina mahdollistat Slummikeskus Taivaan toiminnan ja lasten kokonaisvaltaisen auttamisen vain 0.82 eurolla päivässä. Patmoksen Brasilian-työ voi olla sinun uusi kummikohteesi.

Ilmottaudu kummiksi

Voit myös olla yhteydessä sähköpostitse kummiohjelma(a)patmos.fi tai soita  Patmoksen lähetystoimistoon 0293  400  500.