Raamattuja rajavartioston sotilaille Etiopiassa

Kaksi vuotta sitten Patmosystävät mahdollistivat sen, että saimme jakaa Etiopian ja Eritrean rajalla palveleville etiopialaisille sotilaille ja kantahenkilökunnalle, sekä pohjois-Etiopian yliopistossa opiskeleville nuorille suuren määrän Raamattuja.

Novice in an orthodox monastery is reading a holy book

Tuolloin matka Etiopian pohjoisrajalle oli niin vaikeakulkuinen, että työmme johtaja Ayalew Taddese meni matkaryhmän kanssa loppumatkan kamelikyydillä, sillä autojen ei sallittu tulevan lähelle rajavyöhykettä.

Voitteko tuoda Raamattuja meidänkin sotilaillemme!

Nyt olemme saaneet uuden pyynnön! Kun Etiopian Somalian vastaisen rajan  vartioinnista vastaava eversti Tewolde oli kuullut edellisestä jakelusta ja sen tuottamasta hyvästä hedelmästä miehistön keskuudessa,  hän otti yllättäen elokuun alussa yhteyttä Ayelew Taddeseen ja pyysi Raamattuja myös omille joukoilleen ja korkeille upseereilleen.

Päätimme vastata haasteeseen heti, kun saimme siitä Patmoksen lähetystoimistoon tiedon. Nyt pyydetyt 500 Raamattua on hankittu ja Ayalew Taddese on lähdössä yhdessä eversti Tewolden kanssa kohti Somalian vastaista raja-asemaa hyvin vaikealle ja pitkälle, jopa vaaralliselle matkalle.

Tule mukaan!

Kutsumme sinua mukaan tähän tärkeään hankkeeseen. Yhden Raamatun hinta on noin kaksi ja puoli euroa.  Voit maksaa yhden tai useamman amharankielisen Raamatun. Hankimme niitä sitä mukaa jakeluita varten, kuin lahjoituksia saamme.

  • 1 Raamattu = 2,50 €,
  • 10 Raamattua = 25 €,
  • 100 Raamattua =250 €

Muistathan tätä hanketta myös rukouksin.

Pyydämme Jumalan varjelusta matkalaisille sekä avoimia sydämiä Raamattujen vastaanottajille.

Kiitos lahjastasi!

LEENA METSÄMÄKI
Lähetystoimiston vastaava
Patmos Lähetyssäätiö

Tukesi voit antaa netissä. Lahjoittaessasi tilisiirrolla pankisa käytä Patmoksen Etiopian työn lyhytviitteellä 61049. Netissä et tarvitse lyhytviitettä.

Ayalew valmiina lähtöön.