Uhatun Israelin elämäksi

Koulut suljettiin. Tehtaat pysähtyivät. Työpaikoilla vähennettiin työtunteja. Sairaalat ja ruumishuoneet nostettiin kriisivalmiuksiin. Puolustusvoimat olivat valmiit kaikkeen. Jälleen kerran Israelin kansalaiset kokivat olemassaolonsa perustusten järkkyvän. Israelin rajojen ulkopuolelta kiitivät vihamielisyyden ja tuomioitten sanat juutalaiskansan ylitse. ”Talomme vapisee perustuksiensa päällä”, lausui parlamentaarikko Shimon Salomon. Eikä hän tarkoittanut yksityistaloa vaan kansakunnan rakennusta.

7957-mda_kantaa2.jpg

Toukokuun neljäs, vuonna 2019 – Yli sata rakettia ammuttu tänä aamuna Gazasta Israeliin

EMMEHÄN totu yllä otsikoituun tilanteeseen? Siihen, että Jumalan oma maa peitotaan kuolemaa tuottavilla raketeilla ja ohjuksilla kenenkään missään päin maailmaa heräämättä rukoilemaan ja tekemään työtä olosuhteitten muuttamiseksi?

”ENSIKSI Israelille.” Nämä kaksi sanaa ovat tuttuja ilmaisuja sellaisissa kristittyjen piireissä, joissa rakastetaan Israelia Jumalan käskystä ja ehdoilla. Kuluneena keväänä on korviimme tullut pahantahtoisia sanallisia heittoja, joiden mukaan Israelin rakastaminen on merkki sopimattomasta oikeistokristillisyydestä. Raamattu kuitenkin sanoo: ”Paavali ja Barnabas puhuivat rohkeasti: ’Teille [juutalaisille] oli Jumalan sana ensiksi puhuttava…’” (APT 13:46)

JEESUKSEN aikana juutalaisvaltiolla oli Suuri neuvosto, korkein sisäpoliittinen hallintoelin. Siinä olivat edustettuina tärkeimmät puolueet: oikeistolaiset saddukeukset, vasemmistolaiset fariseukset, keskustalaiset herodilaiset, äärivasemmistolaiset selootit eli kiivailijat. Sitten olivat terroristit eli tikarimiehet ja järjestäytyneen yhteiskunnan ulkopuolella eläneet hurskaat essealaiset.

Jeesuksen apostolien keskuudessa oli edustettuina poliittisesti eri tavalla ajattelevia. Matteus oli oikeistolainen tullivirkailija, joka sai elatuksensa likaisena pidetystä työstä roomalaisten palveluksessa. Simon Kiivailija oli selootti eli äärivasemmistolainen, jopa väkivaltaisen vallankumouksen kannattaja. (Raimo Mäkelä.)

Miksi tämä luettelo? Kahdesta syystä. Israel ei ole hyvä eikä paha. Se on ihmisten kansakunta – Jumalan erityisesti valitsema, mutta silti ihmisten kansakunta. Tänäänkin se on jakaantunut kuten Jeesuksen ja apostolien päivinä. Jumala haluaa, että rakkautemme juutalaisiin on ”heille ensiksi” -rakkautta.

Ethän unohda Israelia huomennakaan.

Leo Meller

Pelastus Jumalan käsitteenä sulkee sisäänsä koko Israelin. Vuodesta 1971 Patmos IsraelApu on eheää kokonaisapua Israelille. Anna yksi lahja yhteen osoitteeseen – autat monessa.