Vappu kokoaa kristityt yhteen radioiden ja televisioiden ääreen

Kristittyjen yhteinen vappu -tapahtuma toteutetaan tänä vuonna useiden radio- ja televisiokanavien välityksellä. Suuret kristilliset mediatalot ovat lähteneet ainutlaatuiseen yhteistyöhön ja lähettävät tapahtuman kanavillaan.

Vappu2021

“Olemme jo vuosia toivoneet Kristittyjen yhteiselle vapulle uusia yhteistyötahoja. Hienoa, että onnistumme nyt järjestämään historiallisen tilaisuuden, jonka sähköiset kristilliset mediat toteuttavat yhdessä, kertoo Kirsi Rostamo, Radio Dein päätoimittaja ja yksi tapahtuman järjestäjistä.

Helsingin Senaatintorilla on perinteisesti järjestetty kristittyjen yhteinen vapputapahtuma ja Jeesus-marssi. Koronapandemiasta johtuen tämä juhla vaihtuu radio- ja tv-kanavien kautta lähetettäväksi tilaisuudeksi.

Vappuisen rukoustapahtuman teemana on Jeesus – toivoa tulevaisuuteen. Mukana ovat evankelista Ilkka Puhakka ja laulaja-evankelista Nina Åström sekä muusikko Henna Nieminen. Lähetyksessä vieraillaan eri paikkakunnilla ja rukoillaan yhdessä Suomen puolesta.

Tapahtumaan voi osallistua Radio Dein, Radio Patmoksen, TV7:n ja Usko-tv:n välityksellä 1.5.2021 kello 13 alkaen. Alfa-TV:lla nähdään tilaisuudesta kooste 2.5.2021 kello 09.00 ja 18.30.

Kristittyjen yhteisen vapun järjestävät yhteistyössä Avainmedia, IRR-TV/Mediamissio, Kristityt Yhdessä ry, Radio Dei, Radio Patmos ja Taivas TV7.

Tiedustelut:
Timo Tikka
Tapahtuman koordinaattori
p. 044 054 0820
timo.tikka@radiodei.fi

Tapahtuman ohjelma ja lisätiedot: www.kristittyjenvappu.fi