Video: Laulu Jumalan rakkaudesta kaikuu taigalla ensimmäistä kertaa

Lähettimme Arju Kaldar-ool matkustaa taigalta toiselle kohtaamaan poronhaltijakansaa, tsaataneita Mongoliassa. Hän vie mukanaan äänittämiään raamatunkertomuksia ja nauhoittamiaan tuvankielisiä hengellisiä lauluja valmiiksi ladattuina laitteisiin, joista tsaatanit voivat niitä kuunnella. Arju kertoo, että koskaan ennen ei ole julistus elävästä Jumalasta kaikunut taigalla tsaataneiden parissa. Arju opettaa ihmisiä käyttämään vastaanottolaitteita, jotta puheista ja lauluista on iloa tulevaisuudessakin, kun Arju itse on jo muualla.

Olosuhteet taigalla ovat todella vaativat, vaikka pakkasta on -48 C astetta, on jäätien ylitys jännittävää, sillä jää ei ole valtavan paksu veden virtauksista johtuen.

Arju sai myös erittäin vaarallisen ruokamyrkytyksen. Oireet olivat niin rajut, että juna, jolla hän lähti ensimmäiselle matkaosuudelle kohti taigaa, jouduttiin pysäyttämään ja paikalle kutsuttiin lääkäri. Kiitos Jumalalle, Arju kuitenkin toipui koettelemuksesta ja on jo nyt täydessä vauhdissa tavoittamassa taigan ihmisiä Jeesukselle.

Rukoilethan hänelle varjelusta ja siunausta tähän työhön.

Arju tarvitsee myös lisää lähettäjiä, esirukoilijoita ja taloudellisia tukijoita. Ilmoittaudu hänen lähettäjäkseen alla olevasta linkistä.

Kiitos, että olet mukana voittamassa tsaatanit Jeesukselle!

LEENA METSÄMÄKI

Tule lähettäjäksi