Juha Ahvio
19.10.2018
Juha Ahvio

Kansanedustaja Laura Huhtasaari Turun Mikaelinkirkossa

Maanantaina 8.10.2018 järjestettiin Turussa, Turun Mikaelinkirkossa, mielenkiintoinen keskustelutilaisuus, jonka isäntänä ja koollekutsujana oli Turun Mikaelin seurakunta kirkkoherransa johdolla. Tilaisuuden järjestäjä eli paikallinen evankelisluterilaisen kirkon seurakunta oli antanut tilaisuudelle otsikoksi "Kirkko kohtaa perussuomalaiset". Suomen Uutiset uutisoi tilaisuudesta 10.10.2018 otsikolla "Kirkko kohtasi perussuomalaiset – Huhtasaari lähetti painokkaat terveiset: 'Olkaa rohkeita'" [1]. 2

Juha Ahvio
18.10.2018
Juha Ahvio

Ruben Stillerin "Maailmanloppua odotellessa"

Olin Patmos Lähetyssäätiön tutkimusjohtajan ominaisuudessa maanantaina 15.10.2018 mukana toimittaja Ruben Stillerin leppoisan joviaalisti isännöimässä ja mielenkiintoisen antoisassa Yle Puheen Stiller-radiokeskusteluohjelmassa, jonka aiheena oli "Maailmanloppua odotellessa". Stillerin ja itseni lisäksi mukana olivat kosmologian professori Kari Enqvist ja kulttuuriantropologi Minna Kulmala. Mukavasti aaltoilleen keskustelutunnin voi kuunnella Yle Areenassa [1]. Omalta osaltani toin ohjelmassa... 6

Reijo Telaranta
17.10.2018
Reijo Telaranta

Jokaiselta on jokin luu poikki

Vuosi sitten kaaduin kotipihamme jäätiköllä. Vasemman jalkani reisiluu katkesi. Yrittäessäni liikkua lihasten sisällä liikkuneet katkenneen luun päät aiheuttivat kivun, jonka rinnalla kaikki aiemmin kokemani kivut ja säryt olivat olleet perin vähäisiä. Kaikki tapahtui tavattoman nopeasti. Ambulanssi vei minut vauhdikkaasti Tampereelle. Minut leikattiin ja luun osat kiinnitettiin yhteen pitkällä metallipuikolla. Hoito oli uskomattoman taitavaa ja koko henkilökunta kiireistä ja työpaineista... Ei kommentteja

Lue koko kirjoitus

Leo Meller
16.10.2018
Leo Meller

Päällimmäisiä tuntoja Israelista alkavalla viikolla

PÄÄMINISTERI Netanjahu ja puolustusministeri Liberman varoittavat, että täysimittainen sota Hamasin kanssa on "vääjäämätön". Saattaessani patmospyhiinvaeltajien matkaryhmän kuluneena viikonloppuna paluulennolle Suomeen, tiedotusvälineet pauhasivat edellisen kappaleen totuutta Israelille. Uudestaan ja uudestaan. Vahva painotus lienee ollut pakollinen siksi, että viikon ajan Israel oli kuullut suorastaan shokkiuutisia siitä, miten Hamas veljeilee Israelin kanssa ja Abbasin rintama puolestaan on... Ei kommentteja

Laura Seppi
15.10.2018
Laura Seppi

Joosua vei joukkonsa Jerikoon

Joosuan ollessa Jerikon luona tapahtui, että kun hän kohotti katseensa, hän näki miehen seisovan edessään, paljastettu miekka kädessään. Joosua meni hänen luokseen ja sanoi hänelle: "Oletko sinä meikäläisiä vai vihollisiamme?" Mies sanoi: "En". Joos. 5:13. Kuvittele, että edessäsi seisoo yhtäkkiä mustapukuinen jihadisti kasvot peitettynä, silmät vain kiiluisi. Kädessä tällä olisi pieni keraaminen veitsi, terävä kuin fileointipuukko. Menisistkö noin vaan luo ja kysyisit: "Mitä asiaa?" Joosualla ei... Ei kommentteja

Lue koko kirjoitus

Juha Ahvio
12.10.2018
Juha Ahvio

Sananvapaus uhattuna Suomessa ja somessa

Sananvapauden säilymisen turvaaminen Suomessa lukeutuu kaikkein tärkeimpiin ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin pyrintöihin ja tavoitteisiin. Käsittelen tähän aihepiiriin liittyviä vakavia ja erittäin ajankohtaisia teemoja puhekokonaisuudessani 15.10.2018, alkaen klo. 18.00. Puhekokonaisuus on kuunneltavissa Radio Patmoksen taajuuksilla [5] tai Patmoksen nettiradion [6] kautta. Jos vain suinkin mahdollista, ole kuulolla tuolloin: käsiteltävät asiat ovat aikamme kohtalonkysymyksiä. Illan... 13

Reijo Telaranta
10.10.2018
Reijo Telaranta

Me kaikki olemme mukana pelottavassa rottakokeessa

Tiedemiehet asettivat laatikkoon vivun, jota painamalla eläin voi lähettää aivoihinsa mielihyvän tunnetta aiheuttavan sähköisen ärsykkeen. Sitten he panivat laatikkoon rotan. Kun rotta oppi käyttämään vipua, se unohti kaiken muun. Se unohti ruuan, kivun ja tarpeen lisääntyä. Koe piti lopettaa monen rotan kohdalla kesken, etteivät ne olisi vivun kanssa touhutessaan kuolleet nälkään. Rottakoe, josta Yleisradio kertoi sunnuntaina netin uutissivuillaan, tehtiin kanadalaisessa yliopistossa vuonna... Ei kommentteja

Lue koko kirjoitus

Pirkko Säilä
3.10.2018
Pirkko Säilä

Sinun rahasi eivät auta – älä tue ihmiskauppaa!

Kuvassa ihmissalakuljetuksen uhreja rekassa, jonka rajapoliisi pysäytti Romanian ja Unkarin välisellä rajalla. Olin vastikään vierailemassa Romanian köyhissä kylissä. Aivan eri maailma kuin Suomi tai muu Eurooppa. Kävimme puolisoni Juhanin kanssa Transilvaniassa, mistä suomalaiset tietävät ainakin myyttisen hahmon Draculan. Mutta ihmisten todellisuus romanikylissä Karpaattien vuorijonon alkupäässä on kaikkea muuta kuin myyttistä, se on karuakin karumpaa. Kiinnitimme huomiota siihen, ettei Bihorin... 2

Reijo Telaranta
3.10.2018
Reijo Telaranta

Kurkiaura hengellisenä opettajana

Oletko tänä syksynä päässyt katselemaan korkealla lentävää kurkiauraa? Kurkien lentoa katsellessani olen ihaillut sitä taitoa ja järjestystä, jolla nämä upeat linnut tekevät matkaa. Tiedemiehet ovat keksineet, miksi kurjet ja monet muutkin linnut lentävät aurana. On havaittu, että lentävä lintu aiheuttaa siiveniskuillaan ilmavirran, joka muodostaa sen takana lentävälle linnulle ylöspäin nostavan voiman. Lentämällä V-muodossa eli aurana, koko parvi pystyy lentämään samalla energialla 71% pitemmän... 3

Vieraskynä
30.9.2018
Vieraskynä

Valheen kaikella voimalla

Jännitysnäytelmää seurasi koko sivistynyt maailma. Vaa'assa oli Yhdysvaltain korkeimman oikeuden tuomariehdokkaan Brett Kavanaughin kohtalo - ja paljon enemmänkin. Kavanaughin estäminen korkeimman oikeuden tuomarinpaikasta olisi merkinnyt pahimmassa tapauksessa sitä, että Yhdysvaltojen tietä tulisivat ohjaamaan tahot, jotka olisivat kristittyjen edustamille arvoille suorastaan katastrofaaliset. Jännitysnäytelmästä kehittyi lopulta säälittävä parodia: edes valheen kaikilla mahdollisilla voimilla... 5