Israelin Jumalan nöyrät pappi Sakarias ja vaimonsa Elisabet – Leo Mellerin joulu 2023 blogi 3

TÄSSÄ bloggailussani käytän kansainvälisen nyky/puhekielikäännössarjaan kuuluvan suomenkielisen Elävä uutinen – Uusi testamentti vapaasti kerrottuna teoksen tekstiversiota. Käännös on Kansan Raamattuseuran vuonna 1976 painama kansankielinen, globaaliin The Living Bible -perheeseen kuuluva teos. Itse olet toki tervetullut konsultoimaan sinulle tuttua raamattukäännöstä.

Päästäksemme samalle sisältömatolle pyydän sinua, jos mahdollista ennen blogin lukemisen jatkamista, avaamaan Raamatusta kaksi evankeliumitekstiä, lukemaan ne ajatuksella ja – ennen kaikkea – etsien Pyhän Hengen yksityisopettajuutta tekstien ymmärtämisessä. Tekstit ovat Luukas 1:5-56 ja Matteus 1:18-25, 2:9-23.

Luit tekstit?

Hyvä! Jatkakaamme edelleen.

HUOMIOIDESSAMME kahden eri raskauden raamatullista kuvausaineistoa, toteamme, että niistä kerrotaan tavalla, jossa kronologialla on merkitystä useammassa kuin yhdessä merkityksessä.

Lääkäri Luukas aloittaa näin:

Kerron ensiksi juutalaisesta papista, Sakariaasta, joka eli siihen aikaan kun Herodes oli juutalaisten kuninkaana. … Hänen vaimonsa Elisabet oli juutalaista Aaronin sukua. … He olivat lapsettomia, sillä Elisabet ei ollut voinut saada lasta, ja nyt he molemmat olivat jo iäkkäitä. (1:5-7).

Sitten: Enkeli ilmestyy edellä mainitulle Sakariaalle.

Enkelillä on viesti Israelin Jumalalta – viesti, niin radikaali, ettei Sakarias saata uskoa sisältöön.

Älä pelkää, Sakarias! 

Tulin kertomaan, että Jumala on kuullut rukouksesi, ja vaimosi Elisabet synnyttää sinulle pojan. 

Sinun pitää antaa hänelle nimeksi Johannes. … Pojasta kasvaa suuri Jumalan mies. … Hän on syntymästään saakka täynnä Pyhää Henkeä. (1:13-15).  

Elisabetin raskauden jo ulottuessa kuudenteen kuukauteen, papilliseen kotiin saapuu vieras pohjoisesta Nasaretista. Vieras on serkkutyttö, Maria, hänkin raskaana – eikä hän miehestä mitään tiedä.

Tunnemme joulun evankeliumin alut ja loput; nyt olemme pyhän kertomuksen keskiössä. Lääkäri Luukas kertoo:

Maria halusi tavata Elisabetin ja lähti muutaman päivän kuluttua tämän kotikaupunkiin Juudean vuorille.

Kun Maria tervehti Elisabetia, tämä tunsi lapsensa liikahtavan ja tuli täyteen Pyhää Henkeä.

Elisabet huudahti Marialle iloisesti: ”Jumala on siunannut sinua enemmän kuin ketään muuta naista! Lapsestasi kiitetään ja ylistetään Jumalaa. On suuri kunnia, että Herrani äiti tulee tapaamaan minua. Kun tulit sisään ja kuulin äänesi, lapsenikin liikahti ilosta.

Sinä uskoit Jumalan pitävän sanansa, ja siksi hän on antanut sinulle tämän suuren siunauksen. (1:39-45). 

Kolme kuukautta Maria viipyi Elisabetin luona – hyvin nuori hyvin iäkkään luona. Sitten –

Elisabetin odotusaika kului loppuun, ja hänelle syntyi poika. 

Naapurit ja sukulaiset saivat pian kuulla, miten hyvä Jumala oli ollut Elisabetille, ja kaikki olivat iloisia. (1:57-58).

KAIKKI hyvin papillisessa kodissa?

Matka ihmeeseen on tehty?

Elämä jatkuu – nyt taivaallisissa sfääreissä? Näinkö?

Sakariaan kokemuskenttään mahtuu episodi, joka pysäyttää meidät pohtimaan ja kohdistaa tekemään johtopäätöksiä itsemme kohdalla.

Sakarias on Jumalan pappi.

Ainoan Jumalan.

Korkeimman Jumalan.

Jumalan, joka on tehnyt ihmeitä alkaen Aadamin luomisesta päätyen Israelin kansan jatkuvaan historiaan – hetkiin, joita eletään parhaillaan ja eletään vielä silloin, kun Jeesus ilmestyy paluussaan.

Sakarias tuntee historian. Historian tunteminen ei ole yhtä kuin Jumalan tekojen tunnistaminen historian tapahtumissa – puhumattakaan Jumalan sanojen ja tekojen uskominen. Gabriel röntgenkuvaa Sakariaan tilan ja lausuu taivaallisilla valtuuksilla painavat sanansa:

Jumala itse lähetti minut luoksesi kertomaan tämän iloisen uutisen.

Koska et uskonut minua, menetät puhekykysi siihen asti, kunnes lapsi syntyy.  Saat nähdä, että ennustukseni varmasti toteutuu. (1:19-20).

Sakarias kokeili ääntänsä – yritti puhua – vain todetakseen, että enkeli oli ilmoittanut totuuden. Puhekyky oli kadonnut.

Väkijoukko odotti Sakariasta pihalla ja kummasteli hänen viipymistään.

Kun Sakarias lopulta tuli ulos, hän ei pystynyt puhumaan, mutta hänen eleistään ihmiset ymmärsivät, että hän oli nähnyt temppelissä näyn.

Sakarias jäi työvuoronsa loppuun saakka temppeliin ja palasi vasta sitten kotiin.  (1:21-23).     

Luemme Sakariaan vaiheista. Opimmeko jotakin?

Itse ajattelen seuraavasti:

Jumalalla on hyvä tahto – minuakin kohtaan.

Jumala haluaa jakaa kanssani hyvän tahtonsa todellisuuksia: ottaa minut osalliseksi ilmestyksistä ja voimateoista. Olla mukana pistämässä alulle jotakin – jopa ainoalaatuistakin, niin  taivaallisilla kuin maallisillakin silmillä nähtynä.

Juuri nytkin tätä kirjoittaessani sisimmässäni polttaa kuin tulikirjaimilla lävistettynä tietoisuuteeni enkelin kaksiosainen viesti Sakariaalle:

Jumala itse lähetti minut luoksesi kertomaan tämän iloisen uutisen.

Koska et uskonut minua, menetät puhekykysi siihen asti, kunnes lapsi syntyy.  (1:19-20).

Olen eräitä kertoja elämässäni ollut Jumalan puhuttelussa: kuullut Hänen ääntänsä ja kokenut Hänen suorastaan fyysistäkin ohjaustaan Hänen avatessa ovia ja antaessa sanoja sanottavaksi ja opastaen tekoihin, joita tekisin. Olen epäillyt – pelännyt – kokenut epäuskon kuuliaisuutta tappavaa vaikutusta – yhdellä lauseella sanottuna: olen ollut pappi Sakariaan rinnalla kokemassa hänen kaltaisuuttaan asenteissa ja kuuliaisuuksissa Jumalan tahtoa – selvää ilmoitettua tahtoansakin! – kohtaan.

Kun Sakarias lopulta tuli ulos, hän ei pystynyt puhumaan, mutta hänen eleistään ihmiset ymmärsivät, että hän oli nähnyt temppelissä näyn.

Sakarias jäi työvuoronsa loppuun saakka temppeliin ja palasi vasta sitten kotiin.  (1:22-23).

Sakarias ei ollut uhraamisvuorossa ainakaan päivänä, josta tekstissä kerrotaan.  Temppelin valtaisassa pappisjoukossa hänellä ei liene ollut mitään erityisempää vain häneltä odotettavaa tehtävääkään. Miksi Sakarias viivyttelee kotiin palaamisen suhteen? Eiköhän siksi, että epäonnistuneen kutsumuksensa ohitse ajautuneen Jumalan papin ei ole helppoa saapua kotiin vaimonsa luokse ja kertoa sisimpänsä kaoottisesta tilasta.

Jotakin olen saanut oppia Jumalan suuresta armosta – pappi Sakariaalta.

Kun tuotan pettymyksen Kutsujalleni, en uskalla siirtää tilintekoa, katumusta, parannusta hamaan tulevaisuuteen. Ei!  Jos olenkin ollut monta moninaista kertaa samassa menossa pappi Sakariaan kanssa, jotakin olen saanut oppia ja omaksua kristilliseen elämääni.

Jo ollessani kouluikäinen muuan kristitty perhetuttava – Forströmin täti  Kapteeninkadulla – tapasi opettaa Leo-poikaa omistamaan ja elämään yhden erityisen neuvon varassa – ja neuvo oli tämä: pidä lyhyet välit synnin tekemisen ja synnin tunnustamisen välissä.

Olemme pelastetut iankaikkisella, katoamattomalla pelastuksella. Olemme liitossa Pelastajamme kanssa. Raamattu julistaa, että vaikka me olisimme uskottomat,  Pelastajamme ei ole uskoton – itseänsä Hän ei saata kieltää;  ei koskaan sitä, että Hän on pelastajamme perille saakka.

VAAN miten kävikään Sakariaalle, pappisparalle, joka yhdeksän kuukauden ajan kommunikoi yhtä lailla läheistensä kuin koko Israelin seurakunnan kanssa milloin viittomalla, milloin kirjoittamalla sanoja kivitauluihin?

Elisabetin odotusaika kului loppuun, ja hänelle syntyi poika. Naapurit ja sukulaiset saivat pian kuulla, miten hyvä Jumala oli ollut Elisabetille, ja kaikki olivat iloisia.  (1:57-58).

Lapsen ollessa kahdeksan päivän ikäinen oli ympärileikkausjuhlan aika. Suvussa kuviteltiin, että lapsen nimeksi pantaisiin isän mukaan Sakarias. Luukas kertoo:

He ajattelivat, että lapsen nimeksi pantaisiin isän mukaan Sakarias.

Mutta Elisabet sanoikin yllättäen: ”Ei hänestä tehdä Sakariasta, vaan Johannes.”

Vieraat ihmettelivät: ”Eihän suvussanne ole ketään sen nimistä.” Viittomalla he kyselivät asiaa lapsen isältä.

Sakarias pyysi kirjoitusvälineet ja kirjoitti kaikkien hämmästykseksi: ”Hänen nimensä on Johannes.” Heti tämän jälkeen hän pystyi taas puhumaan, ensimmäiseksi hän alkoi kiittää Jumalaa. … Sakarias täyttyi Pyhällä Hengellä ja sai Jumalalta sanoman: ”Ylistäkää Herraa, Israelin Jumalaa, joka on tullut kansansa luo ja ostanut sen vapaaksi.” (1:63-80).

BLOGINI mitta täyttyy.  Mutta silläkin uhalla, että tekstini ei ilman ylimääräistä vaivaa sovi sekä palstoille että radiossa luettavaksi, minun on vielä kohdistettava huomio suorastaan dramaattiseen asiaan tämän blogin aihemaailmassa.

Lapsi syntyi, ympärileikattiin, sai nimen Johannes ja sai kasvaa ja varttua papillisessa kodissa.

Sanotaanpa Johanneksesta vielä muutakin.

Katso jakeeseen 80 lääkäri Luukkaan evankeliumin 1. luvun lopussa.  Huomioi seuraavat sanat:

Poika kasvoi Jumalan lapsena. 

Tätä toteamusta ennen on pappi Sakarias Pyhässä Hengessä profeetallisesti julistanut pojallensa:

Pieni poikani, sinusta tulee suuren Jumalan profeetta. Sinä valmistat tietä Herralle.  Kerrot hänen kansalleen, miten se voi saada syntinsä anteeksi ja pelastua.

Jumalan armo tekee tämän mahdolliseksi. Meille pimeässä, kuoleman varjossa, eläville ihmisille alkaa valjeta aamu, ja voimme nähdä rauhan tien.

Teksti on kuin Pyhässä Hengessä lausuttua, taivaalliseen näkyyn sitoutuvaa ennustusprofetiaa.

Huomaan juuri nyt kirjoittaessani kaksi asiaa: Olen jo ylittänyt blogieni pituuden melkein kokonaisella ylimääräisellä liuskalla. Silti ennätän ja koen pyhää pakkoa vielä sanoa juuri sinulle, lukijani:

Sinulle on Jumalan joulussa valjennut profeetallinen aamu. Rauhan tie on avattuna edessäsi. Puhdistus ja pyhitys Kristuksen kalliissa veressä on armolahjana tarjolla.   Mahtavat saattavat olla ne ihmeet ja merkit ja tunnusteot, jotka tapahtuvat sinun elämäsi kuvioissa – Elisabetin ja Sakariaan Jumala kun on sinunkin Jumalasi, sinun kotisi kuin heidän kotinsa.

Jumala ei katso henkilöön, mutta kokee kyllä tarvetta saada työntekijöittensä joukkoon lisää Pyhän Hengen otettavissa olevia kristittyjä.

JA VIELÄ TÄMÄNKIN KIRJOITAN:

Sakariaan ja Elisabetin kutsumustehtävät Messiaan Jeesuksen Kristuksen maailmaan syntymisen yhteyksissä osoittavat kahteen todellisuuteen: Jumala tarvitsee ihmisiä – eikä Jumala ensimmäiseksi katso tarvitsemiensa ihmisten ikää. Jumala ei milloinkaan lopeta, lakkaa tekemisissänsä kauttamme – sinun kauttasi, kuka oletkin ja minkä ikäinen oletkin.

Olen itse todennut, että nyt jo melko iäkkäänä ajoittain huomaan yrittäväni olla ja tehdä sellaista, johon 1942 syntynyt mies ei enää yllä.

Olen saarnannut itselleni ja saarnaan sinulle, lukijani, tällaista evankeliumia:

Joulun ajan ihmeisiin kuuluu sekin, että Jumalalla on kaiken ikäisiä ihmisiänsä varten tehtäviä ja armoituksia ja velvoitteita niin paljon, ettei yhdenkään meistä tarvitse olla sen enempää toimettomina kuin pelästyneinä ajattelemassa, että olemme ohittaneet käytettävissä olemisen mahdollisuudet – me iäkkäät.

William Quarrier – yksi niitä brethren-kristittyjä, joista myös kirjoittelen yhtä useammista rinnakkaisista blogisarjoista – syntyi 1829 ja kuoli 1903. Seitsemän vuoden ikäisenä Williamista tuli orpo. Hän joutui orpokotiin, jossa eläminen oli lapsen maksettava suoriutumalla 70-tuntisesta työviikosta – vapaata ei ollut sunnuntaipäivisin, jouluna yhden päivän verran sai huilata. Kaksitoistavuotiaana Williamista tuli kiertelevä suutari. Hän menestyi rukoillen ja työtä tehden – ja aikuisena hän omisti Glasgowssa viisi kenkä- ja suutarinliikettä. Hänen sydämensä sykki kaiken aikaa kadun lapsien parhaaksi: hänen kustannuksellaan jaettiin tuhansia kenkäpareja lapsille ja aikuisillekin, ja erityisen huomion saavuttivat hänen toimestansa valmistetut ruokapakkaukset; yhden pakkauksen varassa yksi ihminen saattoi hyvin tulla toimeen kokonaisen viikon. Paketteja lahjoitettiin köyhille, onnettomuuksiin joutuneille ja kulkutautien tartuttamille. 1878 William perusti sarjan lastenkoteja katulapsille. Täyttäessään 64 vuotta hän perusti Skotlannin ensimmäisen sanatorion tuberkuloosisairaille. Täyttäessään 74 vuotta hän perusti kokonaisen ketjun epileptikoille tarkoitettuja klinikoita kuningaskunnassa. Vielä kuolinvuoteellaan William Quarrier saneli määräyksiä siitä, miten köyhiä ja sairaita aina lähetysmaita myöten hoidettaisiin ja koulutettaisiin. 

Joten – sinä ja minäkin – Jumalan kanssa armosta eteenpäin nyt!  Vuosi 2024 on mahdollisuuksien hyvä vuosi! Kaikenikäisille!