Katkerien yrttien muistoissa

MITÄHÄN ne raamattutekstien katkerat yrtit mahtoivat olla – miten yleensä yrtti voi olla katkera?

Mooseksen teksteistä luen:

Ja he syökööt lihan (pääsiäislampaasta kysymys) samana yönä; tulessa paistettuna, happamattoman leivän ja katkerain yrttien kanssa he sen syökööt. (2 Moos. 12:8).

Hassan Afendin keittiötaidokkuuden kautta tajusin vastauksen vaivaavaan kysymykseeni.

Erikseen nautittuina yrtit olivat todellakin katkeran makuista tuotetta.   Vastenmielisiäkin. Yhdessä murean lampaan reiden ja lämpimän kaltiaisleivän kanssa ne muodostivat maukkaan ja miellyttävän kokonaisuuden.

Valkoisiin, pitkiin kauhtanoihin ja punaisiin tötteröhattuihin puetut tarjoilijat hoitivat meitä kuin ruhtinaita. Kyselivät Suomen oloista, ennen kaikkea talven kylmyydestä ja jäästä ja lumesta.

Saanko tulla kanssanne Suomeen? Ottaisitteko mukaanne? Saisinko työtä Suomessa?

Kyselimme, jäisivätkö arabiveljet kylmään Suomeen loppuiäkseen.

Emme jäisi. Hyvänen aika sentään – elämään loppuelämää jäässä ja pakkasessa!  Tulisimme takaisin. Haluaisimme vain nähdä maailmaa. Mutta tulisimme pian takaisin kotiin.

Takaisin kotiin!

Sana iski kuin avoimeen haavaan.

Jerusalem on pääkaupunki maassa, joka on heprealaisten maa – Jumalan antama maa.

Maa on myös Ismaelin ja Eesaun poikien maa. Jerusalemin vanhat muurit ja kadut ovat kuin osa heistä.

Vuonna 636 jKr. he saapuivat Arabian niemimaalta ja Seirin vuoristosta Muhammadin innoittamina, pyhää sotaa käyden Jerusalemiin jääden tänne neljäksi sadaksi vuodeksi.

Ristiretkien aikana heidät ajettiin pois, mutta uusi arabikausi eli mamelukkien aika alkoi 1291 jKr. ja päättyi ottomaanien valloitustoimiin 1517 jKr.

Turkkilaiset hallitsivat Jerusalemia täsmälleen 400 vuotta vuoteen 1918, jolloin britit valloittivat Jerusalemin.

Kaikkina vuosina ja vuosisatoina kymmenen valloittajan aikana on Jerusalemissa ja Pyhällä Maalla asunut arabien lisäksi myös Israelin lapsia, jotka eivät koskaan lakanneet rukoilemasta sekä Jerusalemin vapautusta pakanain vallasta, että Messiaan tuomaa lopullisen ulkoisen ja sisäisen vapauden aikaa.

Tätä suorastaan ikuista Raamatun maiden ja kansojen olemisen kysymystä olin jälleen kerran miettimässä istuessani juhla-aterian päätyttyä arabialaisen ravintolan miellyttävässä ja hämyisessä aitiossa jutellen matkatoverieni kanssa.

PÖYDÄLLÄ oli vielä astiassa katkeria yrttejä. Muut astiat oli jo korjattu pois. Vain vesi ja yrtit olivat jääneet käytettäväksi.

Otin muutamia sormieni väliin ja asetin varovaisesti suuhuni.

Maistelin niitä.

Väänsin suuta ja yritin syödä – enhän voinut työntää niitä ulos suustani – ja mitä sitten?

Realisoin yrttien katkeruutta – ja sitten oli kuin ääni taivaasta olisi alkanut pitää minulle raamattutuntia yhdistettynä poliittiseen luentoon.

Aikain merkkejä tutkivana kristittynä olen ylionnellinen, kun saan elää ja kokea ja olla jossakin määrin osanakin päivinäni tapahtuvaa ihmettä – Juuda on palannut isiensä maahan – ja se on merkki Messiaankin palaamisesta tähän maahan, tämän omaisuuskansan keskuuteen.

Jumalan lupausten täyttymyksen maassa asuvat vain ovat toisilleen kuin orjantappuran terävät piikit. 

Muistan vielä elävästi millainen cinemascope näytös toteutettiin Pyhän Hengen toimesta hengessäni Hassan Afendin ravintolassa. Aikaa näytöksessä kului tuskin muutamaa kymmentä sekuntia enempää. Näytöksen alku oli juhlakatetulla pöydällä minun ja kanssani matkustavien keskellä. Ja Jumalalta tuleva sanoma oli sellainen, ettei sen kanssa voinut edes kuvitella pääsevänsä keskustelu- saatika väittelyvapauksiin Antajan kanssa. Oli koettava ja kuultava.

Jumala puhui – puhui juutalaisistansa ja arabeista. Lähi-idän tilanteesta ja profetioista.

OLIMME syöneet raamatullisista aineksista valmistettua juhlavaa ateriaa – muslimiuskovien arabien ravintolassa. Vastaavaa juutalaista ravintolaa ei tuolloin ollut lähelläkään Jeesuksen tyhjää hautaa – niin, tyhjän haudan puutarhakin sijaitsee Jerusalemin arabialueella.

Sen verran paljon olin tuohon mennessä matkustellut ja oleskellut – kuljettanut tuolloin jo yli kaksikymmentä pyhiinvaeltajaryhmääkin profetioiden täyttymystä   ihmettelemään Jumalan maassa – tiesin ja tunsin katkeruuden henkivaltojen liikkeet Pyhässä kaupungissa.

Kun tätä kirjoitan, Gaza on uutisissa.

Olen juuri saanut valmiiksi kaksikymmentäsivuisen tabloid lehden, jossa punaisena lankana on Gaza ajan merkkinä ja puhjenneen sotilaallisen yhteenoton vaikutukset koko maailmalle.

Kymmeniä vuosia sitten Hassan Afendin ravintolassa katkerat yrtit puhuivat hengessäni silloisesta tilanteesta Jumalan maassa.

Tänään tilanne on lukemattomasti vaikeampi, moninaisempi, uhkaavampi, kuolettavampi.

HASSAN AFENDIN ravintolassa koetusta on siis kulunut pitkä aika. Mutta lukiessani ja katsoessani kuvaruudusta, mitä nyt tapahtuu Jumalan maassa, tuo ravintolapöytätilanne on alkanut elää sisimmässäni kuin laajakangasnäytös.

Kotiin! Takaisin kotiin!

Se oli ystäväkseni kasvaneen Hassan Afendin lausahdus.

Muslimiarabi palaa kotiinsa Palestiinassa.

Juutalainen palaa kotiinsa Lupauksen Maassa.

Juutalaisen kotiinpaluutodellisuuden tunnemme ei vähiten Raamattumme profeetallisilta sivuilta – ja toki sionistisen liikkeen nykyinen historia suo lisävaloa ja ajankohtaista dokumentaatiota siitä, mitä merkitsee, kun Jumala sallii, että sinun ja minun elinpäivien aikana vanhat profetiat exoduksesta käyvät toteen.

Hetkeksi vielä palaudun ystäväni Hassanin tilanteeseen.

Ravintolapöydällä oli edelleen lasimaljassa yrttejä pureskeltavaksi.

Tiesin niitten katkeran maun. Silti otin yhden sormieni väliin ja asetin suuhuni.  Väänsin suuta ja yritin syödä aina nielemiseen saakka.

Samalla ajattelin, että näin on juutalaisen ja arabin välisessä tilanteessa – kumpikin on toiselle katkera yritti.

Israel ei voi viettää todellista juhlaa ennen kuin arabikysymys on ratkaistu ennen kaikkea Jumalalle, Luojalle, myönteisellä tuloksella.  Eli, että Jumalan tahto toteutuu Hänen maassansa sekä juutalaisen että muslimiarabin kohdalla.

Pysyvä sovinto arabien kanssa on Israelille elintärkeä asia. Nykyinen katkera tilanne Gazassa osoittaa jälleen kerran todellisuuden kauheat kasvot. Ihmeellisimmätkään sotilaalliset voitot eivät tuo rauhaa kummallekaan osapuolelle – ei Ismaelille eikä Iisakille. Israelissa tämä ymmärretään paremmin kuin Ismaelin suvussa.

Israel on karvas yrtti. Se on kalvava piikki arabien kehossa. Se on kulkukoira, joka islamin mielestä on heitettävä Suureen Mereen, sanovat vielä monet arabit – Jerusalemissakin, tai ennen kaikkea siellä. Pakolaisleirien kylvöt elävät.

Mutta jonakin päivänä tilanne muuttuu – kiitos Herran!

Kun Israel tarjoaa veljelleen lampaan ja kaltiaisen, niin katkerat yrtit – muistot – menevät huomaamatta mukana. Ja tuovat lopulta todellisen juhlan kaikille Aabrahamin lapsille.

OLEN yli viisikymmentä kertaa saanut olla matkanjohtajana Pyhässä Maassa.  Olen usein vienyt laumaani kunnioittaen muistelemaan Heprealaisen yliopiston perustajan ja ensimmäisen rehtorin, tohtori Judah Leon Magnesin sanoja. Magnes pääsi isiensä lepoon uuden Israelin itsenäisyyspäivän aattona 1948. Tässä tohtorin testamenttisanoja kansallensa:

Ainoa, varma ja pysyvä perusta uudelle juutalaisten kansakunnalle Palestiinassa on arabien hyvä tahto. Israel ei voi säilyttää uutta jalansijaansa pysyvästi pelkkien asevoimien turvin. Hyvää tahtoa tarvitaan puolilla ja toisilla.

Olen pitkän elämäni aikana tullut tri Magnesin ajatusten kannattajaksi. Miten voisinkaan edustaa jotakin muuta näkökulmaa, koska uskon Israelin Jumalan pyhään Kirjaan, Raamattuun. Raamatussa on esillä ihmisten mielipiteitä, ja joskus käydään ankaraa ja veristäkin yhteenottoa katsomusten kesken.

Raamatussa puhuu myös kaiken Luoja, Israelin Jumala, kaikkien kansojen Vapahtaja.  Näin Hän puhui Beetlehemissä:

”Maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto.”

Enkeli ei puhunut yleisesti maasta planeettana. Hänellä oli selkeä osoite – Jumalan maa rajoineen ja niitten sisäpuolella elävät ihmiset. Jumalan maan rajat piirretään Jumalan ilmoitussanassa, ja jokainen halullinen sielu voi ne itse lukea.

Uskon kaikessa hengessäni, että enkelin julistuksen täyttymyksen aika on lähellä.  Merkit osoittavat ihmiskunnan elävän aikojensa lopulla. Ja tästä ajasta Jesaja ennusti:

Kumarassa käyden tulevat sinun tykösi sinun sortajiesi pojat, ja kaikki sinun pilkkaajasi heittäytyvät sinun jalkaisi juureen. He nimittävät sinut ”Herran kaupungiksi”, ”Israelin Pyhän Siioniksi”. (Jes. 60:14).

Ismaelin pojat – velipuolet – tulevat Iisakin luokse. Eesaun pojat eivät enää pilkkaa Jaakobin lapsia vaan nimittävät Jerusalemia ”Israelin Pyhän Siioniksi”.

Suuren perinnönjaon päivänä Ismaelin ja Eesaun pojat, kaikki maassa asuneet muukalaiset, saavat yhtä suuren perinnön kuin israelilaiset, kuten on ennustettu pyhissä kirjoituksissa:

Olkoot he teille samanarvoisia kuin maassa syntyneet israelilaiset: he saakoot arvalla perintöosan Israelin sukukuntain keskuudessa teidän kanssanne.  (Hes. 47:22).

Jumala lupaa kääntää Ismaelin ja Eesaun lasten kohtalon aikojen lopulla – kirous vaihdetaan siunaukseksi. (Jer. 48:47; 49:6,39).

SILLOIN minäkin, Suomen pakanapoika, saan olla mukana suuressa juhla-ateriassa, Herra Sebaotin valmistamissa lihavissa pidoissa, jossa ei ole enää katkeria yrttejä.  Sillä näinhän on ennustettu:

Herra Sebaot laittaa kaikille kansoille tällä vuorella pidot rasvasta, pidot voimaviinistä, ydinrasvasta, puhtaasta voimaviinistä. Ja hän hävittää tällä vuorella verhon, joka verhoaa kaikki kansat. Ja Herra, Herra pyyhkii kyyneleet kaikkien kasvoilta ja ottaa pois kansansa häväistyksen kaikesta maasta. Sillä Herra on puhunut. (Jes. 25:6-8).

Jeesuksen pyhän veren passilla ja lupakirjalla osallistun niihin pitoihin. Ja minulla on toivomus -. Tässä sinulle lukijani paljastan sen, mitä olen rukouksissani satoja kertoja kertonut Isälle: hartaasti haluaisin, että yhdellä puolellani istuisi Iisakin poika, ja toisella puolellani istuisi Ismaelin poika – siis juutalainen ja arabi. Näistä pidoista Jeesus profetoi:

Monet tulevat idästä ja lännestä ja aterioivat Aabrahamin ja Iisakin ja Jaakobin kanssa taivasten valtakunnassa. (Matt. 8:11).

Parhainta kaikessa: tervetuloa mukaan juhlimaan sinä, blogini lukija!  Jeesuksen nimessä ja veressä sinä kelpaat ja olet kutsuttukin. Koko Pyhä Raamattu alusta loppuun – ensimmäiseltä sivulta viimeiselle – on yhtä ainoata kutsukirjettä sinulle.  Tavataan, siis!