Kun(n)on känni

Lars Levi Laestadiuksen (1800–1861) kirjoitti pastoraalitutkintoon liittyvä johdantopuheen, Crapula Mundi (maailman päihtymys, juopumus, känni), jossa hän esitti terävän arvion aikansa maailman tilasta. Raaistuneet tavat ja rikollisuus levisivät kaupungeista maaseudulle ja hyvin toimeentulevasta väestönosasta alhaisempiin yhteiskuntaluokkiin. Kehityksen syiksi Laestadius osoittaa synnin orjuuden ja uskon hylkäämisen. Hän kirjoitti:

– joiden ylellisyydestä ja ahneudesta melkein jokainen kaupungin asukas tietää. He tekevät kauppoja ja harjoittavat tukkuliikettä, taloja rakennetaan, kemuja puuhataan; syömingeissä, onnenpeleissä ja huvituksissa tuhlataan suurin osa päivää. Mistä, pyydän kysyä, riittää näihin varoja? Kaupankäynnistäkö? Ei ensinkään, vaan lainarahoista.

Laestadius näkee tavallisen kansan olevan turmeluksen orjuudessa perinteen, tietämättömyyden ja oppimattomuuden tähden, mutta erittäinkin synnin vaikutuksen seurauksena. Siksi se mellastaa ja huutaa. Pahuuden vallassa oleva maailma herättää hänessä vastenmielisyyttä ja suurta surua.

– Mutta kaikkien sivistymättömien vika, joka heillä näyttää olevan yhteistä muutamien julmien petojen kanssa, on se, että he, kun eivät voi purra, haukkuvat, kun eivät voi raadella, niin ulvovat, ja kun eivät voi ahmia kurkkuunsa, kiristävät hampaitaan.

– turmeltuneitten ihmisten huonon esimerkin vuoksi yhteiskunnan tuho ja kaikenlaisten rikosten tulva on paisunut yli koko yhteiskunnan, kaupungeista maalle, ylhäisimmistä ihmisistä alhaisimpiin, aatelisten huoneista halpasukuisiin, vuorten rotkoja harhaileviin lappalaisiin. Ja tässä on syy näihin kyyneliini. Tämän vuoksi minä näin vaikeroin.

Suuri taitekohta Laestadiuksen ja maailman välillä löytyy inhimillisen ja jumalallisen välillä. Hän ei usko pelkän opillisen sivistyksen korjaavan ihmisten oloja, vaan näkee kelvottomuuden asuvan ihmisen sisimmässä. Tämä sama kysymys on humanismin ja pelastavan uskon välillä jakaa edelleen kristikuntaa. Hän on saanut taivaallista silmävoidetta Herralta erottaa hyvä pahasta ja sitä hän käytti kirkossa.

– Mutta uskontoa ei opita palatseissa eikä kouluissa. Te kenties ihmetellen kysytte, missä sitten uskontoa opitaan, kun sitä ei opita palatseissa eikä kouluissa. Mutta tähän on sitäkin vaikeampaa vastata, kun eivät edes nekään, joiden sydämet ovat täynnä hurskautta, voi sanoin selittää, mistä ovat tämän jumalallisen tiedon oppineet. Tosin jotkut luulevat voivansa parantaa ihmisen kelvotonta luontoa opintojen, kasvatuksen ja kurin kautta. Mutta siinä he erehtyvät, sillä jos jokainen oppinein olisi jumalisin, niin varmasti kaikki oppineet olisivat jumalisia, ja itse perkele, joka on kaikissa helvetillisissä juonissa oppinut, olisi jumalinen. Kuinka mieletöntä! Siis opinnot sievistävät ihmistä, mutta eivät paranna häntä.

Laestadiuksen omaksuma käsitys ihmisten valaistumisesta ja Jumalan tuntemisesta kulkee hänen oman kokemuksensa tavalla. Teologiaa lukemalla voi saada tietoa, muttei kohdata elävää Jumalaa. Kelvottomuus asuu jokaisessa ihmisessä ja pukeutuu tuhansiin pukuihin. Näillä ihminen yrittää korjata kurjuuttansa näyttävämmäksi. Papin virkaan asettuessaan Laestadius oli käynyt läpi kutsumuksen ja käytännön ongelmaa. Hän tiedosti vaikeuksia, joita elävä usko ja totuuden seuraaminen aiheuttaa.

– …..useimmat meistä komeasti huutavat kirkossa ja samalla eivät tee mitään muutoin kuin palkkaa vastaan. Mutta kuinka monen luulette sitten evankeliumia julistavan, jos tämän maailman kaikki palkinnot otettaisiin heiltä pois?…. Samoin näiden kansanopettajien tulee erittäin teroittaa oppia ihmisen oikeuksista. Mutta jokainen pappi, joka ei tahdo ottaa noudattaakseen edellä mainittuja ohjeita, menettäköön palveluksensa ja virkansa, jos hän yhä rohkenee levittää muinaista taikauskoa maanpäällisestä jumalihmisestä jne…… kansankokouksissa eivät uskaltaneet sanallakaan kajota elämän ja kuoleman vakaviin kysymyksiin….. Se on valhetta, Jumalan pilkkaa. Häpeää.

Vuonna 1842 Laestadius sairastui vakavasti. Hän pelkäsi kuolevansa mutta oli varma, ettei elämällään olisi ansainnut muuta kuin helvetin tuskat. Hänen mieltään rupesi painamaan suunnaton syntitaakka, joka oli alkanut karttua jo aivan lapsuudesta ja nuoruudesta alkaen. Laestadius parantui taudistaan, mutta synnin taakka oli edelleen hänen edessään. Laestadiuksen poika Levi kuoli tuhkarokkoon 4-vuotiaana, mikä sai Laestadiuksen miettimään kuolemaa entistä syvemmin. Tuolloin hänellä oli ollut kaksi lasta, mutta kaikkiaan lapsia syntyi peräti 15.

Hengellisestä murroksestaan Laestadius on kertonut lehdessään Huutavan ääni Korvessa. Työmatkallaan Åseleen 1844 Laestadiuksen elämässä tapahtui käänne. Noran pastori Per Brandellin herrnhutilais-uusevankeliseen herätyspiiriin kuuluva Milla Clemensdotter -niminen lappalaisnainen tuli keskustelemaan hänen kanssaan ja kertoi omasta uskostaan. Keskustelun merkitys Laestadiukselle oli suuri. Hän sai siinä omien sanojensa mukaan tuntea taivaallisen ilon esimakua:

– Tällä tytöllä oli armonjärjestyksessä kokemuksia, joita en koskaan ennen ollut kuullut. Hän oli vaeltanut pitkiä matkoja etsiessään valkeutta pimeydessä. Vaeltaessaan hän oli lopulta tullut Noraan pastori Brandellin luo, ja kun tyttö avasi hänelle sydämensä, niin Brandell vapautti hänet epäilyksistä. Tyttö tuli hänen välityksellään elävään uskoon. Ja minä ajattelin, että tässä on nyt yksi Maria, joka istuu Jeesuksen jalkain juuressa. Ja nyt vasta, ajattelin minä, nyt näen tien, joka vie elämään; se on ollut kätkettynä, kunnes sain puhua Marian kanssa. Hänen yksinkertaiset kertomukset kokemuksistansa ja vaelluksistansa teki niin syvän vaikutuksen sydämeeni, että minullekin valkeni: minä sain sinä iltana, jonka vietin Marian seurassa, tuntea taivaallisen ilon esimakua. Mutta Åselen papit eivät tunteneet Marian sydäntä, ja Maria tunsi myöskin, etteivät he olleet tästä lammashuoneesta. Olen muistava köyhää Mariaa niin kauan kuin elän, ja toivon kohtaavani hänet kirkkaammassa maailmassa toisella puolen hautaa.

Aikamme juopunut maailma on kuullut pelastavan evankeliumin usein erikoisten uskovien kautta. Siihen sopii kuka tahansa, joka kuuntelee Kristusta avoimin sydämin ja toivottaa hänet tervetulleeksi johtajakseen, elämäkseen. Jumalan kutsumat ihmiset ovat todistaneet Kristuksesta väkevästi ja sydämeen käyvästi. Näiden muutamien todistajien kautta kansa on tehnyt parannuksen ja kääntynyt tunnustamaan Jeesuksen Herrakseen. Sitä rukoilemme tähänkin aikaan, että kansan kunnon känni muuttuisi pelastuksen etsinnäksi, että ahdas portti löytyisi ja taivaan tie tulisi tutuksi.