Huvila vs. Jolkkonen – Kuopion piispa otti kantaa kristilliseen sionismiin

Vaikka Jolkkonen tuoreessa blogissaan pyrkii perustelemaan toimintaansa Tapiolassa normaaliksi piispalliseksi kaitsennaksi, tuntuu käytös silti sangen poikkeukselliselta ja rajulta. Milloin viimeksi olemme kuulleet kenenkään kirkon piispoista julkisesti ”ekskommunikoivan” vääräoppisena jonkun nimeltä mainiten tämän vielä itse läsnä ollessa? Kyllä siinä vahvemmallakin itsetunnolla varustetulla ihmisellä voi mennä pastilli väärään kurkkuun.

Olisi suloista, että veljekset sovussa asuisivat ja öljy aina valuisi vuolaana Aaronin partaan. Mutta joskus jopa paavalit ja barnabaat ajautuvat vahvoihin erimielisyyksiin ydinasioiden kannalta kehällisten näkemyserojen takia. Älköön se kuitenkaan hämärtäkö sitä tosiasiaa, että yhteys ydinasian, Kristuksen, äärellä pysyy.

Kristillisen sionismin kritiikki ei osu kohteeseen

Piispa Jolkkosen blogi oli varmaankin tarkoitettu yhtäältä selventämään hänen kantaansa ja toimintaansa Tapiolassa vastauksena Huvilan kirjoitukseen samalla kun siinä voinee nähdä hieman pyrkimystä maltillistaa äänenpainoja kristillisen sionismin suuntaan. Tapiolassahan piispa Jolkkonen maalasi sangen laajoin yleistävin siveltimenvedoin ”kristillisen sionismin” yleensä vääräoppiseksi teologisesti.

Seurakuntalaisessa Jolkkonen aluksi vaikuttaa nyansoivan kristillistä sionismia huolellisemmin arvostellessaan nyt ennen kaikkea sen ”karkeaa” muotoa erotuksena Israel-ystävyyteen yleensä. Jolkkonen kirjoittaa: ”Ongelma ei ole sellaisessa yleisessä Israel-ystävyydessä, jossa toivotaan Israelin valtiolle ja sen asukkaille kaikkea hyvää. Ongelma on sellaisessa karkeassa kristillisessä sionismissa, joka tulee oikeuttaneeksi – tietoisesti tai ymmärtämättömyyttään – Raamattuun vedoten Jeesukseen uskovien palestiinalaiskristittyjen sorron.” 

Periaatteessa kyllä.

Mutta yhtä hyvin Tapiolan puheessaan kuin tuoreessa blogissaan Jolkkonen maalaa kuvan, josta on vaikea tunnistaa sen enempää kristillistä sionismia kuin Risto Huvilaakaan. Itse asiassa Jolkkonen heittää jostain syystä blogissaan lisää bensaa laineille ja kärjistää keskustelua niin asia- kuin henkilötasolla korostaessaan apartheid-analogiaa.

”Sellainen ’teologia’, joka oikeuttaa minkä tahansa apartheid-järjestelmän tai etnisen puhdistuksen, on perverssiä. Sillä ei ole mitään tekemistä Kristuksen evankeliumin kanssa,” Jolkkonen kirjoittaa artikkelissaan. Tästä ei tietenkään voi periaatteessa olla kuin vahvasti samaa mieltä. Amen!

Ongelma on vain siinä, että Jolkkonen maalaa kirjoituksessaan kristillisen sionismin ja Huvilan tällä perverssipensselillä.  Hän kuvailee kristillistä sionismia ”apartheid-teologiaksi”, jolla ”yritetään oikeuttaa yhden kansanryhmän ylivalta muihin [palestiinalaisiin] nähden.” Viitaten sitten Vatikaanin julkaisemaan dokumenttiin Jolkkonen toteaa: ”Katolinen kirkko tuomitsee jyrkästi Huvilan edustaman apartheid-teologian.”

Piispa Jolkkosen kirjoitus saa minut erittäin murheelliseksi. Olen kristitty Israelin ystävä. Olen häpeilemätön kristitty sionisti. Olen kristillisen Israel ystävyysjärjestön toiminnanjohtaja. En tunnista Jolkkosen yliampuvista luonnehdinnoista sen enempää Israel ystävyystoimintana ilmenevää perinteikästä suomalaista kristillistä sionismia kuin aivan erityisesti Risto Huvilankaan näkemyksiä, jotka aika pitkälle mielestäni tunnen ja jaan.

Aparheidilla tarkoitetaan rotusortoa. Jolkkonen antaa ymmärtää kirjoituksessaan, että sellaiset suomalaiset Israelin ystävät, jotka erityisesti juuri kristittyinä sionisteina katsovat Israelin valtion olemassaolon oikeutuksen kumpuavan kansainvälisen oikeuden ohella myös Jumalan lupauksista Pyhissä Kirjoituksissa oikeuttaisivat tällä teologisella näkemyksellään rotusorron! Ajatus vetää lähes sanattomaksi.

Ei tästä ole kauaa kun Amnesty International sai osakseen laajaa kansainvälistäkin kritiikkiä julkaistessaan asiavirheitä vilisevän raportin, jossa Israelin väitettiin olevan apartheidia harjoittava valtio. Nyt Kuopion hiippakunnan piispa leimaa laajan joukon suomalaisia kristittyjä Israelin ystäviä asiantuntemattomasti apartheid-teologian kannattajiksi. Tämä ei rakenna. Tämä haavoittaa Kristuksen ruumista.

”Missä Raamatussa käsketään vuonna 1948 perustettua Israelin valtiota sortamaan Pyhän maan kristittyjä tai muita kansanryhmiä, pitämään heitä lainsäädännössä alempiarvioisina, riistämään heidän omaisuutensa tai karkottamaan heidät maasta?”, Jolkkonen kysyy. Vastaus on, että ei tietenkään Raamatussa missään. Päinvastoin. Siitä, että Jumala on luvannut maan juutalaisille, jotka ovat sinne sankoin joukoin palanneet, ei seuraa, että siellä ei saisi asua muitakin (Hes. 47:22–23).

Jolkkosen kristillisen sionismin retorinen käsittelytapa muistuttaa kysymystä ”Oletko jo lakannut lyömästä vaimoasi?” Hän näkee Israeliin kohdistettujen väärien ja/tai asiayhteydestään irrotettujen valheellisten väitteiden korjaamisen välinpitämättömyytenä palestiinalaisten hädälle tai sokeutena Israelin virheille. Omassa tekstissään Jolkkonen samalla maalaa tämän hetken monimutkaisesta konfliktista paikoitellen yksinkertaistavan historiattoman kuvan luetellessaan vääryyksiä, joihin hän näkee Israelin sortuneen suhteessa palestiinalaisiin.

Tyyppiesimerkki tästä on vaikkapa viittaus ”muuriin”, jonka syy-yhteydestä palestiinalaisterrorismin ehkäisyyn 2000-luvun intifadan melskeessä ei tekstissä mainita sanallakaan. Tietenkin muuri – joka tosiasiallisesti on n. 95 prosenttisesti elektronisesti valvottua aitaa, samanlaista, jollaista nyt on pystytetty paikoin Suomen itärajalle tunnetuista syistä – hankaloittaa palestiinalaisten elämää ja liikkumista. Mutta sillä, samoin kuin lentokenttien turvatarkastuksilla nykyään, on historialliset syynsä. Olisiko Jolkkosen mielestä parempi, että Israel ei valvoisi rajojansa?

Tietenkin Israelia saa arvostella. Ei Israel ole kaikessa oikeassa. Mutta ei toki kaikessa väärässäkään. Siksi soisi arvostelun perustuvan tosiasioihin, eikä yksipuoliseen vapautuksen teologian sävyttämään sortaja-sorrettu-narratiiviin, jossa asioiden taustalla vaikuttavat syy-seuraussuhteet unohdetaan.

Jolkkonen ei arvostellessaan Israelia myöskään tee aina eroa, milloin hän puhuu Israelin kansalaisista ja milloin taas ei. Arvostellessaan arabikristittyjen oikeudelliseen asemaan liittyviä epäkohtia hän puhuu yleisesti ”Pyhän maan” arabi- tai palestiinalaisristityistä tekemättä välttämätöntä eroa Israelin valtioalueella asuvien kansalaisten, tässä tapauksessa Israelin arabikansalaisten, ja palestiinalaishallinnon alueella asuvien arabien välillä. Palestiinalaisten asema on oikeudellisesti eri riippuen siitä asuvatko he Palestiinalaishallinnon vallan alla vai Israelin kansalaisina.  Niinpä Jolkkosen väite siitä, että palestiinalaiskristityiltä olisi evätty ”äänioikeus parlamenttivaaleissa ja siten kaikki demokraattiset vaikutusmahdollisuudet lainsäädäntöön” on täysin paikkansapitämätön. Israelin kansalaisuuden omaavilla arabikristityillä on täysi äänioikeus parlamenttivaaleissa ja siten vaikutusmahdollisuus lainsäädäntöön siinä missä kaikilla muillakin Israelin kansalaisilla. Knessetissä on arabipuolueita ja -ministereitä, korkeimman oikeuden tuomareina toimii ja on toiminut arabeja, arabikristittyjä. Israelissa asuvilla arabeilla, jotka eivät syystä tai toisesta ole halunneet Israelin kansalaisuutta ja passia, mutta joilla on virallinen vakituinen oleskelulupa (esimerkiksi Itä-Jerusalemin arabiasukkailla), on oikeus äänestää Israelin paikallisvaaleissa, mutta ei parlamenttivaaleissa. Suomen laki tekee ihan saman eron kansalaisten ja ei-kansalaisten sekä maassa oleskelevien välillä.

Hamas tosin on paha, mutta Jolkkonen näkee Israelin olevan vielä pahempi palestiinalaiskristittyjen kannalta. Jolkkonen mainitsee, että ”Palestiinalaiskristityt kärsivät myös Hamas-liikkeen yhteyteen järjestäytyneiden jyrkän linjan islamistien karsastuksesta.” Ajatus Hamasin maltillisesta ja jyrkän linjan islamistisesta siivestä on puhdas myytti. Erikoiselta tuntuu siksi väite, että piispan mukaan palestiinalaiset kuitenkin kokevat Israelin hallituksen toimet raskaampana sortona kuin islamistisen Hamasin toimet.

Israel tyhjentyy kristityistä?

Piispa Jolkkonen esittää yhtenä pitkään jatkuneen konfliktin uhkakuvana sen, että ”Israel tyhjentyy kristityistä”, kuten hän välitosikossa kirjoittaa. Hän toteaa: ”Raskaan konfliktin seurauksena alkuperäisasukkaisiin kuuluvien kristittyjen määrä on romahtanut sadassa vuodessa. Vuonna 1922 heitä oli noin 75 000, nykyisin alle 50 000. Kun sekä juutalaisten että muslimien määrä on sadassa vuodessa noussut huimasti, paikallisten kristittyjen suhteellinen osuus on romahtanut kymmenestä yhteen prosenttiin.”

Luvut perustunevat palestiinalaisten väestönlaskentatietoihin. Mutta toisin kuin kirjoituksesta voisi päätellä, luvut ja romahdus eivät suinkaan kuvasta Israelin todellisuutta, vaan kristittyjen asemaa palestiinalaishallinnon alueilla Länsirannalla ja Hamasin hallinnoimassa Gazassa.

Israelissa kristittyjen määrä päinvastoin on vuosittain kasvanut. Tilastokeskuksen vuosittain julkaiseman raportin mukaan Israelin kristittyjen määrä kasvoi noin 2 %, kuten Times of Israel -lehti kertoi. vuonna 2021. Kolme neljäsosaa maan nyt noin 185 000 kristitystä on Israelin arabeja. Edellisen vuoden 2020, jolloin kasvua oli 1.4 %, raportissa myös todettiin Times of Israel -lehden mukaan että ”84 prosenttia [kristityistä] ilmoitti olevansa tyytyväisiä elämäänsä maassa, kertoi Central Bureau of Statistics (CBS) joulun alla julkaistussa raportissaan. CBS:n mukaan kristittyjen osuus Israelin väestöstä on noin 1,9 %. Israelin arabiväestöstä kristittyjen osuus on 7 prosenttia, ja 76,7 prosenttia Israelin kristityistä on arabeja . . . Tilastoista kävi ilmi, että kristittyjen arabinaisten koulutusaste oli maan korkeimpia. Niistä kävi ilmi, että 53,1 prosenttia arabikristityistä ja 35,4 prosenttia ei-arabikristityistä suoritti lukion jälkeen kandidaatin tutkinnon, kun taas arabikoulujärjestelmän lukion suorittaneiden kokonaismäärästä 34 prosenttia ja hepreankielisen koulujärjestelmän lukion suorittaneista 47,2 prosenttia. Raportissa todettiin myös, että kristityt hakivat vähemmän työttömyyskorvauksia kuin juutalaiset ja muslimit. Tulokset ovat ristiriidassa kristittyjen johtajien viimeaikaisten lausuntojen kanssa.”

Jaan Kuopion piispan syvän huolen uskonnollisten juutalaisten kristittyihin kohdistamasta vandalismista ja pidän sellaista joka tavalla tuomittavana. Israelin tulee puuttua tällaiseen toimintaan jämäkästi. Viime vuosisadan aikana sekä Israelin ydinalueilla että Länsirannalla väestötiedot kuitenkin osoittavat, että palestiinalaisväestö on lisääntynyt merkittävästi. Jos palestiinalaisten kokonaisväkiluku on kasvanut huomattavasti, mutta palestiinalaisten kristittyjen väestö alueilla on vähentynyt merkittävästi, siihen on selvästi monimutkaisempia syitä kuin ne, joita piispa Jolkkonen esiintoi artikkelissaan viitatessaan vaikkapa toisen intifadan terrori-iskujen aaltoa pysäyttämään rakennettuun muuriin / aitaan tai uskonnollisten juutalaisten vandalismmiin paikallisia kristittyjä kohtaan. Kokonaan jää pohtimatta jihadististen liikkeiden, kuten Hamas ja PIJ, kristittyihin kohdistama painostus ja vaino.

Miten tästä eteenpäin?

Kuopion piispa Jari Jolkkonen toteaa tekstissään vielä: ”En ole koskaan syyttänyt Israelin valtiota apartheitista [sic], en omaksunut mitään tiettyä palestiinalaisten kontekstuaalista teologiaa enkä jakanut ihmisiä hyviin ja pahoihin heidän Israel-näkemystensä vuoksi.”  Minua häiritsee kuitenkin Jolkkosen kirjoituksessa vapautuksen teologian korostetun yksinkertaistava sortaja-sorrettu narratiivi, joka ei tee oikeutta konfliktin tosiasialliselle luonteelle, eikä siten auta tilanteen ymmärtämisessä taikka ratkaisemisessa.

Minua myös häiritsevät ei niin peitellyt syytökset siitä, että Israelin palestiinalaiskristityiltä evättäisiin perusteettomasti heille kuuluvia oikeuksia, kuten äänioikeus, tai että heitä pidettäisiin ”lainsäädännössä alempiarvoisena”. Nämä väitteet kun ovat ilmeisen vääriä ja perusteiltaan apartheid-syytöksiä, vaikka itse sanaa vältettäisiin. Israelin lainsäädäntö kohtelee kaikkia kansalaisia – juutalaisia ja arabeja – samalla tavalla. Syrjintä on laissa kielletty. Tietysti todellisiin epäkohtiin tulee Israelissa puuttua.

Myöskään ihmisten jakamiselta hyviin ja pahoihin heidän Israel-näkemystensä vuoksi ei vältytä sillä, että heidän edustamansa näkemys leimataan pervessiksi apartheid teologiaksi, jolla pyritään oikeuttamaan ”apartheid-järjestelmän tai etnisen puhdistuksen” ja ”yhden kansanryhmän ylivalta toiseen nähden”.

Epäilen vahvasti, että yleisesti ottaen Jolkkonen on ymmärtänyt kristillisen sionismin teologiset perustelut ja motivaation perin juurin vinksahtaneesti. Siksi hänen hieman yllättävä ulostulo Risto Huvilankin suuntaan kumpuaa varmasti väärinymmärtämisestä. Elän kuitenkin siinä uskossa ja toivossa, että keskustelu aiheesta jatkuu ja erilaisiin kantoihin ja kannanottoihin sisältyvät mahdolliset väärinymmärrykset korjaantuvat vilpittömässä vuoropuhelussa toisiaan kunnioittavien osapuolten välillä. Aivan ilmeisesti sellaiselle selkeyttämiselle on tarvetta.