Liisan liukkaat

”Liisan liukkaat ja Kaisan kaljamat jos katoo, katoo myös vuodentulo.” Näin on vanha kansa jo kauan sitten sanonut. He tarkoittivat, että näiden nimipäivien vaiheilla, 19. – 25. marraskuuta, on säännöllisesti suojasää. Ja niin on ollutkin ainakin minun muutaman kymmenen vuoden luontomerkintöjeni mukaan. Vaan eipä ollut tänä vuonna. Luja talvi tuntuu tulleen heti marraskuun 2023 alkupuolella eikä osoita mitään hellittämisen merkkejä.

Taivaalla on aina mielenkiintoista katseltavaa. Tavallisesti selväpiirteiset kumpupilvet liikkuvat matalammalla ja risuiset, vuorivillan näköiset tupsut korkealla. Tässä yksi päivä töistä lähtiessä näin kumpupilviä, jotka ikään kuin ratsastivat alhaalla kulkevien epämääräisten haituvapilvien päällä; sellaista en ollut aiemmin nähnyt. Kotipysäkillä ilma oli kuin sumussa, mutta se oli savua. Naapuri lämmitti saunaa, ja savut olivat jämähtäneet maan päälle. Haju tunkeutui kotiinkin. Ilma seisoi.

Ilma seisoi, koska lämmin ilma ei päässyt alas maan päälle, vaan muodosti ikään kuin kannen kylmän ilmamassan ylle. Mikään tuuli ei päässyt liikuttamaan niitä. Tällaista seisovaa säätyyppiä kutsutaan inversioksi.

Löysin talteen ottamani lehtiartikkelin:

”Kylmyys tappaa nyt Aasiassa. Lämpöön tottuneissa maissa on nyt poikkeuksellisen jäätävä sää.”

Iltalehti 27.1. 2023, Jari Himanen. Siis tänä vuonna. Otteita:

”Yli sata ihmistä on kuollut Afganistanissa ja ainakin yksi Japanissa äärimmäisen kylmissä sääolosuhteissa.”

”Kovimmillaan pakkanen on ollut -53 astetta, joka mitattiin Heilongjiangin maakunnassa Pohjois-Kiinassa.”

”Japanin keski- ja koillisosaan iskeytyi keskiviikkona voimakas lumimyräkkä, joka maan sääpalvelun mukaan tuprutti lunta pahimmillaan yli 90 senttimetriä.”

”Etelä-Korean ilmatieteen laitoksen tiedottaja Woo Jin-kyu kertoo kylmyyden saapuneen suoraan Pohjoisnavalta. – Kylmä ilma Pohjoisnavalta saavutti Etelä-Korean suoraan, hän sanoo ja selvittää kylmän ilmamassan kulkeneen Venäjän ja Kiinan läpi.”

Otin maailmankartan ja kouluviivoittimen. Mittasin Jäämeren rannalta Etelä-Koreaan ja sain mittakaavan mukaan 4000 kilometriä. Siis neljätuhatta! Jos vastaavanlainen massiivinen napapyörre ilmestyisi meidän pituusasteillemme, se ulottuisi Narvikista Kreetaan. Muistaakseni Itä-Aasian jälkeen vastaavantapainen kylmänpurkaus esiintyi Washingtonista Kaliforniaan ja taas siitä muutaman kuukauden päästä pitkin USA:n itärannikkoa. Jos tämmöinen jatkaa ilmaantumistaan aina vastapäivään, niin seuraavaksi kylmän lonka tekisi hyytävät olot Skandinaviaan ja siitä etelään – se on: meille. – Huh.

Millainen olisi epätavallisen voimakas talvi? Se alkaisi aikaisemmin, loppuisi myöhemmin ja olisi tavallista kovempi keskeltä. Kustaan päivänä 6. kesäkuuta on yleisesti arvioitu hallojen loppuvan Suomessa; silloin voi alkaa istuttamaan avomaan perunaa. Porin puistotoimi on sitäkin varovaisempi: kesäkukat istutetaan vasta 10. päivän kesäkuuta jälkeen.

Wikipedia, Suomen historia kuvaa suurten nälkävuosien ilmasto-olosuhteita näin:

”Kesä 1866 oli erittäin sateinen ja pilasi sadon monin paikoin; peruna ja juurekset mätänivät peltoon. Syysvilja jouduttiin kylvämään vaikeiden olosuhteiden vallitessa, ja sääolosuhteet pysyivät epäedullisina rukiin kasvulle. Talvi oli pitkä ja ankara. Etelä-Suomessa oli paksu lumipeite vielä toukokuun alussa, ja kesä tuli kuukauden myöhässä.”

”Elokuussa oli ensimmäinen halla, joka ei vielä aiheuttanut tuhoja. Syyskuun 3. päivänä alkoi pakkanen, joka hävitti kypsymättömän viljan melkein kokonaan etenkin maan pohjoisosissa. Tämän jälkeen tuli vielä useita muita hallaöitä, ja loputkin sadosta tuhoutui. Perunasato turmeltui runsaiden syyssateiden vuoksi.”

”Talvi 1866–1867 oli ankara ja kevät tuli myöhässä. Esimerkiksi Helsingin toukokuun keskilämpötila oli normaalin kymmenisen asteen sijaan +1,8 astetta. Jäät lähtivät monin paikoin vasta kesäkuussa, ja kesä alkoi vasta kesäkuun puolivälissä. Esimerkiksi Etelä-Suomessa järvet olivat jäässä ja pellot paksujen lumikinosten peittäminä vielä toukokuussa.”

”Elokuun lopun ja syyskuun alun ankarat hallat koettelivat satoa. Myös perunasato epäonnistui. Kaikkia edellisiä vuosia täydellisempi kato koetteli koko Suomea, Ahvenanmaata ja lounaisia ja eteläisiä osia lukuun ottamatta. Sato ei riittänyt edes siemenviljaksi. Karjaa jouduttiin teurastamaan runsain määrin rehun puutteen vuoksi ja ruuaksi.”

Siis on sitä ennenkin ilmoja pidellyt, ennen nykyistä ilmastokriisiä. Suomi jotenkin selvisi tuolloin pahoista katovuosista. Sopii toivoa, että Hän, joka säät ja ilmat säätää, viitsii armahtaa ja hoitaa nytkin meidän – ei jumalatonta mutta aktiivisesti jumalanvastaista ja nautinnonhaluista, luopiokansaamme. Eivät he halua tuhota äitiä ja isää vaan poistaa muistonkin Taivaallisesta Isästä ihmisten mielistä. – ”Isä meidän” on pelastava rukous.