”Missä sinä olet?” – Uuden luomuksen ihmeelliset vaiheet osa 2

JUMALA saapui paratiisiin. Luoja kulki luomakunnassaan. Äänekkäänä.

Aadam ja Eeva ”kuulivat, kuinka Herra Jumala käyskenteli paratiisissa illan viileydessä. Ja mies vaimoineen lymysi Herran Jumalan kasvojen edestä paratiisin puiden sekaan.” (1 Moos. 3:8).

Aadam! Aadam!

Herra Jumala huusi Aadamia – ensimmäistä luomaansa ihmistä, ihmiskunnan kantaisää.

Missä olet?

Skenario on tarpeeksi laajana tarjolla Genesiksessä niin, ettei yksikään ihminen pääse pakoon jumalallisen paradoksin uskomattomuutta.

Aadamin olisi pitänyt puolisonsa Eevan kanssa vaeltaa paratiisimaailmaa ristiin rastiin, taistellen jokaisella hengenvedollaan väsymystä ja unen vaatimuksia vastaan.  Huutaen yhtä mittaa yhtä ainoata huutoa: Jumala! Luoja! Missä Sinä olet? Ihminen oli langennut. Ihminen olisi tehnyt oikeudenmukaisesti oikein, jos hän olisi vuorokaudet umpeensa vaeltanut Eedenin maastoja huutaen satoja tuhansia kertoja Luojansa perään.

Mutta näin ei tapahtunut!

Aadam! Aadam! Missä sinä olet?

Luoja Jumalan huuto rakentuu äänteistä, jotka taivaan kieleltä käännettyinä maan asukkaitten kielelle ovat räjähdystäydet anteeksiantamisen armoa.

Luoja Jumala lähti kolmannesta taivaasta – paratiisimaailmastansa – syntiinlankeemuksen pimeyteen maaplaneetalle. Etsimään kapinallista luotuansa. Ei heittääkseen langenneet äärimmäiseen pimeyteen, vaan tarjotakseen Aadamille ja tämän puolisolle – ja heistä alkavalle ihmiskunnalle – pakotietä synnin seurauksista.

Mistä Luoja löytää luomansa?

Pakoilemasta Kaikkivaltiasta – kätkeytyneenä paratiisin pensaisiin.

Kun Luoja ja luotu edellisen kerran olivat kohdanneet silmästä silmään, tapahtui se paratiisin puutarhassa dialogissa, jossa Luoja opetti luodulle kuolemattoman olemassaolon totuuksia ja lakeja.

Nyt ihminen on langennut pois Luojansa tahdosta.

Langenneella ei ole halua kohdata Luojaa silmästä silmään. Yhteys tekijän ja tehdyn välillä on katkaistu. Poikki. Luotu on pakomatkalla – mihin tahansa, millä tavalla tahansa, kunhan pääsee kätköön Luojalta.

Vaan Luojan ääni saavuttaa Aadamin – ottaa kiinni – ympäröi joka puolelta, alta ja päältä:

Missä olet!

KUUSI vuosituhatta on kulunut.

Liekö Aadamin ja Eevan jälkeläisten sukupolvissa yhtään sielua, joka ei olisi kuullut paratiisilankeemuksen murhenäytelmästä. Ja kuullut Luojan kysyvän, missä Hänen luomansa – juuri minä, juuri sinä – olemme.

Kysymys johtaa kiinni otetuissa sydämissä uusiin kysymyksiin. Tällaisiin:

Missä minä olen?

Kuka minä olen?

Mihin minä olen matkalla?

Mitä on maallisen elonmatkani päätöksen jälkeen?

Mitä – jos mitään – on maallisen jälkeen – ja mikä on minun osani siinä, mitä on oleva?

Nämä ja näitten sisarkysymykset ovat kysymyksiä, joitten ääreen jokaisen luodun tulisi pysähtyä.

Lapsi.

Nuori.

Aikuinen.

Vanhus.

Minulla on kysymys sinulle.

En kysy, mitä läheisimpäsi ajattelevat sinusta … en kysy, mitä naapurisi, opiskelu- tai työtoverisi ovat mieltä sinusta … en kysy, mitä mieltä maailma on sinusta … enkä kysy edes, mitä uskonnollinen yhteisö ajattelee sinusta.

Mutta yhtä minä kysyn –

Kun Luojasi kulkee elämäsi Eedenissä, Hän etsii sinua ja huutaa perääsi – ja Hänen köyhänä palvelijanansa olen velvoitettu kääntämään Kaanaan kielestä arkiselle kielellemme elämäsi tärkeimmän kysymyksen:

Kuinka on sinun sielusi laita?

Ja jatkan lauluntekijän sanoilla:

Kuinka on sun sielus laita, minne kuljet matkamies? Lavea on tie tai kaita, kumpi niistä sinun ties? Kumpi on? Sä vastaa, oi, molemmat ei olla voi.

Kaita tie on vaivalloista, siksi harvat löytää sen. Helpompaa on käydä toista, joukon kanssa nauraen. Kumpaan joukkoon kuulunet? Molempiin sä kuulu et.

Eri tiet ja eri määrä, minne kulkijan vie tie. Kuoloon päättyvi tie väärä, elämään vie kaita tie. Mieti tarkoin, matkamies, minne päättyy sinun ties.

(Jumalalle kiitos Simo Korpelan laulusta.)

HYVIN vähäarvoista on, mitä mieltä maailma – tai edes uskoa tunnustavat yksilöt – ovat meistä.

Tämän sijasta on suunnattoman arvokasta, mitä Jumala ajattelee meistä itsekustakin.

Älä edes ajattele voivasi kätkeytyä tältä kysymykseltä ja siihen vastaamiselta jonkun symbolisen ”paratiisipuun” (lue: itse valitun uskonnollisuuden ja jumalanpalveluksen) leveän halkaisijan taakse.

Älä petä itseäsi kuvittelemalla, että saatat kätkeytyä massoihin. Ihminen syntyy yksilönä. Ihminen kuolee yksilönä. Ihminen on viimeisenä päivänä kirjojen avaamisen hetkessä yksilönä – yksin, ellei Jeesus Kristus ole ihmisen Sijaisena ja Puolustajana.

Kuten Aadamille ja Eevalle kerran, Luoja Jumala antoi sinullekin elettäväksi lupauksen paratiisin – yhteydessä täällä ajassa Herraan Jeesukseen Kristukseen, ja kerran vanhurskaan kuolon jälkeisestä paratiisiolotilasta alkaen tuhatvuotisen valtakunnan kautta uusissa taivaissa ja uudessa synnittömyyden maailmassa.

JOTEN: ennen kuin tämänkertainen blogitilani täyttyy, minun on Työnantajalleni alamaisena ja uskollisena kutsumukselleni Totuuden Sanan todistaja-julistajana ennätettävä kysyä sinulta –

Missä sinä, lukijani, olet elämän ja kuoleman ainoalaatuisimman, tärkeimmän ja – kyllä! -vaarallisimman tien varrella?

Oletko ollut paratiisissa kulkevan Luoja Jumalan löydettävissä – oletko kuullut Hänen herättävän kutsuhuutonsa äänen? Oletko vastannut? Oletko tiedostetussa yhteydessä uuden pelastuselämän Antajan, Herran Jeesuksen Kristuksen Pyhän Hengen kanssa?

Ei yksikään tämän pelastuselämän ulkopuolella elävä voi koskaan, milloinkaan, mitenkään tuntea ja tietää, mitä tapahtui synnin eksyttämälle kadotetun paratiisin puustossa pakolaisena vaeltavalle ihmispoloiselle, joka Mestarin äänen kutsuun ”Missä sinä olet?” vastasi: ”Tässä olen – tee minulle mitä tahdot…”

Muista: Jumala oli pappi ja saarnaaja paratiisissa kerran. Hänen kuulijajoukkonsa oli vähäinen – kaksi ihmistä. Sitä moninaisempi ei ollut ihmiskunta tuona   ajankohtana.

Pieni kuulijakunta kokonaisena pyrki pakoilemaan Herraa Jumalaa. Mutta sana saavutti. 

Juuri tällä hetkellä, siellä missä olet juuri nyt – Jumala tietää ja tuntee sinut, niin kuin et koskaan tule tuntemaan itseäsi. Kaikki on valaistua. Ja Jumala senkun  rakastaa – rakastaa – rakastaa sinua tahtoen vain kahta asiaa: ensiksi: armahtaa ja vapauttaa sinut kadottavasta synnistä nyt, ja toiseksi: kerran avata sinulle paratiisin portit selkosen selälle ja kutsua sinut nimeltä Karitsan haavoja ylistämään.

”Missä sinä olet?”

Tämä Leo Mellerin blogi on hänen puhtaaksi kirjoittamansa muistiinpanoista, joista hän puhui yli puoli vuosisataa sitten Gideonien raamattuillassa vantaalaisessa luterilaisessa kirkossa.