Nooasta ja arkista uudella tavalla

MITÄ sellaista koin sanottavaksi, että rohkenen kirjoittaa tämän tekstin käytännössä puheeni rungosta?

Kirjoittamattomasta rungosta, sillä puheeni ei ollut niin sanottu dokumentoitu liuskalta liuskalle etenevä esitelmä profeetallisesta ajan merkki -aiheesta.

Olin kutsuttu saarnaamaan – avaamaan sydäntä ja päästämään hengessäni toimivan Pyhän Hengen vapaasti jakamaan sanojeni kautta sen mitä olin polvihuoneessani saanut lataukseksi pohjanmaan kansalle.

Nooa rakensi arkkinsa paahtavassa Lähi-idän auringon paisteessa. Hiki ohimolla.

Nooa kuuli Herralta, mitä olisi tulossa.

Hän uskoi.

Hän suhtautui elämän ja kuoleman vakavuudella Jumalan sanomaan.

Hän tiesi, ettei Jumala leiki sanaleikkejä.

Nooa julisti kauniissa auringon paisteessa, kauniissa päivässä, kauniissa kehyksissä lintujen laulaessa ja tuulen vilvoituksessa.

Näin ovat uskon miehet ja uskon naiset aina toimineet.

He ovat saaneet kuulla Herralta. Vaikeita asioita vaikeista ajoista. Vaikeista koetuksista ja jopa tuomioista.

Näin oli Raamatun päivinä. Näin on meidän päivinämme. Näin on jatkuva nykyisen maailman järjestyksen loppuun.

Jumala puhuu.

Kun vedet nousevat ja paisumukset tulevat, Jumala yleensä on jo puhunut puheensa.  Varoittavat sanansa. Tuomion sanansa.

NÄIN tapahtui Dietrich Bonhoefferin elinpäivinä.

Bonhoeffer oli saksalainen teologi, mies, jonka sanoja on lainattu useammin kuin kenenkään toisen maailmansodan edellä ja aikana ja jälkeen vaikuttaneen kristityn sanoja.

Natsit teloittivat tämän luterilaisen jumaluusoppineen keskitysleirin teloitusradalla huhtikuun 9. päivänä 1945.

Gestapo oli pidättänyt Bonhoefferin koska tämä vastusti Hitleriä ja vastusti natsiliikettä. Ja ennen kaikkea siksi, koska Bonhoeffer uskoi Jumalaa ja totteli Jumalaa. Hänen omatuntonsa oli kiinnitetty sidonnaisesti Jumalan Sanaan.

Bonhoeffer eli keskitysleirivankina kaksi vuotta. Hän oli innoituksen ja rohkeuden ja uskon lähteenä toisille vangituille. Hänen epäitsekkyytensä, hyvyytensä, luottamuksensa Jumalaan vaikutti jopa hänen vartijoihinsa, jotka pyysivät häneltä anteeksi, kun joutuivat lukitsemaan hänen sellinsä oven yön tunneiksi.

Bonhoeffer koki elävänsä kutsumuselämää vankeudessa – hänen seurakuntalaisensa olivat ensi sijassa hänen vankitoverinsa, mutta mahdollisuuksien mukaan hän pyrki hoitamaan myös vartijoittensa sieluja. Hänen lahjansa olivat taivaasta annettuja armoituksia: armoitustensa täyteydessä hän valoi jokaisesta vankeuspäivästä Jumalan palvelemisen päivän, Jumalan kiittämisen päivän, Jumalasta todistamisen päivän.

Teloituksensa edellä Bonhoeffer kirjoitti jälkeensä jääneen aamurukoustekstin, jonka sisällössä kiitettiin Jumalaa nukutusta rauhallisesta yöstä, uudesta armon päivästä ja Jumalan uskollisuudesta ja siunauksista. Tavanomaiseen rukoussisältöön liittyi myös erityinen pyyntö: ”Jumala, suo minulle voimasi käsitellä vastaan tulevaa vaikeata tilannetta säilyttäen opetuslapsen uskollisuuden sinua kohtaan.” Bonhoeffer anoi myös Pyhän Hengen kastetta, jonka voimassa säilyttää uskon rohkeuden, toivon varmuuden ja rakkauden armolahjan myös kaikkia häntä vihaavia kohtaan.  Bonhoeffer kirjoitti viimeisen elinpäivänsä aamurukouksen loppuun nämä sanat:

Herra, mitä tahansa tämä päivä tuokaan elämääni, olkoon Sinun nimesi alati kiitetty ja ylistetty.  Amen.

Suomalainen luterilainen oppinut analysoi Bonhoefferia ja rinnastaa luterilaisen saksalaisen tunnustuskirkon veljen apostoli Paavaliin. Todisteeksi väitteelleen kirkonmies nostaa esille Paavalin sanat tessalonikalaisille, näin kuuluvat:

Kiittäkää joka tilassa. Sillä se on Jumalan tahto teihin nähden Kristuksessa Jeesuksessa. (1 Tess. 4:18).

Miten sinä ja minä saavutamme Bonhoefferin tilan? Tällaisen Hengen elämän täysi-ikäisyyden? Toki: emme jokainen ole Paavali tai Bonhoeffer. Mutta jokaisella kristityllä on omat koetustensa pisteet. Hänen kestonsa määrät. Miten sinä ja minäkin voimme kokea nuo pisteet – hetket niissä – ylistäen Jumalaa ja kiittäen Häntä kaikesta kohdallemme tulevasta?

TIESITKÖ psykologien väittävän, että kiitollisuus opitaan?

Elämää voi ja saa oppia elämään niin, että kiitollisuudesta tulee elämän kestävin ja väkevin rakennusaine. Kristityn kohdalla tämä tapahtuu siinä, kun kristitty kasvaa hengellisesti Uuden testamentin mainitsemaa aikuisuutta kohti.

Uskon kanssa on tehtävä kotityötä sekä hengessä mutta myös tunteitten sielunelämässä.

Uskoa on harjoitutettava. Ilmaistava. Jaetteva. Uskon olemusta on opiskeltava.

Olin nuoruuteni vuosina opiskelijapiirissä, jossa kehuttiin Bonhoefferia. Joku huokaisi: ”Jospa minulla olisi se, mitä Bonhoefferilla oli.” Johon illan vetäjä vastasi lempeästi ja sielunhoidollisesti: ”Älä lyö hanskoja pöytään. Bonhoefferilla kesti neljäkymmentä vuotta kasvaa siihen hengellisyyteen, jossa hän otti vastaan teloittajansa toimet.” Ja vetäjä jatkoi: ”Ei hetkeäkään liian aikaisin mutta ei myöskään hetkeäkään liian myöhään Jumala kypsyttää meitä, kunhan sallimme Hänen työnsä meissä.”

TAKAISIN Ukko Nooaan.

Siis: Nooa rakensi arkkia auringon paistaessa, lintujen laulaessa, luonnon voimien seuratessa totuttuja luomisen lakeja.

Nooan kanssakulkijat nauroivat pilkallisesti arkin rakentajaa. He muistuttivat Nooaa siitä, että aurinko paistaa, kaikki on kuivaa ja turvallista, miksi siis tuhlata elinpäiviä tarpeettomaan?

Kun vedet tulivat, Nooa oli valmiina.

Jumala lahjoittaa meille aurinkoisia elämän päiviä. Kaikki eivät vain käsitä, miksi näin on.

Hyvät päivät annetaan ihmiselle, jotta hän valmistuisi jossakin odottavia huonoja päiviä varten. Älä petä itseäsi: mitä ihminen kylvää, sitä hän niittää. Jossakin tulee vastaan niitto – se vedenpaisumus, joka hukuttaa, ellei ole pelastusarkkia.

Olin kutsuttuna sielunhoitajaksi iäkkäälle miehelle. Hän on jo matkansa pään saavuttanut, ja uskallan siksi kertoa nimiä ja osoitteita mainitsematta hänen kertomustansa.

”Tarvitsen apua. Olen tulossa sokeaksi. Vaikka minulla olisi kaikki maailman rahat ja rikkaudet, lääkärit sanovat, ettei mikään voi keskeyttää sokaistumistani. Minulla ei ole mitään sisäistä voimaa – ei uskoa – voidakseni kohdata lähitulevaisuuden pimeyden. Kaikki vuodet olen elänyt antautuen väärille arvoille. Olen turvannut sellaiseen, kaikkeen sellaiseen, josta ei ole minulle nyt rahdunkaan verran hyötyä – minä olen pian vailla näköä, sokea.”

Näin vanhus puhui minulle.

Kuin huomaamatta hän oli haparoinut kätensä minun käteni suuntaan. Kun tartuin käteen, hän otti lujasti kiinni ja piti otteessaan kaiken aikaa kahdenkeskisen puheemme jatkuessa.

Kohtasin toisenkin vanhuksen – iäkkään naisen, lesken, neljän lapsen äidin ja isoäidin.

Hänkin puhui kanssani avoimesti.

”Elämäni aikana kuuntelin monia saarnoja kärsimyksistä ja koetuksista. Kaikki kuulemani ja oppimani on nyt suurena apuna ja vahvuutena, kun olen omassa elämässäni joutunut ottamaan vastaan yhden koettelevan iskun toisensa jälkeen.   Tiedän, mistä tulevat koetukset. En syytä Jumalaa mistään. Tosiasiassa Jumala on minussa ja minulle todellisempi juuri nyt kuin koskaan aurinkoisina laulun ja leikin päivinä. Jumala on kanssani niin kuin ei koskaan aikaisemmin. Kiitän Häntä siitä, että olen saanut kasvaa hengellisesti sellaisen saarnatuolin juurella, jossa olen ajoissa saanut ymmärrystä siitä miksi ihminen kärsii – ja miten ihminen voi kärsiä ilman että siitä tulee hänelle menetys – päinvastoin, niin että hän kasvaa ja kirkastuu kärsimyksissänsä.”

Tämä nainen, keskustelukumppanini, oli Nooan tavalla rakentanut arkkia auringon paistaessa. Kun myrskyvedet tulivat ja hukuttivat  paljon, hänen elämänsä oli pelastusarkissa.

Arkissa ymmärretään.

KUUNTELEN ajoittain Järviradion ohjelmistoa. Levyjen soittamisen väliin sijoittuvat ihmisten soitot, juttelut, ja monenlaiset toivomuksetkin. Vuorokautena, jona tätä kirjoitan, kuuntelin Järviradiota kello kolmentoista paikkeilla. Ohjelmaan soitti mies, esitti laulutoivomuksensa, ja kun levyä paikallistettiin, naisvetäjä kysyi soittajan elämästä.

”Olen suomalainen työmies, joka elää suljettujen ovien maailmassa. En pääse ulos eikä kukaan tule sisälle luokseni. Onneksi on Järviradio, ja te kuulette toivomuksiani ja soitatte juuri minua varten sen levyn, jonka tarviin kuulla just nyt.”

Oi, Jumala rakas!

Oi, jos olisin ollut perustamani Radio Patmoksen studiossa, ja mies olisi soittanut ohjelmaamme!

Onhan meille soittavia.

On niitä, jotka ovat raskaissa taakoissa, ja joille saamme mikrofonin kautta julistaa jopa synninpäästön.

Jumala auttakoon edelleen radiomme tekijöitä huolehtimaan siitä, että kaiken teologian ja politiikan ja lähetysvarain hankinnan keskeltä radiomme tulisi tunnetuksi radiona, johon voidaan soittaa, kun ei jaksa elää ja tarvitsee lyhyessä hetkessäkin sielunhoitoa.

Aivan hiljattain minulle kirjoitti monien taakkojen alla vaeltanut – vaeltanut; nyt hän oli päässyt seurakuntayhteyteen, jossa häntä kyettiin todella auttamaan – ja kyseli, eikö Radio Patmos voisi, jos ei muuta niin palkkaamalla, saada edes viikonloppuisin ihmisiä, joille voi soittaa vaikka kello neljä aamusta ja kertoa, ettei enää jaksa elää.

”Ei niitä keskusteluja ole tarvis eikä saa käydä livenä radiossa; mutta pitää voida antaa numero, johon voi soittaa, kun elämä käy niin raskaaksi, ettei sen eläminen ole enää ehkä mahdollista.”

NOOA meni arkkiin.

Jumala itse sulki – lukitsi – arkin oven Nooan jäljessä.

Nooa luotti Jumalaan.

Jumala lukitsee.

Varmaankin Jumala myös avaa.

Nooa ei tiennyt mikä häntä odottaa – mutta hän tiesi, että Jumala itse on hänen tulevaisuutensa, hänen toivonsa, hänen pelastuksensa. Lapsen uskossa Nooa salli Jumalan lukitsevan oven perässänsä.

Tällaista on aito, hengellinen, turvaava kristillisyys.

Kristitty kohtaa useita hetkiä, jolloin hän ei tiedä vastauksia kysymyksiinsä.

Kristitty ojentautuu silloin Jumalan lupausten varaan ja nojaa Iankaikkiseen Syliin.

Tätä elämisen mallia Jeesus opetti.

Saamme luottaa Jumalaan.

Saamme jättää vielä elämättömät päivät ja silmänräpäykset Iankaikkisiin Käsiin.

Kun vedenpaisumukset ovat ohitse – kun uhkaa ei enää ole lähellämme – Jumala itse avaa arkin oven – ja mitä näemmekään!

Dietrich Bonhoeffer eli tämän kaltaisen kristillisyyden ytimessä. Yksi hänen läheisiänsä, joka pelastui keskitysleiriltä ja oli saanut tutustua Bonhoefferiin, kuvaili Jumalan miestä näillä sanoilla:

Hän oli jättiläinen kaikkien ihmisten edessä – koska hän oli aina lapsi Luoja-Jumalan edessä!

Merkittävä runoilija Ralph Waldo Emerson joutui todistamaan poikansa kuolevan kirjaimellisesti isänsä käsissä. Emerson kirjoitti raskaitten hetkiensä jälkeen tällaiset sanat:

Kaikki, mitä näin pojassani, hänen kuolemassaan, valmisti minut turvaamaan ja luottamaan Luojaani kaiken sen kohdalla, mitä en ole vielä nähnyt.

Sijoita, ole hyvä, Emersonin sanat sinun kohdallesi tulleitten tai vielä tulevien koetusten tuntumaan. Opi. Opettele.

KOKOUKSESSA, jossa puhuin, aloitin Nooasta – niin kuin tässä blogissani, jota kirjoitan sinulle, lukijani.

Puhuin sitä samaa, mitä olen kirjoittanut näille riveille.

Kun tulin puheeni viimeiseen kymmeneen minuuttiin, avasin Jeesuksen profeetallisen puheen sanoja Hänen puhuessaan Nooan päivistä esikuvana sen sukupolven ajasta, joka saa kokea Ihmisen Pojan ilmestymisen.

Kun puheeni oli viimeisissä sekunneissa, pyysin lupaa saada vielä kerran avata Raamattuni ja luin 1. Mooseksen kirjan 8:13-20 kohdan. Sinäkin voisit lukea nuo tekstin sanat omasta Raamatustasi. Lue nyt, ole hyvä.

Jakeissa kuvataan Nooan hetkiä sen jälkeen kun Jumala avasi arkin oven, ja Nooa sai astua uuteen maailmaan.

Mitä Nooa teki ensimmäiseksi tuossa tilanteessa?

Juuri lukemasi raamattutekstin sanat vastaavat kysymykseen ihanalla kuvauksella Nooasta, joka ensi töikseen rakentaa alttarin Jumalalle kiittääkseen Jumalaa – kaikesta.

Moody kertoi papista, joka kiitospäivänä messussa kehotti seurakuntalaisiansa kiittämään Luojaa kaikesta hyvästä.

”Kiittäkäämme Jumalaa terveydestä!”

Kaksikymmentä seurakuntalaista poistui jumalanpalveluksesta – nämä olivat kaikki jossakin muodossa sairaita ja kärsiviä lähimmäisiä.

”Kiittäkäämme Jumalaa kodeistamme ja perheistämme!”

Kymmenen koditonta tai avioeron kokenutta ihmistä poistui kirkosta.

”Kiittäkäämme Jumalaa kaikesta ilosta ja onnesta ja tulevaisuudestamme!”

Kymmenen ihmistä poistui kirkosta.

Pappi jatkoi kiitos aiheilla.  Hänen selkänsä oli seurakuntaan päin, joten hän ei nähnyt, mitä hänen sanansa saivat aikaan.

Sitten hän kääntyi – ja näki uskollisimpienkin seurakuntalaistensa joko poistuneen tai parhaillaan poistuvan.

Pappi putosi polvilleen epätoivossaan mykistyneenä.

Silloin Jumala alkoi puhua hiljaisella äänellään papin hengessä.

”Milloin ja missä olen luvannut tuota kaikkea, mitä olet nimessäni luvannut seurakuntalaisille? Milloin olen luvannut? Muista palvelijaani Jobia! Muista poikaani Jeesusta!”

Pappi nousi kohottaen kasvonsa taivasta kohti ja parahti: ”Mitä sinä sitten annat meille?”

Vastaus tuli:

”Itseni!”

Pappi käsitti kuin ilmestyksessä kaiken mitä oli tehnyt väärin.

Hän juoksi kirkon ovelle ja alkoi huutaa kaikkiin ilmansuuntiin:

”Ystävät! Seurakuntalaiset! Olen pettänyt teidät! Meillä voi olla terveyttä, ystäviä, kaikkea maallista – mutta kaikki mitä todella tarvitsemme on Jumala – yksin Jumala!”

Job todistaa suhteestansa Jumalaan:

Vaikka hän surmaa minut, häneen minä panen toivoni.  (Job 13:15).

Ihmisen Poika vaelluksensa loppuhetkinä huusi:

Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni.  (Luuk. 23:46).

Yksi – vain yksi! – on varmaa ajassa ja ikuisuudessa: Jumala antoi ja antaa itsensä meille – ja se on kaikki, mikä jotakin merkitsee.

Nooa rakensi arkkinsa auringon paisteessa kauniissa ilmassa.

Nooa salli Jumalan sulkea valmiiksi rakennetun arkin oven.

Nooa luotti siihen, että oikeaan aikaan oikeassa paikassa Jumala avaisi oven.

Nooa rukoili – ja aikanamme, kun tehdään auttavia arkikielikäännöksiä Jumalan Sanasta, niin voinemme lopettaa arkikieliseen Nooan kiitosrukoukseen. Kun sateet ovat ohitse ja aurinko paistaa ja maa kuivuu ja elämä jatkuu, niin Nooa rukoilee:

Herra, mitä tämäkin päivä tuo tullessaan, niin Sinä olet tässä, Sinä olet siinä, Sinä olet kanssamme. Olkoon siis nimesi ylistetty nyt, aina, ja iankaikkisesti. Amen.

(Puheeni jatkui tovin ennen kuin siirryin alttarikutsuun. Kuvailin Nooan päivien profeetallista viestiä lopun aikamme maailmalle. Se on tuttua asiaa, enkä sitä toista tässä. Kiitos kun luit edellisen.)