Patmos-blogi

Sateet loppuu

Laura Seppi Laura Seppi kirjoittaa Porissa. Hän on eläkkeellä oleva kielen kääntäjä, jonka erikoisena kiinnostuksena ovat Raamatun kielet. Laura kirjoittaa ajankohtaisista asioista. Ajoittain hänen tekstiensä päällisen puolen takana on vasta varsinainen viesti – kannattaa etsiä se esille.
Julkaistu:

Hei! Olen sääprofeetta. Minulla ei tosin ole mitään meteorologista koulutusta, mutta tuumailen tässä vähän tulevia ilmoja.

Tällä hetkellä meidän ja Kalifornian sateisiin vaikuttaa eteläisen Tyynen valtameren anomalia: La Niña. Se aiheuttaa muutoksia korkeamman ilmakehän huippuvirtaukseen (jet stream), joka taas reitittää matalapaineita meillekin asti.

Maaliskuulla sateet loppuvat, ja Suomeen tulee kylmiä, kuivia korkeapaineita, jotka viipyvät piiitkään. Koska korkeapaineella ei juurikaan tuule, voi käydä, että tuulipuistoissa ei välillä eväkään värähdä. Mutta ei se mitään. Vesivoimaloissa on runsaasti vettä, niin että eiköhän näistä tämmöisistä energian saatavuuden kannalta selvitä.

Kevät tulee tavalliseen aikaan, ja katsotaan sitten, menikö minun ennustukseni ihan mönkään. Toukokuun puolestavälistä alkaa koivuihin tulla hiirenkorvia.

Sitten jHs saadaan taas laulaa suvivirttä  –  joidenkin kiusaksikin.

Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.

Lue ohjeet kommentoinnille

Kommentit (1)

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  1. Jukka Mikkola

    Saas nähä, tuleeko suvivirsiaiheesta taas polemiikkiä.