Silmänräpäys armoa valaisee loppuelämän – Leo Mellerin kesäblogit osa 4

SEISAHDUMME pysäkillä Nehemian luona. Hetkeksi.

Saatuaan tiedon kansansa tilasta Nehemia teki ainoan tehtävissä olevan: hän vei kansansa välittömästi Herran eteen, tietäen, että vain Israelin Jumala voi auttaen ratkaista kansan solmuiset tilanteet.

Nehemia oli perillä tavoista, joilla saa Jumalan kuulemaan hätäistä anomusta – hän ei vain rukoillut, hän alkoi paastota siten osoittaen olevansa vakavissaan rukouksissaan.

Nehemia avasi rukousyhteyden Jumalan suuntaan tällaisilla lauseilla:

Oi Herra, taivaan Jumala, sinä suuri ja peljättävä Jumala, joka pidät liiton ja säilytät laupeuden niille, jotka sinua rakastavat ja noudattavat sinun käskyäsi.

Olkoon sinun korvasi tarkkaavainen.

Olkoon sinun silmäsi avoin.

Kuule palvelijasi rukoukset, joita minä nyt päivät ja yöt rukoilen sinun edessäsi palvelijaisi, israelilaisten, puolesta.

Nehemia on rohkea.

Kuinka hän uskaltaa olla sitä mitä on – Jumalan kaikkivaltiuden edessä?

Koska Nehemia tuntee ja tietää millainen on Jumalan sydän.

Tunnetko sinä – tiedätkö – että jos jonkun sydän tässä maailmankaikkeudessa on murtunut kadotetun maailman tarpeiden tähden, on se Jumalan luojansydän?

Seuraavaksi Nehemia kuvaa itsensä Jumalan palvelijana.

Kun ihmisestä tulee palvelija, se merkitsee sitä, että hän auliisti hyväksyy hänelle osoitettuja määräyksiä.

Olen yhden ihmisen työiän verran ollut osapuolena tunnustuskristillisessä työssä.

Monet tulevat Jumalan työn johtovastuuta kantavien luokse sanoen tahtovansa auttaa ja palvella ja sitoutua pyhään työhön. Mielessänsä heillä on kuitenkin kokonainen luettelo asioita, joita he eivät halua tehdä.

Nuorena pidin ruotsinkielistä raamattupiiriä Helsingin Diakonissalaitoksen työntekijöitten asuntolassa. Osanottajat tulivat päivätyönsä jälkeen paikalle – useimmat väsyneinä. Opiskelun jälkeen oli avoimen rukouksen aikaa. Uskallan väittää, ettei kertaakaan kuljettu rukousosuutta loppuun ilman, että joku nosti aiheeksi vanhan, lihallisen ihmisen haluttomuuden hoitaa ja palvella tehtävissä, joista puuttui laupeuden työn glamour.

Herra, kiitos kun lähetät näitä vapaaehtoisiakin auttajia. Lähetätkö joskus myös sellaisia, jotka eivät pelkää niitä kakkaisia peppuja vaan tahtovat pestä ja puhdistaa sielläkin missä liha ei jupileeraa.

Tässä yllä oli toisintona yksi rukous sisarien rukousalttarilta.

SUOSTUMMEKO tekemään mitä tahansa, missä tahansa, milloin tahansa?

Olen palvellut Jumalan valtakunnassa 60 vuotta vastuullisissa tehtävissä.

Kuvittelen sinun tässä kohtaa lukemistasi kokevan ajatussalaman – nyt blogisti alkaa kertoa esimerkkejä kuuden vuosikymmenen ajalta siitä, miten harvat hänen tuntemansa kristityt ovat olleet palvelijoina kaikkeen valmiina.

Aloitan edellisen kappaleen tekstin alusta ja jatkan sillä, mitä en vielä kirjoittanut ensimmäisessä yrityksessä. Nyt näin:

Olen palvellut Jumalan valtakunnassa 60 vuotta vastuullisissa tehtävissä – ja olen itse huomannut itsessäni viettinä halun selviytyä elämässä suostumatta olemaan aina valmis tekemään mitä tahansa.

Tällainen olen vieläkin.

Henki on altis.

Liha on hidas ja vastaan pistävä.

KIRJOITAN tätä blogiani tästä hetkestä eteenpäin – itselleni.

Luit oikein. Itselleni.

Tule työpöytäni tuntumaan ja kurkkaa kuvaruutua ja lue syntyviä kirjaimia, tavuja, sanoja, lauseita ja virkkeitä. Ole hyvä ja omista luvallani tietoosi sen, mitä Leo Meller nyt kirjoittaa Leo Mellerille.

Lakkaa palvelemasta itseäsi.

Lopeta itsesi miellyttäminen.

Avaa silmäsi näkemään ja tajuntasi käsittämään, miten paljon, paljon paremmin sinulla on kuin lähimmäiselläsi.

Olet elossa – vielä.

Jumala on kanssasi ja vielä Hän voi ja tahtookin osallistua elämäsi vaiheisiin niin, että huominen voi ja saa olla toinen kuin tämä päivä on ollut.

Tiedostan Pyhän Hengen johdattavan käteni ojentautumaan lähellä olevan Raamatun ottamiseen, ja tiedän hengessäni, mitä Jumala haluaa minun lukevan Sanasta … Esran kirjan luvusta 9 jakeen 8:

Mutta nyt on meille hetkiseksi tullut armo Herralta, meidän Jumalaltamme, koska hän on sallinut pelastuneen joukon meistä jäädä jäljelle ja antanut meille jalansijan pyhässä paikassansa, että hän, meidän Jumalamme, valaisisi meidän silmämme ja soisi meidän hiukan hengähtää orjuudessamme.

ERIK EWALDS, johtava sairaalapastori ja paljon muuta, suostui olemaan sekä sielunhoitajanani että ystävänä elämän nousuissa ja laskuissa.

Pyysin kymmeniä kertoja häneltä kymmeniä erilaisia asioita – sielunhoidosta kirjojen kirjoittamiseen ja radio-ohjelmissani esiintymiseen.

Kun Setä Erik sai kirkkauskutsun, hänen leskensä tuli luokseni kokoukseeni Turussa ja kyseli, onko mitään luvattua jäänyt toimittamatta tai hoitamatta edesmenneeltä minulle ja edustamalleni työlle.

Viimeisessä kohtaamisessamme Erik Ewalds evästi minua jatkamaan täysillä elämän juoksuani muistaen aina seuraavat sanansa – tässä nyt kirjallisesti toistettuna sinuakin varten, blogini lukija:

Vaikeinta kuolemassa on elämättä jäänyt elämä. Mitä tyhjempi ihmisen elämä on ollut, sitä vaikeampi on kuolla.

Elämä, jossa ihminen on saanut toteuttaa itseään, on helpompi jättää. Kuolema voi olla silloin yhtä luonnollista kuin kypsän hedelmän putoaminen puusta.

Koko nykyisellä yhteiskunnalla on valheellinen suhtautuminen kuolemaan.  Kuoleman olemassaolo yritetään kieltää. 

Meillä on sairaaloissa huutava puute ihmisistä, joilla olisi aikaa keskustella toivottomasti sairaan kanssa ja auttaa häntä kohtaamaan kaikki ristiriitaiset sieluntilat, jotka ihminen läpikäy, ennen kuin hän hyväksyy kuoleman.

Ja muistan, muistan Isä Erikin tarttuneen käteeni, puristaen vahvasti ja vispanneen käsivarttani ylös ja alas painottaen sanojansa:

Pidän rauhoittavien lääkkeitten liiallista käyttöä surun hillitsemiseksi vahingollisena. Se estää ihmistä kehittymästä, sillä vain oppimalla hyväksymään kuoleman me opimme elämään täyttä elämää.

Kuoleman hyväksyminen on suuri elämää antava voima. Tiedän monta tapausta, joissa potilas vihdoin hyväksyttyään lähestyvän kuoleman onkin toipunut. Kun hän on lakannut kamppailemasta vastaan ja uskonut armon suureen mahdollisuuteen kohdallansa kaikki elämää ylläpitävät voimat ovat vapautuneet hänessä.

C. T. STUDD.

Huomioi tämä nimi ja etsi tietoa nimen kantajasta. Kun sen teet, sinä kohtaat Jumalan jättiläisen – ja sinä hyvinkin uudistut etsintäsi tuloksissa.

Studd oli kansainvälisesti kuuluisa urheilija. Hänet tunnetaan kuitenkin parhaiten hänen lähetystyöstänsä.

Studd perusti maailmanlaajuisen lähetysjärjestön Worldwide Evangilization Crusaden. Studd oli hyvin varakas, mutta luopui kaikesta Jeesuksen asian vuoksi.  Studd suoritti ainoalaatuisen lähetystyörupeaman Kiinassa. Kovan työn ja uhrautuvan elämäntapansa vuoksi hän sairastui vakavasti ja joutui keskeyttämään oleskelunsa Kiinassa ja palasi Britanniaan. Hän oli terveydeltään täysin murtunut mies.

Brittiläisen kaupungin kadulla hän eräänä päivänä näki suuren julisteen, jossa otsikossa olivat sanat: Ihmissyöjät tarvitsevat lähetystyöntekijöitä. Juliste ilmoitti julkisesta tilaisuudesta, jossa esillä olisi Afrikan lähetyksen haaste. Studd osallistui kokoukseen – ja siellä Jumala kutsui hänet, sairaan ja loppuansa lähestyvän entisen lähetystyöntekijän, Afrikan lähetyksen palvelukseen.

Studd oli tuohon aikaan isoisä ja yhä vaikeasti sairas. Mutta hän matkasi Afrikan keskiöön, tilanteisiin ja olosuhteisiin, joissa ei yksikään valkoihoinen lähetyssaarnaaja ollut vielä koskaan vieraillut. Hän ahersi yötä päivää saadakseen alkuasukkaille evankeliumin sanoman. Afrikassa työskentelemiensä 17 tuskantäyteisen vuoden aikana hän ei käynyt kertaakaan lomalla Britanniassa. Noina vuosina hän näki vaimonsa Priscillan vain kerran. Hän rakasti ja kaipasi perhettänsä mutta halusi näitten pysyvän kotirintamalla esirukoustyössä puolestansa.

Studd oli luopunut kaikesta Herran ja sielujen vuoksi. Hän vaati samaa läheisiltänsä Afrikassa. Lopun lähetessä Studdilla oli tuskia, ja hänelle annettiin kipua lieventäviä lääkkeitä. Niitten avulla hän jaksoi jatkaa työtänsä eräitä viikkoja. Eräänä yönä Studdin apulainen tiedosti johtajansa olevan suurissa tuskissa ja hän otti esille lääkärin erityisesti erottamat lääkkeet – niitä oli määrä käyttää, kun on ilmeistä, että vanha lähetyssaarnaaja on kotikutsun eteisessä. Avustaja antoi lääkkeet klo 23.  Kolmelta aamuyöllä avustaja kulki Studdin majaan katsomaan miten johtajansa voi.

Maja oli tyhjä!

Pöydällä oli kirjoitettuja paperiarkkeja sekä pieni erillinen paperilappunen, osoitettuna avustajalle. Näin siihen oli kirjoitettu:

Rakas Jim. Olen kääntänyt hieman lisää Apostolien tekoja ja olen nyt lähtenyt polkupyörällä valloittamaan toista heimoa Jeesukselle. Tuo heimo ei ole vielä milloinkaan kuullut Jeesuksesta.

Tässä kuvattu tapahtui neljä tuntia sen jälkeen, kun avusataja oli antanut hyvinkin viimeisiksi kuvittelevansa lääkkeet johtajalleen.

Vähän ennen kuolemaansa Studd kutsui tyttärensä luoksensa Afrikkaan. Studd sanoi tahtovansa antaa tyttärellensä jotakin muistoksi isästään. Hän katseli ympäri majassaan ja sanoi sitten: ”Ei minulla ole mitään jäljellä. Olen antanut kaiken Jeesukselle.”

SIUNATUKSI lopuksi:

Eräs mies nimeltä Harrison halusi auttaa Studdia lähetystyössä Afrikassa. Hän tuli, ja Studd piti hänet kaiket päivät puusepänverstaassa pilkkomassa puita ja korjaamassa kenkiä. Täydet kaksi vuotta Harrison teki työtä pelkästään käsillään. Samoja töitä Harrison olisi voinut suorittaa Englannissa, saada hyvää palkkaakin ja menestyä.  Harrison hoiti kuitenkin uskollisesti työnsä – Jeesukselle. Kun C. T. Studd kuoli, Harrisonista tuli johtajansa jälkeen työn vastaava. Miksi? Koska Harrison oli valmis palvelemaan.