Suomalaispoliitikot arvostelevat Suomen äänestyskäyttäytymistä YK:ssa. Mitä kansainvälinen laki oikeasti sanoo?
Tuoreessa Israel Nyt! -katsauksessa (#69) käsittelin muun muassa Hizbollahin räjähteleviä hakulaitteita ja iskun laajempaa merkitystä. Ennen kaikkea jaksossa avataan tarkemmin sitä kuinka Suomen äänestyspäätös YK:n yleiskokouksessa merkitsee tuen antamista juutalaisten etniselle puhdistukselle ja kuinka kiistelty Kansainvälisen tuomioistuimen neuvoa-antava lausunto tosiasiallisesti on kansainvälisen oikeuden, Geneven sopimuksen, valossa. Suomalaiset poliitikotkin ovat heränneet arvostelemaan Suomen äänestyskäyttäytymistä. Israelin itsenäistymisen jälkeen juutalaiset on ajettu pois lähes kaikkialta Lähi-idästä. Kansainvälisen tuomioistuimen (ICJ), joka, samoin kuin YK:n yleiskokouksen päätöslauselma, eivät luo valtioita eivätkä kansainvälistä oikeutta, mielipide antaa laillisuuden leiman vaatimuksille juutalaisten etniselle puhdistukselle heidän vuosituhantisilta historiallisilta sydänmailtaan. Myös Jerusalemista!
Lue ohjeet kommentoinnille
27.9.2024 09:38
Kovin on kokoomukseenkin ujuttautunut ajan hengen mukaiset punavihreät sävyt. Eikös heidän sloganinsa ollut joskus ”koti, uskonto ja isänmaa”?
24.9.2024 15:04
Kun kansakuntien keskimääräistä älykkyyttä arvioidaan patenttien, Nobel-palkintojen, shakkimestaruuksien ja TOP-100 miljardöörien kautta suhteessa väestön koko määrään, niin juutalaiset ovat tässä vertailussa menestyneet maailman parhaiten. Kun sama vertailu tehdään Israelin ympärillä oleviin arabikansoihin, ne ovat selvästä keskiarvon alapuolella.
Räjähtelevät hakulaitteet olivat Israelin armeijalta nerokas operaatio. Hizbollah yritti kiertää Israelin elektronista tiedustelua ottamalla käyttöön hakulaitteet, jotka eivät lähetä radiosignaalia vaan ainoastaan vastaanottavat, jolloin niiden sijainti pysyy salassa. Hizbollah jakoi hakulaitteita upseereilleen, joten heidän koko johtamisjärjestelmänsä perustui niihin.
Sitten eräänä hetkenä kaikki hakulaitteet alkoivat hälyttämään, jolloin Hizbollahin upseeri otti sen käteensä ja yritti lukea saapunutta viestiä. Noin 50 gramman panos räjähti. Libanonilaisten lääkärien mukaan tuhansia nuoria miehiä tuli sokeaksi, käytännössä sen sukupolven motivoituneimmat Hizbollahin taistelijat. Samana päivänä räjähti myös radiopuhelimia ja kannettavia tietokoneita. Hizbollahin jäljelle jääneet rivisotilaat heittivät paniikissa älypuhelimensa pois. Heille tuli elektronisista laitteista eräänlainen miinakauhu, eivätkä he uskalla niitä tällä hetkellä käyttää.
Tämän jälkeen Israelin armeija teki Libanonin televisio- ja radioasemien tietoverkkoihin tietomurtoja ottaen haltuunsa suorat lähetyksen. Israelin armeija syötti televerkkoihin tiedotteita, joissa siviiliväestöä kehotettiin pakenemaan Hizbollahin sotilastukikohtien vierestä pois. Libanonilaiset pakenivat pohjoiseen niin, että teille tuli ruuhkia.
Hizbollah on piilottanut suuren määrän raketteja ja jopa risteilyohjuksia omakotitalojen huoneisiin ja autotalleihin. Kun Hizbollahin ihmiskilpinä käyttämä siviiliväestö oli paennut pohjoiseen, Israelin armeija aloitti valtavan suuret ilmaiskut, jossa se tuhosi ammusvarastoja. Eräässä dronen ottamassa kuvassa näkyy, kun autotallin ovi oli nostettu ylös ja sieltä näkyi risteilyohjus laukaisulavetin päällä. Sitten kuva katkesi, kun Israelin armeija tuhosi risteilyohjuksen.
Israelin armeijalla on käytettävissä paljon muitakin ovelia keinoja hyökätä terroristeja vastaan. Maassa on kehitetty suurissa parvissa itsenäisesti toimivia droneja, jotka pystyvät mm. kasvontunnistuksen avulla etsimään kohteensa ihmisjoukkojen keskeltä ja keskenään sopimaan, mikä drone toimii kulloinkin.
Nyt näyttää siltä, että Hamasin ja Libanonin Hizbollahin armeijat ovat katkeamispisteessä. Kohta niitä ei käytännössä enää ole, mikä voi aiheuttaa valtavan vastareaktion muissa maissa.
25.9.2024 10:34
Tuskin ovat katkeamispisteessä.
Toki Israel varmaankin olettaa ja luottaa, että asia olisi näin, mutta ainakin amerikkalaiset asiantuntijat arvioivat, että Hizbollahilla on edelleen tuommoiset 30000 taistelijaa rivissä ja parikymmentä tuhatta reservissä – ja monilla heistä rintamakokemusta Syyriasta. Siviilien sympatioitakaan Israel tuskin saa Libanonissa puolelleen: hehkuttamistasi hakkeroinneista ja varoituksista huolimatta maanantain iskuissa ilmeisesti kuoli vajaat 600 ihmistä ja haavoittui lähemmäs kaksi tuhatta. Maassa, jossa talous on tiukalla ja toimeentulo muutenkin vaikeaa, Israelin hehtaarihyökkäys tuottaa vain lisää kärsimystä.
Ehkäpä se mainitsemasi keskiarvoa korkeampi älykkyys asuukin juutalaisessa diasporassa.
26.9.2024 09:53
Hizbollah ja Hamas ovat todellakin katkeamispisteessä.
Israel on saartanut Hamasin jäljellä olevat sotilaat pienelle alueelle Gazaan ja katkaisseet heidän huoltoyhteytensä tunnelien kautta Egyptiin. Yli puolet Hamas sotilasta on kaatunut ja lisää kaatuneita tulee joka päivä.
Hizbollahin lähes koko upseeristo on sokeutunut ja 20 korkeimmasta sotilaskomentajasta 17 on jo kuollut Israelin ilmaiskuissa. Hizbollahilla on ollut valtava määrä raketteja, jotka se on varastoinut koteihin, kouluihin, sairaaloihin ja moskeijoihin. Nyt siviilit pakenevat ja Israel on päässyt pommittamaan asevarastoja. Kohta voi alkaa maaoperaatio Libanonin eteläosassa, jolloin kaikki tutkikohdat tuhotaan lopullisesti.
Hizbollah olisi voinut pystyä iskemään Israeliin valtavalla määrällä raketteja yhdellä kertaa, mutta sen armeija on niin rampautunut Israelin armeijan iskuissa, ettei se pysty enää kuin satunnaisiin pieniin iskuihin ja heidän sotavoimansa kuluu koko ajan. Mainitsemasi Hizbollahin reserviläiset ovat paenneet, taistelumoraali romahtanut ja järjestö on kohta kuihtunut lähes toimintakyvyttömäksi. Sen lisäksi Hizbollahin armeijaa vaivaa erikoinen miinakauhu, minkä takia he eivät uskalla käyttää älypuhelimia yms.
24.9.2024 11:29
Tänään mm. is-sivuilla presidenttimme stub sanoi että ”suomen linja on tämä, suomi teki oikein äänestäessään yk.n kokouksessa, lopettamalla laiton miehitys palestiinalais -alueella vuoden sisällä.” minä olen todella ahdistunut ja itkenyt tätä tilannetta, vaikka se ei ole eka kerta, suorastaan pelkään juutalaisten puolesta, tuleeko uusi holokaust, voitteko sanoa miten tällaisessa tilanteessa voi olla iloinen, kun Raamattu sanoo: ”iloitkaa aina Herrassa, vieläkin minä sanon iloitkaa.”, fil.4:4, mutta myös sanotaan ”iloitkaa iloitsevien kanssa, itkekää itkevien kanssa.”room.12:15.
Uskovat rukoilee paljon Israelin puolesta, niin Jumala kyllä pitää huolen omaisuus kansastaan, ok. uskon sen, mutta tilanne suomen äänestäessä Israelia vastaan, ahdistaa varmasti uskovia.
24.9.2024 15:09
Kun presidentti Aleksander Stubb piti puhetta YK:ssa, niin kamera näytti samalla Suomen delekaation istuntosalissa. Siellä oli toinen ulkoministeri, joku virkamies ja TARJA HALONEN.
Mitä ihmettä vasemmistolainen setajuristi Tarja Halonen siellä teki? Eikö kokoomuksen poliitikot osaa tehdä itsenäisesti ulkopolitiikkaa, että piti ottaa Halonen mukaan?
24.9.2024 10:21
Ei taida tällä äänestyksellä tulla rauha vaan pikemminkin se tuonee vain lisää ”rautaa rajoille”.
Näin taisi käydä Gazassakin, kun Israel sieltä aikoinaan lähti. Ei tullutkaan Gazaan rauhaa vaan ”rutkasti rautaa rajoille”. Gazan tilanne ei ollut eikä ole vain paikallinen kiista. Ei ole Länsirantakaan.
Ei rauha komentamalla tule Länsirannan alueellekaan – saati Libanonin ja Pohjois-Israelin alueelle. Pelkäänpä pikemminkin ”painekattilan sulkemisella” vain luotavan edellytyksiä todelliselle ja voimakkaalle räjähdykselle. Alue ei ole eristetty järjestelmä vaan se edelleen saa lisää ”paine-energiaa” niin sisältäpäin kuin ulkoapäinkin.
Murheellista. Israel ei yksin ole syypää alueen epävakauteen vaikka niin halutaankin näemmä viestiä.
Liekö niin, että usko rauhaan pääsy neuvottelemalla on ylipäänsäkin nenetetty – niin Lähi-Idässä kuin Ukraina-Venäjäkiistassakin? Ehkä jopa laajemminkin?
24.9.2024 15:12
YK:n yleiskokouksessa lähes kaikki maailman kansat Suomi mukaan lukien kääntyivät Israelia vastaan. Tässä toteutuu Raamatun profetiat:
Sak 14:2 Minä kokoan kaikki kansat taistelemaan Jerusalemia vastaan…
Joel 4:2 Minä kokoan kaikki kansat Josafatinlaaksoon* ja käyn siellä oikeutta niitä vastaan oman maani ja kansani Israelin tähden. Ne hajottivat Israelin muiden kansojen sekaan ja jakoivat minun maani.
24.9.2024 17:13
Minusta on pikemminkin murheellista se, että täällä ei pysytellä totuudessa.
Kansainvälisen rikostuomioistuimen ICC:n ylin syyttäjä Karim Khan nimittäin haki viime toukokuussa pidätysmääräystä kolmelle Hamasin pomolle – Yahya Sinwarille, Mohammed Diab Ibrahim Al-Masrille ja Ismail Haniyehille – sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan Israelissa ja Gazan kaistalla.
Samassa yhteydessä hän haki pidätysmääräystä myös kahdelle Israelin pomolle, päämisteri Benjamin Netanjahulle ja puolustusministeri Yoav Gallantille vastaavista rikoksista Gazan kaistalla. Israel on toki pari päivää sitten haastanut virallisesti tämän vaatimuksen, mutta mitäs se Iso Kirjan profeetta aikanaan sanoikaan?
”Niinpä oletkin jo tottunut pahoihin tekoihisi”, julisti Jeremia ja jatkoi: ”Viittasi liepeissä on köyhien ja viattomien verta.”
24.9.2024 18:43
Kansainväliset tuomioistuimet eivät ole oikeasti mitään tuomioistumia vaan poliittisia näytösistuimia. Tässä maailmassa ei ole sellaista järjestystä, että joukko maita voi säätää mielensä mukaisia kansainvälisiä lakeja koskien muita maita.
Israelissa lait säätää Knesset eikä mikään maailmanhallitus. Kansallisvaltiot säätävät lait, mutta voivat niin halutessaan ratifioida muiden maissa sopimia lakeja. Maailmanjärjestys perustuu oikeustieteilijöiden tuntemaan ns. luonnonoikeuteen, jonka mukaan vallan aluerajat kulkevat maastossa sen mukaan, miten joku kansallisvaltio pitää hallussaan maata.
Kansainvälisen tuomioistuimen syyttäjä hakee Israelin pääministerille pidätysmääräystä. Tämä ei ole mitään oikeudenkäyntiä vaan poliittinen manööveri, jossa yritetään laittomasti riistää israelilaiselta mieheltä vapaus käyttämällä hyväksi muiden maiden sitoutumista kansainvälisen tuomioistuimen toimivaltaan.
Suomen ulkoministeri Elina Valtonen perusteli Suomen äänestyspäätöstä YK:ssa sillä, että kansainvälinen tuomioistuin on tuominnut Israelin ”miehitykset” Palestiinassa. Ensinnäkään ei ole olemassa mitään maailmanhallitusta, jolla olisi toimivalta vetää maastoon valtiorajoja. Maailmanhallituksella ei ole edes poliisivoimia. Israel pitää hallussa Israelin maata, joten luonnonoikeuden sääntöjen mukaan ne maat kuuluvat Israelille, jotka ovat kuuluneet sille jo muutenkin vuosituhansia.
24.9.2024 20:42
On oma kysymyksensä Gazan aivan viimeaikainen tragedia tai oikeammin sota alueella ja kyse ns. (länsirannan) palestiinalaisalueisata/kahden valtion mallista/palestiinan valtion mahdollisesta (tai mahdottomasta) muodosta. Nyt ehdotettu ratkaisu nähdäkseni vain kiihdyttäisi alueen rauhattomuutta. Ts. kyse on siitä, halutaanko saada aikaan alue, jolla ei olisi esim. uskonnonvapautta ym. ja oikeutta myös alueella jo muinoin asuneille juutalaisille ja heidän jälkeläisilleen. Tässä kysymyksessä syyllisyyväitteet tuntuvat rajoittuvan vain toiseen osapuoleen, jolta edellytettäisiin ns. väestönsiirtoja; ehkä tässä voisi myös puhua osittaisesta etnisestä väestönvaihdostakin minilla alueilla.
Gazan tilanne on erittäin murheellienen. Olen itse kuitenkin jäävi arvioimaan, keiden kaikkien veri on ns. viatonta verta, vaikka kieltämättä viatonta verta epäilemättä virtaa – kuten sodissa tuppaa käymään.
YK ei ole nähdäkseni osannut (tai halunnut?) Gazan tilannetta ottaa realistisesti hoidettavakseen. En tiedä, kuka näitä YK-järjestöjä Gazan alueella tosiasillisesti hallitsee – vai hallitseeko oikein kukaan.
Sota on kauheaa.
25.9.2024 00:45
Unohdit mainita, että on vissi ero hakea pidätysmääräystä äärimmäistä pahuutta edustavan Hamas-terroristi-järjestön – tässä painotus – johtajien ja demokraattisen – Lähi-idän ainoan – Israelin valtion vaaleissa valituille johtajille.
Karim Khan ei ole jäävännyt itseään asiassa, jossa hän on juuri uskonnollisen taustansa takia puolueellinen (jäsen Ahmadiyya Muslim Community’ssa) – ja se haisee todella pahalle tässä keississä.
Mitä tulee kokoomus-vetoisen ulkopoliittisen johdon ratkaisuihin Israel vs YK (ICC), on nähtävissä Suomen ulkopoliittisen johdon mielivaltainen asemoituminen – vastoin Jumalan sanan ilmoitusta – siihen valtioitten joukkoon, jotka kerran tuomitaan Joosafatin laaksossa, Raamatun mukaan – ilman todellista parannuksentekoa. Näillä toimillaan kokoomus ilmoittautuu ”Uuden Maailmanjärjestyksen” hyödyllisiksi idiooteiksi ja aisankannattajiksi. Kuka heille kertoisi ajoissa, ettei luulo ole totuuden väärti?
Eräs hyvin raflaava esimerkki YK:n ”puolueettomuudesta”: keväällä v.2024 PA:lle annettiin täydet valtiolliset statukset YK:ssa, vaikka valtiosta nimenomaisesti ei ole PA:n kohdalla kyse: sillä on nyut täysi valtiollisen statuksen mukainen puheoikeus YK:m estradeilla; Näytettäessä PA:n johtajien istuinpaikkoja nyt meneillään olevan Yleiskokouksen aikaan, oli heidän edessään kyltti ”State of Palestine”. Että sillälailla maailmanpolitiikkaa tehdään.
Onkohan liian kaukaa haettu ajatus, että ”Palestiinan valtio” korvannee lähitulevaisuudessa Israelin Lähi-idässä YK:n ja pääsihteeri Gutierresin kaikkivaltiudessaan ja -tietävyydessään?
26.9.2024 12:08
Olisihan aiheen tiimoilta epäilemättä paljonkin kirjoitettavaa.
Annan tilaa muille ja viisaammille kirjoittaa niitä muita asioista.
Jokaiselle päivälle riittäköön oma murheensa. Ja niitä murheita taitaa todellakin tuleville päiville riittää.
Toisaalta, onhan tämä vähän kuin vastatuuleen huutamista.
Ainoa toivo lienee, että kerran koittaa aika, jolloin kaikki kyyneleet pyyhitään Hänen omiltaan pois. Tai ehkäpä jää vain ilon kyynelietä. Mutta se aika ei toki ole vielä käsillä, eikä em. äänestys suoranaisesti sitä aikaa meille eikä heillekään vielä tuo. Taitaa tuoda pikemminkin ”itkua ja hammasten kiristystä” kaikille osapuolille.
26.9.2024 14:52
Taidat sotkea ICC:n ja ICJ:n keskenään.
ICJ on Kansainvälinen tuomioistuin, joka on YK:n oikeudellinen pääelin ja ratkaisee valtioiden välisiä riita-asioita.
ICC on Haagissa toimiva Kansainvälinen rikostuomioistuin, jonka toimivalta koskee sotarikoksiin, rikoksiin ihmisyyttä vastaan ja joukkotuhontaan syyllistyneitä henkilöitä.
Eikös tämä nyt ole sitä luonnonoikeutta – sen mukaanhan on olemassa yleispäteviä, ihmisestä ja kulttuurista sekä ajasta ja paikasta riippumattomia oikeusnormeja.
28.9.2024 18:45
Jykä kirjoitti: ”Eikös tämä nyt ole sitä luonnonoikeutta – sen mukaanhan on olemassa yleispäteviä, ihmisestä ja kulttuurista sekä ajasta ja paikasta riippumattomia oikeusnormeja.”
Sinä siteeraat huonoa tekstiä Wikipediasta, joka on värjännyt luonnonoikeus-termin vasemmistolaiseksi aatteeksi. Luonnonoikeudella ei tarkoiteta tätä vaan sitä, että kansa luovuttaa vahvimmalle taholle oikeuden pitää maassa järjestystä ja maksaa sille veroja sen vastineeksi.
Hallinnon rajat määräytyvät sen mukaan, kuka on alueella se vahvin, joka pitää valtaa hallussaan. Rajat voivat muuttua sen mukaan, miten maat sotivat keskenään ja kenestä kulloinkin tulee alueelle se valtaa pitävä vahvin voima. Hallinnon rajat syntyvät yleensä kansallisuuksien mukaan, mutta Neuvostoliitto syntyi poliittisen aatteen mukaan ja Rooma pelkällä voimapolitiikalla.