Talvikuvia

Deltasiipiset lentävät muodostelmana. Koko kolmenkymmenen joukko liikkuu kuin yhtenä mattona. On tammikuu, mutta kesykyyhkysten parvi harjoittelee jo soidinta. Muodostelman sisällä syntyy parisiteitä. Kireästä pakkasesta huolimatta pulut uskovat kevääseen, niiden parisuhde on elinikäinen.

-Kääk huudan kun saan vaatetelineestä sähköiskun. Toppahousuissa sipsuttelu kehittää staattista sähköä ja purkautuu sitten äkkiarvaamatta. Olen oppinut ’maadoittamaan’ itseni ennen kuin käyn tietokoneen kimppuun, sillä se iskee tavallista mojovammin. Kotona toppahousut pois, kuvittelen tilanteen rauhoittuneen. Sitten kissa tulee tervehtimään ja silitän – sähköiskun. Silitän uudestaan, uusi sähköisku. Haluan lopettaa, mutta kissa puskee vaan. – Kuules Milady, sanon, mitä jos myisin sinut Fingridille varavirtalähteeksi? Kissalla ei ole huumorintajua, sanoo: Näääääj.

Jynttään morttelissa maapähkinöitä puolikkaiksi. Kokonaiset pukkaavat jäädä lautaselle; ehkä niitä on hankalampi pidellä pikkulinnun nokassa. Ruokin lintuja keskipäivällä että voin vartioida, etteivät oravat tule rohmuamaan kaikkea. Jos ruokintalautanen viipyy, niin vakitintti tulee ikkunan taa rapistelemaan. Aina kun lähden ulos valoiseen aikaan, kuuluu pensaasta: Dzzz trrrp. Jos yhtään ymmärrän talitiaisten kieltä, se tarkoittaa: – Matoisaa päivää!

Puhtaalla hangella näyttää rusakko hypelleen. Vierellä kulkee tuoreet ketun jäljet, menevät tien yli. Männyn ympärillä on paljon oravan jälkiä ja ruokintapaikan siementen kuoria. Sitten siellä on noin kolmen sentin kolo hangessa. Kolosta lähtee kuin pikkiriikkisen ahman jälkiä, arvelen sitä metsämyyräksi. Seuraavana päivänä samasta kolosta lähtee kuin oravan jäljet, mutta kymmenen kertaa pienemmät.

Olen kerran eläissäni nähnyt lumikon, laiha puhtaanvalkoinen peto, kymmensenttinen mutta painelee yhtä lujaa kuin täysikasvuinen ihminen kävelee. Fasaanit ovat hävinneet, enenevästi kettuja. Luonto leviää lähiöihin.

Kaiken Hän on tehnyt kauniisti aikanansa. Talvi on kaunis. Muttei ikuinen.