Patmos-blogi

Terhi Wallin: Suru jota ei saa surra

Vieraskynä Patmosblogi julkaisee vierailevien kirjoittajien mielenkiintoisia tekstejä Vieraskynä -palstan nimikkeellä. Kaikki kirjoittajat vastaavat itse tekstinsä sisällöstä.
Julkaistu:

27.1.2025 vietettiin holokaustin uhrien muistopäivää. Holokaustissa murhattiin tehdasmaisesti arviolta 6 milj. juutalaista natsi-Saksan toimesta 2. maailmansodan aikana. Tämän lisäksi vainottiin romaneja, kehitysvammaisia, homoja, jehovan todistajia ym. Vainon fokus kohdistui kuitenkin juutalaisiin. Koko tämä valtava organisoitu murha- ja kidutuskoneisto suunniteltiin ja toteutettiin siksi, koska on olemassa kansa nimeltä juutalaiset ja heidät haluttiin murhata. Koska he olivat olemassa.

Tänä päivänä soditaan Gazassa. Puolustussodassa terrorismia vastaan Israel käy vaativaa kaupunkisotaa murhaajia vastaan, jotka pukeutuvat siviileiksi ja muodostavat tukikohtansa sairaaloiden, moskeijoiden ja koulujen yhteyteen.

Humanitaarisen avun he ryöstävät itselleen ja myyvät mustassa pörssissä siviileille, jotka joutuvat kärsimään nälkää ja puutetta Hamasin rikosten tähden.

Aika ajoin Suomenkin televisiossa haastatellaan hyvinvoivan ja terveen näköisiä ihmisiä jotka puhuvat nälänhädästä ja taudeista. He syyttävät Israelia kansanmurhasta. Tällaiselle väitteelle ei ole mitään todisteita. Ei mitään. On vain väite, ja kuvia pommitetuista kerrostaloista. Todellinen kansanmurha on holokausti ja 7.10.2023 tapahtunut Hamasin toimeenpanema terrorihyökkäys. Näille totisesti löytyy todisteita.

Juutalainen kansa on koko historiansa ajan joutunut kokemaan sortoa, vainoa, ihmisarvon riistoa ja demonisoimista. Maailman ongelmiin tarvitaan syntipukki, jota syyttämällä todelliset rikokset voidaan piilottaa ja syylliset vapauttaa vastuusta.

Yk on hyvä esimerkki. Yk;ssa on jäsenvaltioina islamilaisia diktatuureja ja muita sortovaltioita, jotka tehtailevat Israelia tuomitsevia päätöslauselmia liukuhihnalla. Israel on tuomittu naisten oikeuksien riistosta. Myöskään juutalaisella kansalla ei ole yk;n mukaan mitään historiallista yhteyttä Israelin maahan, ja niinikään Israel kuulemma harjoittaa apartheidia.

Maa, jossa kolmantena maailmassa oli pääministerinä nainen, yleinen äänioikeus ja oikeus opiskella sekä naisilla että arabeilla, orjuus kielletty, sananvapaus, koko maa täynnä arkeologisia todisteita juutalaisten asutuksesta jne.

Ei voi kuin ihmetellä näitä mielettömiä väitteitä. Ja maailma uskoo, vain siksi koska joku sanoo. Ei ole väliä vaikka tämä ”joku” olisi itse syyllistynyt juuri siihen mistä syyttää Israelia. Vai väittääkö joku, että Afganistan puolustaa naisten oikeuksia? Tai että Venäjällä on sananvapaus?

Juutalainen kansa haluaa vain olla rauhassa ja elää. Olla ihmisiä. 27.1. on syvän surun päivä. Kuten myös 7.10. Onko heillä oikeutta edes surra?

TERHI WALLIN

Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.

Lue ohjeet kommentoinnille

Kommentit (6)

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  1. pike

    Onko Raamatussa sanottu tästä tilanteesta, kun nyt ollaan siirtämässä todennäköisesti palestiinalaiset 2 milj. pois gaasasta, kaikki ei tietenkään lähde, itse toivoisin että lähtisivät, sillä hamas käyttää heitä ihmiskilpinä ja olosuhteet nyt ei ole hyvät, kun kaikki on aika raunioina. onko teillä tietoa missä nyt ollaan menossa? olette israel asiantuntijoita siellä, osaisiko leo meller kertoa jotain?-kiitos

  2. Hannu

    Sekin kuitenkin pitää muistaa, että juutalaiset kuuluvat samaan ihmiskuntaan kuin me muutkin ja samoilla kriteereillä myös heidänkin tekojaan tulee arvioida kuin muidenkin. Samassa veneessä ollaan kaikki.

    • Jukka Mikkola

      Ollaan toki smassa venheessä.
      Samassa veneessä olisi kuitenkin syytä noudattaa samoja ja samanlaisia periaatteita. Kaikki ovat syntisiä, siinä periaatteessa kaikki olemma samalla viivalla.

      Jos veseeneessä kuitenki syntyy riita – tai peräti sota – jossa toiset yrittävät (edes) noudattaa oikeusperiaatteita mutta toiset ulkopuolisten tukemana eivät, on sotivien yhteinen vene uppoamassa. Jotenkin se pitäisi pelastaa, mieluimmin siten että sekä oikeusperiaatteita noudattamista yrittävät että niitä tieten rikkovat pelastuisivat. Mikä on silloin niiden ulkopuolisten neuvo, jotka haluavat oikeusperiaatteita noudatettavan tulevaisuudessa? Pelkin neuvoin tilanne ei selvene.

  3. pike

    Eikö ole virhe, vaarallinen sellainen, kun Israel vapautti ja vapauttaa vielä satoja terroristeja, elinkautisvankeja monista murhista, vain muutamaan kaapattuun ihmiseen, eikö se luo pelkoa juutalaisiin ja Israelin kansalaisiin, sillä tulitauolla he suunnittelevat uutta iskua, samanlaista kuin 7.10
    Miksi maailma ei painosta eikä painostanut hamasia vapauttamaan kaapatut, kun Israelin piti / joutui tehdä tuo vaarallinen teko, joka vaarantaa sivilien hengen, on se vain ajan kysymys milloin taas nuo verta käsissään terroristit hyökkää. Jos terroristit huutaa kuolemaa Israelille pyssyt kädessä kunnia laukausten, onko maailma sokea ettei näe minkalaisia petoja Hamas on. Raamattu sanoo: ” nyt on rauha, ei mitään hätää… nytkö alkaa toteutua tuo Raamatun kohta, hetkellinen rauha tulee, mutta se ei kauan kestä, kun verenhimoiset murhaajat hyökkää.
    Mutta Jumalamme on suuri, hän voi masentaa nuo terroristit että heidän aseensa on tehoton sinä päivänä jolloin aikovat hyökätä, siksi rukoillaan hyvät ihmiset tätä tilannetta, ettei samanlaista 7.10 enää toistu.

    • Hannu

      Ei tainnut kuitenkaan olla vaihtoehtoja kuin suostua aseleposopimukseen Hamasin kanssa. Ei yli vuoden kestämisellä sotimisella ole saatu juurikaan panttivankeja vapaaksi. Ja panttivankien omaisethan ovat alusta asti kannattaneet sopimuksen tekemistä heidän saamisekseen elossa takaisin. Ben-Gvirit ym. äärioikeistolaiset olisivat halunneet sodan jatkamista hintaan mihin hyvänsä ja sitäkö Pikekin olisi halunnut? Parempi kuitenkin näin, vaikka Hamasiakaan ei ole onnistuttu tuhoamaan, mutta ainakin tuntuvasti heikennetty.

      • pike

        En halua että sota olisi jatkunut, olen iloinen siitä että panttivankeja on vielä elossa, entä loput panttivangit.? tarkoitan sitä että kun 1900 vankia vapautetaan, niin mitä luulisitte heidän tekevän, tänään tv7 Israelin uutisissa sanottiin että hamas kokoaa uudelleen joukkojaan vastarintaan, nuo 1900 vankia on verenhimoisia tappajia, joita todennäköisesti tekevät iskuja, ihmiset pelkää uutta terroristi hyökkäystä, näin sieltä sanottiin, eli sota ei varmastikkaan päättynyt, ihmishenkiä menetetään, sotilaita myös, en ole ennustaja, mutta eihän tämä sota ollut eka kerta, eikö ole niin että nyt on väärä rauha, kuten Raamattu sanoo .
        kertokaa olenko oikeassa, vai puhunko omiani, haluasin tietenkin tietää missä ollaan menossa Israelin suhteen. ? 1. Tess. 5:3

        Kun he sanovat: ”Nyt on rauha, ei hätää mitään”, silloin yllättää heidät yhtäkkiä turmio, niinkuin synnytyskipu raskaan vaimon, eivätkä he pääse pakoon