Patmos-blogi

Turvattuna ja siksi turvallisena – Liha, Henki ja minä, pelastettu kristitty (osa 2)

Leo Meller Leo Meller on Radio Patmoksen perustaja ja em. päätoimittaja (2023), sekä Patmos Lähetyssäätiön perustaja ja eläkkeellä oleva toiminnanjohtaja (1971-2010).
Julkaistu:

Hengellinen isäni ja johtajani Ensio Lehtonen antoi minulle määräyksen kirjoittaa alkavan vuoden ensimmäiseen KIPINÄn numeroon artikkelin, jossa sisältö rakentuisi näkemykseni mukaisista tärkeimmistä evästyksistä hengelliseen menestymiseen tulevan vuoden nousuissa ja laskuissa. Rukoilin. Kuuntelin Hengen ääntä. Rukoilin jälleen. Ja kuuntelin jälleen. Jokaisen kuunteluhetken summana kirjoitin lauseen, pari paperille. Kun koossa oli kymmenkunta neuvon sanaa alkavalle vuodelle, uskalsin tarjota runkoani Lehtoselle. Kiitin Jumalaa, että olin kaiken työskentelyn summana saanut oivalliset Hengen eväät työni sisukseksi.  Työssäni minua oli vaivannut Lehtosen virke, jolla hän evästi minua tehtävän suorittamiseen. Virke oli tämä: ”Vaikea ei tämä aihe ole. Kunhan kuuntelet Herraa, Hän varustaa ajatusmaailmasi tarpeellisella taidolla.”

MUTTA tehtävä oli kuin olikin vaikeasti toteutettava.

Muistelen askarrelleeni tuntikaupalla, paperiarkkeja täyttyi tekstihahmotuksista, mitään en kyennyt hyväksymään sellaisenaan. Kahlasin suomen- ja ruotsinkielisiä kristillisiä julkaisuja. Poimin yhden ajatussiemenen sieltä, toisen tuolta.

Ja sitten! Uskalsin jopa onnitella itseäni siitä, että olin saanut kirjoitettua kirjapainoon lähteväksi johtajani minulta pyytämät viisauden ja tiedon sanat.  Varmuudeksi luin tekstini eräälle uskonveljelle. Hän kiitti minua kirkkaasta hengellisestä oivaltamisesta.

Jätin tekstini Lehtosen kirjoituspöydälle ja suuntauduin kotiin Torkkelinkadulle. Ulkoiluttamaan koiraa ja siinä ohessa suorastaan hehkuttamaan tekemääni tekstiä.   Tiesin Lehtosen tulevan toimitukseen myöhään loppuillasta.

Tuli aamu. Heräsin ja ajallaan suuntasin työpaikalle Kruununhakaan. Myönnän, että mielessäni olin hyvin utelias kuulemaan johtajani kiitokset hyvin suoritetusta kirjallisesta työstä.

Kohtasin Lehtosen toimiston kahvihuoneessa. Toimisto- ja toimitusväen yhteinen aamun avaus oli päättynyt. Ensio Lehtonen keskusteli hengellisiä asioita kahden tai kolmen työtoverin kanssa. Huomattuansa minut hän keskeytti juttelut ja nousi ja tarttui minua olkapäästä ja ohjasi lempeästi kohti työhuonettansa.

Leo, jutellaanpa tekstistäsi. Istu tuohon tuolille, ole hyvä…

MINUA odotti tuohonastisen työelämäni shokeeraavin kokemushetki.

Ensio Lehtonen osoitti minulle työpöytänsä vastakkaisella puolella olevaa niin sanottua asiakaspaikkaa. Yleensä neuvotteluissani johtajani kanssa istuin sisääntulo-ovea lähellä olevan kahden tuolin ja pienoispöydän rakennelmassa: asetelma henki eräänlaista epävirallisuutta ja keskustelun leppoisaakin mutkattomuutta. Samalla asetelmaan liittyi asiakkaita ja vieraampia henkilöitä kohtaan luonnollisena koettava   kohteliaisuus ja ystävällisyys.

Nyt johtajani halusi minut paikalle, jossa istuen en muistaakseni koskaan tuota hetkeä aiemmin ollut käynyt hänen kanssaan neuvottelua. Muistan hyvin, miten koin istuinpaikan välittömästi jollakin lailla epämukavana ja ahdistavana. Jouduin suoraan katseyhteyteen Lehtosen kanssa.

Lehtonen katseli minua tovin, sitten hän siunasi sydämensä tienoon ristin merkillä ja alkoi puhua. Mainitsemani ristisiunaus oli hyvin harvinainen ilmiö johtajani käyttäytymisessä. Miksi nyt? Vastaus kaikkiin ajatusmaailmani kysymyksiin lausuttiin hetimiten.

Olen lukenut tekstisi. Kunnioitan sinua työsi suorittamisesta. Mutta – olen surullinen. Olen pahoillani, kun nyt joudun paitsi lausumaan jotakin kielteistä työstäsi päällimmäisenä ilmaisemaan suruni siitä, että luonnoksesi osoittaa sinun olevan hengellisesti väärällä, suorastaan vaarallisella tiellä.

Tiesin Jumalan tietävän, että jokainen työpäiväni Ensio Lehtosen toimituksessa merkitsi minulle taivaaseen saakka ulottuvan armon sillan päässä elettävää kuuliaisuuselämää. Olin – tahdoin olla – kuuliainen ensisijaisesti Herralle Jeesukselle Kristukselle, mutta myös Hänen ykkösedustajalleen elämässäni, minun johtajalleni, Ensio Lehtoselle.  

En ryhdy erittelemään Lehtosen puhetta hänen selittäessään minulle tunteittensa, pelkojensa ja asenteittensa syviä syitä. En ole kyennyt muistamaan oppihetken pituutta: olin puhuttelussa ehkä alle tunnin tai alle kaksi tuntia. Kenties pitempäänkin. Minulle suotiin vastaanotettavaksi loppuelämääni varten Jumalan miehen sydämessä ja hengessä koostunut opetus, jonka terä ei vain kohdistunut saamani ja suorittamani työtehtävän hengellisesti väärin ajattelemaani suoritusmuotoon – opetus oli koko jäljellä olevaa elämääni ajatellen yksi tärkeimpiä minulle suotuja oppitunteja.

Lehtosen sanat, lauseet, virkkeet, kappaleet ovat virittäytyneet henkeeni pysyväisesti. Niin pitkään kuin saan elää ja säilyttää nykyisen muistini, niin pitkään tulen muistamaan opetustunnit Kuvan ja Sanan johtajan huoneessa tuona arkisena päivänä.

LEHTONEN asetti paperiarkin eteensä, nosti katseensa – ja huomasin hänen silmiensä kostuneen. Lehtonen oli tunneherkkä mies. Hän ei hävennyt liikutustaan eikä kyyneliään. Vaan miksi hänen silmänsä olivat nyt selkeästi kyynelissä?

Johtajani oli pyytänyt minua kirjoittamaan tekstiä, jossa opastaisin lukijaa – ja tietenkin omistaisin sanat omaan elämäänikin – voittoisaan kristilliseen elämään, turvaamaan tulevaisuus mahdollisissa ahdistavissa tilanteissa ja vaikeassa ajassa ja niin edelleen.

Olin tehnyt työtä parhaimman ymmärrykseni varassa. Olin kirjoittanut teesin toisensa jälkeen siitä, miten omin päätöksin ja omin ponnistuksin toteuttaisin voittokristillisyyden periaatteita ja takaisin itselleni hyvän hengellisen tulevaisuuden, pysyisin voittajana hengellisissä sodankäynneissä, ja olisin tehokas ja onnistuva työssä, joka oli luotettu minulle suoritettavaksi. Halusin johtajani käsittävän, että haluan onnistua ja selviytyä kaikessa minulle luotetussa.

Tunnustan, että olin eräissä kohdin ylittänyt uskoni määrätkin voidakseni osoittaa työnantajalleni, miten hereillä olevana ja millaisessa valmiudessa voittamaan kaikissa taisteluissa veisin minulle uskotun työn päätökseen kerran toisensa jälkeen.  Suosittelin itseäni.

Miksi johtajani silmissä oli kyyneleitä?

Miksi hän istui ja katsoi minua – ja rukoiliko hän äänettömästi, vai mistä johtuivat hänen huuliensa liikkeet?

Seuraavaksi tapahtui kaksi asiaa.

Ensiksi: Ensio Lehtonen kertoi minulle, miten Jumala oli suonut hänelle ehdottoman varmuuden siitä, että minä olen hänen työnsä jatkaja, hän, jonka esiin tulemista johtajani oli puolenkymmentä vuotta tiiviisti rukoillut ja odottanut. Päivölän nuorisokylän haasteet veisivät Lehtosen muassaan – heti, kun hän olisi saanut kouluttaa hengellisen julistus- ja toimitustyön johtoon Jumalan valitseman jatkajan itsellensä.

Toiseksi: Ensio Lehtonen paljasti dramaattisia hengellisiä todellisuuksia ja visioita siitä, miten yhdistyisivät sekä hänen perustamiensa työmuotojen tulevaisuudet että hänen ajatuksensa siitä, että Leo Meller olisi Jumalan tarkoittama jatkaja hänen työllensä näissä työmuodoissa.

Tässä työssä olen kaikkien vuosikymmenten aikana joutunut kokemaan ehkä satakin kertaa, miten hyvääkin tarkoittavat kristilliset puoluepiirit ja muut ovat tahtoneet poistaa tämän työmuodon Suomen Siionin kartalta. Koska emme rakenna omaa kirkkoa ja omaa herätysliikettä, vaan koemme kutsumuksemme koskevan koko Kristuksen ruumista Suomessa, tälle työlle ei annettaisi tilaa.  Ennen kaikkea on kysymys mammonasta: kirkot ja herätykset pelkäävät, että jos heiltä tulisi suosio työllemme, heidän omansa antaisivat taloudellista tukeansa työllemme. Se olisi poissa kirkkojen ja liikkeitten muutoinkin tiukoista varoista.  Siksi tämä työ, jota johdan, olisi pyyhittävä Suomen hengelliseltä kartalta.

Olen pyytänyt jatkajaa, henkilöä, veljeä, jonka saisin omin hengellisin käsin kouluttaa jatkamaan siitä, mihin minä kerran lopetan. Olen iloinnut sinun, Leo, tulemisestasi yhteiseen työikeeseen. Näen Jumalan valmistavan elämääsi ja kykyjäsi jatkamaan minun jälkeeni. Olen kertonut tästä varmuudestani sellaisille veljille kuin Kuoppamäki ja Rissanen ja muutamille toisille. 

Mutta nyt olen tilanteessa, jossa sinun paljastuksesi – sanasi, jotka kirjoitit siitä, miten käsität kristilliset voima-arvot – ovat osoittamassa suuntaan, josta tiedän, ettei Herra sieltä löydä jatkajaa minun työlleni. 

Kaksi miestä – yksi heistä eräs Suomen valtakunnan kokeneimpia hengellisiä johtajia – toinen kuin pikkupoikanen, jolle oli annettu viidestä kalasta yksi Jumalan muuttamistyötä vastaan ottamaan – istuivat murtuneina tuoleillaan.

MURROS seurasi niitä huolellisesti kirjoittamiani sanoja, lauseita, rivejä, joista mainitsin blogini alkuosassa.

Eli: olin kaavaillut selviytymistä sen perusteella, miten kristitty onnistuu valmistamaan itseänsä koulutuksella, tiedon ja taidon hankinnalla, sisäisen voiman varaamisella ja niin edelleen – toki kuitenkin puhtaasti riippuvaisuudessa Jumalasta.  Yritin selittää, että Jumala aina kunnioittaa meidän tekemistämme, uskollisuuttamme, uhrautuvaisuuttamme: kun teemme kaiken minkä voimme kussakin hengellisessä koetuksessa, niin sitten Jumala tulee mukaan näyttämölle ja tekee silottavan loppuliikkeen ja palkitsee uskollisuutemme ja pyhityksemme ja uskomme. Tämä olisi tie voittoisaan kristilliseen elämään ja työn tekemiseen vaikkapa Kuvassa ja Sanassa.

Tämä teksti mursi johtajani.

Tämä teksti nosti kyyneleet hänen silmiinsä.

Tämä teksti sai johtajani lausumaan kuin parahduksena: Etkö sinä sitten olekaan se mies?

Tulevassa blogissa jatkan edellä kuvaamani tilanteen loppuvedonomaista käsittelyä.  Tässä mainitsen, että kun Lehtosen kyynelten takaa oli ilmaistu hänen tuskansa ja pettymyksensä suhteeni, minun sieluni repesi, ja oli minun vuoroni itkeä.

Tarvitsimme, sekä johtajani ja toki ennen kaikkea minä, pitkällisen ajan ja siinä tapahtuvan hengellisen opetuksen ja suoranaisen sielunhoidonkin vastaanottamista, jotta pääsin siihen, johon Pyhä Henki tahtoi ohjata minut – oppimaan ja alistumaan ennalta valmistettuihin, kutsumukseeni liittyviin jumalallisiin piirteisiin.

Ensio Lehtonen avautui tilanteesta – minun tilanteestani! – esimerkiksi Eeva-sisarensa puolisolle, Vapaakirkon pastori Väinö Rissaselle ja yhdelle ja toiselle muullekin kokeneelle Hengen ihmiselle. Väinön kanssa teimme kokousmatkoja ympäri Suomen, usein matkasimme yöjunassa makuuvaunussa – ja miten pitkiä ja joskus vavahduttavia olivatkaan keskustelut kahden miehen – opettajan ja opetuslapsen – kesken. Väinön avulla en vain saanut hengellistä sielunhoitoa ja opetusta; sain oppia siitä, miten joskus raadollistakin oli suomalainen kristillisyys, se, jossa luotettiin lihaan ja sieluun, mutta ei oltu aina alusta loppuun riippuvaisia ylitse kaiken Jumalasta.

Voinet kuvitella, että kokousmatkamme Ensio Lehtosen kanssa saivat uusia syviä ulottuvuuksia kuvaamani toimistokokemuksen jälkeen.

EMME kykene tietämään paljoakaan välittömästä lähitulevaisuudestamme, me suomalaiset.

Miten minä suhtaudun tulevaan?

Tätä kysytään minulta nykyisin lisääntyvästi. Ja kysytään muutakin:

Hyökkääkö Venäjä?

NATOn jäseneksi – vai ei?

Tuleeko uusi taloudellinen maailmanjärjestys – ja sen myötä pedon merkki?

Koska Suomessa alkavat uskovien vainot?

Emme tiedä paljoakaan yksityiskohtaisesti suomalaisesta tulevaisuudestamme.

Toki uskoessamme Raamattua tiedämme millaisin eväin kristikuntamme tulisi elää, jotta Jumalan tarkoitus kohdallamme kansakuntana ja Jumalan Siionina toteutuisi.

Pandemiat.

Ilmasto.

Sodat.

Talous.

Edessä ovat sellaiset järkälevallat, joihin emme voi valmistautua lihan ja veren resursseilla.

Jumalan Pojan valittu äiti on esikuva Jumalan Pojan morsiamesta, kristillisestä seurakunnasta.

Maria sai kuulla Jumalan armon kohdanneen häntä.

Maria kuunteli ja ihmetteli ääneen ja kysyi lähettienkeliltä, miten kaikki ennustettu tapahtuisi – Marialla kun ei ollut miestä – ihmistä – mahdollistamaan profetoidun toteutuminen.

Enkeli vastasi:

Pyhä Henki tulee päällesi, ja Korkeimman voima varjoaa sinut. Siksi myös sitä Pyhää, joka syntyy, kutsutaan Jumalan Pojaksi.  (Luuk. 1:35).

Onko enkelin dialogissa Marian kanssa jotakin, joka soveltuisi lopun ajan seurakuntavaimon osaksi?

Sallimme Jumalan Sanan vastata – Sana Sanaa varten:

Riemuitse, tytär Siion, puhkea huutoon, Israel. Iloitse ja riemuitse kaikesta sydämestäsi, tytär Jerusalem.

Herra on poistanut sinun tuomiosi, raivannut pois vihollisesi. Herra, Israelin Kuningas, on keskelläsi. Ei sinun enää tarvitse nähdä onnettomuutta. (Sef. 3:14-15).

Jumalalla on kaksi naishahmoa viimeisten sukupolvien tapahtumissa:

Israel, Isän vaimo.

Seurakunta, Pojan morsian, tuleva vaimo.

Kolminaisuuden kolmas Persoona Pyhä Henki vastaa kahden profeetallisen   naishahmon vaiheista lopun ajan kurimuksissa.

SATAMASSA kävi paljon laivoja. Yksi alus poikkesi kaikista muista. Se oli kaikkia muita aluksia siivottomampi, miehistön käytöskin oli siivotonta.

Eräänä päivänä oli tapahtunut ihmeellinen muutos. Laiva olikin satamaan saapuessaan siisti ja miesten käytös kaunista ja ystävällistä ja kohteliasta.

Mistä tällainen muutos johtuu? Moni ihmetteli.

”Meillä on laivassa uusi kapteeni”, selitti miehistön eräs jäsen.

Näin suuri muutos mahdollistui kapteenin vaihdoksella.

Me ihmiset – kristitytkin – olemme kuin pursia suurella elämän merellä. Minun laivassani ja sinunkin laivassasi on kapteeni, jonka määräyksiä sinä noudatat. Lähimmäisesi voivat nähdä, millainen on elämänpurtesi kapteeni.

Joskus on selvää selvempi, että laivan kapteenina on pimeyden ruhtinas, paha henki.

Joskus taas on selvää selvempi, että laivan kapteenina on Herra Jeesus Kristus.

Kun Jeesus saapuu likaiseen laivaan, hän puhdistaa sen verellänsä.

Kaikki muuttuu uudeksi.

Lähimmäisetkin kuulevat hyviä ja ystävällisiä sanoja kirousten ja räävittömyyksien sijaan.

Jeesus kapteeni saa määrätä laivan kurssin ja vaiheet.

Kumpi kapteeni on sinun elämäsi laivassa – vanha vuosi päättyy ja uusi alkaa – millainen on sinun vuotesi 2023?

Kapteenista se riippuu – ja sinusta.

Usko Herraan Jeesukseen Kristukseen!

Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.

Lue ohjeet kommentoinnille

Kommentit (0)

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *