Viikonlopun kansainväliset uutispoiminnat 28.9.2024
Timo Keskitalo toimittaa kansainväliset uutispoiminnat, jotka kuullaan Radio Patmoksessa lauantaina ja sunnuntaina klo 8-18:00 välillä tasatunnein.
Ranskaan esitetään kristilliskonservatiivista hallitusta
(Lähde: CNE News 25.09.2024)
Ranskan poliittinen tilanne kesä- ja heinäkuun vaalien jälkeen on varsin monimutkainen. Pitkän poliittisen umpikujan jälkeen presidentti Macron nimitti uudeksi pääministeriksi Michel Barnierin. Ensi viikolla Barnier esittelee hallitussuunnitelmansa. Hän nimitti ministereitä, jotka vaalivat perinteisiä arvoja seksistä ja avioliitosta – Emmanuel Macronin harmiksi.
Vasemmisto ei halunnut olla osa Barnierin johtamaa hallitusta. Vasemmisto on kutsunut uutta hallitusta ”taantumukselliseksi” ja reagoinut ”syvästi närkästyneenä” ja ”tyrmistyneenä” tähän Ranskan politiikan uusimpaan episodiin.
Uudet ministeriehdokkaat ovat vastustaneet homoavioliittoja, aborttioikeuden sisällyttämistä perustuslakiin ja käännytysterapian kieltämistä.
Barnierin uudella hallituksella on epäilemättä edessään vakavia ongelmia. Epäluottamuslauseet saattavat seurata hänen suunnitelmiensa esittelyä ensi tiistaina.
Lausanne-liike juhlii 50-vuotista taivaltaan ja haluaa viedä evankeliumin digitaaliseen maailmaan
(Lähde: Christian Today 25.09.2024)
Lausannen liikkeen johtaja Tohtori Michael Oh sanoi, että kirkon on otettava käyttöön kaikki käytettävissään olevat tekniset välineet, jotta se voi sitoutua nykypäivän digitaaliseen maailmaan, tai muuten se menettää seuraavan sukupolven. Tohtori Oh esitteli maailmanlaajuisen evankelisen liikkeen vision tiistai-iltana sen 50-vuotisjuhlallisuuksissa Incheonissa lähellä Soulia Etelä-Koreassa.
Juhlallisuudet pidettiin neljännen Lausannen maailman evankeliointia käsittelevän kongressin yhteydessä, joka on koonnut yhteen yli 5 000 kristittyä yli 200 maasta, ja tuhannet muut ovat liittyneet siihen virtuaalisesti.
Tohtori Oh varoitti pitämästä digitaalista sitoutumista ”sivu- tai erikoistehtävänä” aikana, jolloin monien nuorten arki on digitaalista. ”Maailma, jossa elämme, on yhä enemmän digitaalinen maailma, ja parhaat työkalut, jotka yhdistävät meidät opetuslapseuttamisessa, ovat digitaalisia”, hän sanoi.
”Digitaalinen teknologia muokkaa sitä, mitä ihmiset haluavat, mitä he tietävät ja mitä he tekevät. Tiedämme, että evankeliumi on tarpeeksi voimakas pelastamaan ja muokkaamaan elämää … mutta nuoret ovat toivottoman saavuttamattomissa ja eksyksissä, jos emme astu heidän digitaaliseen maailmaansa ja ota heitä mukaan digitaalisten työkalujen avulla” Michael Oh sanoi.
Presidentinvaali jakaa yhdysvaltalaispastoreita
(Lähde: Christianity Today 17.09.2024 ja CBN News 22.09.2024)
Yhdysvaltain syksyn presidentinvaali jakaa myös protestanttista papistoa. Lifeway Researchin mukaan lähes kaikki eli 97 % pastoreista suunnittelee äänestävänsä vaaleissa. Kuitenkaan 23 % vastaajista kieltäytyi ilmoittamasta kantaansa. Tämä alleviivaa politiikan jakautuneisuutta: vastaavissa kyselyissä vuosina 2020 ja 2016 vain 4 % kieltäytyi kertomasta kantaansa.
Kaikista pastoreista puolet (50 %) ilmoittaa kannattavansa republikaanien Donald Trumpia, kun taas neljännes (24 %) kannattaa demokraattien Kamala Harrisia. Lähes neljännes (23 %) ei ole vielä päättänyt ehdokkaiden välillä.
Trumpin kannatus on suurinta tunnustuskuntiin kuulumattomien seurakuntien pastoreiden sekä helluntailaisten ja baptistien parissa, kun taas liberaalimpien, ns. ”valtavirtaprotestanttisten” kirkkojen pastoreista puolet kannattaa Harrisia. Mitatut kannatusluvut ovat samansuuntaisia kuin vuosien 2020 ja 2016 vaaleissa, joissa Donald Trump oli ehdolla molemmissa. Vuonna 2016 hän voitti demokraattien Hillary Clintonin ja vuonna 2020 hävisi nykyiselle presidentille Joe Bidenille.
Trumpin kannattajille tärkeää on se, että he uskovat tämän voivan suojella uskonnonvapautta, kun taas Harrisin kannattajat korostavat kannattavansa tätä tämän sopivamman persoonan vuoksi.
Uuden-Seelannin arkkipiispa voitelee uuden maorikuningattaren virkaansa
(Lähde: Church Times 19.09.2024 ja CNN 05.09.2024)
Maori-anglikaanisen kirkon arkkipiispa Don Tamihere on voidellut virkaansa uudeksi maorikuningattareksi valitun Te Arikinui kuini Nga Wai Hono i te Pon Uudessa-Seelannissa. Arkkipiispa voiteli kuningattaren virkaansa ja seremonian yhteydessä asetti myös kuningattaren pään päälle Raamatun, jota on käytetty vastaavissa tapauksissa vuodesta 1858 alkaen.
Maorit ovat Uuden-Seelannin alkuperäiskansa. Maorikuninkaallisilla ei ole poliittista valtaa tai virallista asemaa, mutta he ovat tärkeitä mielipidevaikuttajia ja kulttuurisia keulakuvia.
Maorimonarkin asema ei ole periytyvä, vaan uudeksi maorikuningattareksi nousi 27-vuotias Nga Wai Hono i te Po, jonka maorivanhimmat valitsivat edellisen, 69-vuotiaana kuolleen kuningas Tuheitia Pootatau Te Wherowhero VII:n jälkeen. Uusi kuningatar on edellisen kuninkaan kolmesta lapsesta nuorin ja ainoa tytär.
Jemenin kristittyjä painostetaan: maan uskonnonvapaustilanne on katastrofaalinen
(Lähde: Catholic News Agency 23.09.2024)
Arabian niemimaan eteläosassa sijaitseva Jemen on kärsinyt jo pitkään sisällissodassa. Maan pienet uskonnolliset vähemmistöt, etenkin kristityt kokevat syrjintää ja uskonnollista vainoa ja heitä on pyritty pakottamaan noudattamaan islamilaisia pukeutumissääntöjä ja šaria-lakia.
Jemenin eteläosat olivat vuoteen 1967 asti Ison-Britannian siirtomaa ja vuoteen 1990 itsenäinen sosialistinen valtio. Jemen ja Etelä-Jemen yhdistyivät 1990. Vuodesta 1994 alkaen kristittyjä alettiin erottaa valtion viroista ja kouluista, islamilainen pukeutuminen huntuineen määrättiin naisille pakolliseksi ja esimerkiksi yöjumalanpalvelusten järjestäminen kiellettiin.
Tilanne on vaikeutunut entisestään vuodesta 2015, kun Jemenissä puhkesi sota. Viranomaiset eivät ole enää tunnustaneet maan kristittyjen uskontoa, vaan esimerkiksi vuodesta 2018 alkaen kieltäytyneet merkitsemästä muuta uskontoa kuin islamin virallisiin asiakirjoihin. Nyt on kuitenkin toiveita tilanteen parantumisesta ja mahdollisuudesta jälleen avata kirkkoja ainakin Adeniin Jemeniin.
Meksikon luterilaisen kirkon johtaja vapautui kaappaajiltaan
(Lähde: International Lutheran Council 17.09.2024)
Meksikon Luterilaisen Synodin (esp. Sínodo Luterano de México) johtaja, presidentti Isaac Garcias ja viisi muuta kirkon työntekijää ovat vapautuneet turvassa. Presidentti Garcias, yksi pastori ja neljä diakonissaa kaapattiin torstaina 5. syyskuuta Etelä-Meksikossa. Tekijöinä oli aseellinen rikollisryhmä.
Kirkon työntekijät ryöstettiin ja heidät vietiin vangittuina paikkaan, jossa oli noin 24 muutakin kaapattua henkilöä.
Melko lyhyen vapaudenriiston jälkeen luterilaisen kirkon työntekijät vapautettiin vahingoittumattomina. Presidentti Garcias kertoo, että vankilassa he tunsivat silti ylimaallista rauhaa ja että he rukoilivat myös niiden puolesta, jotka olivat tehneet heille vääryyttä.
Meksiko kärsii järjestäytyneestä rikollisuudesta ja aseryhmien tekemistä ryöstöistä. Maan valtauskonto on roomalaiskatolisuus, mutta maassa on myös pieni luterilainen kirkko.
Lue ohjeet kommentoinnille