Viikonlopun kansainväliset uutispoiminnat 8.3.2025
Timo Keskitalo toimittaa kansainväliset uutispoiminnat, jotka kuullaan Radio Patmoksessa lauantaina ja sunnuntaina klo 8-18:00 välillä tasatunnein.
Kristillinen ryhmä IJM työskentelee Thaimaan viranomaisten kanssa pelastaakseen 260 ihmiskaupan uhria
(Lähde: Christian Post 01.03.2025)
Noin 260 työntekijää 19 maasta on vapautettu ihmiskaupan ”huijaus-organisaatioista” Myanmarissa, raportoi International Justice Mission, kristillinen kansalaisjärjestö.
Monet työntekijät kertovat, että heidät on kaupattu ja pakotettu huijaamaan ihmisiä ympäri maailmaa internet-huijauksissa. Toimintaa pyörittävät rikollisjengit.
Huijausjärjestöt ovat tunnettuja siitä, että ne pakottavat ihmiskaupan uhrit työskentelemään uuvuttavissa olosuhteissa, fyysisen väkivallan ja jatkuvan tarkkailun alla, kertoo IJM Australia.
Uhrit vapautettiin Myanmarin puolella, ennen kuin heidät luovutettiin Thaimaan viranomaisille maiden rajalla.
”Tämä on alku yhdelle suurimmista uhrien vapauttamisista Myanmarin huijausjärjestöistä, ja satoja tai tuhansia uhreja odotetaan vapautettavan lähiviikkoina. Olemme kiitollisia Thaimaan hallitukselle ja järjestöille, jotka ovat tehneet väsymättä työtä tukeakseen niitä, jotka ovat selviytyneet pakkotyöstä verkkohuijauksissa”, sanoi IJM Thaimaan maajohtaja Andrew Wasuwongse.
IJM Thaimaan mukaan ihmiskaupan tuhansia uhreja houkuttelevat huijauskeskuksiin ihmiskauppiaat, jotka lupaavat valheellisesti korkeaa palkkaa. Ihmisille lupaillaan toimistotyötä Bangkokissa tai lähialueella, mutta uhrit pakotetaan ylittämään raja Myanmariin ja heitä käytetään hyväksi kovissa työoloissa.
Christian Concern käynnistää paastonajan rukouskampanjan itsemurhalakia vastaan
(Lähde: Christian Post 03.03.2025)
Britanniassa toimiva Christian Concern -ryhmä on aloittanut paastonajan rukouskampanjan, jossa kehotetaan rukoilemaan päivittäin minuutin ajan avustettua itsemurhaa koskevan lain torjumiseksi.
Lakiehdotuskomitean jäsenet hylkäsivät hiljattain tarkistukset, joilla pyrittiin tiukentamaan lakiehdotuksen turvatoimia, toteaa Christian Concern tiedotteessaan. Vammaisia tai vakavasti sairaita ihmisiä saatetaan painostaa kuolemaan ennenaikaisesti, jos avustettu itsemurha tulee lailliseksi.
Kampanja rohkaisee kristittyjä rukoilemaan avustettua itsemurhaa vastaan. Valitut edustajat tarkkailevat yleistä mielipidettä, ja ryhmä toivoo, että sinnikäs rukous vahvistaisi kehotuksia harkita lakiesitystä uudelleen.
Lakiehdotuksen mukaan kuoleman lääkinnällinen avustaminen on sallittua kaikille 18 vuotta täyttäneille henkilöille, joilla on alle kuusi kuukautta elinaikaa jäljellä. Avustettua itsemurhaa koskevan pyynnön on myös oltava korkeimman oikeuden tuomarin ja kahden lääkärin hyväksymä.
Alahuone hyväksyi lakiehdotuksen viime marraskuussa äänin 330 puolesta ja 275 vastaan. Ehdotus jakoi mielipiteitä hallituksessa, sillä pääministeri Keir Starmer kannatti sitä, kun taas varapääministeri Angela Rayner ja terveysministeri Wes Streeting äänestivät sitä vastaan.
Skotlanti: Amerikkalainen kätilöopiskelija hyllytettiin sosiaalisessa mediassa julkaistujen elämää puolustavien kommenttien vuoksi
(Lähde: Lifesitenews 04.03.3025)
Skotlannissa asuva, Yhdysvalloista kotoisin oleva kätilöopiskelija hyllytettiin terveydenhoitoalan harjoittelustaan, koska hän oli kommentoinut yksityisellä Facebook-foorumilla vastustavansa aborttien tekemistä omantunnon syistä.
Sara Spencer hyllytettiin ja hänelle tehtiin ammatinharjoittamiskelpoisuustutkimus, yksityisessä kätilötyön Facebook-ryhmässä antamiensa kommenttien vuoksi. Hän oli vastannut kysymykseen, ”Onko kätilöillä mitään tekemistä aborttien kanssa, ja voivatko he kieltäytyä osallistumasta aborttien suorittamiseen vakaumuksensa vuoksi?”
Sara Spencer kommentoi kohteluaan seuraavasti: ”Lääketieteen ammattilaisilla on Iso-Britanniassa oikeus vastustaa abortin tekemistä omantunnon syistä. Opiskelijana odotin, että voisin vapaasti keskustella kollegoideni kanssa omantunnon syistä, joiden perusteella vastustan aborttia, ja keskustella kunnioittavasti lääketieteellisestä lainsäädännöstä, etiikasta ja kätilötyön filosofiasta – asioista, jotka ovat ammattimme ytimessä. Olin järkyttynyt reaktiosta laillisesti suojeltujen vakaumusteni ilmaisemiseen. On huolestuttavaa, että terveyslautakunta on haluton ottamaan vastaan opiskelijaa, jolla on erilaiset uskomukset syntymättömän ihmiselämän merkityksestä.”
Saraa tukenut ADF:n lakimies toteaa, että Saran uraan on vaikuttanut kielteisesti kulttuurinen ennakkoluuloisuus elämää puolustavaa näkemystä edustavia ihmisiä kohtaan, jota esiintyy sekä hänen yliopistossaan että hänen työpaikallaan.
Ayaan Hirsi Ali kannustaa länttä tekemään kansallisvaltioista jälleen kristillisiä
(Lähde: The Daily Declaration 05.03.2025)
Tunnettu entinen ateisti ja entinen muslimi kuvaili kristinuskoa valtion kannalta ratkaisevaksi sanoen, ”Kristinusko on yhteiskunnan keskeinen käyttöjärjestelmä. Ilman sitä sovellukset eivät toimi.” Kristinusko on maallisen valtion selkäranka. Jos kristinusko poistetaan, koko länsimainen järjestelmä kaatuu, Ayaan väitti Lontoossa pitämässään puheessa.
Jokaisen menestyvän kansakunnan on perustuttava muuhun kuin pelkkään perustuslakiin ja lakikokoelmaan. On oltava tarinoita, jotka yhdistävät kansalaiset eettiseen ja oikeudelliseen koodiin. Länsimaille tämä oli juutalaiskristillinen Raamattu, Ayaan jatkoi.
Hallitukset nähdään välineinä, joilla ylläpidetään järjestystä, mutta ei lopullisina auktoriteetteina. Ihmiselämän arvo on esillä Raamatussa Genesiksen sivulta aina Ilmestyskirjan sivuille asti. Hallitsijat ja kansalaiset ovat tilivelvollisia korkeimmalle, mikä varmistaa, että hallitus toimii oikeudenmukaisesti ja suojelee haavoittuvia.
Sosiaalidemokratia tappoi kansallisvaltion monikulttuurisuuden ja monimuotoisuuden avulla, jotta globalistien unelma yhden maailman hallituksesta toteutuisi. Ayaanin mukaan tämä globaali tavoite selittää modernin vasemmiston oudon liiton islamin kanssa. Islam on mukana vain, kunnes muslimit ovat enemmistönä.
Pyrkikäämme siis, Ayaan totesi lopuksi, rakentamaan tai palauttamaan kansallisvaltiot, joista turvallisuutemme riippuu. Tehkää noista valtioista jälleen kristittyjä!
Saudi-Arabian kulutus kasvoi 35 % paastokuukauden alkaessa
(Lähde: Arab News 05.03.2025)
Saudi-Arabiassa kuluttajien menot kasvoivat 34,7 prosenttia ramadania edeltävällä viikolla, mikä johtui lisääntyneistä ruokaostoksista, viralliset tiedot osoittavat.
Saudi-Arabian keskuspankin eli SAMA:n viimeisimmät myyntitapahtumia koskevat tiedot paljastivat, että kulutuksen määrä kasvoi jyrkästi. Elintarvike- ja juomasektori johti kasvua. Asia selittyy sillä, että vaikka muslimit paastoavat päivällä on heillä lupa syödä illalla auringon laskettua ja aamulla ennen auringon nousua. Syömisestä ja juomisesta pidättäytyminen lisää halua syödä ja juoda, jolloin paastokuukauden kulutus onkin yllättäen suurempi kuin muina kuukausina.
Julkisten palvelujen menot seurasivat tiiviisti 55,9 prosentin kasvulla. Huonekaluihin käytetyt menot kasvoivat myös huomattavasti, 46 prosenttia.
Koulutusmenot sen sijaan laskivat 33,6 prosenttia.
Vaatteisiin ja jalkineisiin kohdistuvien menojen arvo kasvoi 43,9 prosenttia. Myös televiestintämenot kasvoivat 42,9 prosenttia. Samoin koruihin käytetyt menot kasvoivat 27,2 prosenttia. Ravintoloiden ja kahviloiden menot kasvoivat 10,5 prosenttia. Pienin kasvu, 9,4 prosenttia, tapahtui huoltoasemien menoissa.
Maantieteellisesti katsottuna uskonnollisesti tärkeissä kaupungeissa, Mekassa ja Medinassa ruuan kulutuksen määrä kasvoi eniten.
Turkissa 21 naista joutui helmikuussa murhatuksi läheisväkivallassa
(Lähde: Turkish Minute 04.03.2025)
Miehet murhasivat helmikuussa 21 naista Turkissa. Lisäksi 16 kuoli epäilyttävissä olosuhteissa, uutistoimisto Mezopotamya kertoi maanantaina johtavan naistenoikeusryhmän kuukausiraporttiin viitaten.
Raportin kaikki uhrit tappoi miespuolinen sukulainen tai tuttava, ja neljä murhasi aviomies. Yksitoista uhreista surmattiin omassa kodissaan. Raportin mukaan 19 prosenttia naisista murhattiin, koska he olivat tehneet päätöksiä omasta elämästään.
Naisiin kohdistuva väkivalta on krooninen ongelma Turkissa, jossa naisia tapetaan, raiskataan tai pahoinpidellään lähes päivittäin. Monien kriitikoiden mukaan suurin syy tilanteeseen on oikeus- ja kehityspuolueen (AKP) hallituksen politiikka, joka suojelee väkivaltaisia miehiä.
Turkkilaiset tuomioistuimet ovat toistuvasti saaneet osakseen kritiikkiä siitä, että niillä on taipumus antaa rikoksentekijöille lieviä tuomioita väittämällä, että rikoksen motiivina oli ”intohimo” tai tulkitsemalla uhrien vaikeneminen suostumukseksi.
Turkki vetäytyi virallisesti heinäkuussa 2021 kansainvälisestä sopimuksesta, jossa sitoudutaan siihen että perheväkivaltaan ja vastaavaan hyväksikäyttöön sekä avioliitossa tapahtuvaan raiskaukseen ja naisten sukuelinten silpomiseen syyllistyneet asetetaan syytteeseen.
Abortin tehneet naiset yrittävät kaksi kertaa todennäköisemmin itsemurhaa
(Lähde: Christian Post 04.03.2025)
Tuoreen tutkimuksen mukaan abortin tehneet tai luonnollisen raskaudenkeskeytyksen kokeneet naiset yrittivät kaksi kertaa todennäköisemmin itsemurhaa kuin naiset, jotka synnyttivät lapsensa onnistuneesti.
Tutkimuksessa haastateltiin 2 829:ää 41-45-vuotiasta amerikkalaisnaista heidän lisääntymishistoriastaan ja aiemmista itsemurhayrityksistään. Tutkimus julkaistiin tammikuussa Journal of Psychosomatic Obstetrics & Gynecology -lehdessä.
Itsemurhayrityksiä oli eniten naisilla, jotka olivat tehneet abortin. Yli kolmannes (35 %) tutkituista abortin kokeneista naisista ilmoitti yrittäneensä itsemurhaa. Vähiten itsemurhayrityksiä oli naisilla, joiden synnytys oli onnistunut, 13 prosenttia.
Tutkimuksen mukaan naisilla, jotka ilmoittivat raskauden menetyksen mutta eivät aborttia, itsemurhayritysten osuus oli 30 prosenttia. Naisilla, jotka kokivat ongelmallisen raskauden – joka tutkimuksessa määriteltiin suunnittelemattomaksi tai ”muuten vaikeaksi raskaudeksi” – itsemurhayritysten osuus oli noin 28 prosenttia.
Tutkimustulos rohkaisee jatkamaan resurssien ja tuen tarjoamista haavoittuvassa asemassa oleville naisille, jotka kohtaavat kriisiraskauden.
Tutkimuksen mukaan korkein itsemurhayritysten osuus oli naisilla, jotka kertoivat kokeneensa itsensä pakotetuksi aborttiin omien arvojensa vastaisesti.
Disney esittelee ensimmäisen kristityn hahmon 20 vuoteen
(Lähde: Premier Christian News 04.03.2025)
Disney on esitellyt ensimmäisen avoimesti kristityn hahmonsa lähes kahteen vuosikymmeneen Pixarin tulevassa Win or Lose -animaatiosarjassa.
Tämä on ensimmäinen kerta sitten vuoden 2007 elokuvan Silta salaiseen maahan, kun Disney-elokuvassa tai -sarjassa on ollut näkyvästi esillä kristitty hahmo.
Sarja, joka saa ensi-iltansa Disney+-verkkopalvelussa, on Pixarin ensimmäinen alkuperäissarja, ja se sijoittuu Inside Out -elokuvan maailmaan. Se seuraa koulun softball-joukkueen matkaa, kun he valmistautuvat mestaruusotteluun.
Laurie, joukkueen valmentajan tytär, esitellään ensimmäisessä jaksossa urheilijana, joka kamppailee itsetunnon ja epävarmuuden kanssa. Hän nojaa kuitenkin kristilliseen uskoonsa selviytyäkseen näistä haasteista.
Eräässä kohtauksessa hänet näytetään rukoilemassa ”Taivaalliselta Isältään” opastusta, ja hänen huoneessaan on enkelikuvia. Hahmo näyttää kuvaavan kristinuskoa harvinaisen myönteisessä valossa Disney-mediassa.
Laurie esitellään pian sen jälkeen, kun Disney oli tiettävästi poistanut sarjasta transsukupuolisen tarinan.
Jotkut arvelevat, että päätös nostaa esiin kristitty hahmo on strateginen liike yhtiön vetovoiman laajentamiseksi, erityisesti Disneyn viimeaikaisen suosion laskun jälkeen.
Lue ohjeet kommentoinnille