Israelin ja palestiinalaisten rauhanprosessi on kuollut, toistaiseksi

”Israelin ja palestiinalaisten rauhanprosessi on kuollut, toistaiseksi” – sanoi pääministeri Bennet 17. syyskuuta.  ”En näe mitään syytä neuvotella miehen kanssa, joka haastaa Israelilaissotilaita Haagin kansainväliseen tuomioistuimeen syyttäen heitä sotarikoksista ja samalla maksaa palkkaa terroristeille heidän teoistaan”, sanoi pääministeri Kan-radioasemalle antamassaan haastattelussa juuri Jom Kippurin alla selittäen suhdettaan palestiinalaisjohtaja Mahmoud Abbasiin.

Israel ja Lähi-Itä

Bennet kuitenkin lisäsi, että hänestä on hyvä, että Israel tekee yhteistyötä turvallisuuskysymyksissä Palestiinan itsehallintoalueen viranomaisten kanssa.

”Mutta, mitä rauhanprosessiin tulee, se on tällä hetkellä katkolla ja vaikka se jatkuisikin, en näe mitään syytä hyväksyä, että palestiinalaiset saisivat itsenäisen oman valtion. Jos näin tapahtuisi, se olisi minusta hirvittävä virhe”,  sanoi Bennet KAN-radioasemalle.

PIRKKO SÄILÄ