Rony Smolar – Israel-uutisviikko 13.7.2020

Koronaviruksen äkäisesti leviävä toinen aalto pyyhkii paraikaa Israelin yli sellaisella vauhdilla, että se menneellä viikolla sivuutti kaikki muut uutistapahtumat. Sen lisäksi viranomaisten huomio on nyt täysin tartuntojen torjunnassa sekä väestön rauhallisena pysymisessä.

7882-israel_uutisviikko_keskikoko.jpg

Asiantuntijoista koostuvat eri työryhmät ovat jatkuvasti olleet koolla, kun tartuntaluvut vain jatkavat kasvuaan, kun niiden suuri määrä on paljastunut tehdyissä testeissä, joita viime aikoina on merkittävästi lisätty eri puolilla maata.

Tulosten mukaan 8.500 on todettu saaneen tartunnan heinäkuun ensimmäisen viikon aikana, kun määrä koko kesäkuun aikana oli lähes sama. Tartuntatapauksia onkin nyt kirjattu pitkälti toista tuhatta vuorokaudessa, mikä on korkeimpia vuorokausilukuja maapallolla. Siksi israelilaiset matkailijat eivät ole niiden joukossa, joille Eurooppa on tänä kesänä avaamassa rajojaan.

Luvut kertovat 35.000:n israelilaisen saaneen viruksen alkamisesta lähtien tartunnan, tosin yli 18.000 on parantunut. Silti virusta sairastavien määrä on yli 16.000, mikä on yli tuplasti enemmän kuin esimerkiksi meillä Suomessa. Tosin, hoidot näyttävät Israelissa toimineen suhteellisen hyvin, sillä kuolleiden määrä on tähän aamuun mennessä 356, kun Suomessa määrä on hieman vähemmän, 329.

Numerot Israelissa kertovat valtaosan sairastuneista olevan 19-64-vuotiaita ja vain 6% on yli 65-vuotiaita.

Mutta tartuntojen uudesta aallosta kertoo se, että 60.000 ihmistä on paraikaa eristyksissä. Se kertoo myös viranomaisten tiukentuneista otteista ja mm perjantaina eristettiin viikoksi kaupunginosia viidessä eri kaupungissa.

Eristyksiin joutuneista valtaosa on ahtaudessa asuvia ja toistensa kanssa hyvin läheisessä vuorovaikutuksessa olevia ortodoksijuutalaisia, jotka eivät hevillä hyväksy viranomaisten syrjiviksi väitettyjä päätöksiä. Mutta paikannetut tartuntapesäkkeet puhuvat puolestaan.

Hallitukseen on viime aikoina muutenkin kohdistunut arvostelua ja mm pääministerin viraston sekä valtiovarainministeriön ulkopuolella on useana päivänä ollut kiukkuisia mielenosoituksia. Niissä on moitittu taloudellista ahdinkoa, mihin monet työnsä menettäneet ovat joutuneet. Monet yksityisyrittäjät ja mm taiteilijat sekä eri alojen freelance-työntekijät ilmoittivat ryhtyvänsä verokapinaan, ellei valtiolta heruisi avustuksia.

Vaatimusten painottamiseksi Tel Avivin keskusaukiolla oli lauantai-iltana suuri joukkokokous, mikä keräsi pari tuhatta äänekästä yksityisyrittäjää, jotka väittivät hallituksen unohtaneen heidät avustusten jaossa. Myös Jerusalemissa osoitettiin sapatin päätyttyä lauantai-iltana mieltä, kun kaupungin ortodoksijuutalaiset ilmaisivat vastustuksensa hallituksen uusimmille eristyspäätöksille.

Nykyisessä tilanteessa koko Israel kärsii, ja vuosia vallinnut lähes ihanteellinen täystyöllisyys on nyt muuttunut huolestuttavaksi 20%:n työttömyydeksi, ts. lähes 900.000 on tällä hetkellä työttömänä.

Kuten Suomessa, niin myös Israelissa, viranomaiset toivovat kotimaan matkailun piristävän alakuloista taloustilannetta. Israelin lomakaudella elo-syyskuussa lähes kolmella miljoonalla israelilaisella on ollut tapana matkustaa pitkän ja kuuman kesäkauden jälkeen ulkomaille, lähinnä viileään Eurooppaan. Nyt nuo ulkomaille tavallisesti menneet rahat toivotaan käytettäviksi kotimaassa.

Sitä Israelin talous todella kaipaa, sillä virustilanteen seurauksena myös maalle suuren tulolähteen muodostava turismi on täysin pysähdyksissä, eikä näköpiirissä ole tälle vuodelle enää helpotusta.

Mutta päähuomio on nyt viruksen tehostetussa torjunnassa, kun asiantuntijat ovat jopa itse myöntäneet selkeän torjuntastrategian puuttuneen ja siten virus on välillä ryöstäytynyt viranomaisten hallinnasta. Terveysministeri onkin näkemyksenään todennut koko maan joutuvan laajojen eristyspäätösten kohteeksi, jos tartunnat vuorokaudessa ylittäisivät 2000:n määrän.

Myös presidentti Rivlin on ilmaissut mielipiteenään, että viruksen vastaisesta taistelusta puuttuu selvä suunnitelmallisuus ja että päätökset tehdään liian suppean tiedon varassa. Vaikka presidentin mielipidettä pidettiin tervetulleena, on sitä Netanjahun oikeistoleirissä pidetty päivänpolitiikkaan puuttumisena.

Netanjahun lähimmät tukijat asettuivat välittömästi puolustamaan päätöksentekijöitä ja moittivat israelilaisia annettujen ohjeiden ja määräysten noudattamatta jättämisestä.

Mutta syyllisten etsinnässä kärki osoittaa kuitenkin Netanjahuun, jonka kannatusluvut ovat laskeneet. Tuoreessa mielipidekyselyssä vastanneista selvä enemmistö oli tyytymättömiä Netanjahun tapaan johtaa maata virustilanteesta ulos. Muutos edelliseen kyselyyn oli jyrkästi aleneva.

Tässä tilanteessa kaikki viranomaiset, hallitus mukaan lukien, myöntävät talouden avautumisen toukokuun puolivälissä tapahtuneen suurin toivein ja liian varhain, vaikka tartuntamäärät olivat tuolloin jyrkästi laskeneet ja torjuntatoimet näyttivät tehonneen.

Monet ovat nyt muistuttaneet Netanjahun toiveikkaista sanoista tuolloin: ”Menkään ulos ja ottakaa elämä takaisin käsiinne, juokaa kahvinne ja oluenne ja nauttikaa”.

Tuosta kehotuksesta moitteen kohteeksi joutunut, ja paksunahkaisena tunnettu Netanjahu vähensi pian julkista esiintymistään, mitä julkisuudessa hieman oudoksuttiin. Mutta hänen uskottiin ylityöllistettynä vetäytyneen vetämään henkeä, kunnes lehdistössä arveltiin hänen huomionsa siirtyneen toiseen maata uhkaavaan kohteeseen, Iraniin.

Arvailuihin oli syynsä, kun vajaan kahden viikon sisällä, ja viimeksi nyt viikonlopun aikana Iranista oli uutisoitu useista oudoissa olosuhteissa tapahtuneista tulipaloista ja räjähdyksistä maan ydin- ja teollisuuslaitoksissa ja niiden tuntumassa.

Iranin ydinaseistautumista vastustavia Israelia ja Yhdysvaltoja on pidetty iskujen takana, vaikka Iranilla löytyy myös muita vastustajia. Mutta pääasiassa Israelin nähdään hyötyvän Iranin ydinaseohjelman mahdollisesta lykkääntymisestä ja viivästymisetä.

Israelissa on hämmästelty Iranin tapahtumia varsinkin, kun ne näyttävät paljastavan aukkoja maan tiiviiksi väitetyssä puolustuksessa ja erityisesti ydinlaitosten suojelussa.

Vuonna 2018 Israel löysi Iranin puolustuksessa usean rekkakuorman kokoisen aukon, kun se salaisessa operaatiossa onnistui tyhjentämään pääkaupungin Teheranin läheisyydessä sijainneen ydinteknologiaa sisältäneen asiakirjavaraston ja kuljettamaan sen Iranin viranomaisten huomaamatta Israeliin. Aineisto paljasti Iranin tuolloin valehdelleen maailmalle ydinaseohjelmansa lakkauttamisesta.

 

Iran ei ainakaan vielä julkisesti ole yhdistänyt Israelia viimeaikaisiin tihutöihin, mutta todennäköisyyden kasvaessa Israelissa sekä ulkomailla olevissa israelilaisissa kohteissa on kohotettu valmiutta.

Tilanteen ollessa kiristymään päin Israel laukaisi viikko sitten taivaalle uusimman tiedustelusatelliittinsa, jonka kiertorata ylittää mm Iranin. Israel ilmoitti huipputekniikalla varustetun satelliitin toimivan valvovana silmänä ydinasetta havittelevan Iranin yllä. Israelilla kerrotaan jo ennestään olevan näitä vakoilusatelliitteja siitä lähtien, kun maan puolustusteollisuus vuonna 1988 otti ohjelmaansa satelliitit.

Tämänkertainen laukaisu tapahtui vihollismaiden välttämiseksi poikkeuksellisesti maapallon pyörimissuunnan vastaisesti eli Välimeren ylle länteen päin.

Israel on niiden 13 valtion joukossa, jotka kykenevät satelliittien laukaisuun.

 

Viikko sitten Mister Turvallisuutena tunnetulla Netanjahulla tuli kuitenkin tarve palauttaa israelilaisten luottamus ja talousasiantuntijoiden kanssa käymiensä tiiviiden neuvottelujen jälkeen hän palasi television iltalähetykseen ilmoittamaan hallituksen perustaneen 20 miljardia euroa vastaavan tukirahaston yksityisyrittäjien ja työttömien avustamiseksi.

Sen lisäksi lähes lakkauttamisen partaalle ajautunut maan kansallinen lentoyhtiö El Al siirtyi pelastusoperaation tuloksena valtion omistukseen.

 

Kaiken muun keskellä Israelissa jäi lähes huomioitta palestiinalaisten presidentin Mahmud Abbasin ja Venäjän presidentin Vladimir Putinin välinen puhelinyhteys, minkä aikana palestiinalaisjohtajan kerrotaan ilmaisseen valmiutensa palata neuvottelupöytään Israelin kanssa. Abbasin ehtona oli, että myös kvartetiksi kutsutut ulkopuoliset, kuten Yhdysvallat, Euroopan Unioni, Venäjä sekä YK istuisivat samaan neuvottelupöytään. Abbas edellytti myös, että neuvottelut käytäisiin kansainvälisten sopimusten pohjalta.

Näyttää siltä, että palestiinalaisjohtaja on nyt omaksunut Netanjahun hyväksi todetun puhelindiplomatian, ja hyvä niin, jos se estää väärinkäsitykset ja johtaa sovitteluihin.

Venäjä, joka viime vuosina on hankkinut itselleen jalansijan mm Syyriassa, pyrkii kovasti tasoittamaan tietään rauhanvälittäjäksi Lähi-idässä. Taitavasti korttinsa pelanneella Putinilla on, toisin kuin presidentti Trumpilla, puheyhteys kiistan kumpaankin osapuoleen.

Tiedossa on Putinin ja Netanjahun läheinen yhteys eikä olisi mikään yllätys, jos kulisseissa jo valmisteltaisiin Israelin ja palestiinalaisten välistä tapaamista. Esteenä pidetyt alueliitokset Jordanjoen länsirannalla ovat ainakin toistaiseksi jäissä, minkä lisäksi Trumpin vuosisadan rauhansuunnitelmaksi nimetty aloite näyttää murenevan hänen omien vastoinkäymistensä alla.

Lähi-idässä on tällä hetkellä vaikeata laskea juuri mitään lähitulevaisuuden varaan, kun runsaan neljän kuukauden päässä odottavien Yhdysvaltain presidentinvaalien tulos voi yllättää ja hauraan yhtenäishallituksen koossapysyminen Israelissa saattaa päätyä uusiin ennenaikaisiin vaaleihin.

Murheiden ympäröimä Netanjahu löysi kuluneella viikolla itselleen kuitenkin aikaa sekä syitä olla puhelinyhteydessä mm Englannin pääministeriin Boris Johnsoniin sekä Ranskan presidenttiin Emmanuel Macroniin. Julkisuuteen ei kerrottu keskustelujen sisältöä mutta niiden uskotaan liittyneen suunniteltuihin alueliitoksiin, joita nämä eurooppalaiset johtajat vastustavat.

Ja lopuksi: Viikko sitten kerroin eräästä israelilaismiehestä, joka maan eteläosissa sankarillisesti pelasti nelihenkisen uimataidottoman beduiiniperheen hukkumiselta lampeen, mutta voimiensa uuvuttamana hukkui lopulta sinne itse.

Israelissa paljon huomiota saanut tragedia huomioitiin myös muslimimaissa, missä paikallinen lehdistö Marokosta aina Irakia ja Indonesiaa myöten selosti tapahtunutta. Lähes yhteisenä viestinä todettiin israelilaisen Michael Ben Zikrin muuttuneen sankarista juutalaisten ja muslimien rinnakkaiselon vertauskuvaksi.

”Israelilaisen teko osoittaa todellista humaanisuutta, eikä välillämme tulisi olla eroja, koska Kaikkivaltias on opettanut meitä rakastamaan toisiamme”, oli erään irakilaisen naisen sanoma. Ja eräs miespuolinen irakilainen totesi teon osoittaneen Israelin todelliset kasvot; ”Israelin kansa rakastaa ja auttaa kaikkia”!

Muslimimaiden reaktioita lehdistössä seurannut Israelin ulkoministeriön edustaja kertoi beduiiniperheen pelastaneen israelilaisen oman kohtalon koskettaneen lukijoita kovasti, jopa vihamielisissä pidetyissä muslimimaissa.

Israelilainen Ben Zikri, jolta jäi vaimo ja kolme lasta, tunnettiin muiden auttajana. Hänet tuntenut eräs kansanedustaja tiesi kertoa, että aina kun joku oli avun tarpeessa, niin Michael oli ensimmäisenä sitä tarjoamassa.