Rony Smolar – Israel-uutisviikko 19.12.2022

Rony Smolarin Israel-uutisviikko Lähi-Idän tapahtumista kuullaan Radio Patmoksen taajuuksilla säännöllisesti maanantaisin klo 8:45. Uutisraportti uusitaan maanantaina klo 15:45 ja 21:00.

7882-israel_uutisviikko_keskikoko

Talvimyrskyjen antaessa yhä odottaa tuloaan israelilaisten arkea riepottaa silti Benjamin Netanjahun tuskaisesti etenevä hallituksen kokoaminen, niin että kaikista sopimatta jääneistä raoista vielä vetää. Se johtuu hallituksen takana olevan parlamenttienemmistön ”mittatilauksena” läpi ajamista pikalaeista, joiden varaan kuuden puolueen väljä hallitussopimus tulee nojaamaan. Hallitukselle onkin vaikeata ennustaa pitkää ikää, sillä siihen on jo syntyvaiheessa jäänyt mm vakavia oikeusvaltiota vaarantavia säröjä, joista jopa maan oikeuskansleri on jo varoittanut.

Sen lisäksi Netanjahun viikko sitten hallitustunnustelulleen saama kahden viikon lisäaika on uhkaavasti hupenemassa, mikä lopulta pakottanee kaikki hallituskypsät puolueet ruotuun.  Myös eilisiltana alkanut kahdeksana päivänä vietettävä Hanukka-juhla-aika saattaa antaa Netanjahulle joitakin lisäpäiviä.

Samalla kun israelilaisille on vähitellen selviämässä pilkotut ministeriöt sekä salkkujaot, sitä huolestuneempia arvioita on ulkomaita myöten esitetty maan tulevaisuudesta. Mm Yhdysvaltojen merkittävimpiin sanomalehtiin lukeutuva The New York Times epäilee tulevan hallituksen vaarantavan Israelin demokraattisena juutalaisvaltiona korostaen samalla pessimistisesti, ettei ”tuntemamme Israel enää jatkossa olisi olemassa”.  Sen aikaansaavat hallitukseen tulevat ääriortodoksiset sekä äärikansallismieliset puolueet, todetaan lehdessä. Samalla amerikkalaislehti ennustaa kahden valtion ratkaisun palestiinalaisten kanssa katoavan hamaan tulevaisuuteen, minkä seurauksena jännitys Israelin rajoilla jatkuu.

Myös israelilaiset kolumnistit yksi toisensa perään ihmettelevät Israelin muuttuvaa suuntaa, mitä jotkut näkevät jopa demokratian eli kansanvallan kaappauksena. Tämä peilautuu erityisesti tulevaan kevääseen, jolloin tulee kuluneeksi 75 vuotta maan itsenäistymisestä sekä tuolloin ilmaistusta itsenäisyysjulistuksesta, mikä ankkuroi juutalaisvaltion hallintomuodon demokratiaan sekä oikeusvaltion periaatteisiin. Tuolloin sitä vakuutti Israelin perustajaisänä tunnettu maan ensimmäinen pääministeri David Ben Gurion, hänen julistaessaan, että maan perustana ovat vapaus, oikeus ja rauha sellaisina kuin Israelin profeetat ovat ne nähneet. Maassa tulee vallita täydellinen sosiaalinen ja poliittinen tasa-arvo kaikkien kansalaisten kesken uskontoon, rotuun tai sukupuoleen katsomatta. Se takaa uskon, – omantunnon, – kielen, -kasvatuksen, – ja kulttuurin vapauden. Tällä julistuksella Israelista oli tuleva ensimmäinen ja nykyisin ainoa demokratia Lähi-idässä.

Lehtien monet mielipidekirjoittajat ovat kuitenkin sitä mieltä, että tuo edellä mainittu on uuden hallituksen myötä merkkivuoden kynnyksellä nyt kyseenalaistettu ja että Israel on kulkemassa kohti olemassaolonsa suurinta kriisiä. Mielipiteet perustuvat julkisuudessa esille tulleeseen hallitusohjelmaan, mikä tähtää monien laitosten, kuten oikeuslaitoksen, armeijan, poliisin, jopa kouluopetuksen politisointiin. Sen lisäksi uusi hallitus on ajamassa maan vähemmistöt yhä ahtaammalle samalla kun tavoitteena on Välimeren ja palestiinalaisen valtaväestön asuttaman Jordanjoen välisen alueen hallitseminen. Kirjoittajat väittävät tämän tapahtuvan kaappaamalla perustuslakituomioistuin hallituksen puolelle.

Kun tuon kaiken on lähes dramaattisesti todettu muuttavan maan luonteen, jopa sielun, niin ei ole ihme, että Israelissa on herännyt avoin kapinahenki ei niinkään väkivaltaisuuksiin, vaan herättämään Netanjahun toteamaan itseään huomattavasti oikeammalla olevien hallituskumppanien radikaalit tavoitteet.

Mutta Netanjahun käyttäytymistä ohjaa rajattomaksi kuvattu vallanhimo, jota kärkkäimmät arvostelijat väittävät vähättelevän israelilaisten edun. Netanjahu itse on pahaenteisesti vastannut arvostelijoilleen näiden leikkivän tulella.

Lauantai-ilta antoi nyt kuitenkin osviittaa mitä on tulossa, sillä tuhannet huolestuneet ihmiset osoittivat mieltä Tel Avivin keskustassa radikaalioikeistoa ja uskontopuolueita vastaan, kun pelättävissä on israelilaisten arkea rajoittavia uusia lakeja. Mutta mielenosoittajien joukkoon mahtui myös Netanjahun oman Likud-puolueen kannattajia, jotka moittivat johtajansa luovuttaneen keskeisimpiä ministerinsalkkuja hallituskumppaneille.

Kaikkien näiden synkkien näkymien keskellä Israelissa, kuten lähes kaikkialla maapallolla, tunnelman pelastajaksi tulivat eilen päättyneet jalkapallon MM-kisat ja huipentumana pelattu jännittävä loppuottelu. Samalla se poisti ainakin hetkellisesti paineita ja jännitteitä ja yhdisti jalkapallointoilijat yli puoluerajojen.

Mutta arjen taas koittaessa israelilaisia muistutetaan ehkä eniten jakavasta hallituksen suunnitelmasta, nimittäin ortodoksijuutalaisten miesten vapauttamisesta asevelvollisuudesta. Tämän on Netanjahun kerrottu luvanneen hallituskumppaneilleen uskontopuolueille ja se koskee uskonto-opistoissa eli jeshivoissa opiskelevia nuoria miehiä. Valtaosa israelilaisista pitävät tätä aiemminkin esillä ollutta esitystä epäoikeudenmukaisena, kun maan puolustamisvelvollisuus on jäämässä vain osalle väestöä. Mutta ortodoksirabbien mukaan myös Toora-opiskelu on maan sekä juutalaisen kansan puolustamista.

Tämä on kuitenkin ristiriidassa Netanjahun aikaisempien hallitusten tekemien päätösten kanssa, kun niissä pyrittiin tuomaan osa uskonto-opistojen nuorista miehistä armeijaan ja osa työmarkkinoille, erityisesti korkean teknologian aloille. Mutta tällä kertaa Netanjahu on hallituksensa kokoamiseksi joutunut tekemään myönnytyksiä.

Maallistuneet ja vähemmän uskonnolliset israelilaiset ovat kuitenkin tuskastuneet tosiasiasta, että väestöstä kolmannes kustansaa 90% valtion verotuloista, kun taas vain puolet maan ortodoksijuutalaisista käy ansiotyössä ja heistäkin vain kolmasosa on täysipäiväisesti työllistettyjä. Tämä epäoikeudenmukaisuus on aiemminkin noussut esiin juuri vaalivuonna ja erityisesti valtionvarainministerin nimittämisen yhteydessä. Myös nyt tuo salkku on menossa uskontopuolueelle.

Myös muita myönnytyksiä on Netanjahu joutunut tekemään, kun hallituskumppaneille äärioikealta on menossa mm sisäisen turvallisuuden eli poliisiministerin salkku sekä puolustusministerin salkku. Tämä on jo ehtinyt aiheuttaa närää poliisin ja armeijan ylimmässä johdossa, sillä vaarana nähdään komentoketjujen politisoituminen.

Kun marraskuisista vaaleista on nyt kulunut lähes viisikymmentä päivää, näyttää niissä selvän voiton ottanut Netanjahu olevan hyvin lähellä kuudetta ja poikkeuksellisen oikeistolaista hallitustaan. Sen johtaminen on ennustettu tulevan 73-vuotiaan Netanjahun pitkän poliittisen uran viimeiseksi sekä haastavimmaksi tehtäväksi.

Mutta Israelissa pidetään maan demokratiaan kohdistuvaa uhkaa pienenä Iranin juutalaisvaltion olemassaololle muodostamaan uhkaan verrattuna. Niin vakavasti Israel suhtautuu Iranin ydinaseohjelman etenemiseen, minkä lisäksi huolta aiheuttaa Iranin ja Venäjän tiivistyvä liittosuhde. Israel on kuitenkin tehnyt selväksi, ettei se salli iranilaisten aseiden kulkeutumista Venäjän liittolaismaan Syyrian maaperälle. Sen ilmaisi poikkeuksellisen avoimesti pian tehtävänsä jättävä armeijan komentaja, kenraaliluutnantti Aviv Kohavi, joka samalla paljasti Israelin sotilastiedustelun ulottuvuuden.

Nimittäin sen jälkeen, kun Israelin epäiltiin viime kuussa iskeneen Syyrian ja Irakin rajalla aselastissa liikkunutta 25:n ajoneuvon iranilaiseen kolonnaan, niin israelilaiskenraali vahvisti julkisesti sen tapahtuneen. Samalla hän totesi Israelin ilmavoimien valinneen kohteeksi myös sotilaita kuljettaneesta kolonnasta järjestyksessä kahdeksannen kuljetuskontin, sillä ”me tiesimme tarkoin mitä siinä kontissa oli eli ohjuksia”, vahvisti kenraali Kohavi lisäten viestinä Iranin johdolle että ”me valvomme teitä myös vastaisuudessa”.  Tällä paljastuksellaan kenraali halusi osittaa Israelin tiedustelun kyvyt, mikä oli selvä viesti Israelia toistuvasti uhmaavalle Iranille.

Havaitsematta ei myöskään ole jäänyt se, että Israelin itärajan tuntumassa Jordanjoen länsirannalla palestiinalaiset näyttävät olevan valmiina kiihdyttämään aseellisia yhteenottoja israelilaisjoukkojen kanssa. Tämä käy ilmi alueen palestiinalaisväestön keskuudessa tehdystä tuoreesta mielipidetiedustelusta, minkä mukaan vastanneista selvä enemmistö kannattaa aseellista kamppailua samalla kun enää kolmannes uskoi sovintoon tähtäävään kahden valtion ratkaisuun Israelin kanssa.

Se ei kuitenkaan estä perinteisten joulutapahtumien toteuttamista Jerusalemin eteläpuolella palestiinalaishallinnossa sijaitsevassa Betlehemissä, jonne kahden koronavuoden jälkeen on näinä päivinä saapunut suuri määrä matkailijoita. Israelin ja palestiinalaisten jännitys ei näytä vaikuttavan kaupungin joulumatkailuun, sillä hotellit ovat siellä täynnä ja jouluaiheisia matkamuistoja myyvissä liikkeissä kerrotaan olevan kovin kiirettä, kun Israelin kautta Betlehemiin pyrkivien kristittyjen matkailijoiden määrän uskotaan tänä jouluna kohoavan yli 100.000:een.

Vuonna 1925 perustetun Betlehemin vanhimman matkamuistoliikkeen nykyinen omistaja kuvaa koronavuosien aiheuttaman turistikadon olleen kaupankäynnin kannalta suurempi menetys kuin Länsirannalla nyt vallitseva väkivalta ja jännitys.

Myös Pohjois-Israelissa sijaitseva Nasaretin kaupunki näyttää edelleen vetävän puoleensa israelilaisia joulumatkailijoita, jotka löytävät sieltä keskieurooppalaista joulutunnelmaa valokoristeineen ja -musiikkeineen, mitä tarjolla oleva lämmin glögijuoma vielä korostaa. Talvista tunnelmaa ei sieltä kuitenkaan löydy, sillä Israelin talvi on tänä vuonna ollut poikkeuksellisen lämmin ja vähäsateinen, mikä kyllä helpottaa ihmisten liikkumista ja ulkoilua.

Mutta Hanukkan ja Joulun osuessa samoille päiville Jerusalemin, Betlehemin sekä Nasaretin toivotaan täyttyvän iloisista matkailijoista.

Ja lopuksi: Vaikka Israelilla on kokemusta kahdesti vuodessa ilmatilansa kautta lentävistä sadoista miljoonista eri lajien muuttolinnuista, niin paras tietämys ornitologiasta eli lintutieteestä on kehittynyt kiitos maatalouden. Nimittäin Israelissa oltiin pitkään pohdittu miten korvata viljasatoja suojaavat kemialliset tuholaismyrkyt luonnonmukaisilla ratkaisuilla. Tieteellisten tutkimusten jälkeen se löytyi tuholaisia ravinnokseen syövistä tornipöllöistä, noista viljelmien tuntumassa viihtyvistä ja tuholaisia tehokkaasti hävittävistä linnuista, joille eräs kibbutsi keksi muutama vuosikymmen sitten valmistaa pöllöille turvallisia puista valmistettuja pesimispönttöjä.

Lintutieteen osaamiseen perustuva Israelin oivallus käyttää viljelmien turvana juuri tornipöllöjä on nykyisin levinnyt kautta Lähi-idän.

Hyvät lukijat,

Tämän Hanukka-laulun myötä haluan toivottaa teille rauhaisaa joulunaikaa ja hyvää alkavaa uutta vuotta.

Tässä tämänkertainen Israel-uutisviikko.

RONY SMOLAR