Rony Smolar – Israel-uutisviikko 27.2.2023

Rony Smolarin Israel-uutisviikko Lähi-Idän tapahtumista kuullaan Radio Patmoksen taajuuksilla säännöllisesti maanantaisin klo 8:45. Uutisraportti uusitaan maanantaina klo 15:45 ja 21:00.

7882-israel_uutisviikko_keskikoko

Valitettavasti Israelin uutisrintamalta ei edelleenkään kuuluu kovin hyviä uutisia, sillä pian neljä kuukautta sitten käytyjen vaalien tuloksena käynnistynyt voittajapuolueiden muutosvimma ravistelee israelilaista yhteiskuntaa poikkeuksellisen rajusti. Siitä johtuvat uutiset jyräävät alleen lähes kaikki muut tapahtumat. Paljon tilanteesta kertoo Israelissa asuvien tuttujeni päätös jättää uutisten seuraamisen, koska siitä saa vain pahan mielen. Kokemuksesta voin kertoa, että uutisvirta on Israelissa niin valtaisa ja nopeatempoista, ettei edes normaalitilanteessa tahdo siellä pysyä tapahtumien tasalla.

Mutta kaikesta huolimatta Israelin nykytila on seurausta demokraattisesti käydyistä parlamenttivaaleista, mitä muualla Lähi-idässä voi vain kadehtia. Alueella kun ei ole muita demokratioita kuin Israel.  Brittiläisen The Economist-lehden viime vuodelta julkaiseman demokratiaindeksin mukaan maapallon noin 200:sta valtiosta vain kolmasosa täyttää demokratian eli kansanvallan edellyttämät vähimmäisvaatimukset. Näistäkin valtioista noin kolmasosan katsotaan olevan täydellisiä demokratioita. Norjan ollessa tilaston kärjessä ja Suomi viidentenä, Israel on sijalla 29.

Israelissa äänekäs ja kriittinen oppositio on viime viikkoina moittinut Benjamin Netanjahun johtaman hallituksen nykymenolla vievän maan demokratiaindeksissä 56:tena olevan ja viime vuosina sijoitustaan laskeneen Unkarin tielle. EU:n parlamentin viime syksynä ilmaiseman määritelmän mukaan jäsenvaltio Unkari loukkaa vakavasti unionin perustana olevia arvoja eikä enää täytä täydelliselle demokratialle asetettuja edellytyksiä.

Unkarissa todettiin olevan järjestelmä, jossa vaaleja toki järjestetään, mutta demokratian normeja ja standardeja ei kunnioiteta. Sillä tiellä Israelin nykyhallituksen on nyt todettu etenevän, kun lakimuutoksia tehtaileva oikeusministeriö on ottanut lähes päätehtäväkseen leikata mm maan oikeuslaitoksen itsenäisyyttä sekä puuttumalla joihinkin kansalaisoikeuksiin.

Israelin lehdistössä kolumnistit ovatkin viime viikkoina löytäneet samankaltaisuutta lähes itsevaltaisesti Unkaria johtavan pääministerin Viktor Orbánin ja Netanjahun hallintotavoissa.

No, Orbánin yksinvallalta näyttäytyvään hallintotapaan on vielä pitkä matka, vaikka oikeusvaltion periaatteiden on todettu olevan myös Israelissa uhattuina.

Vallastaan tiukasti kiinni pitävä Netanjahu näkee kannattajiensa joukossa itsensä ylivoimaisena ja lähes korvaamattomana ja on hallituskoalitionsa lisäksi koonnut ympärilleen johtamansa Likud-puolueen äänekkäitä provokaattoreita vastustamaan Israelissa alati leviävää tyytymättömyyttä sekä mielenilmaisujen leviämistä. Netanjahun on todettu raivaavan itselleen ja hallinnolleen epädemokraattisesti enemmän liikkumatilaa, mikä suuresti ärsyttää israelilaisia.

Mutta eri lakimuutosten edetessä parlamentissa Netanjahun hallituskoalitio näyttää samalla menettävän kansansuosiotaan. Tässä muistutuksena, että viime marraskuun vaalit ratkesivat Netanjahun johdolla oikeisto- ja uskontopuolueiden voitoksi, kun ne 120-paikkaiseen parlamenttiin saivat 63 edustajaa eli enemmistön.

Mutta nyt viikon lopulla julkaistussa mielipidetiedustelussa hallituspuolueet menettäisivät parlamentissa enemmistönsä, jos vaalit pidettäisiin nyt. Samalla Netanjahun Likud-puolue menettäisi parlamentin suurimman puolueen aseman edellisen pääministerin Yair Lapidin johtamalle oppositiopuolueelle. Parlamentin blokkijako muuttuisi siten, että oikeisto- ja uskontopuolueet yhdessä menettäisivät yhdeksän paikkaa eivätkä 55:llä paikallaan enää muodostaisi parlamentissa enemmistöä.

Vaikka asetelma nyt olisi tämä, ei hallituksen luottamusta kukaan ainakaan tässä vaiheessa uskalla vielä mittauttaa, sillä se saattaisi johtaa uuteen ja uuvuttavaan vaalikierteeseen.

Israelilaiset äänestäjät tuntuvat sen sijaan olevan valmiita jatkamaan hallituksen uudistussuunnitelmien vastustamista kokoontumalla jokaviikkoisiin suurmielenosoituksiin sekä jatkamalla eri protestiliikkeitä. Siihen he tuntuvat motivoituneen, kun ovat olleet valmiita uhraamaan jopa työpäiviään saattaakseen mielipiteensä hallituksen kuuluviin.

Israelissa on herättänyt ihmetystä se, etteivät viidesosan maan väestöstä muodostavat maan arabiasukkaat ole osallistuneet julkisiin mielenilmaisuihin. Myös oppositiossa olevat parlamentin arabikansanedustajat ovat säästelleet kritiikkiään hallitusta kohtaan.

Tätä on ihmetelty erityisesti lehdistössä, missä on päätelty valtion budjettivarojen varmistamisen miltä tahansa hallitukselta olevan oikeuslaitokseen ja demokratiaan kohdistuvia leikkauksia tärkeämpää.

Mutta hallituksen suunnitelmien toteutuessa vakavat varoitukset pitkäkestoisesta talouskriisistä koskevat kuitenkin maan kaikkia väestönosia. Vakavin varoitus tuli viime viikolla Israelin keskuspankin ylijohtajalta sekä valtionvarainministeriön pääjohtajalta, jotka  ennustivat taloudessa jyrkkää ja nopeata pudotusta tuntemattomaan, mistä paluu kestäisi vuosia. Kun merkkejä tästä on jo jonkin aikaa jo ollut näkyvissä, sai hallitus tiukan väännön jälkeen valmiiksi ja aikarajan ollessa perjantaina juuri umpeutumassa tämän sekä ensi vuoden kunnianhimoiseksi kuvatun valtionbudjetin.

Mutta synkkiä varoituksia on viime viikkoina kuulunut myös kansainvälisiltä luottolaitoksilta, jotka pelkäävät Israelin olevan menettämässä maineensa vakaana ja kasvavana talousmaana, jonka luottoluokitus on nyt vaarassa laskea. Israelissa ahdinkoa ovat lisänneet muutaman suuren teknologiayrityksen päätökset siirtää toimintansa muualle sekä korkean teknologian osaajien hakeutumiset ulkomaille.

Lähes kapinahenkenä pidetty tyytymättömyys on levinnyt nyt myös politiikan ulkopuolella yleensä pysyttäytyvään armeijaan, kun toistasataa eliittijoukkojen vapaaehtoista reserviläistä, joukossa korkeita upseereja, ilmoitti julkisuuteen osoitetussa kirjeessään kieltäytyvänsä tulevista kertausharjoituksista, jos hallitus etenisi demokratiaa kaventavissa suunnitelmissaan.

Saman sisältöiset uhkaukset lähtivät myös maa-, ilma- sekä merivoimista.

–      Olemme vuosia ylpeydellä ja rakkaudella palvelleet maatamme mutta emme suostu vapaaehtoisina reserviläisinä enää jatkamaan, kun hallitus on tuhoamassa kaiken sen minkä puolesta olemme taistelleet. Emme anna sen tapahtua, luki yhteisessä vetoomuksessa.

Mutta lisäsivät, etteivät kuitenkaan kieltäytyisi käskystä, vaan ainoastaan vapaaehtoisesta palveluksesta.

Armeijan komentaja puolestaan vastasi vetoomuksellaan, että reserviläiset jättäisivät hallituksen vastustamistoimet armeijan ulkopuolelle.

Armeijan entinen komentaja ja vuosituhannen vaihteessa pääministerinä toiminut Ehud Barak rikkoi yllättäen hiljaisuutensa ennustamalla Israelin olevan hyvää matkaa kohti diktatuuria, mitä hänen mukaansa kansalaisilla olisi velvollisuus vastustaa, jopa kieltäytymällä käskyistä. Netanjahun johtamassa Likud-puolueessa Barakin mielipidettä pidettiin niin vakavana, että se annettiin poliisin tutkittavaksi.

Likud-puolueen tiedetään aiemminkin tarttuneen julkisuuden henkilöiden tottelemattomuuteen kehottaneisiin mielipiteisiin. Yleisen tyytymättömyyden vallitessa heitä ovat viime päivinä olleet mm entinen pääministeri Ehud Olmert sekä suurkaupunki Tel Avivin pormestari Ron Huldai.

Tämän sisäisen eripuran jatkuessa Israelilta on jäänyt huomioimatta turvallisuusuhkiensa lisääntyminen. Mm viime viikolla useita palestiinalaisuhreja vaatinut tulitaistelu Nablusin kaupungissa on merkittävästi lisännyt yhteenottojen vaaraa, mikä on jo näkynyt raketti-iskuina Gazasta. Sen lisäksi Israelin kovapuheisen poliisiministerin julkisuudessa toistamat suunnitelmat palestiinalaisterrorin tukahduttamisesta, mukaan lukien laki kuolemantuomion säätämisestä, ovat lisänneet yhteenottojen vaaraa.

Tilannetta on muslimien paastokuukauden Ramadanin lähestyessä pidetty niin syttymisherkkänä, että Jordania kutsui eilen pikakokoukseen Israelin ja palestiinalaishallinnon välisen poliittisen turvallisuuden neuvottelukunnan. Sen tarkoituksena oli tilanteen rauhoittaminen palestiinalaisalueilla sen jälkeen, kun israelilaisjoukot olivat operaationsa aikana viime viikolla aiheuttaneet palestiinalaisille paljon uhreja.

Jordanian Akaban rannikkokaupungissa pidettyyn kokoukseen suhtauduttiin suurella vakavuudella ja siksi siihen osallistuivat myös Egyptin, Yhdysvaltojen sekä Israelin tiedustelu- ja turvallisuuspalvelujen edustajia.

Lehtitietojen mukaan kokouksen tavoitteena oli luoda luottamusta Israelin ja palestiinalaisten välille sekä tarjota palestiinalaisille toivoa poliittisesta tulevaisuudesta. Kuitenkin kokouksen kestäessä kaksikymppiset israelilaisveljekset ammuttiin autoonsa Jordanjoen länsirannalla.

Mutta vakavin uhka Israelille väijyy edelleen Iranista, joka salassa kansainvälisiltä tarkastajilta on rikastuttanut uraania yli valvotun 60%:n ja on uhkaavasti lähestynyt atomiaseeseen käytettävää 90%:n rajaa. Kansainvälisen atomienergiajärjestön tarkastajat on pikaisesti määrätty tarkastamaan uusimman tiedon mutta heidän vaikeutenaan on vuosien varrella ollut se, että Iran on sopimuksen vastaisesti estänyt pääsyn kaikkiin tarkastettaviin laitoksiinsa.

Tähän viimeisimpään tietoon suhtaudutaan Israelissa hyvin vakavasti ja yleisenä käsityksenä on, että kello tikittää kohti Israelin ja mahdollisesti yhdessä Yhdysvaltojen kanssa suoritettavaa ilmahyökkäystä. Ovathan maat viime aikoina yhdessä harjoittaneet ilmavoimiaan juuri Iraniin tehtävien iskujen varalle.

Mutta Iran on myös itse pyrkinyt hakeutumaan Israelin rajojen tuntumaan sijoittamalla tukikohtia sekä viemällä aseistusta Israelin naapurin Syyrian maaperälle. Lehtitietojen mukaan Iranin uhka kasvaisi merkittävästi, jos se toteuttaisi muutama päivä sitten ilmoittamansa aikeet rakentaa Syyriaan tehokkaiden ohjusten tukeman ilmapuolustusjärjestelmän suojaamaan asekuljetuksiaan Israelin ilmaiskuilta. Tähän saakka Israel on salaisella sopimuksella Venäjän kanssa kyennyt läpäisemään Syyriaa valvovan venäläisen ilmapuolustusjärjestelmän ja siksi kyennyt siellä iskemään iranilaiskohteisiin.

Mutta viime viikolla kerrottiin Iranin ja Venäjän tiivistävän sotilaallista yhteistyötään mm Ukrainan sotanäyttämöllä käytettävien iranilaisvalmisteisten tehokkaampien lennokkien toimituksin. Israel näkee tämän yhteistyön vaarantavan turvallisuuttaan varsinkin jos  Iran näkyvämmin asettuisi Lähi-idän rauhattomalle näyttämölle. Se on jo saanut hälytyskellot Israelissa soimaan eikä tarvitse tukeutua kristallipalloon, kun ennustaa Israelin strategiansa mukaisesti olevan valmiudessa iskemään ennaltaehkäisevästi Iraniin.

Voimatasapainon nähdään Israelin tuntumassa myös muuttuvan, jos Ukrainassa sotiva Venäjä sallisi Iranille keskeisen roolin Syyriassa. Se nimittäin vaikuttaisi välittömästi Israelin ja Venäjän suhteisiin. Osviittana tästä näkyi kuluneella viikolla YK:n yleiskokouksen istunnossa, kun Israel yhdessä ylivoimaisen enemmistön mukana äänesti Venäjää tuomitsevan päätöslauselman puolesta. Kun se tuskin jäi Venäjältä huomioimatta, kerrotaan Israelin nyt valmistelevan Ukrainan kaipaaman ilmapuolustusjärjestelmän toimittamista.

Näin Israel vihdoin asemoituisi Ukrainan tukemisessa muiden länsimaiden joukkoon.

Ja näiden synkkien uutistapahtumien lopuksi hieman kevyempää:

– Jännityksestä ja eripurasta ei perjantaina ollut tietoakaan, kun 40.000 juoksijaa osallistui 15. kerran järjestetylle Tel Avivin perinteiselle katumaratonille.

– Ja Israelista Intiaan lentävät matkailijat saivat hyviä uutisia, kun Persianahdella sijaitseva Omanin sulttaanikunta myönsi israelilaiskoneille ylilentoluvan, mikä lyhentää matkan viiteen tuntiin.

– Valtaansa lisänneet ortodoksijuutalaiset ovat puuttuneet matkapuhelinmarkkinoihin määrittelemällä, mitkä puhelimet ja erityisesti niiden selaimet saavat uskonnon mukaisen kosher-hyväksynnän.

Tässä tämänkertainen Israel-uutisviikko.

RONY SMOLAR