Rony Smolar – Israel-uutisviikko 4.10.2021

Rony Smolarin Israel-uutisviikko Lähi-Idän tapahtumista kuullaan Radio Patmoksen taajuuksilla säännöllisesti maanantaisin klo 8:45. Uutisraportti uusitaan maanantaina klo 15:15 ja 21:10.

7882-israel_uutisviikko_keskikoko.jpg

Hyvät lukijat, kuukauden tauon jälkeen palaan nyt mielelläni selostamaan teille Israelin omia sekä Lähi-idän tapahtumarikkaita uutisviikkoja.

Israelissa kulunut syyskuu sujui pääasiassa juutalaisessa kalenterissa esiintyvien syksyn juhlapyhien merkeissä. Syyskuun ensimmäisellä viikolla vietettiin juutalaisen vuoden vaihtumista, eli nyt elämme juutalaisen uskon mukaisesti vuotta 5782 jälkeen maailman luomisen. Kymmenen päivää vuoden vaihtumisen jälkeen hiljennyttiin viettämään suurta katumuspäivää eli Jom Kippuria, jota vietettiin pitkässä hartaudessa synagogassa sekä vuorokauden kestävänä täydellisenä paastona. Siitä viisi päivää myöhemmin seurasi ilojuhla eli yhdeksän päivän lehtimajajuhla Sukkot, minkä jälkeen välittömästi alkoi Tooran riemujuhla eli Simchat Tora. Tuolloin vuoden Tooraluenta saatiin viimeisen eli viidennen Mooseksenkirjan osalta sapattina synagogassa päätökseen ja uusi luenta aloitettiin luomiskertomuksesta välittömästi alusta. Näin Tooran kierokulku jatkuu katkeamattomana ikuisesti, mikä nähdään säilyttävän juutalaiset yhtenäisenä kansana.

Mutta edellisen vuoden, niin myös tänä vuonna koronapandemia vaikutti ihmisten pyhänviettoon. Tosin, liikkumis- ja kokoontumisrajoituksia oli Israelissa jonkin verran lievennetty, jotta ihmiset saattoivat perinteisesti viettää pyhäpäiviä perhepiirissä sekä lomakohteissa.

Syksy on aivan viime päiviin saakka jatkunut Israelissa helteisenä, mikä oln houkutellut ihmisiä niin rannoille kuin luontoon, kun viranomaiset ovat vähitellen avanneet yhteiskuntaa kolmannen rokotteen ansiosta yhä enemmän. Mutta sairaaloiden teho-osastot ovat edelleen täynnä, eikä Israel ole tehostetusta rokotekampanjasta huolimatta vielä läheskään saavuttanut saman rohkaisevan tilan kuin Suomessa.

Lähes kuukauden tauolla olleen hallituksen koronakabinetin kokoontuminen päätti kuitenkin eilen yhteiskunnan lähes täydellisestä avaamisesta, mutta maan sisäisen koronapassin saamiseksi se edellyttää kolmen rokotuksen ottamista.

Pyhinä hidastuneiden rokotusten seurauksena marraskuulle toivottu laumasuoja ei kuitenkaan näytä toteutuvan. Sen lisäksi tartuntapesäkkeet ovat sitkeitä, kun viranomaiset ovat paikantaneet niistä kaksi hyvin tiivistä yhteisöä, joissa tartuttavuusluvut ovat rokottamattomuuden seurauksena hyvin korkeat, nimittäin arabiväestön sekä ortodoksijuutalaisten taajamat.

Kummassakin ihmisten keskinäinen kanssakäynti on hyvin läheistä, minkä lisäksi yhteisössä on tapana viettää suuria, jopa vuorokausia jatkuvia perhe- ja muita juhlia. Viranomaisten harmiksi vetoomuksiin rokotteiden ottamiseksi ei ainakaan toistaiseksi ole suhtauduttu vakavasti.

Rennosta lomakaudesta huolimatta israelilaisten huomion vei pyhien keskellä tapahtunut harvinainen vankilapako, kun kuusi terrorismista pitkiin vankeusrangaistuksiin tuomittua palestiinalaista pääsi pakenemaan huipputurvallisena pidetystä vankilasta. Elokuvista tuttua klassista pakoa seurattiin julkisuudessa tiiviisti, samalla kun vankilaviranomaiset joutuivat yleisen pilkan ja arvostelun kohteiksi.

Karkurit olivat useiden kuukausien ajan onnistuneet vartioiden huomaamatta kaivamaan itselleen pakotunnelin vankilan muurien alta vapauteen. Eivät edes muurien ulkopuolelle asennetut valvontakamerat kyenneet heti paljastamaan yölliset paot, kun vartiovuorolla ollut oli torkahtanut vartiokopissaan. Kun myös hälytys tuli viiveellä, niin karkureilla oli muutamien tuntien etumatka.

Pakoa pidettiin vakavana turvallisuusrikkeenä, jopa suurena skandaalina, mikä tehokkaan tiedustelun sekä muutaman päivän kiivaan ajojahdin jälkeen lopulta päättyi eri suuntiin arabi- ja palestiinalaisalueille paenneiden karkurien kiinniottoihin.

Huolta on aiheuttanut myös arabiväestön keskuudessa tänä vuonna jyrkästi lisääntynyt väkivalta, mikä näkyy aseenkäyttönä, jopa keskellä kirkasta päivää sekä eri tilaisuuksissa, kuten häissä. Tämän vuoden aikana on eri puolilla Israelia jo sata arabikansalaista surmattu rikollisjengien sekä klaanien välisissä yhteenotoissa. Kaduille asennetuissa valvontakamerakuvissa on näkynyt miten ampumiset tapahtuvat lähes villin lännen tyyliin, ja ristituleen ovat joutuneet myös viattomat naiset ja lapset. Jopa arabipuolen poliisikomentajan hengenlähtö oli lähellä, kun hänen kotinsa joutui ohi ajaneesta ajoneuvosta ammuttujen luotien repimäksi.

Viranomaisten mukaan maassa löytyy jopa 400.000 luvatonta asetta, joista valtaosa arabitaajamissa. Poliisilla ei tähän saakka kuitenkaan ole löytynyt voimavaroja eikä oikeastaan rohkeutta suorittaa laajamittaisia kotietsintöjä, paitsi nyt. Nimittäin hallitus on vastikään perustanut erilliset poliisi- ja turvallisuusjoukot rikollisuuden tukahduttamiseksi arabitaajamissa. Jopa Israelin sisäinen tiedustelupalvelu on määrätty tähän avuksi.

Hallitus on lisäksi ottanut käsiteltäväkseen elinolosuhteiden kohentamisen sekä opetustoimen tehostamisen arabisektorilla erityisesti nyt, kun kesäkuussa muodostetun hallituksen tukijalaksi tuli pieni arabipuolue.

Poikkeuksellista uutisointia on ollut myös se, että pitkään pääministerinä istunut ja nykyisin oppositiojohtajana toimiva Benjamin Netanjahu vietti perheensä kanssa kahden viikon loman ulkomailla. Mediahuomion saanut lomamatka suuntautui Yhdysvaltojen länsirannikolle ja sieltä edelleen ystäväperheen luo Hawajille. Sattumoisin miljardööriystävä on puolustuksen yksi lukuisista todistajista Netanjahua vastaan käytävässä korruptio-oikeudenkäynnissä.

Myös Israelin nykyjohto on viime viikkoina matkustellut. Presidentti Isaac Herzog kävi tapaamassa naapurimaan Jordanian kuningasta Abdullahia ja keskustelujen aiheena kerrottiin olleen maiden kahdenväliset suhteet. Niitä onkin viime aikoina pyritty lämmittämään, mikä kielii, että jotain laajempaa olisi tekeillä.

Tuohon todennäköisesti liittyi pääministeri Naftali Bennettin vierailu Egyptissä, missä hän Punaisenmeren lomakohteessa Sharm el-Sheikissä tapasi presidentti Abdul Fattah al-Sisin. Keskusteluja kuvattiin poikkeuksellisen tärkeiksi sekä hyödyllisiksi. Niiden tuloksena Egyptin kansallinen lentoyhteys avasi juuri eilen lentoyhteyden Kairon ja Tel Avivin välille.

Ennen Bennettin matkaa YK:n yleiskokoukseen, ulkoministeri Jair Lapid kävi pikavierailulla Moskovassa, missä hän tapasi virkaveljensä Sergei Lavrovin. Keskustelujen uskottiin liittyneen Syyriaan ja Iraniin. Erityisesti Israelin huolenaihe eli Iranin tavoittelema ydinase, oli keskeisesti esillä, kun Iranin toimia valvova kansainvälinen sopimus ei näytä pidättelevän maan aikeita. Siksi Lapidin kerrotaan todenneen isännälleen, että Israel toimisi itsenäisesti, ellei kansainvälinen yhteisö kykenisi estämään Iranin ydinaseen tavoittelua. Tämä on nähty selvänä viittauksena Israelin sotilaallisiin aikeisiin.

Saman vahvisti myös pääministeri Bennett lehdistötilaisuudessa Yhdysvalloissa.

Sanailu on Israelin ja Iranin välillä nyt syksyn aikana selvästi kiihtynyt ja mm Iranin ylimmän johtajan Ali Khamenein edustaja vaati perjantain rukoustilaisuudessa Israelin hävittämistä ja maan ulkoministeriön edustaja totesi sodan Israelia vastaan jo alkaneen.

Mutta rauhoittavana tapaamisena ja vuoropuheluna voisi pitää puolustusministeri Benny Gantzin vierailua naapurissa, palestiinalaishallinnon presidentin Mahmud Abbasin luona Länsirannan Ramallahissa. Gantz näyttää pidättyvämmin suhtautuvan pääministeri Bennettin harmiksi ottaneen itselleen vastuun yhteydenpidosta palestiinalaishallintoon. Gantzin mielestä on tärkeätä, että puheväli jännittyneestä tilanteesta huolimatta säilyy.

Näkemysero Gantziin kävi ilmeiseksi Bennettin maailmanjärjestön yleiskokouksessa pitämästä puheesta, missä hän laajassa katsauksessaan jätti kokonaan käsittelemättä palestiinalaiskysymystä. Se tulkittiin jatkona oikeistolaisen Bennettin aikaisemmalle näkemykselle, minkä mukaan Jordanjoen länsirannalle ei syntyisi itsenäistä Palestiinan valtiota. ”Me emme salli Gazan kaltaista valtiota naapuriimme, sillä se vaarantaisi turvallisuutemme”, julisti pääministeri Bennett.

Toisaalta ei myöskään palestiinalaispresidentin puhe YK:ssa enteilyt sopimukseen pääsyä.

Mutta tuo Bennetin tiukka näkemys oli arveltu suunnatuksi niin Israelin oikeisto- ja kansallismielisille tahoille kuin myös presidentti Joe Bidenin hallinnolle, joka palestiinalaiskysymyksessä on toistanut tukevansa kahden valtion ratkaisua, siis Palestiinan valtiota Israelin rinnalle.

Muualla Israel on lujittanut suhteitaan, kuten Persianlahden kahden arabivaltion Arabiemiraattien sekä Bahrainin kanssa juhlistamalla näkyvästi vuoden ikäisiä rauhankumppanuuksia.

Tuossa hengessä Israel osallistuu perjantaina avattuun Dubain maailmannäyttelyyn, joka on ensimmäinen Lähi-idässä järjestetty. Koronapandemian takia vuoden myöhässä avatun Expo 2020-näyttelyn odotetaan esittelevän Israelin eri alojen osaamista, minkä uusien kauppasuhteiden kautta toivotaan johtavan myös uusiin diplomaattisuhteisiin.

Englanniksi, arabiaksi ja hepreaksi esitetty Israelin osaston tunnus ”Kohti huomista” avaa ikkunoita maan korkeaan teknologiaan, mikä on myös juutalaisvaltiolle vihamielisten tahojen lähestyttävissä.

Näytteilleasettajia on lähes 200 ja järjestäjät odottavat matkustusrajoituksista huolimatta 25 miljoonaa kävijää, joilta yli 18-vuotiailta edellytetään koronarokotusta tai tuoretta negatiivista testitulosta.

Mutta tämänkertainen maailmannäyttely ei säästy kritiikiltä, sillä EU:n parlamentti on kehottanut jäsenmaita sekä niiden yrityksiä boikotoimaan näyttelyä vastalauseeksi Arabiemiraateissa vierastyövoimaan kohdistuneista ihmisoikeusloukkauksista.

Ja lopuksi: Juutalaisen vuoden vaihduttua on tullut tavaksi julkistaa tilastotietoa juutalaisesta maailmasta. Tuoreet tiedot kertovat maapallolla olevan 15.2 miljoonaa juutalaista, joista seitsemän miljoonaa asuu Israelissa. Suurin Israelin ulkopuolella oleva juutalaisyhteisö on Yhdysvalloissa kuudella miljoonalla. Ranskassa on vajaa puoli miljoonaa, Kanadassa 400.000 ja Iso Britanniassa 300.000 juutalaista. Lisäksi yli 100.000 juutalaista asuu mm Argentiinassa, Venäjällä, Saksassa ja Australiassa.

Arabi- ja muslimivaltioissa lasketaan asuvan vajaa 30.000 juutalaista. Yksi heistä, eräs Kuwaitissa asunut ja salaa juutalaiseksi kääntynyt 24-vuotias mies, muutti useiden maiden kautta Israeliin siitä huolimatta, että entisessä kotimaassaan hänet kasvatti eräs palestiinalaisperhe. Sen lisäksi on käynyt ilmi, että miehen isä oli ollut palestiinalaisjohtajan Jasser Arafatin läheinen.

Suomessa on kahteen seurakuntaan, Helsinkiin ja Turkuun rekisteröity tuhatkunta juutalaista mutta eri puolilla Suomea uskotaan asuvan saman verran seurakuntiin kuulumattomia.

Naapurimaassa Ruotsissa asuu pohjoismaiden suurin juutalaisyhteisö eli 15.000.

Tässä tämänkertainen Israel-uutisviikko.

RONY SMOLAR