Rony Smolar – Israel-uutisviikko 9.11.2020

Rony Smolarin Israel-uutisviikko Lähi-Idän tapahtumista kuullaan Radio Patmoksen taajuuksilla säännöllisesti maanantaisin klo 8:45. Uutisraportti uusitaan maanantaina klo 15:15 ja 21:10.

7882-israel_uutisviikko_keskikoko

Israelissa seurattiin lähes henkeä pidätellen liittolaismaan presidentinvaalien pitkäksi venynyttä äänten laskua, sillä lopputuloksella uskottiin olevan vaikutuksia niin Israelin sisäpolitiikkaan kuin koko Lähi-idän alueeseen.

Rauhoittavia ääniä kuitenkin kantautui Yhdysvalloista, missä Joe Bidenia ei pidetä Israelille Donald Trumpia huonompana ystävänä. Hänen on vakuutettu olevan reaalipoliitikko, joka ei puuttuisi tehtyihin sopimuksiin tai sitoumuksiin, mitä Israelissa pidetään tärkeänä.

Tällä on haluttu poistaa pelot, että Biden muuttaisi Yhdysvaltojen suhtautumista mm Jerusalemin asemaan Israelin pääkaupunkina, minne Yhdysvallat Trumpin päätöksellä siirsi suurlähetystönsä. Tai, että hän painostaisi Israelia palestiinalaiskysymyksessä kahden valtion kannalle.

Mutta Bidenilla uskotaan demokraattipuolueen lailla löytyvän palestiinalaisille myönteisiä mielipiteitä sekä asenteita.

Ainakin Trumpin ahdistelema palestiinalaishallinto on aistinut asemansa nyt kohentuvan ja ensimmäiset yhteydet on kerrottu jo otetun Bidenin esikuntaan.

Tuo ei kuitenkaan aiheuta Israelissa huolta, mutta vakavampaa olisi se, jos Biden päättäisi lieventää Trumpin aikaista ehdottoman kielteistä asennetta ydinasetta tavoittelevaan Iraniin ja sen muodostamaan uhkaan Lähi-idässä.

Tässä tilanteessa presidentti Trumpin läheisenä ystävänä tunnettu pääministeri Benjamin Netanjahu on ollut lähes pakotettu tuomaan julkisuuteen Bidenia ja demokraattipuoluetta myötäileviä lausuntoja. Onhan Yhdysvallat eri hallintojen aikana sekä kaikissa olosuhteissa osoittanut pysyvänsä Israelin strategisena liittolaisena.

Israelissa uskotaan hyvän yhteistyön jatkuvan myös Bidenin ja hänen demokraattihallintonsa kanssa. Lisäksi on huomioitu, että Bidenin varapresidentin Kamala Harrisin aviomies on juutalainen, minkä ei uskota olevan suhteille ainakaan haitaksi. Perheessä varapresidentillä on jopa juutalainen kutsumanimi.

Viime päivinä huomiota jonkin verran herätti se, että Netanjahu ja presidentti Reuven Rivlin viivyttelivät Bidenin onnittelemisessa, sillä se tapahtui vasta eilen sunnuntaina, kun monet läntiset valtionjohtajat olivat välittäneet onnittelunsa jo perjantain ja lauantain kuluessa.

Onnittelujen ohella Netanjahu lähetti myös Israelin hallituksen kiitokset presidentti Donald Trumpille, jonka kanssa yhteistyö on sujunut erittäin hyvin.

Netanjahu luetteli hänelle kaikkia niitä myönteisiä päätöksiä ja tekoja, joista Israel on amerikkalaispresidentin aikana voinut nauttia.

Mutta Israelissa on jo ehditty pohdiskella, mitä heikentäviä vaikutuksia Bidenin voitolla olisi Netanjahun omaan asemaan ja miten pian se saattaisi johtaa ennenaikaisiin vaaleihin, jotka maan epävakaassa sisäpoliittisessa tilanteessa jo ennestään ovat roikkuneet ilmassa.

Netanjahu voi kuitenkin toistaiseksi laskea poliittisen asemansa Trumpin Lähi-idän rauhanpolitiikan varaan, kun siitä saattaa vielä seurata uusia rauhankumppaneita arabi- ja muslimimaailmassa. Se taas vahvistaisi Netanjahun asemaa ja yhdessä Trumpin kanssa hän leimautuisi rauhantekijäksi. Tässä peilissä ei Israelissa tällä hetkellä löydy Netanjahulle vertaista.

Bidenin valinnan myötä Netanjahun sekä myös Israelin kansainvälisessä asemassa pelätään tapahtuvan muutoksia, kun taustalla ei enää olisi presidentti Trumpin ja hänen hallintonsa vankkumaton tuki.

Siitä saatiin merkkejä jo viime viikolla, kun YK:n yleiskokouksen päätyttyä monet alajärjestöt ovat kokoontuneet eri päätöslauselmien ääreen. Niissä lähes kaikissa on vuosi vuodelta ollut Israelin vastainen sävy, eikä tämä syksy ole tehnyt poikkeusta.

Ikään kuin mikään ei olisi Lähi-idässä muuttunut eikä vastikään aikaansaaduilla sopimuksilla olisi minkäänlaista paikallista vaikutusta, Israelin tuomitseminen maailmanjärjestössä on lähes automaatio. Jopa Israelin tuoreet rauhankumppanit Arabiemiraatit, Bahrain ja Sudan äänestivät Israelia vastaan. Mutta samassa rintamassa löytyy myös EU:n jäsenvaltioita. Niin sokean yksipuolista on käyttäytyminen maailmanjärjestössä.

Sopiikin kysellä uskottavuuden perään, kun Israel tuomitaan mm ihmisoikeuksien rikkomuksista ja valtiot, kuten esimerkiksi Kiina, Pohjois-Korea ja Syyria pääsevät kuin koira veräjästä.

Mutta taikaisin Israeliin, missä Netanjahulla lasketaan olevan aikaa pelata sisäpoliittista peliään Yhdysvaltojen uuden presidentin virkakauden alkuun eli tammikuun 20. päivään asti. Sen jälkeen hänen on huomioitava Valkoisessa talossa tapahtunut isännän vaihtuminen.

Kaksi ja puoli kuukautta on Lähi-idässä kuitenkin pitkä aika, mihin synkimmillään ehtii mahtua vakavia välikohtauksia, jopa aseellisia selkkauksia, mihin presidentti Trumpin väliintuloa tarvittaisiin.

Yhtenä sellaisena on nähty itäisellä Välimerellä kytevä konflikti, missä alueella kaasu- ja öljyesiintymiä sota-alustensa turvin etsivä Turkki on vastatusten Israelin tukemien Kreikan ja Kyproksen kanssa.

Toinen konflikti voisi liittyä suoraan Iraniin tai sen eri puolilla Lähi-itää toimiviin liittolaisiin ja silloin vastapuolena todennäköisesti olisi Israel, joka saisi Trumpin johtaman Yhdysvaltain täyden tuen.

Mutta hillitysti esiintyvän Bidenin virkaan asettumista edeltävä aika näyttää jo hiovan särmiä ainakin Israelin ja maan arabiväestön välillä, kun molempien nuoriso on istuutunut yhdessä pohdiskelemaan Israelin ja palestiinalaisten kiistaa. ”Kuunnelkaamme toisiamme”-otsikon alle kokoontuneet nuoret ovat yrittäneet löytää jo vuosisadan jatkuneeseen ongelmaan lähestymiskulman, mikä välttäisi vastakkaisasettelua.

”Yhden osapuolen kansallinen olemassaolo ei saisi kyseenalaistaa toisen kansan olemassaolon” on nuorten lähtökohtainen järkeily. Siksi he yhdessä ovat päätelleet, että jos se aika ja energia, mikä on kulutettu keskinäiseen vihanpitoon, olisi käytetty yhteisen tulevaisuuden jakamiseen, kiista olisi jo aikoja sitten ratkaistu.

Siksi Israelin juutalaiset ja arabinuoret ovat käynnistyneen rauhankehityksen jatkeeksi ottaneet tavoitteekseen toisiaan kunnioittavan rauhanomaisen rinnakkaiselon saavuttamisen Israelin ja palestiinalaisten välillä.

Myös Israel ja palestiinalaishallinto näyttävät nyttemmin löytäneen suhteissaan sovinnollisemman sävyn, kun presidentti Mahmud Abbas vihdoin on suostunut vastaanottamaan hallinnolleen kuuluvat vero-, tulli- ja muut viranomaismaksut, jotka Israel on hallinnon puolesta kerännyt. Tuo määrä ehti nousta lähes puoleen miljardiin euroon, mutta Abbas, hallintonsa talousvaikeuksista huolimatta, kieltäytyi lähes uppiniskaisesti vastaanottamasta rahoja Israelilta, joka toistuvasti oli ilmoittanut ne ensi tilassa tilittävänsä.

Abbasin maltillistumisen on arveltu johtuneen siitä, että vakavassa tilassa Israeliin sairaalaan muutama viikko sitten siirretty koronan tartuttama palestiinalaishallinnon keskeinen vaikuttaja Saeb Erakat ei tehohoitojen tuloksena enää ole välittömässä hengenvaarassa.

Asenteen muuttumiseen uskotaan ratkaisevasti vaikuttaneen YK:n Lähi-idän pääkoordinaattorin Nicolay Mladenovin näkemys, että palestiinalaishallinto oli talousvaikeuksissaan vaarassa kokonaan kaatua.

Israelin sairaaloiden korkea hoito- ja tutkimustaso tunnetaan myös muualla naapureissa ja mm viime viikolla Jordaniasta lennätettiin Jerusalemin sairaalaan virustartunnan saanut nimeltä mainitsematon Jordanian armeijan korkea-arvoinen upseeri.

Hän on hoidettavana samassa sairaalassa, missä palestiinalaishallinnon Saeb Erakat on. Hyvässä hoidossa parantumaan päin olevan Erakatin hoito on todennäköisesti vaikuttanut jordanialaispotilaan tuloon.

Tämä on nähty ilmeisesti äärimmäisenä vaihtoehtona, sillä Israelin ja Jordanian suhteet eivät rauhantilasta huolimatta ole kehittyneet kovin läheisiksi.

Mutta tuore rauhankumppani, Persianlahdella sijaitseva Arabiemiraatit, kaipaa kovasti yhteistyötä Israelin suurimpien keskussairaaloiden kanssa, jopa niin, että Jerusalemin Hadassah-sairaalaa on houkuteltu avaamaan sairaalan Dubaihin, minne myös israelilaisia erikoislääkäreitä asettuisi.

Hadassah´n johtava ylilääkäri, professori Zev Rotstein kävi toissa viikolla Emiraateissa asiasta neuvotteluja ja kunhan koronatilanne Israelissa helpottaa, niin asiassa on tarkoitus edetä toteuttamisvaiheeseen.

Israelissa virustilanne on saatu parempaan hallintaan ja rajoituksia on vähän kerralla purettu. Mutta uusia ja sitkeitä viruspesäkkeitä löytyy edelleen useissa arabitaajamissa, minkä lisäksi aivan uusia on löytynyt druusiväestön asuttamilla alueilla Israelin pohjoisosissa sekä Golanilla.

Israel kokeilee paraikaa koronarokotetta muutamiin koehenkilöihin, jotka viikko sitten saivat pistoksensa kahdessa eri sairaalassa. Rokote on kehitetty Israelin biologisessa tutkimuskeskuksessa, ja maan korkein johto oli paikalla kiittämässä niin tutkijoita kuin koehenkilöitä.

Kahden ensimmäisen koehenkilön jälkeen, muutama päivä myöhemmin vuorossa olivat neljä seuraavaa, joista yhteen ruiskutettiin tehotonta lumelääkettä.

Koko marraskuun kestävään kokeiluun osallistuu noin 80 vapaaehtoista. Joulukuussa määrät kasvavat ja silloin kahdeksassa eri sairaalassa tehtävään kokeiluun osallistuu tuhat 18-85-vuotiasta vapaaehtoista.

Edellyttäen, että kokeet antavat lupaavia tuloksia, ne etenevät jatkossa siten, että keväällä on tarkoitus koerokottaa 30.000 ihmistä. Ja jos koehenkilöissä ei havaita merkittäviä sivuvaikutuksia, niin on mahdollista, että viranomaiset sallivat koko väestön rokottamisen.

Näihin Israelissa tapahtuvien kokeiden lisäksi Israelin sairaalat ja tutkimuslaitokset tekevät tiivistä yhteistyötä useiden ulkomaalaisten laitosten kanssa.

Viime viikolla Israelissa muisteltiin murhattua pääministeri Jitzhak Rabinia, joka 25 vuotta sitten menehtyi äärioikeistolaisen israelilaisen ampumiin luoteihin Tel Avivin keskusaukiolla.

Nykyisin Rabinin nimeä kantavalla aukiolla oli tuolloin käynnissä suuri rauhankokous, jolla oli tarkoitus edistää palestiinalaisten kanssa tuolloinneuvoteltua sovintoa.

Salamurhan seurauksena tuo sovinto on lykkääntynyt meidän päiviimme saakka.

Vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen helteinen syyssää yllätti muutama päivä sitten puhjenneina tulvasateina, jotka levisivät kautta Israelin aiheuttaen kaupungeissa tulvia ja etelän vuorilla uutiskuvissa nähtyinä valtaisina mutavyöryinä.

Mm Ashdodin satamakaupunki koki muutamassa tunnissa 35 mm:n kaatosateen, minkä seurauksena palomiesten oli pelastettava mm ajoneuvoihinsa loukkuun jääneitä autoilijoita ja tyhjennettävä tulvivat liikehuoneistot vedestä.

Ja lopuksi: Koin mieltä lämmittäneen lausahduksen perjantaina, kun rivitalossamme ikkunoita vaihtavan yrityksen eräs asentaja minut tunnistaessaan huudahti pihalla ensin ”shalom” ja sitten suunnatessani autolleni hän vielä lisäsi ”Shabbat shalom!”

Kiitellessäni ja hämmästellessäni hänen heprean taitoaan sekä toivotusten oikeata ajoitusta hän totesi olevansa Radio Patmoksen ja myös tämän viikottaisen ohjelmani uskollinen kuuntelija.

Mikä upea ele kanssaihmiseltä. Täytyy myöntää, että se oli omiaan siunaamaan sapattini!

Tässä tämänkertainen Israel-uutisviikko.

RONY SMOLAR