Susanna Kokkonen – Israel-uutisviikko 27.4.2026

Rony Smolarin ja Susanna Kokkosen vuoroviikoin toimittama Israel-uutisviikko Lähi-Idän tapahtumista kuullaan Radio Patmoksen taajuuksilla säännöllisesti maanantaisin klo 8:45. Uutisraportti uusitaan maanantaina klo 15:45 ja 21:15.

7882-israel_uutisviikko_keskikoko

Israelin muistopäivä

Juuri huhtikuussa heprealaisen kalenterin mukaan, Israelissa on vietetty useita merkittäviä muistopäiviä. Yom HaShoah on Holokaustin muistopäivä, jota Israelissa vietetään sen marttyyrien ja sen sankareiden muistoksi. Päivä ajoittuu lähelle Varsovan gheton kapinaa. Huhtikuun 19, 1943 saksalaisjoukot tulivat ghettoon. SS-kenraali Juergen Stroopin johtamina. Stroop oli lähetetty Varsovaan, koska tammikuussa 1943 juutalaiset taistelijat ovat yllättäen hyökänneet ghettoon saapuneita saksalaisjoukkoja vastaan. Berliinissä tästä oltiin raivoissaan.

Varsovan ghetto haluttiin kokonaan hävittää. Hävitys alkoi juutalaisen pesachin aattona. Näin tämän muistopäivän vietto ajoittuu myös lähelle juutalaista pääsiäistä heprealaisessa kalenterissa. Muistopäivä on äärimmäisen juhlallinen ja vakava päivä. Hiljaisen muistohetken sireenien soidessa kaikki lopettavat sen, mitä ovat tekemässä, jopa liikenne pysähtyy ja ihmiset seisovat hiljaa kunnioittaen holokaustin uhrien muistoa.

Tänä vuonna jotkut juutalaiset järjestöt muistivat yhdessä kristittyjen kanssa holokaustia keskustelemalla saksalaisesta papista Dietrich Bonhoefferrista. Mitä tänä päivänä merkitsisi olla kuin Dietrich Bonhoeffer? Bonhoeffer oli luterilainen pappi, joka näki Hitlerin vaarat ja oli mukana Tunnustuskirkon luomisessa. Tunnustuskirkko oli Natsi-Saksan teologinen oppositio. Bonhoeffer oli osallinen salaliitossa, jonka tarkoitus oli murhata Hitler ja jonka pääasialliset tekijät tulivat Abwehristä eli sotilastiedustelusta. Bonhoeffer vangittiin ja hänet murhattiin vain viikkoja ennen vapautusta huhtikuussa 1945.

Sellainen maailmanluokan johtava media kuin New York Times käytti muistopäivää julkaistakseen jutun, jossa Israelia syytettiin sen toimista Gazassa. Pahinta oli se, että samalla kuin Israelin turvallisuustarpeet ja Hamasin terrorismi jätettiin kokonaan huomiotta, Israelin toimia tuotiin esille negatiivisesti holokaustista eloonjäänyttä henkilöä hyödyntäen. Tekstissä sanottiin muun muassa, että Israel käyttää kuuden miljoonan muistoa asettaakseen itsensä kaiken kritiikin yläpuolelle. Tämä on täysin valheellinen väite. Monien antisemitismin määritelmien mukaan Israelin toimien rinnastaminen Natsi-Saksan toimiin on jo sinällään antisemitismiä.

Eloonjääneet/selviytyjät

Kaikki holokaustista eloonjääneet, jotka ovat nyt elossa, ovat yli 80- ja 90-vuotiaita. Arvioitu eloonjääneiden lukumäärä maailmanlaajuisesti on 211,300. Israelissa heitä arvellaan olevan n. 110 000 ja he ovat pääosin eli 63 % naisia. Yli 60 % heistä on alkuperältään eurooppalaisia ja 36 % ovat lähtöisin entisen Neuvostoliiton alueilta. Suurin osa eloonjääneistä asuu Haifan kaupungissa.

Jos koko maailman juutalaisväestö on nyt n. 15.8 miljoonaa, se tarkoittaa sitä, että luku on alhaisempi kuin ennen toista maailmansotaa. Israelin Tilastokeskuksen mukaan ennen toista maailmansotaa juutalaisväestö maailmassa oli 16.6 miljoonaa. On lisäksi kriittisen tärkeää ymmärtää, että ennen toista maailmansotaa vuonna 1939, nyky-Israelin alueella asui n. 449 000 juutalaista. Tämä luku olisi ollut n. 3 % koko silloisesta maailman juutalaisväestöstä. Nyt Israelissa asuu n. 7.2 miljoonaa juutalaista, joka on n. 45 % maailman juutalaisväestöstä.  Yhdysvalloissa asuu n. 6.3 miljoonaa juutalaista, mikä on 40 % maailman juutalaisista.

Yom HaZikaron

Holokaustin muistopäivän jälkeen Israelissa on vietetty myös Yom HaZikaron eli kaatuneiden muistopäivää, joka puolestaan johtaa Yom HaAtzmaut eli itsenäisyyspäivään. Muistopäivänä kunnioitetaan sekä kaatuneita sotilaita että terrorismin uhreja. Kaatuneita sotilaita, joita kunnioitettiin viime vuonna, oli 25,034. Terrorismin uhreja oli 5091. On merkillistä, että molemmissa ryhmissä on holokaustista selvinneiden lapsia ja lapsenlapsia.

Itsenäisyyspäivänä iloitaan itsenäisyyden lahjasta. Valtiovierailulla ollut Argentiinan presidentti Javier Milei lauloi juhlissa.

Tulitauko

Tässä yhteydessä on todettava, että Iranin kanssa solmittu tulitauko mahdollisti sen, että tapahtumia voitiin järjestää. Juutalaiset ja kristityt pystyivät juhlimaan pesachia ja pääsiäisjuhlaa, koska kokoontumisrajoituksista voitiin luopua.  Nyt Hizbollah on ampunut raketteja Israeliin. Toinen aamun uutinen on, että Iranin ulkoministeri vierailee Moskovassa.

Jeesus -patsas

IDF (Israelin armeija) on aloittanut tutkinnan tapauksesta, joka herätti valtavan kansainvälisen huomion. Israelilaissotilaan nähtiin videolla hakkaavan Jeesus-patsasta kristityssä kylässä Libanonissa.  Kun kuva tuli julkisuuteen, armeija tutki heti sen aitouden. IDF:n mukaan sotilaan toiminta on täysin armeijan hengen vastaista. Tiedotteessa armeija korosti, että sen tavoitteet Libanonissa liittyvät Hizbollahiin. Se ei ole uskonnollisesti motivoitunut tai halua aiheuttaa harmia uskonnollisille paikoille.

Juutalaisjohtajat ympäri maailmaa tuomitsivat sotilaan käytöksen. Pääministeri Netanjahu otti kantaa samassa hengessä. Koko tilanne on Israelille harmillinen, sillä kristityt ovat maan merkittävä tukiryhmä. Sotilas, joka hakkasi patsasta ja videon kuvaaja, myös sotilas, tuomittiin kuukauden vankeuteen sotilasvankilassa. Muut paikalla olleet kuusi sotilasta joutuivat kuulusteltaviksi. Heidän tilanteensa ratkaistaan pian.

Totean, että kun läntinen maailma on jo lakannut kunnioittamasta omaa juutalaiskristillistä perintöään ja luopunut arvopohjastaan, herättää ihmetystä, että patsaan kohtalo herätti niin suurta kiinnostusta ja suuttumusta.

Israel on myös juuri nimennyt erityislähettilään kristilliseen maailmaan. Tästä tulemme varmasti kuulemaan enemmän.

Tenneseen laki

Tenneseen osavaltiossa Yhdysvalloissa, mikä osavaltio on hyvin konservatiivinen ja siellä on paljon kristittyjä, on annettu uusi laki. Israelin alueita Juudea ja Samaria ei lain mukaan enää saa kutsua poliittisella ja vihamielisellä termillä Länsiranta, vaan niistä käytetään Raamatun sanoja Juudea ja Samaria. Laki koskee kaikkia virallisia asiakirjoja. Kristilliset vaikuttajat ja poliitikot olivat avainasemassa, että tämä muutos meni läpi. Joissakin medioissa todettiin asiasta, että ”shokkihoitoa saivat sekä Israelin ystävät että koko arabimaailma”.

The National Association of Christian Lawmakers eli Kristittyjen lainsäätäjien kansallinen liitto ajaa tätä muutosta läpi kaikissa Yhdysvaltain osavaltioissa. Vastustus aloitteelle tuli muslimeilta ja arabeilta. sekä muutamalta republikaanisenaattorilta.

Iso-Britannia

Kuulimme äskettäin hämmästyneitä kommentteja Iso-Britanniasta. Nimittäin Englannin kuningas on titteliltään myös Uskon puolustaja. Kuningas Charles III teki äsken huomiota herättäneen Ramadan tervehdyksen muslimeille. Edellisenä vuonna hän ja kuningatar Camilla olivat pakkaamassa ruokalahjoja muslimeille sairaaloissa, kun he söisivät iftar-aterian.   Nyt Windsorin linna avautui ensimmäistä kertaa muslimien aterialle, jolla paasto lopetetaan.

Pääsiäisenä kuningas ei esittänyt mitään pääsiäistervehdystä. Hovin mukaan näin ei ole ollut tapana tehdä, mutta huolta se herätti, koska Ramadan huomioitiin niin korostetusti.

Paavi

Samaan hengenvetoon on todettava myös Paavin osoittaneen kunnioitusta muslimeille. Paavi vierailu äsken Turkissa. Hän vieraili Istanbulin Sinisessä moskeijassa. Tuolloin hän kumarsi ovella ja otti sitten kengät jalastaan. Tämä ele on nöyryyden osoitus sille, mitä moskeija edustaa. Paavin kengät ovat punaiset, koska ne muistuttavat Jeesuksen kuolemasta, katolisista marttyyreista ja siten osoittavat myös Paavin nöyryyttä. Ne viittaavat myös Jeesuksen kävelyyn ristin kanssa. Koska Paavi on kritisoinut sotia, on myös herännyt ajatus, että tämä vierailu oli osa laajempaa strategiaa.

Susanna Kokkonen