Patmos-blogi

Kahden rinnakkaisen avioliittokäsityksen malli

Juha Ahvio Juha Ahvio on teologian tohtori, dosentti ja Patmos Lähetyssäätiön tutkimusjohtaja.
Julkaistu:

Tässä artikkelissa käsittelen Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispainkokouksen tuoreesti hyväksymää, kannattamaa ja eteenpäin kirkolliskokouksen päätösasialistalle etenevää esitystä siitä, että kirkon kirkkojärjestystä muutettaisiin niin sanotun kahden rinnakkaisen avioliittokäsityksen mallin mukaiseksi. Toisin sanoen: Suomen luterilaisen kirkon piispainkokous esittää, että vastedes kirkossa vallitsisi samanaikaisesti kaksi antropologisesti ja teologisesti täysin vastakkaista ja ristiriitaista käsitystä siitä, mikä avioliittoinstituutio olemukseltaan on.

Jotkut ovat pitäneet tällaisen ristiriitaisen asiaintilan vallitsemisen vakiinnuttamista ja virallistamista jotenkin kompromissin oloisena. Toiset ovat puolestaan huomauttaneet jo lähtökohtaisesti, että tällainen yhtäaikainen vastakkaisten ja keskenään ristiriitaisten niin sanottujen avioliittototuuksien ylläpitäminen on jo määritelmällisesti kestämätöntä ja että kyse ei suinkaan ole mistään kompromissista, vaan radikaalista etenemisaskeleesta kohti kirkon perinteisen avioliittokäsityksen täysimittaista teologista kumoamista ja korvaamista täysin toisenlaisella ja kirkon historialliselle teologialle ja etiikalle vieraalla uskomuksella ja sen mukaisilla käytänteillä.

Juuri nyt Suomen evankelis-luterilainen kirkko on, pitkän kehitysprosessin huipentumana, erittäin vakavalla ja lopullisen luonteisella teologiseettisellä vedenjakajalla.

Piispainkokouksen esitys kirkkojärjestyksen muuttamisesta, jota siis piispainkokous käsitteli tiistaina 12.3.2024 ja jota päätyi kannattamaan, katsoo muun muassa seuraavasti:

”Työskentely on osoittanut sen, että samaa sukupuolta olevien parien kirkollista vihkimistä koskevassa keskustelussa on päädytty kahteen erilaiseen teologiseen näkemykseen. Näistä edellinen tukeutuu kirkon perinteiseen avioliittokäsitykseen, jossa avioliitto ymmärretään miehen ja naisen välisenä. Jälkimmäisen mukaan avioliitto on osa Jumalan luomaa hyvää todellisuutta, joka on yhteiskunnallinen järjestys ja jonka osapuolet tekevät lupautumalla toisilleen ja antamalla itsensä toisilleen. Näkemyksen mukaan avioliittoon vihkiminen tai sen siunaaminen tulisi kirkossa mahdollistaa myös samaa sukupuolta oleville pareille”.

”Vaikka keskustelussa nousevat esille nämä kaksi erilaista näkemystä, niin on tiedostettu, että näiden välillä on myös erilaisia välittäviä näkemyksiä. Vallitsevan erimielisyyden juuret ovat avioliittoon liitetyissä periaatteissa, myös ihmiskuvassa ja raamattunäkemyksessä. Erilaisten näkemysten lähempi tarkastelu osoittaa, että voimassa olevan avioliittonäkemyksen taustalla ei ole halu syrjiä eikä samaa sukupuolta olevien avioliiton kannattaja pyri mitätöimään Raamattua ja kirkon traditiota”.

”Piispainkokouksen keskusteluissa on otettu huomioon avioliittolain muutoksen jälkeinen tosiasiallinen tilanne kirkossa. Keskustelu samaa sukupuolta olevien parin vihkimisestä jatkuu vilkkaana, mikä näkyy muun muassa useina asiaa koskevina kirkolliskokousaloitteina. Tutkimusten perusteella erityisesti papiston ja kanttorien suhtautuminen samaa sukupuolta olevien parien parisuhteiden kirkolliseen siunaamiseen ja vihkimiseen on muuttunut edelleen myönteisemmäksi. Monet papit ovat julkisesti ilmaisseet valmiutensa vihkiä jo nyt samaa sukupuolta olevia pareja ja että monissa seurakunnissa on tehty päätöksiä, jotka sallivat seurakunnan tilojen käytön samaa sukupuolta olevien parien vihkimiseen”.

”Tulokulmasta riippumatta joudutaan tunnustamaan, että kirkosta sekä sen opista ja elämästä on monenlaisia, myös ristiriitaisia näkemyksiä. Kirkolliskokouksen pyyntö piispainkokoukselle ei realistisesti katsoen voi päätyä siihen, että lopulta kirkossa vallitsisi täysi yksimielisyys samaa sukupuolta olevien parien kirkollisesta vihkimisestä. Kirkolliskokouksen tarkoittama asian ratkeaminen täytyy nähdä toisin”.

Näin Piispainkokouksen esitys.

Keskiviikkoaamuna 13.3.2024 Kirkon viestintä julkaisi Piispainkokous ehdottaa kirkkojärjestykseen kahden rinnakkaisen avioliittokäsityksen mallia -tiedonannon. Tiedonanto kuuluu seuraavasti:

”Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispainkokous esittää kirkolliskokoukselle, että kirkkojärjestykseen lisättäisiin säännös rinnakkaisista avioliittokäsityksistä. Toisessa avioliitto ymmärretään miehen ja naisen välisenä ja toisessa avioliitto ymmärretään kahden henkilön välisenä. Käsitykset ovat teologisesti eri tavoin perusteltuja. Piispainkokous hyväksyi kirkkojärjestyksen muutosesityksen sisällöllisesti kokouksessaan 12.3.2024. Yksi piispainkokouksen jäsen jätti päätöksestä eriävän mielipiteen. Lisäksi yksi jäsen liitti pöytäkirjaan lausuman päätöksen perusteista”.

”Arkkipiispa Tapio Luoma pitää piispainkokouksen eilen hyväksymää esitysluonnosta merkittävänä. ’Otamme ison askeleen pitkään jatkuneen avioliittokeskustelun eteenpäin viemiseksi. Esityksen mukaan kaikki parit voivat saada kirkollisen vihkimisen. Tämä olisi myös ensimmäinen kerta, kun kirkolliskokous kuvaa selvästi molemmat avioliittokannat, myös nykyisen’, arkkipiispa sanoo. Esitys menee seuraavaksi laintarkastustoimikunnan tarkastettavaksi, minkä jälkeen huhtikuussa kokoontuva piispainkokous tekee esityksen kirkolliskokoukselle. Kirkolliskokouksessa esityksen hyväksyminen vaatii taakseen kolme neljäsosaa edustajista. Kirkolliskokous kokoontuu seuraavan kerran 13.–17.5.2024”.

”Mikäli esitys menisi kirkolliskokouksessa läpi, Suomen evankelis-luterilaisen kirkon papit saisivat siis oikeuden toimia kummankin hyväksytyn avioliittokäsityksen mukaisesti. Kyse olisi nimenomaan oikeudesta valita kahdesta rinnakkaisesta ja yhtäläisesti hyväksytystä kirkon avioliittokäsityksestä. Papilla olisi mahdollisuus toimittaa samaa sukupuolta olevien parien avioliittoon vihkiminen tai avioliiton siunaaminen, mutta hän voisi siitä myös pidättäytyä. Samaa sukupuolta olevien parien oikeus saada kirkollinen vihkiminen säädettäisiin seurakunnan velvollisuudeksi ja tämän toteutumisen varmistaminen kirkkoherran tehtäväksi…”

”Rinnakkaisten avioliittokäsitysten olemassaolo merkitsee piispainkokouksen mukaan tosiasiallisen erimielisyyden tunnustamista, mutta kuitenkin sillä tavoin, ettei se hajota kirkon ykseyttä eikä loukkaa kenenkään oikeuksia. Kahden rinnakkaisen näkemyksen tunnustaminen ei siis edellytä molempien näkemysten hyväksymistä vaan sitä, että hyväksytään kahden kirkon sisällä vaikuttavan avioliittokäsityksen olemassaolo”.

”Piispainkokous muistuttaa, että vallitsevan erimielisyyden ei tule johtaa tilanteisiin, joissa toisen näkemyksen edustajia pyritään painostamaan, heitä ymmärretään tarkoituksellisesti väärin, mustamaalataan tai loukataan tietoisesti. Myös työjärjestelyt tulee hoitaa niin, että kunnioitetaan eri näkemyksiä edustavia työntekijöitä, eikä kukaan joudu toimimaan avioliittoon vihkimisessä tai siunaamisessa vastoin omaatuntoaan. ’Kirkon ja seurakuntatyön erilaisissa tilanteissa ja opetuksessa on muistettava kirkon ohjeet turvallisesta seurakunnasta sekä kunnioittavan keskustelun periaatteet ja toimittava niiden mukaisesti, kun kohdataan eri tavoin ajattelevia’, piispainkokous toteaa…”

Näin Kirkon viestintä ilmoitti piispainkokouksen päätöksestä.

Kuopion piispa Jari Jolkkonen jätti lausuman päätöksen perusteista ja eriävän mielipiteen jätti Lapuan piispa Matti Salomäki. Jolkkonen hyväksyi päätöksen vedoten etenkin kirkon ykseyden säilyttämiseen, mutta muistutti, että kristillinen traditio on aina pitänyt avioliittoa Jumalan asettamana, ja naisen ja miehen välisenä, ja että tämä käsitys sopii yhteen länsimaisen perusoikeusjärjestelmän kanssa.

Salomäki puolestaan totesi, että esitys hyväksyttiin liian hätäisesti. Olisi pitänyt ensin selvittää, miten uusi avioliittokäsitys on sovellettavissa tilanteessa, jossa kaikki kirkon työntekijät ovat sitoutuneet vallitsevaan viralliseen ja perinteiseen tunnustuskirjojen, katekismuksen, kirkollisten toimitusten kirjan ja virsikirjan edustamaan näkemykseen, joka on kirkolliskokouksen hyväksymä normi. Salomäki muistuttaa aivan oikein, että piispainkokouksen enemmistön nyt suosittelema esitys muuttaisi käytännössä kirkkomme avioliittokäsitystä, jolloin muutos tulisi käsitellä painoarvonsa mukaisesti eikä vain teknisenä kirkkojärjestyksen muutosasiana. Salomäki muistuttaa siitäkin, että ennen kuin voidaan vedota kirkon yhtenäisyyden säilyttäminen -argumenttiin, tulisi avata selkeän teologisesti, mikä itse asiassa on olennaista tai luovuttamatonta Kristuksen kirkon yhtenäisyydelle.

Piispainkokouksen hyväksymä esitys on sisällöllisesti huteran ylimalkainen: Perinteisen ja uuden avioliittokäsityksen eroa kuvaillaan siten, että perinteisen mukaan avioliitto ymmärretään miehen ja naisen välisenä, kun taas uuden mukaan avioliitto on osa Jumalan luomaa hyvää todellisuutta, joka on yhteiskunnallinen järjestys ja jonka osapuolet tekevät lupautumalla toisilleen ja antamalla itsensä toisilleen. Mutta miten tässä on kaksi erilaista käsitystä rinnastettuna?

Kyllä perinteisen käsityksenkin mukaan ja nimenomaan juuri sen mukaan avioliitto on Jumalan luoma hyvä todellisuus, luomisjärjestys, joka on luonnollisena järjestyksenä yhteiskunnallinen järjestys ja jonka osapuolet, mies ja nainen, solmivat lupautumalla toisilleen ja mahdollisille jälkeläisilleen, eli perustavat perheen. Niin sanottu uusi näkemys ei tuo tähän mitään lisäarvoa. Sen sijaan uusi näkemys ohjelmallisesti poistaa ne raamatullisteologiset ja luonnollisbiologiset perusteet, joiden nojalla koko avioliittoinstituution käsite on ylipäätään käsitettävä, mielekäs ja välttämättömän tarpeellinen.

Uusi näkemys merkitsee avioliiton käsitteen ylisummaan tyhjäksi tekemistä. Tästä syystä on mieletöntä esittää sitä jonakin vaihtoehtoisena ja yhtä käypänä mallina avioliitosta kuin perinteinen avioliittoinstituutio. Todellisuudessa onkin niin, että perinteisen avioliittonäkemyksen kiistämishalun tosiasiallinen syy, jonka syntyyn piispat itse tuomiokapituleineen ovat aktiivisesti vaikuttaneet kuluneiden vuosien aikana ja jonka Piispainkokouksen esitys avoimesti mainitsee, on se, että lukuisat kirkon työntekijät eivät usko kirkon uskon ja etiikan mukaisesti eivätkä halua näihin sitoutua, vaikka muodollisesti juuri niihin ovatkin sitoutuneet.

Tästä syystä täytyy väittää, täysin harhaanjohtavasti, että kirkosta sekä sen opista ja elämästä on monenlaisia ja ristiriitaisia näkemyksiä. On myös täysin kestämätöntä esittää, että olisi jokin hyve se, että papeilla olisi erityinen oikeus valita kahdesta rinnakkaisesta, ristiriitaisesta ja yhtäläisesti hyväksytystä kirkon avioliittokäsityksestä. Kirkon papit ovat virkaan vihkimyksessään virallisesti sitoutuneet siihen yhteen ja ainoaan avioliittokäsitykseen, mikä kristillisellä kirkolla ja traditiolla on aina ollut.

Mutta millainen on se piispa Salomäen viittaama vallitsevan virallinen ja perinteinen tunnustuskirjojen, katekismuksen, kirkollisten toimitusten kirjan ja virsikirjan edustaman näkemys, joka on kirkolliskokouksen hyväksymä voimassa oleva normi ja johon kirkon papisto on tunnustuksellisesti sidottu? Se on juuri se, mitä kristillinen traditio on aina edustanut, ja mikä on ollut myös yhteiskunnallinen luonnonoikeudellinen perusnormi. Selostan tämän normin 20.6.2019 päivätyssä Oikean Median artikkelissani ”Kirkollinen avioliittoon vihkiminen ja Helsinki Pride -yhteistyö kirkkolain ja kirkkojärjestyksen valossa”. Kirjoitin tuolloin muun muassa seuraavasti:

”Tosiasia on nimittäin se, että sekä kirkkolaki että kirkkojärjestys ja kirkkokäsikirjakin ovat avioliittoteologialtaan ja käsityksessään vihkimistoimituksen luonteesta ja vihittävien sukupuolesta täysin yhdenmukaisia ja ilmaisevat vastaan sanomattomasti sen, että avioliitto on, käsitteellisesti ja annetun eksplisiittisesti, heteronormatiivinen instituutio. Tästä asiaintilasta ei vallitse minkäänlaista epäselvyyttä kirkkojärjestyksessä eikä kirkkokäsikirjassa. Vuoden 2018 kirkkolain ensimmäisen osan ensimmäisen luvun, joka käsittelee kirkon tunnustusta, tehtäviä ja jäseniä, ensimmäinen pykälä kuuluu seuraavasti: ’1 § Tunnustus. Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa sitä Raamattuun perustuvaa kristillistä uskoa, joka on lausuttu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä luterilaisissa tunnustuskirjoissa. Kirkon tunnustus ilmaistaan lähemmin kirkkojärjestyksessä.’”

”Kirkon normatiivinen luterilainen tunnustuksellisteologinen itseymmärrys, johon erottamattomasti sisältyy normatiivinen vakaumus yhtä hyvin antropologiasta kuin etiikastakin, on yhä edelleen voimassa olevan kirkkolain tunnustuspykälän määräämä ja normittaa sen myötä myös kaikkea sitä, mitä kirkkojärjestys, joka itsekin toistaa tunnustuspykälän normatiivisuuden, säätää pappislupauksesta ja kaikkien kirkollisten toimitusten – avioliittoon vihkiminen mukaan lukien – teologiseettisestä tulkinnallisesta asiayhteydestä ja olemuksesta yleensä. Turussa 16 päivänä toukokuuta 2018 annettu kirkkojärjestys lausuu ensimmäisen luvun ensimmäisessä pykälässä seuraavasti: ’1 § Kirkon tunnustus. Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa sitä Raamattuun perustuvaa kristillistä uskoa, joka on ilmaistu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa ja muuttamattomassa Augsburgin tunnustuksessa sekä muissa luterilaisen kirkon Yksimielisyyden kirjaan otetuissa tunnustuskirjoissa. Kirkko pitää korkeimpana ohjeenaan sitä tunnustuskirjojen periaatetta, että kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaan.’”

Kirjoitin myös seuraavasti:

”Seitsemännen luvun, joka säätää pappisvirasta ja pappislupauksesta, neljännen pykälän mukaan: ’4 § Pappislupaus ja pappeuskirja. Pappisvirkaan vihittävä antaa vihittäessä seuraavan lupauksen: ’Minä N.N. lupaan kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan edessä, että toimittaessani pappisvirkaa, jonka olen valmis ottamaan vastaan, tahdon pysyä Jumalan pyhässä sanassa ja siihen perustuvassa evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa. En julkisesti julista tai levitä enkä salaisesti edistä tai suosi sitä vastaan sotivia oppeja. Tahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaa ja jakaa pyhiä sakramentteja Kristuksen asetuksen mukaan. Tahdon noudattaa kirkon lakia ja järjestystä sekä palvella alttiisti seurakuntaa ja sanankuulijoita. Kaikkea tätä tahdon noudattaa niin, että voin vastata siitä Jumalan ja ihmisten edessä. Tähän Jumala minua auttakoon.’”

”Kolmannen luvun, joka käsittelee seurakuntaa ja seurakuntayhtymää, ensimmäisen pykälän mukaan: ’1 § Kirkolliset kirjat ja saarna. Jumalanpalveluksessa ja kirkollisissa toimituksissa on noudatettava kirkkokäsikirjaa ja muita kirkolliskokouksen hyväksymiä kirkollisia kirjoja. Saarna on pidettävä kirkkokäsikirjan määräämistä teksteistä, ja sen on oltava kirkon tunnustuksen mukainen. Saarna ei saa sisältää kiihotusta tai sopimatonta viittausta henkilöön. Kirkon pyhissä toimituksissa ja opetuksessa käytettävien kirjojen on oltava tunnustuksen mukaisia.’”

Kuten artikkelissani tuon esiin, näihin tunnustuksen mukaisiin toimituksiin lukeutuu myös avioliittoon vihkiminen, seuraavasti:

”Pappislupauksessa pappi sitoutuu toimittamaan virkaansa, johon taatusti sisältyvät yhtä hyvin jumalanpalveluksen toimittaminen saarnaamisisineen ja kasteen ja ehtoollisen sakramenttien toimittamisineen kuin muidenkin toimitusten kuten avioliittoon vihkimisen toimittaminen, Jumalan pyhän Sanan eli Raamatun ja sitä selittävien tunnustuskirjojen pohjalta ja ohjaamana. Pappi ei saa julkisesti edistää eikä edes salaisesti suosia eikä edistää Raamattua ja tunnustuskirjojen teologiaa vastaan sotivia oppeja. Pappisvalassa pappi ilmoittaa haluavansa noudattaa kirkon lakia ja järjestystä, jotka sitovat hänet ja hänen teologiansa ja etiikkansa niihin Jumala-opillisiin, antropologisiin ja pelastusopillisiin vakaumuksiin, jotka ovat raamatunmukaisia luterilaisten tunnustuskirjojen esittämällä tavalla.”

”Kirkolliset toimitukset kuten avioliittoon vihkiminen on toimitettava kirkon tunnustuksen mukaisesti. Kun siis kirkkojärjestys pykälässään 12 alkaa käsitellä avioliittoon vihkimistä, tarkoittaa kirkkojärjestys avioliiton käsitteellä sitä, mitä Raamattu ja luterilaiset tunnustuskirjat avioliitolla ja sukupuolen käsitteellä tarkoittavat. Jos henkilö katsoo, että hän tietää paremmin ja pätevämmin suuret totuudet Jumalasta, ihmisestä, sukupuolesta ja avioliiton olemuksesta ja hyvän ja pahan olemuksesta kuin Raamattu ja luterilaisen kirkon tunnustuskirjat, ei hän voi toimia eikä hän kaiken järjen mukaan haluakaan toimia luterilaisen kristillisen kirkon pappisvirassa. Jos hänet on papin virkaan vihitty ja hän toimittaa kirkollisia toimituksia, on hän velvollinen sitoutumaan kirkon tunnustuksen mukaisiin tulkintoihin yhtä hyvin teologiasta, antropologiasta kuin etiikastakin. Jos hän sen sijaan toimii kirkon papinvirassa ja siitä huolimatta tieten tahtoen julistaa ja salaisesti suosii Raamatun ja kirkon tunnustuksen vastaisia oppeja ja eettisiä itseymmärryksiä, voidaan häntä täydellä syyllä pitää vallankumouksellisena tuholaisena”.

”Millainen on Raamatun ja luterilaisen kirkon tunnustuskirjojen käsitys sukupuolesta ja avioliittoinstituutiosta? Parilla sanalla ja yksiselitteisesti todettuna: luonnonoikeudellisen heteronormatiivinen. Vähän katekismuksen ’avioliittoon vihkiminen’ -liitteessä Martti Luther kirjoittaa, ’Opas tavallisille papeille’, otsikoidusti, avioliittoon vihkimisen toimituksesta: ’Vaikka se [pyhä aviosääty] on maallinen [luonnonoikeudellisesti ymmärretysti] sääty, sillä on puolellaan Jumalan sana. Se ei ole ihmisten keksimä eikä säätämä…’”

”Vihkimistoimitus päättyy Lutherin ohjeen mukaan seuraavasti, vetäen yhteen sen näkemyksen avioliiton ja kahden vastakkaisen sukupuolen olemuksesta, jollaista käsitystä kaikki muutkin Raamatun ja tunnustuskirjojen avioliittoa käsittelevät kohdat yksiselitteisesti edustavat: ’Pappi ojentaa molemmat kätensä heidän ylitseen ja rukoilee: ’Herra Jumala, sinä joka olet luonut miehen ja naisen ja säätänyt, että heidän on solmittava avioliitto, sinä joka siunaat heitä antamalla kohdun hedelmää ja annat avioliiton kuvata rakkaan Poikasi Jeesuksen Kristuksen ja kirkon, hänen morsiamensa, välisen rakkauden salaisuutta, me rukoilemme sinua, että pohjattomassa hyvyydessäsi estäisit tämän luomuksesi, säädöksesi ja siunauksesi vääristymästä ja turmeltumasta ja että armossasi varjelisit sen keskuudessamme Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta. Aamen.’”

”Ei yksikään sateenkaari-ideologian ja gender-ideologian sisäistänyt ja näitä ideologioita hyvinä, tarpeellisina ja edistettävinä pitävä henkilö voi sitoutua yllä olevaan Vähän katekismuksen avioliittoliitteestä peräisin olevaan lainaukseen…”

Edellä lainatulla tavalla kirjoitin artikkelissani vuodelta 2019.

Nyt piispainkokous on kuitenkin halunnut ottaa radikaalin etenemisaskeleen kohti edellä esitetyn kirkon perinteisen avioliittokäsityksen täysimittaista teologista kumoamista ja korvaamista täysin toisenlaisella ja kirkon historialliselle teologialle ja etiikalle vieraalla kirkollisella uskomusjärjestelmällä ja sen mukaisilla käytänteillä.

Pidä mielessä, että jos joku toimii kirkon papin- tai piispanvirassa ja siitä huolimatta tieten tahtoen julistaa tai salaisesti suosii Raamatun ja kirkon apostoliseen uskonsääntöön nojaavan tunnustuksen vastaisia oppeja ja eettisiä itseymmärryksiä, voidaan tällaista toimintaa täydellä syyllä pitää vallankumouksellisena tuholaisuutena, lusiferistisena kapinallisuutena.

Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.

Lue ohjeet kommentoinnille

Kommentit (18)

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  1. Marko

    Tämä mitä kirkko tekee nyt voitaisiin rinnastaa vaikka tähän:

    Jalkapalloliitto harkitsee kahden erilaisen sääntömallin käyttöön ottamista jalkapallokentillä. Ensimmäinen malli on se, että pelataan jalkapalloa normaaleilla säännöillä. Toinen malli on, että koripalloilijat voivat tulla pelaamaan jalkapallokentälle. Tuomarit voivat sitten omantunnon mukaan toimia tuomareina joko perinteisessä jalkapallopelissä tai koripallopelissä jallapallokentällä.

    Kuten huomataan, asia on täysin järjetön.

    Rukoilen kirkon puolesta. Omalta osaltani, jos tämä ehdotus menee läpi niin eroan kirkosta. Enkä usko olevani ainoa.

  2. Sokeutuvia paimenia

    Vaikuttaisi siltä että tuollaisen piispainkokouksen esityksen tehneet ovat toiminert vastoin pappisvalaansa.

  3. taisto

    Ottamatta sen enempää kantaa kestoaiheeseen (avioliitto kun tuntuu saaneen lähes sakrametaalisen aseman monissa herätysliikkeissä), on mielenkiintoista, että kuinka vähän Raamatussa puhutaan avioliitosta. Paremmin tietävät voivat kertoa, onko esim VT:ssä koko sanaa olemassa ja onko esim UT:ssa vihkimisestä tai avioliitosta puhuttu hengellisenä ilmiönä. (seurakunta&Jumala kombo on varmaankin eri juttu). Saksan maakirkkojen käytäntö on minusta aika hyvä, eli kirkko voisi hyvin luopua vihkioikeudesta,koska sekin on ymmärtääkseni paljon myöhemmin ajautunut kristinuskon sisälle. Mitä tulee Raamatun siteeraamiseen, olen joskus pohtinut, että kertooko Room 1:29-31 homoista vai kenestä, kun sitä ei näe juuri siteerattavan. Samoin Room 2:1-3 on vissiin aika vähän siteerattu kohta tässä diskurssissa.

  4. Jormakka

    Eiköhän olisi parasta, että koko Suomen ev-lut kirkko jakaantuisi itsekin kahtia: toiselle puolelle jäisi tämä nykyinen byrokratiaa ja julkisia palveluja pyörittävä viihdekeskus, jossa lauletaan ja tanssitaan ja vihitään kaikki jotka vaan viitsivät kauniisiin kirkkorakennuksiin vaivautua, ja toiselle puolelle aina oikeassa olevat, Raamattuun ja Paavaliin ja Lutheriin ja ties keihin ajatuksia pyörittäviin heppuihin vetoavat puritaanit. Kukin seurakunnan jäsen saisi siitä valita kumpaan porukkaan veronsa maksaa ja kenen kinkereillä hyppää. Avot, asia ratkaistu. Seuraava ongelma…?

  5. Erkki Hänninen

    Nyt on Suomen kristityillä esirukouksen paikka, että tuleva kirkolliskokous tekee Jumalan tahdon mukaisen, raamatullisen avioliittopäätöksen.

    Avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto. Ja sukupuolia on tasan kaksi. Näin on Jumala ihmisen luonut ja alussa tarkoittanut.

    Onko joku paha ”henkivalta” villinnyt piispat jumalattomaan, antikristilliseen ja epäraamatulliseen kokouskantaansa, yhtä viisasta piispaamme lukuunottamatta?

    Rukoillaan, veljet ja siskot!

    Kiitos tri Ahviolle ajankohtaisesta tekstistä!

    Siunausta ja hyvää Pääsiäisaikaa!

  6. Kirkon loppu

    Selkeä, perusteltu esitys Ahviolta. Ihmetyttää kirkon uppoaminen yhä syvemmälle liberaalikeitokseen. Johan samansukupuoliset voivat avioitua maistraatissa. Asian ei pitäisi kuulua kirkolle mitenkään. Se on ansa, josta on vaikea irrottautua, kuten näkyy. Pyrkimyksenä liberaaleilla on vain kristinuskon hävittäminen. Papit tietysti voivat samansukupuolisia pareja siunata, mutta mahtaako Jumala niin tehdä?

  7. pike

    RAAMATTU JUMALAN SANA SANOO ETTÄ AVIOLIITTO ON MIEHEN JA NAISEN VÄLINEN LIITTO. PAPIT JA PIISPAT JOTKA VIHKII SAMAA SUKUPUOLTA OLEVIA, NE PAPIT EI OLE UUDESTISYNTYNEITÄ SYDÄMESTÄÄN JEESUKSEEN USKOVIA PAPPEJA, VAAN OVAT ”LEIPÄ PAPPEJA” NÄIN YKSINKERTAISTA SE ON, EI TARVITSE SEN ENEMPIÄ SELITELLÄ.
    KYLLÄHÄN SEN KAIKKI UUDESTISYNTYNEET USKOVAT TIETÄÄ . ELÄMME LUOPUMUKSEN AIKAA, ”NIINKUIN OLI NOOAN PÄIVINÄ”…

    • Rauli Rukoilija

      Homoseksuaalisuuden vastustaminen on klassinen esimerkki konservatiiveista irroittamassa kontekstista yksityiskohtia oman sadistisen propagandansa ajamiseen. Vanhasaa testamentissa myös määrätään kivittämään kuoliaaksi aviorikoksen tehneitä. Teidän pitäisi kannattaa myös kivittämistä samalla logiikalla. Eli tuomitsette homoseksuaalisuuden oman sadisminne takia ja pelkäätte itse olevanne homoseksuaaleja. Ja samalla rikotte esim. sianlihan syöntikieltoa ettekä hyväksy kivittämistä kuolemantuomiona. Konservatiivit ovat juuri niitä rahoja, jotka gnostilaisuudellaan avaavat kirkon ovet paholaiselle.

      • Rivikristitty

        Matt5:17 ”Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan.
        18 Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut.
        19 Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi.
        – näin Jeesus, joka ei tuomitse, Joh 8:15 vaan toteaa että meidät tuomitaan omien sanojemme perusteella. (Matt 12:37)
        Heprealaiskirje 10 osoittaa käytännön ohjeen:
        26 Jos me näet teemme syntiä ehdoin tahdoin, senkin jälkeen, kun olemme oppineet tuntemaan totuuden, ei ole enää mitään uhria syntiemme sovitukseksi.
        27 Ei ole muuta kuin kauhea tuomion odotus ja ahnas tuli, joka nielee Jumalaa uhmaavat.
        28 Jos joku kieltää Mooseksen lain, hänet tuomitaan säälittä kuolemaan; siihen riittää kahden tai kolmen todistajan sana.
        29 Kuinka paljon ankaramman rangaistuksen ansaitseekaan mielestänne se, joka polkee jalkoihinsa Jumalan Pojan, pitää epäpyhänä liiton verta, jolla hänet itsensä on pyhitetty, ja häpäisee armon Henkeä!
        30 Mehän tunnemme hänet, joka on sanonut: — Minun on kosto, minä olen maksava, sekä myös: — Herra on tuomitseva kansansa.
        31 On kauheaa joutua elävän Jumalan käsiin.

  8. Lauri Saastamoinen

    Ahviolta emme ole ekumeniaa, empatiaa tai armoa juuri ikinä kuulleetkaan. Tätä on nykyajan konservatismi, dogmatiikalla perusteltua oman erinomaisuuden alleviivaamista. Mitäköhän Jeesus ajattelisi tästä tekstistä?

    • Tarkkailija

      No ainakin apostoli Paavali – joka oli virkansa saanut, ei ihmisiltä eikä ihmisen kautta, vaan Jeesuksen Kristuksen kautta – aivan oikein näköjään ennusti, että aika tulee, jolloin ihmiset eivät kärsi kuulla tervettä oppia eikä totuutta.

      Ahviolta erinomainen, tosiasioilla perusteltu artikkeli!

    • Vielä luterilainen

      Erittäin hyvin ja kattava selvitys, kiitos Juha Ahvio!

      Raamattu on kokonaisuus. Yksittäisiä jakeita poimien asiat saa näyttämään miltä tahansa. Läpisevänä teemana Raamatussa, puhuttaessa seksuaalisesta käyttäytymisestä, on ’haureuden’ synnit, mm. Jeesus sanoo ihmisen olevan siihen luontaisesti taipuvainen: Matt 15:19 Juuri sydämestähän lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, siveettömyys (’haureus’), varkaudet, väärät todistukset ja herjaukset.
      ”Avion rikkomisen” lisäksi Jeesus mainitsee taipumuksen haureuteen, jota Raamatun eri kirjoissa (Niin Mooseksen kuin UT:n kirjeissä) yksityiskohtaisemmin avataan.

      Hyvä muuten muistaa nettikeskusteluissa tuo listan viimeinen ”luonnollisen ihmisen” (=vastakohta hengestä syntyneelle, vrt. evankeliumit, mm. Joh 3:5) taipumus, josta
      Jeesus totesi:
      Matt 12:36
      jokaisesta turhasta sanasta, jonka ihmiset lausuvat, heidän on tuomiopäivänä tehtävä tili.

  9. Esa J.

    Selväksi tuli. Vääränlaiset ihmiset eivät kelpaa kuulemaan, kuinka armo koskisi myös heitä.

    Onko kyse lopultakaan mistään muusta kuin siitä, kuka saa olla millään tavoin toista arvovaltaisempi?

    Niin ja vielä: – jos homosteluhommat ovat niin kauheaa syntiä, miksi isä Jumala ollenkaan on päästänyt koko juttua olemaan olemassa?

    Minä vaan kysyn!

    • krisse

      Raamattu sanoo, että miespuolen yhtyminen miespuolen kanssa on Herralle kauhistus ja ettei sellaiset peri jumalan valtakuntaa. Synnin saa anteeksi kun siitä tekee parannuksen ja kääntyy pois synnistä. On synti mikä tahansa. Syntiä seuraa aina myös rangaistus. Sitä emme voi välttää, vaikka tunnustamme sen ja käännymme pois. Eihän asia tässäkään sen kummempi ole. Näillä edellytyksillä armo kuuluu kaikille. On sitten oman ylpeyden puolesta asia nöyrrymmekö tekemään Sanan mukaan vai käännämmekö sille selkämme. Samoin on myös papin laita jos vihit vastoin Jumalan sanaa niin se on synti, jolla on myös seuraukset. Ottaisimme mielellämme vastaan vain armon, mutta kääntäisimme parannuksen teolle selkämme. Jumala ei vain ole sätkynukke, joka toimii sen mukaan mikä meitä sattuu miellyttämään. Hänellä on omat lakinsa joita Hän valvoo ja se on sama kaikille. Joka on virassa siltä vaaditaan enemmän.

      • Esa J.

        Jahah.

        ”Synnin saa anteeksi kun siitä tekee parannuksen ja syntiä seuraa aina myös rangaistus.”

        Koettaisit nyt selventää asiaa itsellesikin, arvoisa krisse: – kumpi pätee loppupelissä…?

      • Jykä

        Niin, ja on tässä semmoinenkin juttu, että tuo Leviticuksen teksti 18:22, jota lainaat, on alkukielellä tiettävästi niin epäselvästi muotoiltu, että kääntäjät ovat sen kanssa vaikeuksissa. Esimerkiksi mainitsemasi yhtyminen on toki kauhistus, mutta alkukielestä ei ilmeisesti voi suoraan päätellä edes sitä, kenelle se loppujen lopuksi on kauhistus.

        Mielenkiintoista on lisäksi se, että tuossa kohdassa vain miesten homoseksi kielletään, naisista sanotaan, että he eivät saa yhtyä eläimiin. Jotkut tutkijat ovatkin kysyneet, kielletäänkö tässä varsinaisesti homoseksuaalista rakkautta vai jonkinlaista vieraiden kulttien edellyttämää palvontatoimintaa – varsinkin, kun samaan hengenvetoon sanotaan, että kanaanilaisten pahoja tapoja ei saa noudattaa. Tämmöinen samanlainen homoseksin kielto on ilmeisesti myös zoroastrianismin kirjoituksissa, ja sen on epäilty llittyneen pyrkimykseen saada muinainen Ishtarin kultti aisoihin.

        Tässä kohtaa pitäisi ehkä miettiä uskonpuhdistajamme Luteeruksen ajatuksia Raamatun sisällöstä: siellä on tärkeämpiä ja vähemmän tärkeitä asioita ja osa sisällöstä on sellaista, ettei se ehkä kuulu kristilliseen perinteeseen.

        • Rivikristitty

          29 Jeesus vastasi heille: ”Te kuljette eksyksissä, koska ette tunne pyhiä kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa.

          Jumala ei jätä tulkintaa yhden kohdan varaan. Kun lukee Raamattua laajemmin, Jumalan tahto tulee kyllä esiin. Usein niin, että sitä rikotaan, mistä ei seuraa hyvää. (Esim. Tuomarien kirjan 19 luku: 22 … ”miehet, jotka olivat kelvotonta roskaväkeä, piirittivät talon. He tungeksivat oven takana huutaen vanhukselle, talon isännälle: ”Tuo tänne se mies, joka tuli luoksesi. Me tahdomme maata hänet.”
          23 Silloin isäntä meni ulos miesten luo ja sanoi: ”Älkää, hyvät miehet, tehkö sellaista pahaa tekoa, mieshän on minun vieraani. Älkää tehkö mitään niin hirveätä!”

          Syntisyytensä tunnustava ja syntinsä hylkäävä saa kuitenkin aina armon.

    • Vielä luterilainen

      Raamatusta tuo selviäisi parhaiten, kannattaa lukea! Pahuuden teot ”päästi olemaan olemassa” ihminen.
      Nyt ollaan samassa tilanteessa:
      kysymys kuuluu voiko Jumalan Sanaan luottaa vai onko olemassa parempaa tietoa, niin kuin piispojen taholta väitetään.
      Mielenkiintoista että taas naiset (naispiispat) asialla kuten paratiisissakin.
      Jumala oli luovuttanut luomakunnan ihmiselle, kehottanut viljelemään ja varjelemaan.
      Ihminen sitten päästi sielunvihollisen saamalleen tontille, kuunteli sen sanoja Jumalan sijasta, ja loppu on historiaa.

      Sielunvihollinen, kuten Jeesus sanoo, on tullut tuhoamaan, varastamaan ja tappamaan (Joh 3:16), ja kylvämään rikkaviljaa (Matt 13:37-42).

      Jumalan syyttäminen ei muutenkaan kannata:
      Jaakob 1:13 Älköön kukaan, kiusauksessa ollessaan, sanoko: ”Jumala minua kiusaa”; sillä Jumala ei ole pahan kiusattavissa, eikä hän ketään kiusaa.
      14 Vaan jokaista kiusaa hänen oma himonsa, joka häntä vetää ja houkuttelee;
      15 kun sitten himo on tullut raskaaksi, synnyttää se synnin, mutta kun synti on täytetty, synnyttää se kuoleman.

      1. Kor. 10:13
      Teitä ei ole kohdannut muu kuin inhimillinen kiusaus; ja Jumala on uskollinen, hän ei salli teitä kiusattavan yli voimienne, vaan salliessaan kiusauksen hän valmistaa myös pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää.