Aika on jo ajatella sun sielusi autuutta, ihminen….

Ihminen kulkee maailman teitä ilman Jumalaa ja hukkuu, koska on syntinen. Maailma tarjoaa aina ihmiselle kylliksi tekemistä ja ajateltavaa, ettei tämä vaan rupeaisi miettimään Jumalaa. Suurin osa ihmisistä elää niin täysillä maailmassa ja sen tähden pimeydessä, ettei hän voi edes hyväksyä ketään, joka elää Jumalan kanssa. Laestadius sanoi, että sellaisella ihmisellä usko on peruukissa. Pitäisi tietysti usko olla sydämessä.

Uskonnollinen ihminen luo itselleen oman kuvan Jumalasta ja suhteesta häneen. Se on sellainen puolivillainen kooste elintasoa, hyvinvointia, harrastuksia, mielimusiikkia, valikoituja kavereita ja hiukan uskovaisuutta. Uskonnollinen ihminen kauhistuu ajatusta kokonaan elämänsä kadottamisesta Kristuksen tähden. Uskonnollinen ihminen pitää asiat tiukasti omissa käsissään, eikä tahdo luovuttaa päätösvaltaa Jeesukselle. Uskonnollinen ihminen ajattelee vain itseään ja menestystään – aikansa.

Eräs mies soitti minulle hätääntyneenä, että haluaisi tulla luokseni juttelemaan uskonasioista. Sehän sopi. Hän matkusti meille yli 200 kilometriä. Hän tuli hyvin hermostuneena kylään ja sanoi pelänneensä koko ajan, ettei pääse perille. Olin tavannut hänet monta kertaa aikaisemmin ja muistin hänet pilkkaajaksi, joka suhtautui uskonasioihin hyvin varauksellisesti. Nyt Jumala oli ottanut hänet kiinni menostaan, hän oli ollut sairaalassa ja nähnyt ilmestyksen kuolemastaan. Siinä hän kertoi minulle hyvin yksityiskohtaisesti millainen näkymä siellä oli ollut ja mitä hänelle oli sanottu. Hän pelkäsi suunnattomasti, ettei tuo kaikki vaan tapahtuisi hänelle.

Luimme evankeliumin lupauksia yhdessä, polvistuimme rukoilemaan, että tuo paljon parjattu Jeesus Kristus tulisi hänen elämäänsä ja antaisi kaikki synnit anteeksi. Hänen olonsa koheni ja hän oli meillä vielä muutaman päivän. En ollut koskaan ennen nähnyt kenelläkään noin kovaa herätystä ja Jumalan puhuttelua. Miehellä oli selvästi etsikkoaika.

Ote kirjasta

Aatami Kuortti – Inkerin kirkon vaikeita vuosia

otsikolla: KIELTEISYYDEN KYLVÖ

Inkerinsuomalaisten keskuuteen saapui Suomesta v. 1918 punapakolaisia. He eivät osanneet venäjää, joten luonnostaan lankesi, että he hakeutuivat suomalaisille paikkakunnille. He toimivat airueina jumalattomuuden rintamassa levittäen innolla valistustaan valtiovallan turvin. Heillä oli kovin paljon pahaa puhuttavaa papeista. He lietsoivat vihaa kirkkoa ja pappeja vastaan. Heidän uuttera toimintansa ja vihankylvönsä kantoi myös hedelmiä.

Vuonna 1923 oli järjestetty valistustilaisuus Tuutarin kirkkoon, johon oli kokoontunut kansaa sangen runsaasti, pääasiassa naisväkeä — äitejä. Alttarin eteen asetettiin pöytä, jonka ääreen ilmestyi valistus-työntekijä, maisteri Kohonen, joka aloitti esityksensä:

»Lapsille ei saisi opettaa uskontoa eikä heille saisi puhua mitään Jumalasta.» Maisteri aukaisi takkinsa ja liivinsä napit ja jatkoi:

»Minulla oli äiti, joka pienenä ollessani opetti minulle uskontoa. Hän pani Jumalan tänne sisälleni. (Maisteri näytti rintaansa levitellen liiviänsä.) — Nyt en saa sitä pois, vaikka repisin. Äidin opetukset tulevat aina mieleeni.»

Silloin kuulijat alkoivat liikehtiä. Eräs läsnä olleista naisista korotti äänensä:

»Miksi, hyvä mies, olet tullut meitä narraamaan? Itsehän nyt tunnustit avoimesti, että et saa Jumalaa sydämestäsi pois, kuitenkin tahtoisit opettaa meitä elämään ilman Jumalaa. Olet narraaja, petturi!»

Maisteri Kohonen ei voinut enää jatkaa puhettaan. Eräs läsnä olevista käytti tilaisuutta hyväkseen ja sanoi:

»Tämä kokous on meille opettanut, kuinka tärkeätä on opettaa lapsille Jumalan sanaa, että he oppisivat tuntemaan taivaallisen Isän, joka on meidät lapsikseen luonut ja Jeesuksessa Kristuksessa lunastanut. Jeesus on lasten paras ystävä, siksi lapset on saatettava hänen luoksensa. Pyhässä kasteessa meidät on otettu Jeesuksen opetuslapsiksi ja Pyhä Henki on synnyttänyt meidät Jumalan lapsiksi. Kun tämän kalliin aarteen lapsemme omistavat, niin sitä heiltä ei voi mikään riistää.»

Jumalattomien liiton suomenkielisen osaston johdossa oli suomalaisen papin poika Yrjö Sirola, joka toimi sangen aktiivisesti järjestäen valistustilaisuuksia eri puolilla Inkerinmaaata. Hänen aloitteestaan toimeenpantiin kesäkuun 9. pnä 1927 Pietarissa »suomalaisen valistustalon» juhlasalissa julkinen väittely kolmesta kysymyksestä: 1) kristinuskon merkitys nykyajalle, 2) taivas- ja helvettioppi sekä 3) voiko kristinusko pelastaa ihmiskunnan?

Pääesiintyjinä olivat jumalattomien puolelta Yrjö Sirola ja uskonveljien puolelta rovasti S. J. Laurikkala. Myös muita puhujia esiintyi kumpaiseltakin puolelta. Jumalattomat joutuivat alakynteen ja menettivät malttinsa. He rupesivat haukkumaan pappeja ja viljelemään rumia sanoja. Sanomalehdissä sitten selostettiin asioita. Niiden mukaan tietenkin jumalattomat aina vetivät pitemmän korren. Uskovaiset tehtiin naurun alaisiksi.

Uskovaisilla ei ollut mahdollisuutta saada ääntänsä kuuluviin. Heillähän ei ollut omaa sanomalehteään, mutta jumalattomilla oli venäjänkielisten lehtien lisäksi kaksi suomenkielistä sanomalehteä, nimittäin »Vapaus» ja »Nuori Karjala». Jos joku uskalsi kirjoittaa mainittuihin lehtiin jotakin uskovaisten puolustukseksi, niin hän saattoi lukea kirjoituksensa ilkeästi muunneltuna lehdestä, jossa hänet myös leimattiin pimitystyön tekijäksi.

Ei riittänyt se, että uskonnonopetus oli kouluista poistettu, vaan siirryttiin opettamaan vastauskontoa. Koulussa oppilaat joutuivat vastaamaan kirjallisesti seuraavanlaisiin kysymyksiin: »Oletko käynyt kirkossa? Kuka on kehottanut menemään kirkkoon? Luetaanko kotonasi uskonnollisia kirjoja? Kuka niitä lukee? Onko pappi käynyt kotonasi? Rukoilevatko vanhempasi? Rukoiletko itse koskaan? Uskotko Jumalaan?»

Vastauksista riippuen oppilaan vanhemmat joutuivat kuulusteltaviksi, miksi kehottivat lastansa rukoilemaan tai miksi ottivat lapsensa mukaansa kirkkoon. Uskonnonopetus lapsille oli kielletty. Tämä piti myös vanhempien muistaa.

Opettajisto oli yleensä kielteisyyden kannalla. Monet heistä olivat jopa innokkaita uskonnon rienaamisessa, mutta toiset toimivat ehkä vain sen tähden, että saivat pitää virkansa ja vapautensa.

”Herra Jeesus ilmestyy taivaasta voimansa enkelien kanssa tulen liekissä ja kostaa niille, jotka eivät tunne Jumalaa eivätkä ole kuuliaisia meidän Herramme Jeesuksen evankeliumille. Heitä kohtaa silloin rangaistukseksi iankaikkinen kadotus Herran kasvoista ja hänen voimansa kirkkaudesta, kun hän sinä päivänä tulee, että hän kirkastuisi pyhissänsä ja olisi ihmeteltävä kaikissa uskovissa, sillä te olette uskoneet meidän todistuksemme.” 2.Tess.1:7-10

Kun ihminen herää hengellisesti, hän näkee syntinsä ja viheliäisyytensä. Omatunto syyttää, Raamatun sana vaatii kääntymystä, parannusta, mielenmuutosta. Silloin hän pelkää hukkuvansa, eikä hänellä ole lepoa eikä rauhaa. Silloin evankelista neuvoo häntä turvautumaan Jeesukseen, hänen ristinsovitukseensa ja ylösnousemukseensa, rukoilemaan Vapahtajaa tulemaan häneen, Sydämeensä Herraksi ja hallitsijaksi. Silloin on hylättävä hyvät yritykset pärjätä omillaan, kun Jumala ojentaa auttavan käden hukkuvan puoleen.

Eräs ystäväni toimi pohjoisessa evankelistana. Eräänä päivänä hän oli pitämässä seuroja eräällä koululla ja päätti sitten päivällä kulkea pitkin kylää kutsumassa ihmisiä sanankuuloon. Näin tapahtui. Jossain vaiheessa hän tuli vielä erään talon pihaan, mutta sisälle ei ollut ketään. Hän seisoi pihalla ja näki ladon oven olevan auki. Hän meni sinne katsomaan ja siellä seisoi mies köysi kädessään. Mies oli päättänyt tappaa itsensä ja hirttäytyä köyteen. Ystäväni alkoi suostutella miestä hylkäämään ajatuksensa ja kertoi hänelle evankeliumia Jeesuksesta, sekä illalla pidettävästä tilaisuudesta koululla. Viimein hän sanoi:

– Voisitko siirtää yhdellä päivällä hirttäytymistä ja tulla mukaan seuroihin?

Mies taipui ja tuli sinne. Ilta vaikutti niin, että mies päätti hylätä itsemurhan ja tulla Jeesuksen omaksi ja kertoi hänen äitinsäkin rukoilleen sitä jo vuosia.

 

1.Ah, aika on jo ajatella sun sielusi autuutta, ihminen,

ja synnin unta kavahdella, on kuolon hetki hirmuinen.

Oi, tutki Herran sanoja! Niissä Jeesus huutaa: Valvokaa!

 

2. Oi, tullos katuvalla miellä sun Herrasi eteen itkien;

Sun saastaisuuttasi älä kiellä, vaan muista suuruus syntien.

Sä oot kuin huono, häijy puu, minkä oksat kohta kuivettuu.

 

3. Voi, älä kääntymystäsi jätä, ihminen, hetkeen viimeiseen,

on silloin suuri sielunhätä, kun lähdet matkaan iäiseen.

Oi autuas, ken kuollessaan on valmis iloon muuttamaan.

 

4. Jos olisit sä kääntyväinen pois, sielu, sun pahuudestasi,

autuuden tiellä kulkevainen niin Jeesus sua armahtaisi

ja sua auttaisi Hengellään maailman polut hylkäämään.

 

5. Ei muualta löydä sielu turvaa murheessa, kiusauksissa,

ei muualta lepoa ja rauhaa kuin pyhän vuoren raoissa;

Ne ompi haavat Jeesuksen, kuin antaa levon iäisen.

 

Halullisten sielujen hengelliset laulut