Suuri Seikkailu kutsuu lapsia Jeesuksen seuraajiksi

Operaatio Joulun Lapsi on ympärivuotinen projekti niin Suomessa kuin kohdemaissamme. Paikalliset seurakunnat kutsuvat keväisin lahjan saaneita lapsia Suuri Seikkailu -opetuslapseuskouluun tutustumaan syvemmin Jeesukseen, josta lapsille jo lahjaa annettaessa on seurakunnan järjestämän hauskan ohjelman kautta kerrottu.

Suuri Seikkailu_8

Operaatio Joulun Lapsen hektisin vaihe kotimaassamme luonnollisesti sijoittuu vuoden loppuun, jonka jälkeen alkava uusi vuosi tarjoaa meille suomalaisille erilaisia mahdollisuuksia projektin parissa. Joulun Lapsen ystävät ovat vuodesta toiseen keksineet monta luovaa tapaa valmistautua taas seuraavaa keräystä kohden; osasta niistä voit lukea edellisestä helmikuun artikkelista. Tärkeää on myös muistaa jatkaa rukousta lahjan vastaanottaneiden lasten puolesta.

Kohdemaissamme paikallisten yhteistyöseurakuntiemme työ jatkuu aktiivisesti lahjan saaneiden lasten parissa. Pakettien jakamisen yhteydessä paikalliset seurakunnat kutsuvat lapsia 12-osaiseen keväällä toteutettavaan Suuri Seikkailu -opetuslapseuskouluun, jossa lapset tutustuvat Raamatun kertomuksiin ja evankeliumin ydinsanomaan Suurin Lahja -vihkosen kautta. Sen jokainen lapsi saa jo lahjan vastaanottaessaan. Vihkonen etenee apostoli Johanneksen kertomana ja sisältää 11 erilaista Raamatun kertomusta kutsuen lapset seuraamaan Jeesusta.

Opetuslapseuskoulussa lapset saavat Raamatun kertomusten oppimisen lisäksi osallistua hauskoihin leikkeihin ja peleihin, sekä oppia muistamaan raamatunjakeita, jotka auttavat heitä ymmärtämään kuka Jeesus on, kasvamaan uskossaan ja myös kertomaan hänestä muille. Näin lapsen saama lahja voi moninkertaistua eteenpäin yhä useammalle ihmiselle hänen yhteisössään; lahjaksi saada kuulla evankeliumin sanoma.

Suuri Seikkailu -opetuslapseuskoulusta valmistuessaan lapset saavat henkilökohtaisen todistuksen suorittamastaan kurssista sekä Uuden testamentin. Monille tämä on ensimmäinen Raamattu mitä heidän perheensä on koskaan omistanut, ja kallis aarre.

Lahja, jonka Suomessa pakkaamme, on ensimmäinen askel pidemmässä ketjussa, jonka päämääränä on, että jokainen lahjan vastaanottanut lapsi saisi tulla tuntemaan Jeesuksen henkilökohtaisena Herranaan sekä Vapahtajanaan. Lämmin kiitos sinulle, joka olet mukana mahdollistamassa tämän arvokkaan työn!