Patmos-blogi

34 valtiota jättäytyi pois antisemitistisesta YK-konferenssista. Miksi Suomi ei ollut niiden joukossa?

Pasi Turunen Pasi Turunen (TM) on raamatunopettaja, toimittaja ja Patmos Lähetyssäätiön toiminnanjohtaja.
Julkaistu:

Kymmenien maiden poisjäänti Israel-vastaisesta rasistisesta Durban IV konferenssista oli Israelille diplomaattinen voitto. Valitettavasti Suomi ei tiettävästi ollut mukana poisjääneiden joukossa.

Elokuussa (19.8.2021) joukko suomalaisia Israel-järjestöjä, Patmos Lähetyssäätiö niiden joukossa, lähetti Suomen valtiojohdolle vetoomuksen jättäytyä monien muiden länsimaiden tavoin pois tästä 22.9.2021 pidetystä antisemitistisestä konferenssista.

Vetoomuksessa todettiin tapahtuman taustoista muun muassa kuinka YK:n alaisuudessa vuonna 2001 pidetystä ”Durbanin kansalaisjärjestöfoorumista alkunsa saanut kansalaisjärjestöjen hyökkäys Israelia vastaan on vaikuttanut antisemiittisten hyökkäysten hälyttävään lisääntymiseen länsimaissa ja epäluotettavista lähteistä kerätyn informaation käyttämiseen Israel-vastaisen boikottiliikkeen edistämiseen. Myöskään myöhemmät Durbanin kokoukseen liittyvät viralliset YK-konferenssit, vuonna 2009 pidetty Durban Review Conference ja vuonna 2011 pidetty kymmenvuotisjuhlinta eivät ole korjanneet prosessin perustan valuvikaa. Päinvastoin, esimerkiksi vuonna 2009 Iranin presidentti Mahmoud Ahmadinejad piti puoli tuntia kestäneen avajaispuheen, jossa hän esitti mm. antisemiittisiä käsityksiä sionistien maailmanvallasta ja kiisti Israelin valtion olemassaolon oikeuden.”

Maat, jotka lopulta jäivät kokonaan pois tänä vuonna pidetystä Israel-vastaisesta Durban IV tapahtumasta, olivat: Albania, Australia, Itävalta, Bulgaria, Kanada, Kolumbia, Kroatia, Kypros, Tsekin tasavalta, Dominikaainen tasavalta, Viro, Ranska, Georgia, Saksa, Kreika, Honduras, Unkari, Israel, Italia, Liettua, Pohjois-Makedonia, Montenegro, Moldova, Hollanti, Uusi-Seelanti, Puola, Romania, Serbia, Slovakia, Slovenia, Ukraina, Iso-Britannia, Yhdysvallat ja Uruguay.

Israelin ulkoministeriö kiitti Durban IV tapahtumasta poisjääneitä maita tuesta:   ”Alkuperäisestä Durbanin konferenssista [2001], YK:n isännöimästä tapahtumasta, tuli pahin kansainvälinen antisemitismin ilmentymä sitten toisen maailmansodan”, ulkoministeriöstä todettiin Jerusalem Post -lehden mukaan.  ”Yllyttävät puheet, syrjivät tekstit ja Hitleriä kannattava marssi, joka järjestettiin salien ulkopuolella, olivat vain osa vuonna 2001 esillä ollutta rumuutta. ’Rasismia käsittelevä maailmankonferenssi’ itse asiassa päätyi kannustamaan sitä muun muassa rinnakkaisen kansalaisjärjestöjen foorumin kautta, jossa näytettiin juutalaisten karikatyyrejä, joissa oli koukkunenät ja verestä tihkuvat torahampaat, jotka tarttuivat rahaan.”

Israelin ulkoministeriö totesi, että järjestöt, jotka pyrkivät demonisoimaan ja boikotoimaan Israelia 20 vuotta sitten, jatkavat kampanjaansa, mutta ovat epäonnistuneet. ”Israel on kukoistava valtio, joka lisää yhteistyötään alueen maiden kanssa ja tekee niin jatkossakin”, ulkoministeriöstä sanottiin.

On syytä olla hyvillä mielin siitä, että kymmenet maat ilmaisivat yhteisellä poisjäännillään selkeästi mielipiteensä Durban IV tapahtumasta ja koko Durban prosessista.

Suomi on jostain syystä asemoinut itsensä viime vuosina YK:ssa puitteisiin, jotka herättävät huolta siitä, mikä on Suomen todellinen linja tekojen tasolla juhlapuheiden takana.

Esimerkiksi viime vuoden syyskuussa Suomi antoi äänensä YK:n talous- ja sosiaalineuvostossa päätöksen puolesta, jossa Israel tuomittiin ainoana maana naisten oikeuksien polkemisesta. Eikö tosiaan muita maita löytynyt, joissa naisten asema olisi mainitsemisen arvoinen, kuin Lähi-idän ainoa demokratia?

Joulukuussa 2017 Suomi vastusti YK:n yleisistunnossa presidentti Donald Trumpin linjausta tunnustaa Jerusalem Israelin pääkaupungiksi ja puolisi enemmistön kanssa päätöslauselmaa, jäsenmaita pyydettiin olemaan siirtämättä suurlähetystöjään Jerusalemiin.

Ja listaa voisi jatkaa.

Suomen linja vaikuttaa olevan selvä. Durban IV tapahtumaan osallistuminen on johdonmukaista jatkoa Suomen Israel-vastaiselle linjalle YK:ssa.

Olisi ehkä Suomella peiliin katsomisen paikka?

Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.

Lue ohjeet kommentoinnille

Kommentit (7)

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  1. marja

    Kuka tai ketkä olivat kyseisessä tapahtumassa Suomea edustamassa?

  2. Irma

    Todella hienoa että tällaisia roistovaltio Israelia kritisoivia tapahtumia järjestetään. Israel/juutalaiset ovat aina olleet olevinaan kaiken mahdollisen kritiikin sekä arvostelun yläpuolella, näin ei kuitenkaan pidä olla. Israelin valtio on perustamisestaan lähtien ollut jatkuvia sotia lietsova, rasistinen sekä murhanhimoinen, Yhdysvaltojen selän takana piileskelevä roistovaltio, jonka olemassaololle ei ole minkäälaista oikeutusta. Jos Israel lakkaisi olemasta, sodat, terrorismi sekä kansanmurhat ja koronkiskonta loppuisivat maailmasta lähes kokonaan. Kuinka kukaan voi olla niin totaalinen idiootti, että puolustelee Israelia?. Talmudissakin sanotaan, että me ei-juutalaiset eli gojimit olemme eläinten ulostetta ja että suurin osa meistä on hävitettävä tältä planeetalta.

  3. IlkkaT.O.

    Kutsuessaan Durbanin kokouksen 20-vuotisjatko-kokouksen koolle Yleiskokouksensa yhteyteen, YK ei ole vain syyllistynyt jäsenvaltionsa Israelin tahalliseen ts. törkeään valheellisten syytösten myötäilyyn vaan on toiminut törkeästi myös omaa Peruskirjaansa vastaan. Suomi on uskollisesti seurannut hyväksyvästi YK:n toimia kaikessa. Nyt näemme ja kuulemme politisoituneen YK:n ja sen alaisten jäsen- ja sisarjärjestöjen esim. (UNWRA, ICC) jatkuvasta uhittelusta ja syyttelystä Israelia kohtaan kaikin mahdollisin valheen keinoin. Mutta tärkein on unohtunut – paremminkin tietoisesti unohdettu – Jumalan iäti kestävä sana.
    Raamattu tuo kyllin selvästi esille Israelin kohtelun merkityksen ja sen, että pelastus on juutalaisista. Suurimmalle osalle maailman kansakuntia se ei enää sovi, jumalaton globalismi (UN Agenda30 ja 2100) yhteistyössä islamin ja kommunismin kanssa Israel pyritään lopulta tuhoamaan. Meille Jeesukseen uskoville maailman tapahtumat ovat jo ennakolta ilmoitetut Raamatussa, myös se, kuinka käy niiden, jotka kiroavat Aabrahamia ja hänen siementään.
    Suomi, herää!!

  4. Cissa

    Surkeaa luettavaa Suomen kannalta. En voisi tunnistaa tätä maata synnyinmaanani!
    Kiitos, Pasi Turunen, kun toit 20v. juhlatapahtumaa kirkkaammin esille; useammat tuskin tietävätkään, mitä moinen, vuosittainen yhteenkokoontuminen pitää sisällään.

    Vihapuhetta.
    Epätotuuksia.
    Kiihottamista kansan ryhmää vastaan.

    Vuorokausi tämän härdellin jälkeen; poisjäämisestään ilmoittivat myös seuraavat EUmaat:
    RUOTSI. LATVIA. TANSKA.

    Täten Skandinaavisista maista osoittautuivat antisemiiteiksi vain Suomi ja Norja.
    Siniristilippu sekä Punaristilippu.

    Oleelliseksi kysymykseksi jääneekin;
    kirkastuuko näiden maiden lipuissa enää sanoma Ristin Jeesuksesta??
    Onko sateenkaaren värit sotkeneet sen alleen?

    Jeesus tuli Juudan Betlehemistä. Siksikin ristillä ja juutalaisvihalla on merkityksensä, seurauksensa!

  5. Topias

    Sen takia suomi ei jää pois mistään kun pitää suomalaisen käydä mielistelemässä josko vaikka saisi siitä jotain henkilökohtaista hyötyä. Maan asioilla ei niin väliä.

  6. E Heikkinen

    Kuka tai mitkä tahot siellä ovat päättäneet koko Suomen puolesta tehdä tämmöistä ihan noin vaan ???? On se vaan kummallista, että koko kansan maine pitää sotkea muutamien militanttien takia??? Onko tosiaan niin, että sitä saapi tehdä ihan mitä tahansa kun on päästy valtaan ??? On tämä demokratiaa ja ”oikeusvaltiota”???
    Häpeän joka päivä yhä enemmän suomalaisuuttani, ennen siitä pystyi jopa olemaan ylpeä vaan ei enää pitkään aikaan. Suomen arkkuun naulataan koko ajan yhä uusia nauloja, milloinkahan lienee viimeinen? Ei varmaan kovin kaukana ole jos ei suunta ala muuttua täydet 180 astetta!!

  7. Erkki Hänninen

    Valitettavasti Suomen valtio on tuhon tiellä. Auttavatko rukouksetkaan enää?