Patmos-blogi

Abortti – miksi ei?

Pasi Turunen Pasi Turunen (TM) on raamatunopettaja, toimittaja ja Patmos Lähetyssäätiön toiminnanjohtaja.
Julkaistu:

Abortti on jälleen ajankohtainen keskustelunaihe Suomessa. Aiheesta on vaikea päästä eroon ja lakaista maton alle. Se palaa väistämättä muistuttamaan itsestään. Vähän niin kuin huonoa omaatunto. Vuonna 2019 Suomessa tehtiin 8700 aborttia, raskauden keskeytystä.  Kirjoitin aiheesta noin kymmenen vuotta sitten kattavan blogin, joka sittemmin julkaistiin myös seurakuntalainen.fi sivuilla. Minulla ei asiasta ole varsinaisesti uutta sanottavaa. Koska kirjoitus on hyvä ja jälleen ajankohtainen ajattelin julkaista tekstin nyt uudestaan Patmos-blogilla. Antoisia ja ajatuksia herättäviä lukuhetkiä.

Aloitetaan asettamalla keskustelu laajempaan asiayhteyteen.

Kansallinen suru ja menetys

Kasvatustieteen tohtori, tietokirjailija sekä erityislapsen äiti, Mia Puolimatka kirjoittaa kirjassaan Minkä arvoinen on ihminen? (KKJMK, 2013) koskettavasti:

”Viimeisen neljänkymmenen vuoden aikana Suomessa on abortoitu yhteensä puoli miljoonaa syntymätöntä lasta. Jos pystyttäisimme ristin jokaisen abortoidun sielun muistoksi, kokonaisen sukupolven kattava hautausmaan näky koskettaisi ketä tahansa. Todellisuudessa tuo näky koskettaisi karkeasti laskettuna yhtä montaa perhettä, kaksinkertaista määrää vanhempia, useaa sisarusta, sukulaista ja ystävää.

 

Voidaan puhua merkittävästä kansansurusta ja menetyksestä, joiden seuraukset tuntuvat tänäkin päivänä yhteiskunnassa. Työvoima, veronmaksajat, kotiäidit, perheenisät, rakkaat lapset, ikääntyvät isovanhemmat ja heidän rakkaansa — osa heistä menetetty.

 

Erityisesti on kadotettu ainutkertainen ja rakastava ihminen. Hänen maanpäällinen elämänsä, jonka tarkoituksena oli kirkastaa Jumalan rakkautta lähimmäisilleen, on sammutettu ennenaikaisesti.”

”Saanks’ mä tappaa tän?”

Osallistuin itse vuosia sitten kristittyjen lääketieteen opiskelijoiden järjestämään keskustelutilaisuuteen Tampereella. Aiheena taisi olla uskon rooli julkisuudessa. Kaikkein antoisin keskustelu tapahtui kuitenkin suomalais-kansalliseen tyyliin itse tilaisuuden jälkeen kahvikupin äärellä.

Päätoimittaja Leif Nummelan kanssa huomasimme istuvamme uteliaiden nuorten lääketieteenopiskelijoiden ympäröimänä vastaamassa heidän kysymyksiinsä abortista. He olivat selvästi joutuneet miettimään asiaa opintojensa vuoksi ja se tuntui juuri sillä hetkellä aidosti painavan eräiden mieltä.

Keskustelun edetessä mieleeni palautui valaiseva anekdootti, jonka olin lukenut Gregory Kouklilta. Siinä tiivistyy elämän puolesta –logiikan keskeisin eettinen periaate.

Koukl pyytää meitä kuvittelemaan mielessämme seuraavaa tilannetta:

Kuvittele itsesi kotona tiskialtaan ääressä pesemässä astioita, kun yhtäkkiä kuulet selkäsi takaa pienen 7-vuotiaan lapsesi esittävän sinulle viattomana kysymyksen: ”Äiti / Isä, saanks mä tappaa tän?”

Tämän kysymyksen kuultuasi, mikä on ensimmäinen kysymys, joka sinulle tulee mieleen?

”Mikä se on?”

Haluat luonnollisesti selvittää mikä ”se” on, ennen kuin voit vastata lapsellesi. Niinpä kysyt joko suoraan tai käännyt katsomaan saadaksesi selvyyden siihen ”mikä se on”.

Jos lapsesi pitää kädessään kärpästä, hämähäkkiä tai kastematoa tms., niin vastaus saattaa olla ”Siitä vaan, anna mennä”.

Jos sen sijaan lapsesi pitää 2-vuotiasta naapurin Villeä niskasta kiinni, esitetty kysymys muuttuukin yhtäkkiä vakavammaksi ja ryhdyt välittömästi selvittämään, että sellainen ei sovi alkuunkaan.

Miksi?

Koska niin ei saa tehdä  i h m i s i l l e.  Viattoman, puolustuskyvyttömän ihmisen elämän riistäminen on väärin. Tämä on elämän puolesta –logiikan eettinen ydin. Jokainen voi ymmärtää tämän eettisen periaatteen ilman uskonnollista tapakasvatusta.

Milloin ihmisestä tulee ihminen?

Tieteen näkökulmasta asia on yksiselitteinen. Viittaan tässä yhteydessä esimerkiksi ihmisen anatomian ja embryologian parissa elämäntyönsä tehneen Arizonan yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan emeritusprofessorin, Ward Kischerin artikkeliin The Corruption of Science of Human Embryology sekä Downin syndroomaan johtavan kromosomivirheen löytäneen geneetikon Jerome Lejeunen artikkeliin When Does Human Life Begin?

Kischer ja Lejeune osoittavat sen kiistattoman tosiasian, että uusi ihminen saa alkunsa hedelmöityksessä. Tämän jälkeen ei ole jotain erillistä hetkeä jolloin ”ihmisyys” tulee syntymättömään lapseen, tai jolloin syntymättömästä tulee ihminen. Uusi ihmiselämä alkaa hedelmöityksestä.

Joka on tästä eri mieltä ei ole eri mieltä uskonnosta. Hän on eri mieltä tieteen kanssa.

Se minkä kokoisia kulloinkin olemme ja missä sijaitsemme ei tee meistä ihmisiä. Meistä ei tule ihmisiä vasta synnytyskanavan ulkopuolelle siirtyessämme.

Kussakin ihmiskehityksen vaiheessa – niin kohdussa kuin sen ulkopuolella – me näytämme juuri siltä miltä ihmisen kuuluukin näyttää tuossa vaiheessa, ja olemme juuri sen kokoisia kuin meidän kuuluukin olla.

Tajunnan tila ja itsetietoisuus eivät ole ihmisyyden ensi sijaisia mittareita. Muutoinhan lakkaisimme olemasta ihmisiä tajuttomana, nukkuessamme tai vaikka nukutuksessa ollessamme.

Lupa tappaa?

Vastaus kysymykseen ”Mikä se on?” – ratkaisee abortin eettisenä kysymyksenä lähes kaikissa tapauksissa.

Abortin puolesta ja sitä vastaan voidaan esittää monenlaisia argumentteja, jotka usein ovat hyvin tunnepitoisia puolin ja toisin.

Tämä yksi kysymys nousee kuitenkin eettisessä merkityksessään ylitse muiden. Se on keskeisin näkökohta koko elämän puolesta –logiikan ymmärtämiseksi. Vastauksesta riippuu myös miten tulisi suhtautua kaikkiin muihin abortin puolesta esitettyihin argumentteihin.

Kun abortin puolustajat vetoavat siihen, että ”se on vain solumöykky”, he osoittavat ymmärtävänsä, miten eettisesti keskeinen on kysymys siitä mikä ja minkälainen olento syntymätön lapsi on.

Jos syntymätön ei ole ihminen, on lähes yhdentekevää mitä ”sille” tapahtuu. Tapa, syö se, leikkaa irti, käytä lannoitteena kukkapenkissä. Ihan sama.

Jos sen sijaan syntymätön on ihminen, meillä ei ole eettistä oikeutta eikä lupaa tappaa viattomia ja puolustuskyvyttömiä ihmisiä. 

Kun aborttia puitiin julkisuudessa vuonna 2013, Kotimaa -lehden yleisönosastolla käytiin vilkasta ajatustenvaihtoa. Anestesiaerikoissairaanhoitaja E. Tapani Savolainen kirjoitti silloin näin:

”Mitä tulee aborttiin ja sen vertaamiseen teurastukseen, minun on sanottava arkkipiispa Mäkisen vuoksi, että jotain siitä tiedän. Olen ollut mukana sadassa raskaudenkeskeytyksessä ja väitän eläimen teurastamisen olevan sivistynyttä ja inhimillistä toimintaa. Arkkipiispa Mäkinen tuskin on kuullut, miltä kuulostaa sikiön mekaaninen tuhoaminen imulaitteistolla, enkä ala sitä myöskään tässä kuvailemaan.” (Kotimaa -lehti 25.7.2013)

”Mitä jos…”

En ole tässä kirjoituksessa ryhtynyt yksityiskohtaisesti vastaamaan mahdollisiin abortin puolesta esitettyihin yleisiin väitteisiin tai mahdollisiin ”mitä jos…” asetelmiin.

Erilaisten vastaantulevien tapausten tarkastelu edellä kirjoitetun valossa on toki tärkeää. Niiden ratkaisemisen kannalta tämä yksi syntymättömän ihmisen statusta ihmisenä koskeva kysymys on kuitenkin oltava paikoillaan ensin. Se on perustavalla tavalla eettinen ydinkysymys.

Emme suinkaan surmaa viattomia ja puolustuskyvyttömiä ihmisiä vain koska he ovat meille taakka tai pidämme heitä ei-toivottuina.

Raiskaus on hirvittävä rikos naista kohtaan. Silti sekään ei ole eettinen peruste surmata rikoksen kannalta täysin sivullista ihmistä, tässä tapauksessa lasta, vaikka raskaus olisikin seuraus rikoksesta. Sellaisessa tilanteessa nainen tarvitsee aivan erityistä tukea.

Emme kuitenkaan surmaa viattomia ja puolustuskyvyttömiä ihmisiä siksi, että he muistuttavat meitä traumaattisista kokemuksistamme. Lasta ei pidä rangaista hänen isänsä rikoksesta.

Bosnian sodan aikana 1990-luvulla Patmos Lähetyssäätiö tuki taloudellisesti auttamistoimintaa, jossa sodan uhreiksi joutuneet raiskatut naiset saivat asua turvallisessa perheryhmäkodissa, saivat psykologista sekä lääketieteellistä tukea ja saivat synnyttää lapsensa.

Monet naiset saivat avun tuon toiminnan kautta. Monet lapset löysivät tiensä perheisiin. Näin elämälle pelastettuja lapsia elää tänäkin päivänä.

Ainoa tapaus, jossa abortti voi mielestäni olla eettisesti perusteltu on silloin, kun äidin henki on vaarassa. Tällainen on eettisesti rinnastettavissa tilanteeseen, jossa kahdesta hukkuvasta toinen on vetämässä toisenkin pinnan alle eikä ole mahdollista pelastaa molempia. Silloin on eettisesti perusteltua irrottaa toinen toisesta ja pelastaa heistä toinen, etteivät molemmat huku. Tämä on äärimmäinen tapaus.

Valtaosa Suomessa tehtävissä aborteista, lähes kaikki, tehdään kuitenkin ns. sosiaalisista syistä. 

Mitä yhteiskunta voisi tehdä?

Aborttien määrä Suomessa on laskenut. Silti Suomessa tehdään noin 8700 aborttia vuodessa. Tilastoja saattaa kuitenkin kaunistaa abortoivien jälkiehkäisymenetelmien yleistyminen.

Hyvä yhteiskunta tunnetaan siitä, että se pitää kaikkein heikoimpien ja puolustuskyvyttömimpien jäsentensä puolta. Kuka voisi olla enemmän tällaisessa asemassa kuin syntymätön lapsi? Lapsen elämää on siten suojeltava jo ennen syntymää.

Viattomien ja puolustuskyvyttömien ihmisten surmaaminen äitiensä kohtuihin ei ole humaania, eikä kuulu sivistysvaltion piirteisiin.

Jos puhuttaisiin verotuksesta, niin yhteiskunnan tulisi mielestäni johdonmukaisesti suunnata käytössä olevia terveydenhuollon resursseja ja varoja sellaisiin palveluihin, joissa nuoria aborttia harkitsevia äitejä rohkaistaisiin synnyttämään lapsensa ja heitä tuettaisiin sekä ennen ja jälkeen synnytyksen.

Tietoa muista vaihtoehdoista tulisi pitää huomattavasti aktiivisemmin esillä, jotta kriisiraskauden kokeneille naisille voitaisiin tarjota abortin tilalle muitakin lapsen elämää kunnioittavia vaihtoehtoja. Myös abortin läpikäyneet äidit tarvitsevat vertaistukea abortin jälkeiseen ahdistukseen. Tamperelainen Itu-työ on sangen onnistunut esimerkki kokonaisvaltaisesta tukitoiminnasta.

Avioliittolakiin tulisi luoda uusia myönteisiä kannustimia, jotta avioliitto alkaisi jälleen houkuttelemaan ja rohkaisemaan isiä kantamaan vastuunsa lapsistaan ja vaimoistaan.

Ihmisoikeudet alkavat kohdussa

Kaikki ihmisoikeudet alkavat oikeudesta elämään. Abortti riistää tämän oikeuden. Mutta sitä ennen syntymättömältä lapselta on riistettävä hänen ihmisyytensä.

Kaikki abortin puolustajien argumentit perustuvat syntymättömän ihmisyyden kieltämiseen.

Elämän puolesta -argumentit lähtevät liikkeelle siitä, että syntymätönkin lapsi on ihminen ja siksi hänellä on loukkaamaton ihmisoikeus omaan elämäänsä.

Sinä olet luonut minut sisintäni myöten,
äitini kohdussa olet minut punonut.
Minä olen ihme, suuri ihme,
ja kiitän sinua siitä … Sinun silmäsi
näkivät minut jo idullani,
sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu.”
Psalmi 139:13-14, 16

Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.

Lue ohjeet kommentoinnille

Kommentit (14)

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  1. Jukka Mikkola

    Tänään 1.10.2021 ennen (= muutama vuosikymmen sitten) niin laadukkaan journalistiikan maineessa ollut Helsingin Sanomat yllätti jälleen kerran osoittamalla ja epäsuorasti tunnustamalla olevansa osa eli toinen osapuoli aikamme arvojen taistelurintamassa. Mainittu lehti antoi varauksettoman äänensä Sexpo-yhteensopivalle kannalle ”abortin tekemisen iloisesta ja vapauttavasta todellisuudesta”, vieläpä kertomalla, että tarkoitus on nimenomaan keskittyä abortin vapautaviin ilokertomuksiin. Siis ei suinkaan älylliseen ”toisaalta – toisaalta” -tyyppiseen pohdiskelevan, syvälliseen ja monipuoliseen (= moninaiseen ja moniarvoiseen) käsittelyyn. Myönteistä toki on, että yksipuoliseen näkemykseen pitäytyminen tehtiin avoimesti, suorastaan ohjelmanjulistuksen omaisesti. Eli Hesari ei ( enää?) yritäkään esiintyä ns. neutraalin uutismediana. Toisaalta, liberaali lehtihän Hesari aina on ollut; aiemmin lehti kuitenkin toi asoita monipuolisemmin esille, ja saattoi antaa tilaa erilaisille(kin) näkemyksille.

    Ei siten ihme, että mainittu lehti on ” hyökännyt” varsin voimakkaasti myös Alfa-TV:tä vastaan. Onhan tämä TV-kanava antanut ääntä myös mediavähemmistöille: arvokonservatiiviimmille toimijoille ja yksityishenkilöille, poliitikoillekin.

    On ilmeistä, että aborttikysymys on heijastuma muuttuneesta ihmisarvokäsitteestä: ihmisarvo on nyt ehdollinen; se on ehdollistettu poliittiselle vallantavoittelulle. Vallantahto jyrää…

  2. Jukka Mikkola

    Valistus ja ehkäisyneuvonta pitäisi liittyä myös siihen, että abortista puhutaan siten, mitä se tosiasiallisesti merkitsee: elämän lopettamista. Siis sen valitsemista, onko alkaneen elämän jatkumisen salliminen vai joku muu tärkeämpää. Syyllistää ei toki pidä.
    Puhutaanhan ilmastumuutoksestakin ja hiilidioksidipäästöistä. Eikö loogisesti bensa-autotkin pidä sallia, koska syrjäseutujen asukkaat, joille sähköautot ja julkinen liikenne ole mahdollisia, kokevat syyllitymistä.

    Syyllistämisretoriikka on hyvin selektiivistä, tarkoitushakuista. Eri mieltä toki saa olla. Mutta loogisen johdonmukaisuus kai olisi tarpeen.

    Valistaminen on arvosidonnaista.

    • Esa J.

      Uskoisin kyllä naisilla olevan ihan riittävässä määrin arvostelukykyä tietääkseen, että abortti oikeasti tarkoittaa alkaneen elämän lopettamista. Ei siinä tarvita ukonturilaiden paasaamista, elleivät he yritä jotenkin vakuuttaa asiaa nimenomaan itselleen…? Naiset kuitenkin ovat itsensä suhteen parhaiten selvillä elimistöstään ja sen toiminnasta, eikö vain?

      Valistus arvosidonnaista? Esitänpä esimerkin valistuksesta, viittaamalla samalla omaan harrastusalaani:

      ”Valtionrautateiden kaikkien höyryveturien voimakoneena on mäntäkone. Veturin käyttökelpoisuuden ja vetovoiman tasoittamisen vuoksi on jokaisessa höyryveturissa vähintään kaksi täydellistä mäntäkonetta. Jos höyry johdetaan höyrykattilasta suoraan kumpaankin koneeseen, sanotaan konetta kaksoiskoneeksi. Jos höyry johdetaan ensin toiseen ja siitä toiseen höyrykoneeseen, sanotaan konetta yhdyskoneeksi.”

      Arvosidonnaista? Minun kokemukseni mukaan nimenomaan propaganda on arvosidonnaista tarkoittamallasi tavalla. Valistus on aina puolueetonta, se on tiedon levittämistä. Ei pidä sekoittaa käsitteitä, se ei johda mihinkään.

      • Jukka Mikkola

        Ensinnäkin: miten höyrykoneaihe liittyy tähän? Onhan sekin sikäli arvosidonnaista, että se liittyy hiilidioksidipäästöihin ja ilmastoimuutokseen, ja nnden merkitykseen – siis arvoihin: mikä on hyvää, mihin kannattaa pyrkiä.

        Valistusta on toki monenlaista, mutta jos valistuksella tarkoitetaan ns. Ranskan suuren vallankumouksen synnyttämää valistusta, on siihen nimenomaisesti liittynyt arvosidonnaisuus: ns. Valistus on lainannut paljonkin kristinuskolta (vaikka ei myönnäkään). Kristinuskohan lopetti EUroopassa orjuuden varsion laajasti, mutta jostain syystä lähinnä Espanjassa orjuus ”keksittiin uudelleen”. (Espanjassahan oli keskiajalla ennen valistusaikaa jokin muu kuin kristinusko hallitsevassa asemassa. Sen vaikutusta voi pohdiskella. Tuoilla toisella uskonnolla orjuus oli ok.). Kristinuskohan ei sinänsä suosinut orjuutta (vaikka niin on väitettykin; aikaisemman sukupolvet toki ovat osanneet orjuuttaa, kuten me (?) postmodernit nykyihkisetkin). Kristinusko ei toisaalta pyrkinyt yhteiskunnalliseen vallankumoukseen. Katolisen kirkon tila myöhäiskeskiajalla taas oli huono, koska kristinuskon perusteista oli luovuttu ja toisaasta rahvas ei tainnut armon evankeliumia tunteakaan, vaikka muodollisesti saattoi olla ns. kristikuntaa.

        Jos valistuksella tarkoitetaan yleensä ihmisoikeuksia ja vapautta, se ilman muuta on arvosidonnaisuutta. Rikollispiireissä ja kommumistidiktatuureissa ”valistus” oli toisenlaista, siihen liittyivät toisenlaiset arvot. Nykyään meillä tuntuu vallitsevan paljolti postmoderni valistus, joilla on taas omanlaiset arvot.: suhteelliset, mutta kuitenkin niin, että ne pitää olla määrätynlaiset. (Eli ristiuriitaiset puheet.) Aikamme suosii ns. ”suostuttelevaa viestintää” (aik. propaganda).

        Postmoderni ihmiskuva on pirstaleinen ja atomistinen, ja se tekee ihmisen helposti ulkoa hallittavaksi. Postmoderni valistus nojautuu postmoderneihin arvoihin: väitteeseen, että totuus ja hyvyys on sitä, mitä minä tai sinä keksimme sen olevan. Kunhan ne eivät ole sellaiset kuin meillä itsellämme.

        Mitä aborttiin ja naisiin tulee, myös monet naisetkin suhtautuvat kriittisesti yhä enemmän vapautuvaan aborttiin; ei kyse ole pelkästään ukkojen hapatuksesta. Olen itsekin lukenut naisten kokemuksia ja traumoja tehdystä aborteista. Voi tietysti väittää, että ne johtuvat ”yhteiskunnan vanhoillisuudesta” tms., mutta tuo on vain pelkkä väite: asiat ovat oikeasti paljon mominaisempia. Usea nainen on kertonut kokeneensa painoistusta tehdä abortti. Painostus on tullut sekä miehen taholta että viranomaisten tai hoitohenkilöstön taholta. Vapaus on ollut suhteellista…

        Miehet ehkä kannattavat abortteja paljon senkin vuoksi, kun eivät halua tai uskalla kantaa vastuutaan, jos ovat olleet mukana aiheuttamassa ns. ei-suunniteltua raskautta, joka olisi heille kiviriippa: pois silmistä, pois mielestä. Pelkäävät situotumista. Ovat siis ehkä jopa ”pelkureita” tai suhtautuvat naisiin välineellistäen.

        Jos abortti on eettsimoraalisesti ongelmaton, miksi siitä keskusteleminen ja puhuminen pitää vaimentaa? Miksi vain yksia käsitys/mielipide sallitaan julkisuudessa?

      • Jukka Mikkola

        Pahoittelen edellisen kommenttini kirjoitusvirheitä.

        Ajatus, että abortissa olisi kyse ”naisen omasta kehosta” on osatotuus. Se, mitä jätetään kertomatta, on on kannanotto. Se on siten vahvasti arvosidonnaista. Valistaminen on aina vain rajallisten näkemysten esittämistä.

        Loogisesti vastasyntyneen hoitaminenkin vaikuttaa naisen kehoon, mutta toistaiseksi se ei ole peruste lapsen elämän lopettamiselle. Antiikissahan vastasyntyneen kohtalosta sai päättää mies (silloin ilmeisesti toimeentulon hankkija, jonka elämää lapsi saattoi hankaloittaa, ja vaikuttaa miehen kehoonkin…).

        Väite, että abortissa on kyse vain naisen oikeudesta omaan kehoonsa, on silkkaa propagandaa – tai ymmärtämättömyyttä, tai tietämättömyyttä. Joku voisi jopa puhua yhdenlaisesta populismista.

        Tämä erityisesti osoittaa, että asian koko todellisuus halutaan hämärtää ja unohtaa. Se osoittaa myös, että koko yhteiskuntamme arvopohja, ihmiskäsitys ja ihmisarvokäsitys on muuttunut – olemme tosiasiallisesti luopuneet ehdottomasta ihmisoikueden ihanteesta ja korvanneet sen suhteellisella ja valikoivalla ihmisoikeuskäsitteellä, puheistamme ja propadandistiesta julistuksesta (”valistuksesta?”) huolimatta. Olemne irtautuneet myös todellisen arvototuuden käsitteestä ja siirtyneet ikäänkuin virtuaalisiin ja suhteellisiin arvotodellisuuksiin, kuitenkin niin, että tiettyjä näkemyksiä ei haluta hyväksytä.

        Olemme oikeasti kohtaamassa yhteiskunnassamme arvokonfliktin. Se ei ole vain amerikan ”trumppilainen” ilmiö.

        Olemme hiipumassa kohti monokulttuuria, propagandistisista ta ymmärtämättömistä puheista ja puhetavoista huolimatta.

  3. Esa J.

    Hei, herra Jari Jääskeläinen!

    Luepa kommenttini uudelleen ja ajatuksen kanssa, että mitä itse asiassa ajoinkaan takaa? Mitä minä siis sanoin? Ei luulisi olevan vaikeaa, jos jätät ennakkoluulot kaappiin siksi aikaa!

    Katkeruus, itsekkyys, pöh sun kanssas!

    Mitä tulee vastuisiin ja velvollisuuksiin, niin eikö valistus ja ehkäisyneuvonta olisikin parempi vaihtoehto kuin turha syyllistäminen tapahtuneen jälkeen?

  4. Jukka Mikkola

    Esa J.,
    Ensinnäkään abortti ei voi olla ihmisoikeus. Miehellä ihmisenä ei samaa oikeutta ole. Onko se tasa-arvoa? Nykyään ihmisoikeudesta on tullut ”yleispätevä” argumentti, jolla omia ajatuksia pönkitetään. Monet naisetkin suhtautuvat kielteisesti tai varauksellisesti aborttiin ja erityisesti sen oiketuksen laajentamiseen. (Jos nyt naisista ja miehistä saa ylipäänsä puhua…)
    Kai miehilläkin on oikeus sanoa käsityksensä abortista. Mielipide kriittisenäkään ei ole naisten (?!) syyttämistä tai syyllistämistä. Lisäksi paljonkin on ollut puhetta niiden naisten tukemisesta, jotka ovat ”aborttiuhan” alla tai jopa painostuksesta tai paineen alla aborttiin päättyneet ja siitä kärsineet.
    Miesten tukea tarvitaan, että naisetkin uskaltavat ajatella aborttia – raskauden lopettamista – kriittisesti. Raskautta ja alkanutta elämää ei keskeytetä vaan kertakaikkiaan lopetetaan peruuttamattomasti. Siihen tulisi olla äärimmäisen painavat syyt. Ja niistä on avoimesti puhuttava. ”Keskeytys” on asian kaunistelua, että se ei synnyttäisi huonoa omaatuntoa.
    Toki syyllistämistäkin varmaan on toisinaan ollut, mutta tässä siitä ei ole kyse. En muista syyllistämiseen törmänneeni, vaikka syyllistämisestä väitelläänkin. Retoriikkaa sekin. Syyllisyyttä koetaan jos tehdään väärin. Ainakin niin kauan kuin omaatuntoa ei turruteta. Siitä on todellinen huoli.
    Kyse on pohjimmiltaan siitä, että ihmisyyden tosiasiallinen arvostus on taantumassa. Siitä puhe, mistä puute. Ihmistä ei arvosteta ihmisyyden vuoksi vaan enemmänkin henkilön välinearvon vuoksi.

  5. Esa J.

    Joko taas?

    Täällä on näköjään paljon parranpärinää syntymättömän sikiön ihmisoikeuksista. No, mikäs siinä, mutta minua ainakin jurppii se, että aborttiin päätyvän raskaana olevan naisen ihmisoikeuksista EI PUHUTA yhtään mitään!

    Merkillistä, että ukonturilailla riittää aikaa ja vaivaa vatvoa asiaa, joka on naiselle äärimmäisen henkilökohtainen ja myöskin raskas, ihan kirjaimellisesti. Minkäänlaista tukea naiset eivät teiltä saa: raamatunlauseita raamatunlauseen perään syyllisyydentunteen herättämiseksi. Ja nyt tärkein kysymys: MIKSI?

    Oman miehisen valta-aseman pönkittämiseksi? Get over it.

    • Jari Jääskeläinen

      Nyt kyllä haiskahtaa katkeruus tuossa kommentissa itsekkyydestä puhumattakaan ja jälleen kerran vedotaan vaan oikeuksiin ja unohdetaan joko tahallaan tai tahattomasti vastuu ja velvollisuus.

    • Jukka Mikkola

      Onhan miehilläkin oikeus tuoda esille näkemyksensä oleellisesta eettismoraalisesta elämää rajoittavasta asiasta. Abortissahan ei pohjimmiltaan ole kyse raskauden keskeyttämisestä (ikäänkuin sitä voitaisiin uudelleen taas jatkaa) vaan raskauden ja alkaneen elömän lopettamisesta, peruuttamattomasti. ”Keskeytys” -termi on asian kaunistelua (kuten nykyään tapoihin eleensäkin tuntuu kuuluvan).
      Tukea naiset tietysti tarvitsevat: heitähän voidaan painostaa tai ” maaritella” vaikeassa tilanteessa tekemään ratkaisu, joka usein synnyttää syyllisyyttä. Eikä kaikki syyllisyys ole suinkaan syyllistämisestä johtuvaa. Todellisesta eettisestä väärin tekemisestä seuraa syyllisyyden tunteita, jotka toki voidaan yhteiskunnassa turruttaa ja painaa näkymättömiin; niiden kuitenkaan kokonaan häviämättä.
      Pikemminkin tuntuu, että juuri siksi abortti eettismoraalisena kysymyksenä onkin niin tabu aihe: siitä saisi puhua vain yhdestä näkokulmasta, joka pitää sitä ”as normal” -tapauksena.
      Toki asiasta on turhankin suorasukaisesti mielipiteitä joskus lauottu, mikä ei toivottavaa ole.

      En ole vuosiin aborttikriittisissä näkemyksissä naisen syyllistämustä havainnut. On ihan eri asia, jos syyllisyyttä koetaan, kun elämän ei anneta jatkua, ja siitä puhutaan.

      Tämä jos mikä on aihe, joka ei saa jäädä vaille ansaitsemaansa huomiota ja kanbanottoja. Abortti ei sinällään voi olla ihmisoikeus. Sitä oikeutta ei ole miehellä. Puhe abortissa ihmisoikeutena on melkeimpä populismia. Oikeus terveydenhoitoon voi olla ihmisoikeus, mutta se onkin jo hiukan laajempi kysymys.

  6. Ujohko

    Kiitos artikkelista. Siinä tuodaan esiin faktat kuten pitääkin.

    Näitä kahta seuraavaa otetta tarkastelisin kuitenkin osana suurempaa kokonaisuutta, mutta siitä siis hetken päästä:
    1. ”Jos puhuttaisiin verotuksesta, niin yhteiskunnan tulisi mielestäni johdonmukaisesti suunnata käytössä olevia terveydenhuollon resursseja ja varoja sellaisiin palveluihin, joissa nuoria aborttia harkitsevia äitejä rohkaistaisiin synnyttämään lapsensa ja heitä tuettaisiin sekä ennen ja jälkeen synnytyksen.”

    2. ”Avioliittolakiin tulisi luoda uusia myönteisiä kannustimia, jotta avioliitto alkaisi jälleen houkuttelemaan ja rohkaisemaan isiä kantamaan vastuunsa lapsistaan ja vaimoistaan.”

    Rahanhimo on kaiken pahan alkujuuri, kuten 1. Tim. 6:10 sen sanoo. Tuosta alkujuuresta on versonut myös velkarahajärjestelmä, tuo velan, omaisuudensiirron ja rikollisen hegemonian kulmakiven. Sen avulla luodaan lamat ja sodat. Se on instrumentti, jonka turvin nostetaan valtaan poliitikot ja instituutiot. Se sanelee millä itseämme sivistämme ja millä itseämme viihdytämme.

    Yksityisomisteinen velkarahajärjestelmä on sodassa ihmisyyttä ja Jumalaa vastaan, ja on murhaajan ja varkaan vipuvarsi, sorkkarauta.

    Kaikki sille voittoa tuottamaton on sen näkökulmasta uhrattavaa. Siksi sitaateissa mainitut ehdotukset, rohkaisut ja kannustamiset, valuvat hiekkaan. Niin kauan kuin yhteiskunnat tukeutuvat ytimiänsä myöten rikolliseen järjestelmään, kaikki ehdotukset jäävät tyhjiksi puheiksi. Sinä aikana uhrien lukumäärä kasvaa joka päivä, joka rintamalla.

  7. Jukka K. Piironen

    Oman käsitykseni mukaan miehensiittiön hedelmöittämä munasolu naisen kohdussa ei ole vielä ihminen. Se on pallonmuotoinensolu, jonka halkaisija on kymmenesosa millimetriä. Jos Jumala ei luo tähän munasoluun ihmisenhenkeä niin, munasolu alkaa kyllä jakaantua, mutta prosessi pysähtyy ja solurykelmä poistuu kohdusta. Sitä nimitetään tuulimunaksi. Kun Jumala luo ihmisenhengen hedelmöittyneeseenmunasoluun, sen jälkeen normaaliraskaus käynnistyy. Tästä syystä, tuottaa ihminen koeputkessa, on yrityksistä huolimatta epäonnistunut. Tieteentutkijat ovatkin tunnustaneet että, ihmisen kehittymiseen tarvitaan naisenkohdunolosuhteet. Jeesus sanoi Nikodeemukselle: Mikä lihasta on syntynyt on liha ja mikä hengestä on syntynyt on henki. Kerron vielä tulkintani: Ihmisen fyysisestäkehosta noin 70% on vettä, mutta uskon näin että, ihmisenhengessä ei ole pisaraakaan vettä. Sensijaan siinä on elämä, joka on kaikkialla hengessä. Kun ihminen kuolee, se tarkoittaa että elävähenki lähtee fyysisestäkehosta ja kuollut ruumis jää jäljelle. Kerron tämän käsitykseni, vaikka Jumala sanoikin minulle, sen jälkeen kun, ajattelin näitä asioita: Jukka, mitä sinä ajattelet jumalankuvasta? Paino oli viimeisessä sanassa.

    • Dogma

      Raamatun mukaan hedelmöittynyt munasolu on jo ihminen. Siitähän ihmisyys alkaa ja munasolun poistaminen kohdusta on ihmisen surmaamista. Sikiö ei ole osa naisen ruumista vaan lapsi, joka kasvaa naisen sisällä.

      Jer 1:5 — Jo ennen kuin sinut äidinkohdussa muovasin, minä valitsin sinut. Jo ennen kuin sinä synnyit maailmaan, minä pyhitin sinut omakseni ja määräsin sinut kansojen profeetaksi.

      Luuk 1:15 Hän on oleva suuri Jumalan mies. Viiniä ja väkijuomaa hän ei juo. Jo äitinsä kohdusta asti hän on täynnä Pyhää Henkeä.

  8. M.O.T.

    Pasi kirjoitti: – Vuonna 2019 Suomessa tehtiin 8700 aborttia, raskauden keskeytystä.

    Tuo luku on reippaasti alakanttiin.

    Syntymättömiä lapsia kuolee suuria määriä muistakin syistä kuten esim. jälkiehkäisypillerin estettyä hedelmöittynyttä munasolua kiinnittymästä kohtuun. Suomessa ostetaan 100.000 jälkiehkäisypilleriä vuodessa, jotka arvatenkin estävät tuhansia raskauksia aborttien lisäksi.

    Sen lisäksi syntymättömiä lapsia kuolee koeputkihedelmöityksissä. Yhtä raskautta kohden hedelmöitetään lukuisia munasoluja, joista yli jääneet hävitetään lopulta, milloin lapsi kuolee. Olen nähnyt arvion, että koeputkihedelmöityksissä menetettäisiin noin 10.000 hedelmöitettyä munasolua vuodessa.

    Kun otetaan huomioon kaikki edellä mainitsemani, niin olen nähnyt arvion, että Suomessa keskeytettäisiin noin 25.000 syntymättömän lapsen elämä aborteilla, jälkiehkäisypillereillä ja koeputkihedelmöityksissä yli jääneitä sikiöitä tuhoten.

    Kun abortteja aikanaan alettiin tilastoimaan, silloin oli jo melkein 25.000 aborttia vuodessa, mutta nyt ihmisen keskeyttämiin raskauksiin on muitakin keinoja, joten luku on pysynyt siten melkein samana.