Patmos-blogi

Alastomana ja paljastettuna

Reijo Telaranta Patmos Lähetyssäätiön hallituksen puheenjohtaja, talousneuvos Reijo Telaranta on ollut toimittajana ja päätoimittajana useissa isoissa lehtitaloissa. Vuonna 2005 hän jäi eläkkeelle Kotimaa-konsernin toimitusjohtajan tehtävästä. Hän on myös toiminut Hengen uudistus kirkossamme ry:n hallituksen puheenjohtajana. Reijon verkkosivut löytyvät osoitteesta www.reijotelaranta.fi
Julkaistu:

Maailmalla on jo jonkin aikaa herättänyt kohua television reality-ohjelma, jossa tavalliset ihmiset etsivät kumppania ilman vaatteita. Paljon pahennusta herättänyt ohjelma on rantautunut myös Suomeen. Tekijät kertovat, että ohjelman tavoitteena on etsiä kumppania ilman päälle puettuja rooleja eli alasti ja omana itsenä.

Maailmanlaajuiseen menestykseen noussut Life-lehti teki ennen television yleistymistä erikoisen kuvareportaasin, jossa liikuttiin hieman samoilla alueilla. Lehti esitteli lukijoilleen valtavan määrän kuvia erilaisista ihmisistä kadun kansasta yritysjohtajiin ja kerjäläisitä miljonääreihin. Kuvissa kaikilla oli päällään ainoastaan lantion peittävä pyyhe.

Tärkeintä kuvissa ei ollut paljas pinta. Lehti halusi osoittaa, että kuvien perusteella oli vaikea sanoa, kuka oli ison firman johtaja, kuka tavallinen duunari tai kuka köyhyysrajalla sinnittelevä työtön. Pelkän pyyhkeen kanssa he kaikki näyttivät periaatteessa hyvin samanlaisilta.

Mika Waltarin kirjassa ”Sinuhe egyptiläinen” kirjan päähenkilö Sinuhe seisoo faaraon kuolinvuoteen ääressä. Katsellessaan vanhaa, sairasta ja avuttomana vuoteellaan makaavaa hallitsijaa, Sinuhe tekee samanlaisen oivalluksen: Mahtava yksinvaltias, jolla on ollut käsissään maansa, kansansa ja sen jokaisen asukkaan kohtalot, näytti nyt aivan samanlaiselta kuin kuka tahansa lääkäriltä apua hakemaan tullut vanha ja sairas kerjäläinen.

Jumala näkee sinut ja minut tyystin paljaina, ilman minkäänlaisia rooleja. Hän näkee meidät ilman sitä, minkä suojaan usein haluamme piiloutua. Ilman arvonimiä, titteleitä, rikkauksia ja rooleja. Häntä eivät hämää sen enempää sitkeästi varjelemamme julkisivu kuin hyvät selityksemmekään.

Heprealaiskirjeen 4. luvun jakeen 13. jakeessa sanotaan:

”Jumalalta ei voi salata mitään. Kaikki, mikä on luotu, on avointa ja alastonta hänelle, jolle meidän on tehtävä tili. (Hepr.4:13 KR92)

Jumalalle kaikki on ”alastonta ja paljastettua”, kuten asia kolmessa muussa käännöksessä ilmaistaan.

Jumalaa ei kuitenkaan kiinnosta sama, mikä kiinnosti Life-lehden toimitusta. Jumala ei etsi paljaaksi riisutuista ihmisistä merkkejä asemasta, vauraudesta, koulutuksesta tai menestyksestä.

Jumala ei liioin toimi kuin uusi tv-formaatti, missä tv-kameroille paljastettujen joukosta etsitään niitä, jotka pääsevät jatkoon. Tavoitteen on, että jäljelle jääneiden joukosta löytyy viimein se, joka sopii omaksi rakkaaksi.

Jumalan erehtymätön katseen alla kaikki oat samalla viivalla. Kukaan ei ole kelvollinen nostettavaksi muiden edelle tai yläpuolelle, sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta. (Room.3:23) Jumalan katseen edessä me emme voi peittää, kaunistella tai selitellä mitään. Voimme vain nöyrtyä tunnustamaan Psalmin 90 jakeen 8 sanoin:

”Sinä otat syntimme silmiesi eteen, salaisetkin synnit sinä paljastat katseellasi.” (Psalmi 90:8)

Kun kuvat oli otettu ja televisio-ohjelmat saatu nauhoitetuksi ihmiset pukivat jälleen vaatteet päälleen. Kaikki palasivat entisiin rooleihinsa kulisseineen ja suojauksineen.

Jumalan alastomaksi riisuvan ja kaiken paljastavan tarkoituksena ei ole se, että me palaamme entisiin tapoihimme ja synteihimme. Hänellä on meille paljon parempi suunnitelma. Paavali kertoo sen Galatalaiskirjeen 3. luvun jakeessa 27:

”Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne.” (Gal.3:26-27)

Vanhat syntiemme likaamat ja resuiset vaatteemme saavat jäädä. Niiden tilalle me saamme Jeesukselta jotain paljon parempaa. Hän itse pukee meidät armollaan ja rakkaudellaan puhtaisiin vaatteisiin. Ne peittävät meidän kaikki syntimme. Usko Kristukseen Jeesukseen antaa meille Jumalan lapsen oikeuden ja iankaikkisen elämän. Kaiken tämän oivaltaminen avaa suumme kiitokseen.

Yhdytäänkin, ystävät, lopuksi Psalmin 30 jakeisiin 12 ja 13, jotka ovat täynnä kiitosta ja ylistystä:

”Sinä muutit itkuvirteni karkeloksi, riisuit yltäni suruvaatteen ja puit minut ilon pukuun. Siksi minä laulan sinulle kiitoslaulun, laulan koko sydämestäni enkä vaikene. Herra, minun Jumalani, sinua minä ylistän nyt ja aina.” (Psalmi 30:12-13)

Siunausta, iloa ja valoa päivääsi, rakas ystäväni!

 

Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.

Lue ohjeet kommentoinnille

Kommentit (0)

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *