Patmos-blogi

Anne Graham Lotz: Onko COVID-19 lopun merkki?

Vieraskynä Patmosblogi julkaisee vierailevien kirjoittajien mielenkiintoisia tekstejä Vieraskynä -palstan nimikkeellä. Kaikki kirjoittajat vastaavat itse tekstinsä sisällöstä.
Julkaistu:

”Ja tulee suuria maanjäristyksiä, tulee ruttoa ja nälänhätää monin paikoin, ja taivaalla on oleva peljättäviä näkyjä ja suuria merkkejä… Mutta kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä.”  (Luuk. 21:11, 28.)

KORONAVIRUKSEN nimellä tunnettu COVID-19 on saanut aikaan kansainvälistä pelkoa tavalla, jota minun elinaikanani ei ole saatu todistaa kertaakaan. Tätä kirjoitettaessa pallopelit on peruutettu, teattereita suljetaan, kouluja laitetaan kiinni, matkustamista rajoitetaan ja pörssi on mennyt yhdeksi villiksi vuoristoradaksi. On kuin  kimppuun olisi hyökännyt näkymätön vihollinen, joka haluaa tuhota meidät.

Vaikka ikäni ja hiljakkoin saamani kemoterapia ovat asettaneet minut vaaralle alttiiksi, olen enemmän huolestunut koronaviruksen aiheuttamasta pelosta kuin itse viruksesta. Vaikuttaa siltä, että olemme joutuneet kansallisen paniikin valtaan.

Kun mietin kaikkea tapahtuvaa, mieleeni nousevat Jeesuksen sanat. Hän varoitti meitä siitä, että lopunaikana ilmaantuu erilaisia ruttoja. Muutamien viime vuosien aikana olemme kokeneet SARS-viruksen, sikainfluenssan, ebolan, lintuinfluenssan, MERS-viruksen, Länsi-Niilin viruksen ja nyt koronaviruksen. Voisiko COVID-19 olla yksi lisämerkki siitä, että lopullinen pelastuksemme on lähellä? Onko loppu näköpiirissä? Onko Jeesus tulossa…pian? Tietääkö paholainen enemmän kuin me tiedämme, ja siksikö hän raivossaan purkaa kauheuksia ihmiskunnan keskelle? Jos on näin, niin onko pelko oikea reaktio?

KUN profeetta Jesajan elämä järkkyi, hän reagoi siihen luomalla katseensa ylös. Tämän seurauksena hän sai uuden näyn Herrasta (Jes. 6:1).

Nyt on aika katsoa ylös … polviltamme!

Pyytäkäämme Jumalaa antamaan meille uusi näky itsestään.

Koska Jumala on meidän turvamme ja väkevyytemme, apumme hädässä aivan vahva. Sentähden emme pelkää… (Ps. 46:2–3). Koska joka Korkeimman suojassa istuu ja Kaikkivaltiaan varjossa yöpyy, ei pelkää yön kauhuja… ruttoa, joka pimeässä kulkee… kulkutautia, joka päiväsydännä häviötä tekee. Vaikka tuhat kaatuisi sinun sivultasi, kymmenen tuhatta oikealta puoleltasi, ei se sinuun satu (Ps. 91:1–7).

Nyt on aika rukoilla itsemme puolesta, perheidemme puolesta, kansakuntamme puolesta ja kaikkien niiden ympäri maapalloa asuvien ihmisten puolesta, joiden elämä on järkkynyt tämän sairauden aiheuttamien kuolemien ja sekasorron vuoksi.

SINUN  ja minun on varmistuttava siitä, että jumalasuhteemme on kunnossa, niin että olemme valmiita kohtaamaan Hänet, kun oma aikamme koittaa. Ja auta  myös muita ihmisiä pääsemään sopuun Jumalan kanssa. Poistakaamme tieltämme kaikki esteet kertoessamme toisille ihmisille, että heidän on mahdollista saavuttaa rauha myrskyn keskellä ja luottavainen toivo huomisesta. Tarttukaamme kiinni tähän Jeesuksen lupaukseen: ”Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti” (Matt. 28:20).

Oletko sinä valmis kohtaamaan Jumalan? Lähesty Häntä jo tänään.  Hänellä on vastaanotto juuri nyt Golgatan terveyskeskuksessa.  Hän parantaa syntiesi tuomiohaavat ja puhdistaa sinut Jumalan Karitsan veressä.  Kadotuksen mikrobit katoavat – saat iankaikkisen katoamattoman terveen elämän armolahjan.  Pelastut aikaa ja ikuisuutta varten iankaikkisessa pelastuksessa.

Vielä yksi viimeinen muistutus.  Miljoonat tarvitsevat tätä mitä sinulla on uskossa Jeesukseen Kristukseen.  Esirukoillen tue taloudellisestikin hyvän sanoman levitystyötä.  Joku jossakin vain sinun avullasi kuulee ja saa iankaikkisen terveyden armolahjan.

Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.

Lue ohjeet kommentoinnille

Kommentit (0)

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *