Avunhuutoja

Pikkupoikana kuljimme äidinäitini, mummun, kanssa pitkin Varsinais-suomea ja Hämettä polkupyörällä kesäaikaan viikkoja ja yövyimme milloin missäkin kodissa. Se oli varsin hauskaa. Mummu polki ja minä istuin takatelineellä. En muista talojen nimiä, en paikkakuntia, enkä kaikkia ihmisiä, mutta monta kuvaa tulee vieläkin mieleen sinne tähyillessäni. Kerran tällaisella reissulla jalkani meni vahingossa pyörän pinnojen väliin ja kipeytyi. Olin ehkä noin viisivuotias silloin ja valitin kärsimystäni ääneen. Sitten jalka oli monta päivää niin huono, ettei sen päälle voinut astua ja makasin sängyssä. Se oli yksi sukulaistalo Someron Ruunalassa. Mutta päivä päivältä paranin ja pian en enää muistanut valitustani. Taas mentiin, mummu ajoi ja minä istuin takana.

Mummu tuli uskoon vähän minun jälkeeni vanhoilla päivillään. Hän kertoi, että armo oli alkanut kirkastua hänelle. Vein hänelle hengellisiä kirjoja ja isotekstisen Raamatun. Hän luki ne kaikki. Kävin viikoittain hänen luonaan, joimme kahvia, luimme sanaa, veisasimme ja rukoilimme. Olimme kumpikin löytäneet juuri Jeesuksen. Meillä oli ikäeroa viisikymmentä vuotta. Jossain vaiheessa mummu sanoi, että hän haluaa kutsua pieneen asuntoonsa ystäviään, ja pitäisimme seurat. Niin tapahtui ja hän halusi minun puhuvan kokoontuneelle väelle. Se oli varmaan ihan ensimmäisiä kertoja, kun saarnasin Herrasta? Myöhemmin mummu sanoi ihmettelevänsä, että nämä vanhuuttaan viettävät kaverinsa eivät olleet kovin kiinnostuneita Jumalasta? Eräällekin tällaiselle hän oli sanonut, että olisi jo aika ruveta ajattelemaan Jumalaa. Sitten mummu näki unen, jossa tämä mainittu ystävätär oli menossa kadulla hänen ohitseen ja hän oli kysynyt, että minne tämä menee? Mutta ystävätär ei vastannut mitään. Pian heidän ohitseen ajoi musta auto, joka pysähtyi ystävättären kohdalla. Ovi aukesi ja käsi nappasi ystävättären autoon ja sieltä kuului saatanallinen nauru. Auto ajoi tiehensä. Pian tämän unen jälkeen mainittu ystävätär kuoli. Meille ei koskaan selvinnyt, mikä oli hänen suhteensa Jumalaan?

Ei Jumalan luo voi aina tulla, ei aina ole etsikkoaika, ei Jumala aina kutsu. Siksi on tärkeä kuulla, kun Jeesus puhuu, mitä Herra sanoo, ja mitä hänen palvelijansa julistavat. Siinä on kysymys elämästä tai kuolemasta. Ps.50. ”Meidän Jumalamme tulee eikä vaikene, hänen edellänsä käy kuluttava tuli ja hänen ympärillänsä väkevä myrsky. Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua. Mutta jumalattomalle Jumala sanoo: – Mikä sinä olet puhumaan minun käskyistäni ja ottamaan minun liittoni suuhusi? Joka kiitosta uhraa, se kunnioittaa minua; joka ottaa tiestänsä vaarin, sen minä annan nähdä Jumalan autuuden.” Jokaiselle tulee hädän päivä, se on säädetty taivaassa. Se on Jumalan kädenojennus syntisen puoleen, jolloin Vapahtaja haluaa irrottaa ihmisen perkeleen otteesta, maailman valheen hengestä ja syntitottumuksista. Tarjolla on elämä, uusi elämä, uskonelämä, ikuinen elämä. Joka syö ja juo silloin Herran pöydästä armonantimet, pelastuu. Hän kokee Jumalan avun, joka ei ole vain hetken helpotusta arjen paineista tai hukkuvan pääsyä pelastusveneeseen. Jumalan apu tuo myös anteeksiantamuksen ja rauhan, vapauden ja uudestisyntymisen, uuden määränpään.

Kerran puhelin soi aamulla seitsemältä ja vastasin. Siellä oli eräs uupunut mies, joka sanoi: – Auta mua! Kun sain vähän itseäni enemmän hereille ja taju rupesi asettumaan holliin, niin oivalsin, että tämä oli eräs kova uskon vastustajaksi leimautunut kaveri kaukaa toisesta läänistä. Se oli niin ihmeellinen puhelu, että ajattelin ensin, että onkohan tämä vain unta? Muistin juuri tämän miehen olleen joskus hyvin töykeä, tyly ja ollut asenteella, ettei mitään Jumalaa ole olemassakaan? Muistin monet keskustelut hänen kanssaan. Muistin hänen isänsä, uskovan miehen, jonka kanssa olin aikoinaan keskustellut uskonasioista eräissä juhlissa ja tämä kyseinen kaveri oli tullut siihen sitten siihen humalassa sähläämään meidän viereemme esittäen vastakkaisia näkemyksiä pyhistä asioista. Mutta nyt oli hätä todellinen, kun elämän langat olivat peräti sekaisin hänen elämässään. Vene vuoti pahasti ja kurjuus kolkutti ovella. Totta kai halusin auttaa. Keskustelimme, tapasimme, rukoilin hänen puolestaan. Tässä joku aika sitten mies kuoli, mutta kuoli uskossa Jeesukseen, Jumalaan rauha sydämessään. Mietin, että koville ottaa monen uskoon tulo, aika syvältä sitä joutuu syntinen huutamaan Jeesusta, kun auto menee ojaan, kun Jumala vetää maton kaverin alta ja korttitalo alkaa huojua ja kaatua. Pian ihminen on konkurssikypsä, ylivelkaantunut, itsesyytöksissä, ihmisten hylkäämänä, sairauden kourissa ja peilistä katsoo vain tyhjä tyyppi joka päivä.

”Minä huusin sinun nimeäsi, Herra, kuopan syvyydestä. Sinä kuulit minun huutoni: ”Älä peitä korvaasi minun avunhuudoltani, että saisin hengähtää.” Sinä olit läsnä silloin, kun minä sinua huusin; sinä sanoit: ”Älä pelkää.” Valit.3:55-57

Kun synti alkaa painaa omatuntoa, tulee ihmiselle suuri murhe ja ahdistus. Se on terveellinen vaiva, joka pyrkii johtamaan ihmisen totuuden tuntoon, ymmärtämään kadotuksenalainen tilansa. Tuossa kuoleman vaarassa Herran Henki herättää, kutsuu, ja ohjaa kääntymykseen. Myöhemmin kaveri voikin sitten todistaa pimeiden päivien kokemuksenaan: ”Niin kauan kuin minä vaikenin synnistäni, ruumiini riutui ja kuihtui. Päivät päästään minä huusin tuskassani.” Ps.32:3. Siinä oli kamala olla, siitä oli vaikea puhua ja kaikkinainen syyllisyys painoi raskaasti mieltä. Oli niin huono olo, että aamulla ajatteli, että tulisipa jo ilta ja illalla ajatteli, että voi kun selviäisi aamuun?

Jumalan puoleen käännytään monenlaisella mielellä: tosissaan, hetkellisesti, muuten vaan, ajankuluksi, muiden mukana, mitään odottamatta, kaivaten, kyynelissä, avuttomana, itsevarmana, epäillen, heikkona, sairaana. Joskus kääntyminen on vain pelkkiä ajatuksia, joskus se on huokailua, kuiskauksia ja ikävöimistä, joskus ihmisääntä matalana tai falsetissa, joskus suoraa huutoa. ”Ota korviisi minun sanani, Herra, huomaa huokaukseni. Kuuntele huutoni ääntä, minun kuninkaani ja Jumalani, sillä sinua minä rukoilen. Herra, varhain sinä kuulet minun ääneni, varhain minä valmistan sinulle uhrin ja odotan.” Ps.5:2-4. On lohduttavaa lukea Raamatusta, että Jumala kuulee, se vahvistaa uskoa, vaikkei vielä mitään ratkaisevaa muutosta tapahtuisikaan. Siinä sielu lepää silloin Herran edessä Kristuksen täydelliseen uhrin varassa. Siinä Isä kuuntelee, kun lapsi puhuu hänelle sydämensä tuntoja.

Eräs ystäväni menetti puolisonsa pitkän avioliiton jälkeen ja mies oli hyvin surullinen ja yksinäinen. Avioliitto oli ollut onnellinen, mutta sairauden rasittama vuosien ajan. Mutta Jeesukseen uskoen he olivat selvinneet vaikeista hetkistä. Nyt oli kuitenkin tullut aika, jonka Jumala oli kirjoittanut kirjaansa jo ennen heidän syntymäänsä. Vaimo oli otettu pois, sairauden edetessä vähitellen hän oli kuihtunut ja viimein kuollut. Mies oli murheellinen. Osa hänen sydäntään oli mennyt puolison mukana hautaan, mutta hän kertoi olevan lohduttavaa uskovana ajatella, että vaimo on nyt siellä Jeesuksen luona ja että he tapaavat tämän elämän jälkeen taivaassa. Kun suru oli ollut oikein suuri juuri siinä vaimon kuoleman jälkeen, mies oli autoa ajaessa ajatellut, että on hän elämässä rukoillut monta kertaa ja monissa eri tilanteissa, hiljaa, ääneen, yksin kaksin, seurakunnassa. Mutta ei hän koskaan ollut huutanut, vaikka Raamattu sanoi, että niinkin voi tehdä. Niinpä hän sitten autossa ajaessaan huusi, niin paljon kuin ääntä lähti pahanolonsa, kaipuunsa, surunsa ja yksinäisyytensä Jumalalle.

Joskus elämä menee umpikujaan ja tuntuu siltä, ettei kukaan voi minua auttaa? Silloin pitää pyytää Jumalaa avuksi. Hän kyllä vastaa ja puhuu väkevästi jokaiselle kuuntelijalle, muut saavat sitten odottaa aikaansa ja vuoroansa. Myös uskonkilvoituksessa tulee eteen hetkiä ja aikoja, joita ei olisi itse halunnut eteen tulla, mutta ne on vaan kohdattava. Silloin tarvitaan Herran apua, että usko säilyisi, sillä lukematon joukko on niitä uskovia, jotka kadottavat juuri näissä vaivoissa yhteyden Jumalaan ja luisuvat luopiotielle. Ei siinä paljon kokemus, eikä ikä auta, kun Jumala panee ihmisen koetukselle. Tästä Raamattu kertoo: ”Ja Aabraham pani sen paikan nimeksi ”Herra näkee.” Niinpä vielä tänä päivänä sanotaan: ”Vuorella, missä Herra ilmestyy.” 1.Moos.22:14. Kovien koetusten päivien jälkeen tältä reissulta tuli takaisin mies, joka oli käynyt läpi melkoisen mankelin ja selvinnyt. Hän oli siitä eteenpäin varmasti yksi parhaista sielunhoitajista, sillä kaikki se apu, mitä hän oli Jumalalta saanut, oli vahvistanut hänen luottamustaan suureen Vapahtajaansa.

Herra, sinä kuuntelet aina avunhuutoja, kiitos siitä. Muista tänään jokaista, joka pyytää: auta minua! Herätä uskovat esirukoilemaan maan ja kansan puolesta. Armahda venäläisiä, ukrainalaisia, suomalaisia, että evankeliumi voittaisi syntiset sielut valtakuntaasi. Minäkin haluaisin aina muistaa ja kertoa muillekin ilosanoman, että on olemassa silmä, joka näkee kaiken, korva, joka kuulee kaiken, kirja, johon kaikki on kirjoitettu muistiin, käsi, joka ojentuu syntisen luokse, kun tämä huutaa apua ristiinnaulitulta Vapahtajalta, joka antaa synnin anteeksi ja saattaa avunhuutajan armoon ja rauhaan.