Patmos-blogi

Biden paljasti vahingossa erittäin yksityiskohtaisen ”lunttilapun”, jossa häntä muistutettiin, kuinka toimia – Rita Li

Maailma ja me Maailma ja me -palstalla Patmos-blogissa julkaistaan kristillistä maailmaa, ajan tapahtumia sekä lähetystyötä koskettavia ajankohtaisia ja raamatullisesti syventäviä kirjoituksia kotimaisista ja ulkomaisista lähteistä.
Julkaistu:

”Lunttilappu”, joka antaa Yhdysvaltain presidentille Joe Bidenille tarkat ohjeet käyttäytymiseen, tallennettiin kameraan 23. kesäkuuta 2022 pidetyn konferenssin aikana.

79-vuotias presidentti piti vahingossa koholla henkilökuntansa ennalta kirjoittamia ohjeita siitä, miten toimia tilaisuudessa, jossa hän tapasi merituulivoimalahankkeiden johtajia.

Valokuvattu arkki sisälsi luetelmakohtia, joista ensimmäisessä Bidenia kehotetaan menemään ”Roosevelt-huoneeseen ja tervehtimään osanottajia”.

Seuraavaksi ohjeessa lukee: ”SINÄ istuudut OMALLE paikallesi.”

Presidentin tulisi myös jaella kahden minuutin pituisia kommentteja toimittajien saavuttua,  lappusessa ohjeistetaan, ja lehdistön poistuttua kysyä virtuaalisesti kokoukseen osallistuvalta AFL-CIO:n (ammattijärjestö) johtajalta Liz Shulerilta yksi kysymys.

Ohjeistuksesta piittaamatta Biden puhui tapahtumassa yli seitsemän minuuttia.

Ohjeet päättyvät seuraavasti: ”SINÄ kiität osallistujia” ja ”SINÄ poistut”.

TÄMÄ  ei ole ensimmäinen kerta, kun Yhdysvaltojen 46. presidentti väläytti vahingossa muistikorttiaan toimittajille ja valokuvaajille.

Viime heinäkuussa nähtiin, kuinka avustaja kehotti Valkoisesta talosta välitetyn suoran lähetyksen aikana Bidenia poistamaan tahran leuastaan käsin kirjoitettua viestiä näyttämällä.

Maaliskuussa presidentti piti kädessään muistikorttia, joka sisälsi mahdollisesti esitettäviä vaikeita kysymyksiä ja Vladimir Putinille mahdollisesti annettavia vastauksia sen jälkeen, kun hän oli aiemmin todennut Puolassa, että Venäjän johtaja ”ei voi pysyä vallassa”.

Biden myös sekoitti Iranin Ukrainaan niin kutsutussa kansakunnan tilaa koskevassa puheessaan, jonka hän piti keskellä Venäjän hyökkäystä.

VIRKAANASTUMISEN jälkeen myös suuri määrä niin sanottuja Bidenin mokauksia on saanut osakseen tulitusta republikaaneilta ja herättänyt lisää epäilyksiä hänen henkisestä hyvinvoinnistaan.

Lähes 40 republikaanien lainsäätäjää pyysi helmikuussa lähettämässään kirjeessä, että presidentille tehtäisiin entisen presidentti Trumpin esimerkkiä seuraten ”puoluerajoista riippumaton” kognitiivinen testi.

Aiemmin tässä kuussa CNN:lle antamassaan haastattelussa Valkoisen talon lehdistösihteeri Karine Jean-Pierreltä pääsi hörönauru, kun häneltä kysyttiin Bidenin fyysisistä ja henkisistä kyvyistä.

”Kysyttekö te todella minulta tämän kysymyksen? Voi hyvänen aika”, Jean-Pierre sanoi. ”Hän on Yhdysvaltain presidentti…  Tämä on kysymys, jota meidän ei edes pitäisi kysyä.”

Viime marraskuussa, kun Bidenille tehtiin fyysinen tarkastus ja kolonoskopia, hänen lääkärinsä Kevin O´Connor sanoi, että presidentti ”on edelleen kykenevä hoitamaan virkaansa”.

Hän ei täsmentänyt, tehtiinkö Bidenille myös kognitiivisen testi.

Yhdysvaltain poliittisissa ja muissa piireissä ylitse puoluerajojen kysytään, koska Biden joutuu luopumaan presidenttiydestään. Yksi monikansallinen poliittis-sotilaallinen kriisi puhjetessaan asettaa Yhdysvaltain aseman ja tilan vaakalaudalle.

”TRUMP Valkoiseen taloon ja nopeasti!” kaikuu lisääntyvästi ylitse puoluerajojen Amerikan Yhdysvalloissa vuosimallia 2022.

Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.

Lue ohjeet kommentoinnille

Kommentit (7)

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  1. Kaia

    Joe Biden on ikäisekseen ihan tarpeeksi hyvässä kunnossa johtamaan USA:ta. Ja kaikkein tärkeintä; hän on demokraatti, ja välittää ihmisistä, toisin kuin USA:n äärioikeistopuolue, joka on lähinnä obstruktiivinen ja kaiken kieltäjä. Ymmärrän tiettyyn rajaan asti itsepuolustusta asein, mutta USA:ssa aseista on enemmän haittaa kuin hyötyä. Aiheuttavat yleistä epäjärjestystä varsinkin kouluissa.
    Tämä poliittinen vinksahdus siinä, että moni äärikristitty näyttää kannattavan myös äärikapitalismia, on mielestäni täysin käsittämätöntä.
    Uusi Testamentti kuvaa kristittyjen yhteyttä esim. Apostolien teoissa lähinnä melkein jopa kommuuniomaisena, jossa kaikki jaettiin ja se oli todella enemmän sosialismin kaltaista.

    ”TRUMP Valkoiseen taloon ja nopeasti!” kaikuu lisääntyvästi ylitse puoluerajojen Amerikan Yhdysvalloissa vuosimallia 2022.”

    Tätä ei tosiaankaan havaitse twitteriä lukiessa. Republikaanit eivät halua Trumpia Valkoiseen Taloon. Valitan, mutta näin on. 🙂

  2. IlkkaT.O.

    Niin Joe Bidenin (myös Hunter Bidenin toimet) ja kaiken muun elämän ja ilmiöiden merkitys punnitaan nykyään ihmisten mielissä ekslusiivisesti median kautta, jonka tulisi olla puolueeton vallan vahtikoira. Maailmallisessa, valheellisessa katsannossa sekulaari media – valitettavasti – kertoo kansalaisille, mikä on hyvää ja mikä pahaa: Ihmiset myös ottavat sen kerronnan todesta. Ihmisten pinnallisuus on leimaa-antavaa, vain se, mikä kohdistuu suoraan itseensä ja näkyviä kiinnostuksen kohteita määrittää, muuttaa, tuottaa maailmankuvan. Kaiken muun ihminen pääsääntöisesti imaisee hyväksyvästi median tuottamasta valheellisesta narratiivista joka on maailman agendojen vääristämää, ajattelematta sen kummemmin sisällön totuudellisuutta. Evoluutio-teoria, gender-ideologia, vihersiirtymä-utiopia ratkaisuna ilmastonmuutokseen, joitakin esimerkkejä valheellisesta kerronnasta. Kuultavissa, katsottavissa, luettavissa päivittäin myös omassa valtavirtamediassamme.
    Tässä yleisessä sekulaarissa narratiivissa totuus on se, joka poljetaan ensimmäisenä jalkoihin. Saatana on ovela. Kun Biden valittiin presidentiksi, vaipui sekulaarimedia euforiseen, kritiikittömään hiljaisuuteen. Häntä ei kyseenalaistettu mistään em. median toimesta, nähtiin vain ja ainoastaan positiivista kehitystä olevan edessäpäin. Ja vielä tummaihoisen VP:n (Kamala H.) valinta ikäänkuin ’kirsikaksi’ kakun päälle.
    Nyt sitten todellisuuden tihkuessa vastaansanomattomasti esille – kaikesta ja kaikella tavoin em. median estelyistä huolimatta – ko. media pyrkii vaikenemaan kuoliaaksi asian todellisesta tilasta yhä suuremmin valhein. Hunter Bidenin rikollinen toiminta, 2020 Presidentivaalien vaalivilppi jäävuoren huippuina. Kiistattomia todisteita on, suurine määrine valaehtoisia todistuksia myöten, mutta kun…Moni kakku päältä kaunis.. niin, miten se jatko meneekään..
    Erityisesti huolettaa tosiasia, että suuri määrä uskovia on niellyt sekulaarin median valheet, hyttyset ja kamelit, muitta mutkitta. Missä on Jumalan sanaan perustuva käsitys tämän päivän uskoviksi itseään nimittävien keskuudessa asioiden totuudellisuudesta? Valitettavasti se on monin paikoin ja liian usein kadoksissa. Eikö meidän sydämestämme ja suustamme pitäisi kuulla totuus, eikä ’sinnepäin’?
    ”Totuus on tekevä teidät vapaiksi”, ei valhe, eikä puolivillaiset sellaiset.
    Raamatun ilmoitus Jumalan valtakunnasta meissä Pyhässä Hengessä Jeesuksessa Kristuksessa on ainut turvallinen tilamme, jossa opimme erottamaan hyvän pahasta, Jumalan sanan opetusten ja lupausten mukaan.

  3. julkinensana

    En lähde sen enempää spekuloimaan millään enteillä, mutta salama iski juuri äsken Washingtonissa Valkoisen talon pihalle. Kaksi kuoli ja kaksi loukkaantui vakavasti.

  4. Kommentaattori

    Joe Biden pääsi presidentiksi lähinnä sen takia, että hän oli ainoa, joka kykeni syrjäyttämään kansan inhoaman Donald Trumpin. Biden on jo hyvin vanha mies. Uutiskanavalla eräs plastiikkakirurgi sanoi, että Bidenille on tehty monia kasvojen kohotuksia.

    Youtubessa on videoita, joissa verrataan Bidenin kasvoihin kiinni kasvaneisiin korvanipukoihin vanhoihin kuviin, joissa ne olivat irti kasvoista. Tämä on saanut aikaan salaliittoteorian, että presidentin virassa oleva Joe Biden olisi eri mies kuin varapresidenttiaikana, kenties peräti joku humanoidi, kuten QAnon-ryhmässä veistellään villejä salaliittoteorioita. Joku plastiikkakirurgi voisi kommentoida, että liittyykö se kuitenkin kasvojen kohotukseen?

    Donald Trump oli hyvin ristiriitainen persoona, vaikka hänellä oli välillä ihan hyviä ajatuksia. Politiikassa ei riitä, että on hyviä ajatuksia. Sen lisäksi täytyy kyetä johtamaan joukkoja, mitä diili-liikemies Trump ei kyennyt politiikassa tekemään.

    Somekanavilla on video vuodelta 2018, jolloin Donald Trump arvosteli saksalaisia siitä, että he sitovat Saksan täysin riippuvaiseksi Venäjän kaasusta ja siten asettavat koko Euroopan vaaraan. Saksan delegaatio pyöritteli päätään ja naureskeli Trumpille. Kaikki pitivät Trumpin puheita täysin hassuina. Kuinkas kävikään? Trump oli aivan oikeassa.
    Jos Trump oli huono presidentti, niin EU:n poliitikot ovat olleet vielä huonompia.

    EU on järjettömillä talouspakotepäätöksillä saamassa aikaan historian pahimman energiakriisin. On epävarmaa riittääkö energia ensi talvena edes kotitalouksien lämpimään veteen. Italian valtiotalous on tällä hetkellä täysin romahtamispisteessä. EKP painaa seteleitä muiden euromaiden kustannuksella, jottei Italia vielä romahda.

    Eräs somevaikuttaja kysyi, että onko EU täysin tekopyhä talouspakotteiden kanssa. Jos se ihmisoikeussyistä lopettaa öljyn ostamisen Venäjältä ja ostaa tilalle öljyä Saudi-Arabiasta tai markkinoiden kautta peräti Iranista ja Venetsuelasta, niin onko siellä ihmisoikeustilanne yhtään parempi? Entä Eurooppa itse? Se surmaa miljoona syntymätöntä lasta joka vuosi antamansa aborttioikeuden kautta.

    Nyt näyttää pahalta. USA:ssa, EU:ssa, Venäjällä ja Kiinassa muhii ennennäkemättömät kriisit. Taiwan tuottaa 60 % maailman puolijohteista ja Kiina suunnittelee saartavansa sen kuusi vientisatamaa sekä lentoliikenteen.

    Pato alkaa olla täynnä vettä ja murtumassa. Sama räjähdysherkkä tilanne on myös Israelin ja Iranin välillä. Sieltä se kolmas maailmansota voisi hyvinkin alkaa.

    • Janne Antero

      ”Sen lisäksi täytyy kyetä johtamaan joukkoja, mitä diili-liikemies Trump ei kyennyt politiikassa tekemään.”
      Miten niin? Trumphan antoi kannattajilleen kaiken, mistä he olivat vuosikymmeniä haaveilleet.

      • Arto

        ”kansan inhoaman” trumpin, jota lähes puolet äänesti…ja joka on/tulee olemaan jenkkien presidentti…muistan kun keskellä yötä katselin sitä ääntenlaskua..Trump johti reilusti, kunnes tuli se parin tunnin katkos..ja yhtäkkiä tilanne oli päinvastainen.. olikohan michigan tai joku …näppärää..ja täällä ihmiset lukee valtamediaa totuutena…

        • Hannu

          Olisiko syy ollut se, että ensin tuli lasketuiksi vähäväkisemmät ja Trumpia kannattavat osavaltiot valitsijamiehineen?