Patmos-blogi

Brasilian presidentinvaalien jälkijäristyksiä

Leo Meller Leo Meller on Radio Patmoksen perustaja ja em. päätoimittaja (2023), sekä Patmos Lähetyssäätiön perustaja ja eläkkeellä oleva toiminnanjohtaja (1971-2010).
Julkaistu:


”BRASILIA siirtää suurlähetystönsä Jerusalemiin”, julistaa vastavalittu presidentti Jair Bolsonaro.  ”Me päätämme (tunnustuksemme)  Israelin valtion pääkaupungista, eivät muut valtiot meidän puolestamme”, Bolsonaro sanoi.

Kuten patmostyöntekijämme Brasiliassa raportoi näillä palstoilla, kongressiedustaja Jair Bolsonaro voitti Brasilian presidentinvaalit lupaamalla tehdä suuria muutoksia tässä Latinalaisen Amerikan suurimmassa valtiossa.

Yksi näistä päätöksistä oli edistää Brasilian ja Israelin välisiä suhteita.

Voittonsa jälkeen Bolsonaro ilmoitti torstaina Facebook-sivuillaan, että Brasilia siirtää suurlähetystönsä Jerusalemiin.

”Kuten jo kampanjamme aikana aiemmin mainittiin, tarkoituksenamme on siirtää Brasilian suurlähetystö Tel Avivista Jerusalemiin”, Bolsonaro kirjoitti. ”Israel on suvereeni valtio, ja me kunnioitamme sitä asiaan kuuluvasti.”

Vaaleissa Bolsonaro sai 55,1 prosenttia kaikista äänistä, ja kilpailija, keskustavasemmistolainen PT-puolue, puolestaan 44,9 prosentin äänisaaliin.

Israelilaiselle päivälehdelle Israel Hayomille antamassaan haastattelussa – ilmeisesti ensimmäinen hänen vaaleilla valittuna presidenttinä jollekin ulkomaiselle lehdelle antamansa – Bolsonaro totesi, etteivät hänen Israelia koskevat vaalilupauksensa olleet mikään vaalitemppu.

ISRAELIA puolustavana poliitikkona pidetty Bolsonaro on luvannut siirtää maansa Israelin suurlähetystön Jerusalemiin ja lisäksi sulkevansa Palestiinan Brasilian-suurlähetystön.

Vuonna 2016 avattu suurlähetystö on palestiinalaisten ensimmäinen diplomaattinen lähetystö läntisellä pallonpuoliskolla.

”Onko Palestiina valtio? Palestiina ei ole valtio, eikä sillä siksi pitäisi olla suurlähetystöä täällä”, Bolsonaro julisti elokuussa kansallisessa kongressissa.

Torstaina lausumiensa kommenttien mukaan Brasilian uusi johtaja pyrkii edistämään suhteita niiden valtioiden kanssa, jotka arvostavat ”demokratiaa ja kunnioittavat muita”.

Hän vieraili Israelissa kaksi vuotta sitten ja totesi aiemmin tänä vuonna, että vierailu juutalaisvaltiossa olisi hänen ensimmäinen poliittinen virkamatkansa.

”Rakastan Israelin kansaa ja Israelin valtiota!”

ISRAELIN Brasilian-suurlähettiläs Yossi Shelly on tällä viikolla tavannut Bolsonaron jo kahdesti.

”Minulla on aina ollut hyvät suhteet [Shellyn kanssa]. Olen erittäin iloinen, että minua kohdellaan näin lämpimästi ja että Israelin valtion virallinen edustaja osoittaa minulle tällaista huomiota – ja vakuutan, että vastavuoroisuus on aitoa”, Bolsonaro sanoi.

”Rakastan Israelin kansaa ja Israelin valtiota. Aion edistää vuonna 2019 alkavaa yhteydenpitoa ja molemminpuolista hedelmällistä yhteistyötä”, hän vakuutti.

Kun Bolsonarolta israelilaislehden taholta kysyttiin hänen lupauksestaan tunnustaa Jerusalem Israelin pääkaupungiksi, hän totesi, että ”Israel on suvereeni valtio, ja kun  te teette päätöksen pääkaupungistanne, me toimimme sen mukaan”.

Hän lisäsi, että ”kun minulta kysyttiin kampanjan aikana [tunnustanko Jerusalemin], jos minusta tulee presidentti, vastasin myöntävästi, ja että te päätätte Israelin valtion pääkaupungista, eivät muut valtiot”.

Suunnitelmistaan sulkea palestiinalaisten Brasilian-suurlähetystö hän sanoi, että ”kyseinen rakennus rakennettiin liian lähelle presidentin palatsia… Yksikään suurlähetystö ei voi sijaita näin lähellä presidentillistä palatsia, ja siksi aikomuksemme on siirtää se pois tästä paikasta; minun mielestäni muuta vaihtoehtoa ei ole. Sitä paitsi Palestiinan on ensin oltava valtio, jotta sillä voisi olla suurlähetystö”.

Bolsonaro lupasi myös äänestää yhdessä Israelin kanssa Yhdistyneissä kansakunnissa, jossa Israel kohtaa laajaa vastustusta ja on pahasti alakynnessä. ”Voitte luottaa siihen, että saatte äänemme Yhdistyneissä kansakunnissa. Tiedän, että monesti äänellä on miltei vain symbolinen merkitys, mutta se auttaa määrittelemään kannan, jonka takana joku valtio haluaa pitäytyä. Voitte varmuudella luottaa ääneemme Yhdistyneissä kansakunnissa lähes kaikissa Israelin valtiota koskevissa kysymyksissä.”

Vaalien jälkeisenä päivänä pääministeri Netanjahu keskusteli puhelimessa Bolsonaron kanssa ja onnitteli häntä vaalivoitosta.

”Olen varma, että valintanne johtaa mahtavaan ystävyyteen kansojemme välillä ja vahvistaa Brasilian ja Israelin välisiä siteitä. Odotamme Israelin-vierailuanne”, Netanjahu sanoi.

Median välittämien raporttien mukaan pääministeri Netanjahu lentää Brasiliaan osallistuakseen Bolsonaron virkaanastujaisiin.

 

Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.

Lue ohjeet kommentoinnille

Kommentit (0)

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *