Patmos-blogi

Ensiajatuksia Israelin ja arabien historiallisesta rauhansopimuksesta

Pasi Turunen Pasi Turunen (TM) on raamatunopettaja, toimittaja ja Patmos Lähetyssäätiön toiminnanjohtaja.
Julkaistu:

Pääministeri Benjamin Netanjahu ja kruunuprinssi Mohammed Bin Zayed ja presidentti Donald Trump sopivat Israelin ja Yhdistyneiden Arabiemiirikuntien välisten suhteiden normalisoimisesta puhelinkeskustelussa torstaina 13.8.2020. Maailma ei ole vielä ehtinyt toipua yllätyksestä, jonka uutinen aiheutti. Tässä seuraavassa joitakin poimintoja uutisen herättämistä reaktioista, sekä niihin liittyviä pohdintoja. Mielenkiintoista on myös presidentti Trumpia lähellä olevien evankelikaalisten kristittyjen rooli suhteiden luomisessa ja sopimuksen syntymisessä.

Sopimuksen historiallisuutta ei sovi väheksyä. Se on ensimmäinen rauhansopimus Israelin ja toisen arabimaan välillä 26 vuoteen. Vaikka sopimuksen julkistaminen tuli maailmalle yllätyksenä, jo vuosien ajan on Israelin ja eri arabimaiden välillä lämmitelty suhteita ja yhteistyötä eri alueilla. Tähän on vaikuttanut muun muassa halu hillitä Iranin vaikutusvallan kasvua Lähi-idässä.

Netanjahu on kutsunut nyt solmittua sopimusta ”täydeksi ja viralliseksi rauhaksi”. Sopimus sisältyy diplomaattisten ja kauppasuhteiden luominen, suurlähetystöjen perustamisen ja suurlähettiläiden lähettämisen. Suora lentoliikenneyhteys avataan Israelin ja Abu Dhabin välille. Lisäksi maat tulevat tekemään yhteistyötä koronavirusrokotteen kehittämiseksi.

Sopimuksen syntymisen edellytyksenä on ollut, että Israel pysäyttää toistaiseksi suunnitellut toimet Länsirannan alueliitoksista. Tämä on jo aiheuttanut närää Israelin oikeistossa, joka odotti alueliitosten nopeaa toteuttamista. Vaikuttaa siltä, että toistaiseksi Israel pidättäytyy odotetuista alueliitoksista.

Kaikenlaista normalisointia Israelin kanssa vastustava Palestiinalaishallinto on kauttaaltaan tuominnut ”mustan torstain” sopimuksen pitäen sitä palestiinalaisten ja kaikkien arabien pettämisenä. Palestiinalaishallinto koittaa saada Arabiliiton maat hätäkokoukseen.

Turkki samoin pitää sopimusta palestiinalaisten pettämisenä ja on todennut, että ”Historia ei tule antamaan anteeksi UAE:n ja Israelin sopimusta”.

Sopimuksen syntyminen heijastelee kuitenkin selvästi arabimaailman väsymystä siihen, että palestiinalaishallinto tuntuu tahallaan vain ylläpitävän konfliktia, josta ei ole arabimaille mitään hyötyä. Yhteistyö Israelin kanssa nähdään hedelmällisenä mahdollisuutena. Myös Iranin vaikutusvallan kasvua pyritään hillitsemään yhteistyöllä Israelin kanssa. Eivät arabimaat silkkaa hyväntahtoisuuttaan Israelin kanssa veljeile, vaan takana ovat hyvin käytännölliset syyt.

Palestiinalaisjohtajien jääräpäisyys ylläpitää arabimaiden näkökulmasta vuosikymmeniä kestänyttä täysin hyödytöntä konfliktia vain vahingoittaa muiden arabimaiden omia intressejä ja pyrkimystä eteenpäin. Niinpä ne ryhtyvät ajamaan omia etujaan omaa ”ohituskaistaa” myöten, jota ei rasita Israelin ja palestiinalaisten pitkittynyt konflikti. Palestiinalaisten joutuminen paitsioon, kun he huomaavat, että arabimaailma ei pyöri heidän ympärillään enää, voi ajaa heidät neuvottelemaan vakavasti presidentti Trumpin rauhansuunnitelmasta.

Trumpin hallinnon kerrotaan työskentelevän sen eteen, että muitakin arabimaita saataisiin seuraamaan UAE:n esimerkkiä ja normalisoimaan suhteensa Israeliin. Yhdysvallat toivoo UAE:n esimerkin rohkaisevan muita arabimaita suhteiden normalisoimiseen.

Kristittyjen rooli rauhansopimuksen synnyssä

Mielenkiintoista on se, että Trumpin hallintoa lähellä olevilla evankelikaalisilla kristityillä on ollut Jerusalem Post -lehden mukaan merkittävä rooli nyt solmitun sopimuksen syntymiselle.

Johnnie Moore auttoi vuonna 2016 kokoamaan Trumpin kampanjan evankelikaalisista kristityistä koostuvan neuvoa-antavan komitean. Hänen sekä messiaanisen juutalaisen Joel Rosenbergin johdolla evankelikaalien johtajat matkustivat Yhdistyneisiin Arabiemiraatteihin lokakuussa 2018 keskustelemaan suhteiden mahdollisesta normalisoimisesta Israelin kanssa. He ovat sittemmin tehneet useita vastaavanlaisia matkoja alueen muihin maihin.

”Evankelikaalit ennen kaikkea haluavat Israelin elävän rauhassa, turvassa ja vahvempana ja ei välttämättä isompana,” totesi Rosenberg Jerusalem Post -lehden haastattelussa.

”Monet ihmiset kuvittelevat tietävänsä mitä evankelikaaliset kristityt haluavat,” Moore puolestaan sanoi. ”On kaikenlaisia salaliittoteorioita siitä, miksi kristityt tukevat Israelia.” Useimmat evankelikaalit uskovat Raamatun profetioiden osoittavan, että eräänä päivänä Israel saa kaiken Aabrahamille luvatun maan omakseen. Mooren mukaan evankelikaaliset ennen kaikkea haluavat kuitenkin sitä mikä on Israelin parhaaksi ja heidän uskonsa sanelee sen, että Israel tarvitsee ennen kaikkea rauhan.

”Autuaita ovat rauhantekijät”, Moore totesi viitaten Jeesuksen sanoihin. Hän muistutti myös apostoli Paavalin sanoista: ”Mikäli teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien ihmisten kanssa.”

Mooren mielestä Jumala on vastannut kristittyjen rukouksiin rauhasta Jerusalemille. ”On käsittämätöntä mitä voi tapahtua ja uskon, että ihme, jonka olemme nähneet, merkitsee sekä tulevaisuutta tämän alueen lapsille että silmien avautumista sille tosiasialle, että ihmisillä tällä alueella on paljon yhteistä sekä yhteinen tulevaisuus.”

Nyt solmittu rauhansopimus on saanut lempinimen ”Aabrahamin liitto / sopimus” (Abraham accord), sillä se on historiallisella tavalla syntynyt juutalaisten, arabien ja kristittyjen yhteisenä ponnistuksena tuoden nämä kolme tahoa yhteisen pöydän ääreen.

Kuten sanottu, maailma vasta sulattelee tuoretta Lähi-idän jymyuutista. Tulevat päivät ja viikot näyttävät mihin se johtaa. Silloin on aika analysoida tarkemmin sopoimuksen merkitystä ja vaikutusta.

Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.

Lue ohjeet kommentoinnille

Kommentit (6)

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  1. mice

    On eräs profetia:
    Ensinnäkin, arabit tekevät rauhan Israelin kanssa ja alkavat taistella Venäjää vastaan, mutta ne menettävät. Arabit ja muslimit hyödyntävät tätä tilannetta ja tarttuvat valtaan Euroopassa. Kristinuskon vainot alkavat, minkä jälkeen katolisuus ei koskaan pysty toipumaan täysin. Kapinalliset kansalaiset, maahanmuuttajat ja ”muslimien joukot” tuhoavat Rooman jne.

  2. Kaija

    Nähtyäni uutisen tuosta ”rauhansopimuksesta” netissä, tuli heti mieleen sanat: ”rauha, rauha, ei mitään hätää.” Entisenä uskovana kummasti nousee joskus Raamatunjakeita, kun tulee jotain niihin liittyviä juttuja. Oma tulkintani on vain se, että se antikristuksen henki on nyt solminut rauhan, ja kohta kai sitten tulee Harmageddonin taistelu. Eikö se jotenkin niin mennyt? Antikristusta selvästi edustaa Trump. On kummallista, että monet uskovat ajattelevat ihan toisin.
    Niin no, tietenkin itse olen uskovista katsoen ”antikristuksen hengessä”, kun en usko.
    Jonkinlainen Harmageddonin taistelu on kuitenkin odotettavissa ensi talvena koronan kanssa..

  3. svs

    Raamatun ilmoituksen mukaan Jumala rakastaa rauhaa, ja Israelia sekä jokaista palestiinalaista enemmän kuin ensimmäistäkään kiveä josta Jerusalem on rakennettu

  4. Ikävä ihminen?

    Mitä se Israelin siunaaminen käytännössä tarkoittaa?

    Sitäkö, että heittää rationaalisen ajattelun sivuun ja muistaa päivittäin kiitellä sitä, miten OIKEIN jokainen nykypäivän Israelin toimi on?

    Sitäkö, että ei lainkaan tutustu Lähi-idän historiaan ja ei yhtään piittaa muusta kuin yhden ryhmän omista tarinakokonaisuuksista?

    • keijo

      1. Piet. 3:9

      Älkää kostako pahaa pahalla, älkää herjausta herjauksella, vaan päinvastoin siunatkaa; sillä siihen te olette kutsututkin, että siunauksen perisitte.

      siun kaikille

  5. Pirjo virta

    Kiitos Pasi, että meillä on Patmos, joka Totuutta rohkeasti myös Israelista ja koko lähi-idästä haluaa ja uskaltaa tuoda esille. kaikki toimittajat rohkeasti viikottain ainakin meidän perhettämme kovasti virkistävät. Israelin siunaaminen mielestäni kuuluu tärkeänä osana meidän uskovien arkeen.