Patmos-blogi

Great Reset -agendaa ajetaan pakkotoimilla ja isolla rahalla

Juha Ahvio Juha Ahvio on teologian tohtori, dosentti ja Patmos Lähetyssäätiön tutkimusjohtaja.
Julkaistu:

Great Reset -agendaa ajetaan pakkotoimilla ja isolla rahalla. Davosissa vuosikymmenet kokoontuneen Maailman talousfoorumin, World Economic Forum eli WEF, suuren nollauksen eli Great Resetin taloudellisyhteiskunnallista ja teknokraattisfuturistista ohjelmaa ajetaan nyt eteenpäin isolla vaihteella, etenkin niin sanotuissa länsimaissa.

Jos haluaa asiallisen vakavasti paneutua siihen, mistä Great Reset -ohjelmassa on kyse, kannattaa perehtyä Maailman talousfoorumin omiin ja nimenomaan tätä aihetta tällä agendanimikkeellä käsitteleviin nettisivuihin. Perehtyä kannattaa myös maailman talousfoorumin nokkamiehen Klaus Schwabin teoksiin The Fourth Industrial Revolution vuodelta 2016, Covid-19: The Great Reset vuodelta 2020 ja Stakeholder Capitalism: A Global Economy that Works for Progress, People and Planet vuodelta 2021.

Tällainen perehtyminen nimittäin tarjoaa valoa ja ymmärrystä esimerkiksi siihen, mitä tällä hetkellä tapahtuu Kanadassa, jonka on menneinä aikoina katsottu osaltaan edustaneen sitä paljon puhuttua vapaata länttä. Vaan edustaako enää? Mitä Kanadassa nyt tapahtuu, pääministeri Justin Trudeaun hallinnon johdolla?

Helsingin Sanomat uutisoi 15.2.2022 artikkelissaan ”Kanadan pääministeri julisti hätätilan mielenosoitusten lopettamiseksi – Albertassa 11 mielenosoittajaa pidätettiin löytyneen asekätkön vuoksi” muun muassa seuraavasti, alkaen ingressistä, joka kuuluu näin: ”Vastaavanlaista hätätilajulistusta on käytetty rauhanaikana Kanadassa aiemmin vain kerran”:

”Kanadan pääministeri Justin Trudeau julisti maanantaina paikallista aikaa maahan harvoin käytetyn hätätilan. Trudeaun ratkaisun taustalla on lopettaa hätätilan avulla maassa jo viikkoja jatkuneet rekkakuskien aloittamat mielenosoitukset. Trudeaun mukaan armeijaa ei oteta käyttöön tässä vaiheessa. ’Liittovaltio vetoaa hätätilalakiin, jotta provinssit ja territoriot saavat lisää keinoja sulkuihin ja alueiden valtaamisiin puuttumiseksi’, Trudeau kertoi tiedotustilaisuudessa.”

”Viranomaisille annetaan lisävaltuuksia pidättää mielenosoittajia, kieltää mielenosoitusten rahoittamista sekä takavarikoida ajoneuvoja mielenosoittajien tekemien sulkujen tyhjentämiseksi. Kanadan liittovaltion poliisi kertoi maanantaina pidättäneensä 11 mielenosoittajaa löydettyään asekätkön Albertan provinssissa Couttsin rajanylityspaikan mielenosoitusten yhteydessä. Mielenosoittajien kolmesta ajoneuvosta löydettiin kymmeniä aseita ja runsaasti ammuksia. ’Ryhmän uskottiin olevan valmis voimankäyttöön poliisia vastaan, jos poliisi pyrkisi keskeyttämään mielenosoittajien sulkua’, liittovaltion poliisi kertoi tiedotteessa. Mielenosoittajat ovat tukkineet Couttsin rajanylityspaikkaa usean päivän ajan Kanadan länsiosissa.”  

Iltalehti puolestaan uutisoi 15.2.2022 Sanna Heikkilän artikkelissa ”Kanadassa hätätilalaki ensimmäistä kertaa käytössä mielenosoitusten vuoksi – pankkitilit voi jäädyttää”, ingressillä ”Lakia on käytetty Kanadassa aiemmin vuonna 1970”, seuraavasti:

”Kanadassa on otettu mielenosoittajien vuoksi käyttöön hätätilalaki, joka antaa viranomaisille laajoja valtuuksia. Tarkoituksena on saada kuriin Freedom Convoy -mielenosoitukset. Lain myötä Kanadan pääministerin Justin Trudeaun hallitus voi 30 päivän ajan kieltää esimerkiksi matkustamisen, julkiset kokoontumiset sekä rajoittaa tilojen käyttöä. Mielenosoittajien pankkitilit voidaan myös jäädyttää. Mielenosoittajat vastustavat Kanadan koronatoimia, esimerkiksi pakollisia rokotuksia joissakin ammattiryhmissä kuten rekkakuskeilla. Kanadan pääkaupungissa Ottawassa mielenosoittajia on ollut tuhansia. Rekat ja muut kulkuvälineet ovat tukkineet katuja. Rekkakuskit ovat myös tukkineet USA:n ja Kanadan välisen rajanylityspaikan Windsorissa.”

Mistä on kyse? Trudeaulla ja hänen hallinnollaan on nyt, tässä vaiheessa ajallisesti rajoitetusti, käsissään käytännössä rajaton pakkovalta Freedom Convoy -vapausliikkeen murskaamiseksi.

Asetelma on tämä: Trudeaun hallitus on, kuluneiden parin vuoden aikana, määrännyt Kanadassa voimaan erittäin tiukkoja ja drakonisia koronatoimia, joilla on ollut suuri häiritsevä vaikutus talouteen ja yhteiskuntaan kautta linjan, erityisesti kansalaisoikeudellisiin vapauksiin. Varsinkin tiukka pakkorokotusten ajaminen joidenkin ammattiryhmien osalta on aiheuttanut ymmärrettäviä vastareaktioita sieltä, missä halutaan edelleen pitää kiinni perinteisistä länsimaisista vapausoikeuksista ja missä ollaan aidosti huolissaan valtiovallan ja ylikansallisten toimijoiden yhäti paisuvasta vallasta, jota paisumista on edistetty pandemia- ja koronatoimiperustaisesti.

Mutta nyt, kun perinteistä vapautta puolustava Freedom Convoy -liike on vahvalla ja näkyvällä ja paljon kannatusta ja tukea osakseen saaneella tavalla haastanut Trudeaun ajaman koronatototalitarismin, on Trudeau vastannut tähän entistäkin totalitaarisemmilla otteilla, jollaiset ovat aiemmin tulleet tutuiksi ihan muualta kuin länsimaista.

Asetelman täysin päälaelleen kääntäen Trudeau perustelee totalitaarisia otteitaan sillä, että niillä suojellaan Kanadan taloutta ja yhteiskunnan toimintaa Freedom Convoy -vapausliikkeen uhalta, juuri tähän tilanteeseen hyvin sopivasti löydetyn asekätkön löytymisen oikeutuksella. Merkille pantavaa on todellakin se, että Trudeaun hallinnolla on nyt niin sanotusti laillinen oikeus jopa jäädyttää pankkitilit kaikilta niiltä kansalaisilta, jotka halutaan tulkita uhaksi ja, niin kutsutusti, ”ääriaineksiksi”, jollaisiksi on nyt leimattu ne, jotka puolustavat perinteistä länsimaista vapautta.

Kanadan tilanne on siten varsin vakava. Samoin kuin esimerkiksi Ranskan tilanne, jossa presidentti Macron on haistattelemalla todennut suoraan, että hänen tietoinen tarkoituksensa on pakottaa kaikki ranskalaiset mukautumaan niihin lääketieteellisiin ja yhteiskunnallisiin koronapakkotoimiin, joita hän on määrännyt.

Tosiasia on kuitenkin se, että jos jotkin toimet vaikuttavat radikaalisti talouden toimintaan niin juuri ne drakoniset koronatoimet, joita esimerkiksi Kanadassa Trudeau itse on määrännyt voimaan. Freedom Convoy -vapausliike ei ole uhka taloudelle, päinvastoin. Tästä seikasta on syytä olla selvillä, koska tämä tosiasia liittää yhtä hyvin Trudeaun kuin Macroninkin hallinnon koronatotalitaariset toimet nimenomaan Maailman talousfoorumin Great Reset -agendan, jonka kärki on nimenomaan taloudellinen mutta samalla myös laajemmin yhteiskunnalliskulttuurillinen, edistämiseen.

Miksi tällainen yhteys on olemassa Maailman talousfoorumin Great Reset -agendan ja länsimaissa nyt toteutettujen ja etenkin talouteen vaikuttavien koronatotalitaaristen toimien välillä?

Yhteys perustuu siihen, että sekä pääministeri Trudeau että presidentti Macron, lukuisien muiden ohella, ovat taustaltaan Maailman talousfoorumin aatteilla kyllästettyjä Maailman talousfoorumin nuoria globaaleja johtajia, niin kutsutusti Young Global Leaders, YGL. Heidät on siis aikanaan rekrytoitu WEF:in vaikuttajaohjelmaan, jonka avulla Maailman talousfoorumin radikaalit aatteet on istutettu monien maiden nykyisten johtajien ja muiden kärkivaikuttajien mielenmaisemaan ja politiikanteon keskiöön.

Koronatoimien varjolla on ajettu ja ajetaan nimenomaan Great Resetin tavoitteiden mukaisia taloudellisia ja yhteiskunnalliskulttuurillisia päämääriä, josta syystä perinteistä länsimaista vapautta, yhteiskuntajärjestystä ja kulttuurillisia arvoja puolustavat tulee keinolla millä hyvänsä leimata vaaralliseksi uhaksi.

Jacob Nordangård selostaa 15.2.2022 päivätyssä artikkelissaan ”World Economic Forum’s ‘Young Global Leaders’” valaisevasti, kuinka merkittävästä todellisuudesta tässä WEF:n Nuorten globaalien johtajien verkostossa on todella kyse. Artikkeli kannattaa lukea. Artikkelin mukaan jo vuonna 1992 lanseerattiin Global Leaders of Tomorrow -ohjelma 1992. Tällöin koulutukseen valittiin henkilöitä kuten Angela Merkel, Tony Blair, Nicholas Sarkozy, Bill Gates, Bono, Jorma Ollila ja José Manuel Barroso, jotka ovat sittemmin lukeutuneet merkittäviin vaikuttajiin.

Global Leaders of Tomorrow muuttui Young Global Leaders -ohjelmaksi ja -verkostoksi vuonna 2004. Keskeinen Great Reset -henkinen ideologinen linjaus on julkisen ja yksityisen yhteen sulattaminen siten, että valtiot ja ylivaltiolliset instituutiot ja suuryritykset sulautetaan yhdeksi korporaatioksi. YGL-hanke onkin saanut vahvaa tukea isolta rahalta kuten Bill & Melinda Gates Foundationilta, Googlelta ja JPMorganChaselta.

Huomaa, että myös YK:n Agenda 21 lanseerattiin vuonna 1992 ja muuttui sittemmin, vuonna 2015, Agenda 2030:ksi. Ilmastoagenda ja korona-agenda tähtäävät taloudellisesti neljänteen teolliseen vallankumoukseen, digirahoineen ja universaaleine perustuloineen, muiden ”edistyksellisten” ja Woke-henkisten tavoitteiden ohella, ison rahan tuella. Yhtenä vaan ei vähäisimpänä ulottuvuutena tässä kokonaisuudessa on sateenkaariagenda gender-ideologioineen kaikkineen.

Näiden kaikkien Great Reset -henkisten hankkeiden vahvana taloudellisena taustana vaikuttavat, muiden globaalien ja ison rahan toimijoiden ohella, etenkin varainhoitoyhtiö BlackRock ja Larry Fink. Laurence Douglas Fink on BlackRockin toimitusjohtaja ja miljardööriliikemies, joka hallinnoi yhtiönsä yli 10 triljoonan dollarin varallisuutta. Samalla Fink istuu sekä Maailman talousfoorumin että CFR:n eli Council on Foreign Relations’n johtoryhmissä.

Tämä tarkoittaa sitä, että valta on Finkin ja BlackRockin käsissä. Ja Fink ja BlackRock käyttävät valtaansa Woke-henkisesti ja Maailman talousfoorumin Great Reset -hanketta edistävästi ja Young Global Leaders -alumnipoliitikkoja ja heidän koronatotalitaarisia hallintojaan tukevasti. Tämän osoittaa Selvyn Duke 13.2.2022 päivätyssä The New American -artikkelissaan ”Unseen Dark Hand: The Man Who Uses YOUR Money to Make Corporations Go Woke”. Siitä, mihin asiayhteyteen edellä mainittu CFR liittyy, voit lukea 11.4.2021 päivätystä Oikean Median artikkelistani ”Uusi maailmanjärjestys: Mitä käsite oikeasti tarkoittaa?”

Millainen valta Finkillä ja BlackRockilla todellisuudessa on ja miten tämä valta ja sen mukanaan tuoma voima tosiasiallisesti vaikuttavat? Näistä tekevät selkoa Juha-Pekka Raeste ja Hannu Sokala valaisevan teoksensa Maailman 50 vaarallisinta yhtiötä (Otava, 2021) sivuilla 263–271, otsikon ”BlackRock: Kettu kanalan vartijana? Maailman suurin omaisuudenhoitaja” alla, muun muassa seuraavasti.

”Newyorkilainen BlackRock on runsaassa 30 vuodessa kasvanut maailman suurimmaksi varainhoitoyhtiöksi. Vuoden 2019 lopussa sen rahastoissa oli hallinnoitavia varoja 7400 miljardin dollarin edestä. Määrä vastaa esimerkiksi Helsingin pörssin kaikkien yhtiöiden markkina-arvoa kerrottuna 28:lla. Summa on niin suuri, että sitä on vaikea käsittää. BlackRockista on tullut kuin vaivihkaa hillitty maailmanomistaja. Yhtiö, jonka harva finanssimaailman ulkopuolella tietää…”

”Vuonna 1999 BlackRock listautui pörssiin. Samana vuonna se oli ryhtynyt myymään omaa sijoitus- ja riskienhallintaohjelmistoaan Aladdinia. Arabialaisissa Tuhannen ja yhden yön tarinoissa Aladdin tunnetaan nuorukaisena, jolle taikalampusta löytyvä henki täyttää kaikki lampun omistajan toiveet…BlackRock ei ollut Aladdinin jälkeen enää vain varainhoitaja, se oli myös teknologiayritys…Keväällä 2020 ensimmäisen vuosineljänneksen tulosjulkistuksessa BlackRockin liiketoimintajohtaja Rob Goldstein kertoi Business Insiderin mukaan yhtiön viiden vuoden suunnitelman lähtevän siitä, että Aladdinista voisi tulla ’sijoitussalkkujen kieli’, jota käytettäisiin koko maailman varainhoitohallinnon perustana…Institutional Investorin arvion mukaan yhdessä Aladdinin avulla hallitaan yli 18 biljoonan eli 18 tuhannen miljardin varallisuutta…”

Raeste- ja Sokala jatkavat näinkin:

”Nykyisin BlackRockia pidetään yleisesti maailman suurimpana varjopankkina. Kuuden-seitsemäntuhannen miljardin dollarin varojen hoitajana sillä on myös erinomainen asema suurten luottamuksellisten varallisuusjärjestelyjen tekoon niin sanotuissa yksityisissä Dark Pool -kaupankäyntijärjestelmissä. BlackRockin vaikutusvalta on kasvanut vuosi vuodelta muutoinkin. Tuon vaikutusvallan voi jakaa kuuteen sektoriin:”

Raeste ja Sokala selostavat kuusi kohtaa seuraavalla tavalla:

1. BlackRock on tyypillisesti maailman merkittävimpien yhtiöiden viiden suurimman omistajan joukossa, monessa jättiyhtiössä yli viiden prosentin omistusosuudella. Esimerkiksi Applessa ja Microsoftissa se on toiseksi suurin omistaja. Nuo omistukset ovat toki lopulta vain BlackRockin rahastojen hallinnoimia, tyypillisesti eri maiden eläkerahastojen omaisuutta ja usein indeksirahastojen kautta omistettuja, mutta ne antavat BlackRockin hallituksen puheenjohtajalle Larry Finkille cloutia eli vaikutusvaltaa, kun hän ottaa kantaa vaikka yritysten yhteiskuntavastuuseen tai hallintotapaan.”

2. BlackRock on vaikutusvaltainen neuvonantaja. Kun sen asiantuntijat kiertävät maakierroksillaan jakamassa näkemyksiään, huippuhotellien kokoustilat täyttyvät tarkkaavaisista institutionaalisista sijoittajista, joista tärkeimmät briiffataan vielä yksityisesti. BlackRockin näkemyksiin on pakko suhtautua vakavasti, koska maailman suurimpana varainhoitajana sen näkemykset jo sinällään heiluttavat maailman pörssejä.”

3. Kun eläkesijoittajat ja suurrahastot käyttävät Aladdin-riskienhallintatyökalua ja sen kaupankäyntialustaa, hallitsee BlackRock järjestelmäntoimittajana sitä pelilautaa, jossa riskejä arvioidaan ja kauppaa käydään…Sillä on myös kertaluokkaa enemmän väkeä töissä kehittämässä erilaisia tekoäly- ja muita sovelluksia kuin asiakkailla. Aladdin luo kehykset sille, miten riskejä hahmotetaan.”

4. BlackRock on suuri toimija myös velkakirjamarkkinoilla. Esimerkiksi keväällä 2020 markkinoilla oltiin huolissaan Argentiinan velkatilanteesta, koska sijoittajat halusivat maan joukkovelkakirjoille seitsemän prosentin korkoa, josta Yhdysvallatkaan ei selviäisi. Maan ajautumisesta maksukyvyttömyyteen koronakriisin seurauksena saattoi uhata globaali kriisi…Yhdysvaltalainen ekonomisti Jeffrey D. Sachs kirjoitti toukokuussa 2020 Project Syndicate -sivuston kolumnissaan, että tuon globaalin katastrofin estäminen oli lähinnä BlackRockin käsissä – samalla lailla niin kuin J. Pierpont Morgan pankkeineen ohjasti finanssimarkkinat pois vuoden 1907 paniikista…Esimerkki kertoo, kuinka yksittäinen varainhoitaja on voinut nousta jo Kansainvälistä valuuttarahastoa IMF:ää tärkeämmäksi yksittäiseksi tahoksi.”

5. BlackRock on määrätietoisesti lisännyt poliittista vaikutusvaltaansa. Se on aktiivinen lainsäädännön lobbaaja Yhdysvalloissa ja EU:ssa. Larry Fink on hankkinut BlackRockin neuvonantajiksi tai hallituksen jäseniksi esimerkiksi Sveitsin keskuspankin entisen pääjohtajan Philipp Hildebrandin, Britannian ex-valtiovarainministerin George Osbornen ja Yhdysvaltain keskuspankin Federal Reserven varapääjohtajan Stanley Fisherin…”

6. BlackRockilla on erillinen Financial Markets Advisory -neuvonanto- ja konsulttiyksikkö, joka arvioi ja neuvoo valtioita, keskuspankkeja ja julkisyhteisöjä…BlackRock toimii myös euroalueen keskuspankin EKP:n neuvonantajana…EU-komissio puolestaan värväsi BlackRockin konsulttiyksikön suunnittelemaan EU:lle sitä, miten vastuullista ESG-sijoittamista tulisi talousalueella säännellä…Se saa työstään arvostusta ja vaikutusvaltaa. Se herättää kysymyksen siitä, onko BlackRock kuin kettu kanalan vartijana, jos se maailman suurimpana sijoittajana on myös laatimassa sääntöjä omalle toiminnalleen. Riskit intressien sekoittumisesta ovat aitoja…”

Raeste ja Sokala vetävät yhteen BlackRockin vaikutusvallan näin:

”BlackRock on jo niin suuri vaikuttaja…Fink oli yhtenä Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin talousneuvonantajana koronakriisin puhjettua Yhdysvalloissa. Näin siitä huolimatta, että Fink tunnetaan Hillary Clintonia tukeneena demokraattina. Kun nämä kaikki seikat lasketaan yhteen, päädytään vaikuttavaan yhdistelmään: BlackRock on suurin tai toiseksi suurin omistaja lähes kaikissa maailman kehitystä olennaisesti muuttavissa teknologiajäteissä, isona pelurina se on hädän hetkellä yksi tärkeimmistä valtionlainojen järjestelijöistä, sen riskienhallinta- ja kaupankäyntiteknologia pyrkii maailmanherruuteen ja sen neuvonantajat kertovat keskuspankeille ja suurvaltioiden ja valtioliittojen johtajille, miten varat tulisi sijoittaa ja niitä koskevat eettiset säännöt laatia. Kaiken tämän ytimessä on yksi 67-vuotias mies…”

”Ajatelkaa: Wall Streetin ihmelapsi, joka keksi maailman finanssikriisiin suistaneet asuntolainajohdannaiset, huolehtii nyt velkaantuneen maailmantalouden riskienhallinnasta ja laatii vastuullisen sijoittamisen säännöt EU:lle. Ja johtaa samalla maailman suurinta varjopankkia.”

Yllä olevien lainausten mukaisesti kirjoittavat Juha-Pekka Raeste ja Hannu Sokala Maailman 50 vaarallisinta yhtiötä -kirjassaan BlackRockin ja Larry Finkin vaikutusvallasta tässä meidän todellisessa maailmassamme.

Ymmärrä ja pidä mielessä se, että BlackRock ja Maailman talousfoorumin ja CFR:n ideologeihin lukeutuva Larry Fink edustavat parhaimmillaan tai pahimmillaan juuri sitä isoa rahaa, joka viime kädessä on vastuussa Woke-henkisesti talous- ja kulttuuriradikaalista Great Reset -agendasta ja sen edistämiseksi käytettyjen sekä ilmasto- että pandemiaoikeutuksella perusteltujen koronapakkotoimien soveltamisesta.

Kuten tuore ja niin sanotun Räsäs-tapauksen taustat ja tähänastisen etenemisen erittäin hyvin valaiseva teos Timo Eskola, Markku Jokisipilä et al., Raamattukäräjät: Saako Suomessa sanoa, mihin uskoo? (Kuva ja Sana, 2022) takakannessaan osuvasti toteaa: ”Koskaan aiemmin ei kristittyjen uskonnon- ja sananvapaus ole ollut uhattuna samalla tavalla kuin nyt!” Kirja selostaa välittömän taustan sille, miten tällaiseen tilanteeseen on nyt tultu.

Ymmärrä samalla sekin, että – laajemman ja pidemmän historiallisen ja taloudellisyhteiskunnallisen ja kulttuurillisen taustan näkökulmasta tarkasteltuna – tällaiseen konservatiivisten kristittyjen uskonnon- ja sananvapauden kannalta haastavaan tilanteeseen on tultu nimenomaan, koska ison rahan tukema Woke- ja sateenkaarihenkinen Great Reset -agenda on kehkeytynyt kuten on, varsinkin länsimaissa. Kuuntele myös Patmosplus-ohjelmakirjastosta Ajankohtafoorumi-sarjan 1.7.2021 päivätty jakso ”Wokeismi ja ison rahan globalismi”.

Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.

Lue ohjeet kommentoinnille

Kommentit (6)

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  1. jiri.h.nieminen@gmail.com

    Jos ei tietäisi, että Juha Ahvio tämän kirjoittanut, niin voisi kuvitella tekstin olevan kuin suoraan jostain vasemmistonuorten keskustelufoorumilta 2000-luvun alussa. Nimimerkillä kokemusta on.

    Tuolloin globalisaatiokriitinen liike oli vasemmistolaisuuden ydintä ja jutut olivat samat: Bill Gatesia vastustettiin ja Bildrberg-ryhmästä puhuttiin, kuinka pyrkivät kapitalisoimaan kaiken ja tukahduttamaan demokratian.

    On jotenkin jännää, että ns. kristillinen oikeisto omaksunut täysin vasemmistolaisen diskurssin ja agendan muutamassa vuodessa.

    • Ujohko

      Ahvion kirjoituksessa mitään vasemmistolaista ole. Mitä Bildergberg on ja ei ole, se on kutsukerho maailman mahtaville, mutta ei siis demokraattinen. Mitä siellä tapahtuu ja sovitaankaan, siitä ei media tiedota.

  2. Tomi

    Miksi nuo protestit tukkivat liiikennettä, minusta sellaisen puolustustelu ei ole järkevää.
    Mieltä on ok osoittaa, mutta ilman liikenteen tukkimista kuten Suomen kulttuuriväki.

  3. Ilkka.T. O.

    Kiitos Juha Ahviolle ajankuvaa selvittävästä kirjoituksesta.
    Mitä tarvitaan ihmiskunnan tuhoamiseksi? Valhe: Se kietoo, valitettavasti, jopa osan ns. kristityistä lumoukseensa. Mutta näin on Raamatun profetaalinen ilmoitus toteutumassa silmien nähden ja korvain kuullen: ”valheen kaikella voimalla, että valitutkin eksytettäisiin” Miksi? Valheen taustalla, jota tässä myös Juha Ahvio valottaa asiantuntevasti, on narratiivi, joka on syntiinlangenneelle ihmiskunnalle on vastustamattoman ylivoimainen voitettava, koska heillä ” ei ole rakkautta totuuteen”. Vain uskon kautta Jeesukseen Kristukseen avautuu Totuus: Kuka Hän on ja mikä on Jumalan tahto ja suunnitelma jokaiselle ihmiselle. Blackrock ei ole ”se perusta, kallio, joka pantu on, Jeesus Kristus” jossa ovat myös ”kätkettynä kaikki viisauden ja tiedon salaisuudet”. Varjopankkina Blackrock on perinteisiä säännösteltyjä pankkeja vapaampi toimimaan ja erityisesti markkinoilla ja sijoitustoiminnassa; jäljet johtavat, kuten Ahvio kirjoittaakin antikristilliseen globalistis-sosialistisen maailmanvallan perustan järjestämiseen. Vallan ja varallisuuden keskittyminen on yliluonnollisen nopeaa, viimeisten pankkikriisien jälkeen Fed:n jättimäisillä lainarahan myöntämisillä on kasvatettu todellisesti vain miljardöörien omaisuutta ja markkinoita ja sijoituksia erityisesti varjopankkitoiminnan kautta. Tämän maailman ruhtinaat eivät eduistaan luovu, ennenkuin saapuu Hän, jonka kasvoja myös nämä pakenevat, huutaen, että ” vuoret lankeasivat heidän päälleen näkemästä Karitsan vihaa”.

  4. Martta

    Ahvio osuu koosteessaan napakymppiin! Erityisesti läntisissä maissa on käynnissä ns. mass formation psychosis/mass hypnosis/madness of crowds, suomeksi: joukkopsykoosi/massahypnoosi/joukkohulluus (suomennokset epävirallisia). Laajuudessaan samankaltainen ilmiö tapahtui Saksassa Hitlerin johtamassa kansallissosialismissa. Nykyisin ihmetellään, kuinka korkeasti koulutetut ja jopa liberaalit läntisen kultturiperimän omaavat ihmiset saattoivat massoittain kannattaa ja osoittaa suosiotaan käsittämättömän julmalle hallinnolle ja mielipuoliselle johtajalle. Aivan samaa tapahtuu tällä hetkellä globalismisosialismin levittäytyessä erityisesti läntisissä maissa, mutta tällä kertaa jopa maailman laajuisesti. Täytyy vain ihmetellä – jälleen kerran – kuinka ihmeessä sivistyneet, korkeasti koulutetut, läntisessä demokratiassa kasvaneet ihmiset voivat niin nopeasti siirtyä selkeästi totalitaristisen vallan kannattajiksi. Yksi tekijä on tietenkin pelon lietsominen. Pandemiat, ilmastohätätilat, sodan uhka, inflaatiokatastrofi, äkkikuoleman uhka ovatkin aivan mainioita ”yksimielisten tiedeyhteisöjen” narratiiveja. Kun tätä pelkoa jauhetaan jokaisessa valtamediassa, työpaikkojen kahvihuoneissa, kouluissa ja yliopistoissa, päiväkodeissa ja bussipysäkillä sähkölinja-autoa odotellessa, on selvää, että osa ihmisistä alkaa uskoa näkemäänsä ja kuulemaansa. Kun vielä soppaan lisätään ankara sensuuri kritiikkiä ja toisinajattelijoita kohtaan, valheet lusikoidaan ilman pureksintaa. On sanottu, että n. 30 % ihmisistä voidaan helposti aivopestä valtanarratiivilla, 40 % ihmisistä ovat kahden vaiheilla, mutta tottelevat kuitenkin ollakseen ”voittajien” puolella ja vain n. 30 % taistelee joukkopsykoosia vastaan. Aivan loistavia kommentteja on lausunut psykologi ja tilastotieteilijä, belgialainen Mattias Desmet, University of Ghent. Hänen kirjoittamiaan artikkeleita voi löytää internetistä useita – ainakin vielä.

  5. Jari Jääskeläinen

    Kiitos tästä kokonaisuutta avaavasta blogista. Moni asia on avautunut Patmos blogien kautta ja raamatun valossakin yhtymäkohtineen siitä miten lähellä lopun aikoja ollaan. Surullista on taas se etteivät ihmiset suurelta osin edes halua nähdä sitä mihin ollaan menossa.