Hengellisen myllerryselämäni selkeyttäjä: rovasti Väinö E. Hyvönen – Kuusi vuosikymmentä – kuusi hengen jättiläistä osa 4a/6

SYKSYLLÄ 1963 työpöydälleni Kuvan ja Sanan toimistossa Helsingin Kruununhaassa oli jätetty ruskeassa käärepaperissa oleva paketti. Pakettiin oli kirjoitettu vastaanottajaksi kustannusyhtiön johtaja Ensio Lehtonen. Mustalla leveäkärkisellä kynällä oli nimen päälle vedetty ristit ja samalla kynällä kirjoitettu pyyhityn nimen alle minun nimeni.

Käänsin pakettia ja etsin mahdollista lähettäjän nimitietoa. Sellaista ei ollut. Siispä paketti avaukseen ja tutustuminen sisältöön.

Paketissa oli arviolta 4-5 cm:n paksuinen nippu koneella kirjoitettuja siistejä arkkeja. Käsikirjoitus, josta lähettäjä ilmeisesti toivoi syntyvän kirjan.

Ensimmäinen liuska oli yhtä riviä vaille tyhjä. Vasemmassa yläkulmassa liuskaa luki: ENSIO LEHTONEN – KUVA JA SANA.

Siirsin paperiarkin syrjään.

Kakkosarkilta luin seuraavat sanat:

Väinö E. Hyvönen
            Minua on johdatettu.
            Punavuorelta tuomiokirkkoon.

Käsitin, että – taas kerran! – joku tarjoaa käsikirjoitusta painettavaksi kirjaksi kristillisen kustantajan levitysohjelmassa.

Työhöni Kuva ja Sanassa kuului toimia sekundanttina kustantajan toimituspäällikölle Taito Seilalle. Punnitsin käsikirjoitusta ja totesin mielessäni, että jaahas, taas tarjolla on kirjaksi yksi käsikirjoitus, joka mitä ilmeisimmin kirjapainoa näkemättä palautuisi tekijälle.

Vaan eihän siinä tuolla tavalla käynyt.

Tekijä oli Kuva ja Sanalle läheinen ja arvostettu hengellinen auktoriteetti. Useamman julkaistun kirjan tekijä, ahkera artikkelien ja saarnojen kirjoittaja ja julkaisija, Ensio Lehtoselle läheinen yhteyshenkilö Suomen Siionin useisiin lohkoihin – ja Turun tuomiokirkkoseurakunnan moniansioinen pappi, teologi, nuorisotyöntekijä ja musiikin tuntija.

VÄINÖ ERLAND HYVÖNEN oli elämässäni ihminen, jollaista en ole kohdannut toista.

Väinö syntyi joulukuussa 1903 Hausjärvellä ja siirtyi ajasta taivaselämään maallisen vaelluksensa kestettyä lähemmäs 84 vuotta.

Väinön hengellisen elämän juuret löytyvät metodistisesta herätysliikkeestä.

Kirjastossani on metodistikirkon lehden Rauhan sanomien eräitä sidottuja vuosikertoja. Selatessani saan useita kertoja syyn pysäyttää sivujen tutkiminen.  Löydän, mitä olen etsimässä: eräänlaista jatkokertomusta nuoren metodistin, Väinö E. Hyvösen odysseiasta kirkossansa aina metodistista pappisseminaaria myöten.  Vihdoin olen aukeamalla, jossa kerrotaan pappiskandidaattien vihkimyksestä ja komennonjaoista palvelemaan metodistiseurakuntia Suomen niemellä ja siirtolaiskentillä.

Tuossa on kuva Väinön vihkimisestä pyhään palveluun … tuossa kuva Viipurin suunnalta, jossa Väinö palvelee alueen saarnaajien ja todistajien koulutustehtävissä … tuossa hän veljeilee Amerikasta saapuneen metodistipiispan ja tämän seurueen kanssa. Ja tuossa kuvassa papinkauluksessa Hyvönen tervehtii kirkkonsa edustajana jotakin yhteiskristillistä delegaatiota, jossa yhtenä mukana olevana on – Ensio Lehtonen.

Tiesin ja tunsin pääpiireissään, kuka ja mitä Väinö E. Hyvönen on ja tekee, kun hän erään Kuva ja Sanan toimitukseen tekemänsä visiitin puitteissa myös saapui pieneen ikkunattomaan työhuoneeseeni ja tervehti.

ELETTIIN vuotta 1963, alkutalvea.

Pakkanen paukkui ja Kuva ja Sanan Rauhankadun alamäkistä jalkakäytävää hipovat toimitustilan suuret ikkunalasit olivat huurteiset. Pakkanen huokui huonosti tilkityistä ikkunanpokista sisätilaan. Tällaisina aikoina isossa toimitushuoneessa työskentelevät kaksi tai kolme henkilöä mielellänsä työntyivät pieneen ikkunattomaan huoneeseeni paikoittuen tekemään työtänsä kuka missäkin asennossa improvisoitujen pöytälevyjen tasapainoillessa sylissä. Työkammioni oli pakkaspäivinä varmaankin konttorin lämpöisin tila – ja kesäisin kaikkein kehnoimmin ilmastoitu.

Pastori Väinö on siis työkammiossani.

Hänellä on kädessään blogin alussa mainitsemani kirjakäsikirjoitus.

Tästä pitäisi tulla kirja kunnianarvoisen kustannusliikkeenne ohjelmaan. Ensio-veli totesi aamusella puhelimessa, että sinulla olisi jo tietoa ja tuntemusta sisällöstä, kun käsikirjoitus kuulemani mukaan on kulkenut kauttasi, ja olet lukenutkin tuotteeni. Nyt kysyn veli Leolta: ottaisitko sinä työn alle tehdä käsikirjoituksestani kirjan näköinen ja saattaa se Kuva ja Sanan levitykseen vielä ennen joulumyyntiä 1964?

En voi sanoa olleeni tuossa tilanteessa tuona hetkenä kovin ilahtunut käsiini tulevasta tehtävästä.

Jos olisin selväköisesti tietänyt tunteeni puoli vuotta myöhemmin, niin olisin päästänyt ilohuudon saatuani tällaisen työhaasteen.

Nyt tyydyin vain kiittämään luottamuksesta, ja sovittiin seuraava kohtaaminen pari viikkoa tästä hetkestä edempänä.

Vielä samana iltana otin työn alle Hyvösen käsikirjoituksen.

Koin todellisen elämyksen.

Koin myös surun kohtauksia.

Lukemani teksti oli paikoittain kuin saarnatuolista luettavaa sunnuntain sanaa. Jonkun itsessään syvästi dramaattisen tapauksen kerronta ei ollut sitä, mitä se olisi voinut olla esimerkiksi kasvoista kasvoihin juttelussa.

Jatkoin työtäni tehden luetusta tekstistä kaksi niin sanottua toimituspöytäkirjaa.  Yhdessä kokosin mielipiteitäni siitä mitä muuttaisin, mitä poistaisin, mitä lisäisin olemassa olevaan – ja miten lyhentäisin tekstejä, totuus kun oli, että kirjan tuottaminen tapahtuisi määrättyjen kustannusarvojen sisäpuolella. Myyntihinta ei saisi kohota esteeksi laajemmalle kirjan leviämiselle.

Olin sopinut tekijän kanssa kohtaamisen Rauhankadulla kaksi viikkoa työni alkamisen jälkeen.

Eläydyin tekemiseen siinä määrin, että sain työn valmiiksi viikossa. Sovimme uuden päivämäärän kohtaamiselle.

Hyvönen saapui.

Ennen kuin sinä, Leo, levität eteemme oman työsi tuloksen, niin saisinko esittää sinulle, mitä olen tahollani työstänyt?

Totesin olevani hyvin halukas ehdotettuun työskentelymalliin.

Etenimme seuraavasti: Avasimme kumpikin käsikirjoituksen ensimmäisen tekstisivun, ja Hyvönen alkoi lukea toimittamaansa lyhennettyä versiota käsikirjoituksestansa.

Etenimme kahden painoaukeaman verran … jatkoimme seuraavalla kahdella aukeamalla … siihen päättyi niin sanottu johdantoluku.

Istuin äänettömänä.

Hyvönen kysyi mielipidettäni. Vaikenin ja pyysin, että jatkaisimme lukemista ja tekstien vertailuja vielä toisen tovin, ja sitten ilmaisisin mielipiteeni.

Näin tapahtui.

Ja sitten olin väistämättömän todellisuuden edessä.

Totesin innostuneesti ääneni samalla kuvastaessa ihmetystä:

Veli pastori Hyvönen: miten on mahdollista, että sinun versiosi ja minun tekemäni toimitustyön tulos ovat lähes rinnakkaisia!

Muistan hymyn kirjailijapapin kasvoilla.

Ja sanansa:

Me elämme ja teemme työtä samassa Hengessä! Meissä elää sama Hengen palo! 

Jatkoimme työskentelyä käsikirjoitusten parissa.

Yhtäkkiä Hyvönen ojensi kätensä ja kosketti käsivarttani, katsoi minuun ja sanoi:

Tämä yhteys meidän välillemme on suunniteltu taivaallisissa ennen aikojen alkamista.

Parituntinen vierähti erikoisessa Hengen hallitsemassa suorastaan pyhässä tilassa: oli rakentavaa ja ylentävää tehdä työtä Pyhässä Hengessä – ja samalla kokea, ettei työn tekemiseen liittynyt mitään erityistä alkamisen tai lopettamisen aikataulua – me, hengellinen isähahmo, ja minä, opetteleva opetuslapsi, liikuimme yhdessä Hengessä.   Roolimme olivat ennalta määrätyt.

Olin kokemassa jotakin ennen kokematonta.

Tuosta tilanteesta, tuosta ajallisesta hetkestä alkaen, olin saanut elämääni
”Ensio kakkosen”.

Väinö E. Hyvösen maallinen vaellus päättyi 23. huhtikuuta 1987 Turussa.  Taivasmatkaa edelsi pitkähkö sairastaminen. En ole koskaan ennen tai jälkeen nähnyt miestä, joka Hyvösen tavalla hallitsi vaikeata sairastamistaan.

Hyvönen käsitteli minua alati Pyhän Hengen käsinein – näin hän itse sanoi tekevänsä.  Hänen perhe- ja lähipiirinsä jakoivat hänen asenteensa ja tapansa suuntaani. Aloitin kirjoittaa luetteloa kaikesta, mitä Väinö E. Hyvönen suuntasi ja välitti taivaallisista elämääni. Luettelo kasvoi ja kasvoi, ja totesin, että pelkkä luettelo ei tekisi oikeutta sanojen takana olevalle valtaisalle pääomalle minuun kohdistuneita ajatuksia, sanoja, tekoja.

Yhden asian totean: Usean vuoden ajaksi Väinö E. Hyvösestä tuli sielunhoitajani.  Hänestä tuli myös henkilökohtainen oppaani, mitä tuli tapaani lähestyä evankelisluterilaisuutta ja kansankirkkoa.

Kyllä tästä, että minulla on takana metodistipappeus, on jotakin hyötyä, kun nyt saan Jumalan hyvyydestä olla oppaasi, Leo, kun laskeudut isien kirkon maille täyden evankeliumin sanoma matkalaukussasi. Olet kuin Ensio-veljemme, vain aika ja puitteet Suomen Siionissa ovat muuttuneet ja uudet, mutta tämmöinen on kolmikkomme Jumalan käsissä – yksi tuli helluntailaisuudesta, toinen metodismista, ja nyt kolmas on tullut niin sanotun täyden evankeliumin kansainvälisistä kuvioista. Kaikki me olemme tyhjiä astioita – ellei Pyhä Henki meitä täytä ja halua käyttää, ei meistä ole muuhun kuin seinänvierulle pantaviksi. 

Tällaisia sanoja Hyvönen kirjoitti minulle päivänä jälkeen edellä kuvatut tapahtumat.

Tapahtui tuona päivänä muutakin.

Minulla oli työn alla ystävämonisteen valmistaminen ja postittaminen – alku muuten siihen, mikä tänään tunnetaan Patmos lähetyssäätiön kuukausipostitusten muodossa.

Postimerkeillä frankkeerattuja kirjeitä lähti muutama sata, ja niitten nostattamalla rukoustyö- ja mammonatuella maksettiin eräitä lähetysaktioita – tuohon aikaan muistaakseni Afrikan Kongossa, jossa työskenteli suomalainen naislähetti.

Minulla on jäljellä kappale edellä mainittua monistetta. Tämän blogin päätteeksi lähetekirjeen teksti:

Sinulle YSTÄVÄYHTEYDEN jäsenkristitty

”Jumala, me olemme korvillamme kuulleet, meidän isämme ovat meille luetelleet, mitä heidän aikanansa ja muinoin olet tehnyt. 

Kuule meitä, kun rajat ylittävässä yhteiskristillisessä YSTÄVÄYHTEYDESSÄ nyt anomme Sinua katsomaan puoleemme ja täyttämään YSTÄVÄYHTEYDEN jäsenten tarpeet niin, että he saattavat vastata YSTÄVÄYHTEYTEMME lähellä tai sen  ulkopuolella olevien afrikkalaisten hädässä elävien tarpeisiin.

Suuri on Sinun armosi Suomen köyhää kansaa kohtaan aina ollut, suuri se vielä nytkin on.

”Ei meille, Herra, ei meille, vaan Sinun nimellesi anna kunnia, sinun armosi ja totuutesi tähden.”

Meillä on vain syntiä, vanhurskautemme on kuin saastainen vaate, vaan älä meitä hylkää, riennä meitä auttamaan, sillä me olemme sangen viheliäisiksi tulleet.

Anna meille Pyhä Henkesi, särje kovat sydämemme ja opeta meitä Hengessä ja totuudessa rukoilemaan: anna meille meidän syntimme anteeksi.

Vanhurskas suuri Jumala, kukista kaikki yritykset, jotka tahtovat turmella rakasta Suomeamme. Me olemme heikot, ole Sinä väkevä meissä!

Varjele Suomen Siionia! Kylvä sen saarnatuoleista elämän sanaa, jotta kansamme paremmin kuin nyt oppisi tuntemaan Hänet, joka yksin on ”tie, totuus ja elämä”.

Valaise hallitsijamme ja auta häntä Sinun pelossasi valvomaan totuuden ja oikeuden pyhyyttä maassamme.

Vuodata Suomen ylle ja sisimpiimme se rukouksen Henki, joka etsii ja saa viisautta ja voimia Sinulta.

Armahda, Herra, kaikkia Suomen kansalaisia, niitäkin, jotka eivät Sinua tunne.

Opeta meitä kaikkia tyytymään Sinun kuljetukseesi, ylistämään Sinun pyhää Nimeäsi koetuksenkin aikoina.

”Herra, kenen tykö me menemme, Sinulla yksin on iankaikkisen pelastuksemme sana!”

Kirkasta meille yön pimeässä, että kaikki Sinun tiesi ovat armo ja totuus niille, jotka Sinua pelkäävät.

Valmista nimellesi täällä YSTÄVÄYHTEYDESSÄ särjettyjen sydänten kiitosuhri todistukseksi, että Sinä olet meidät valinnut kansaksesi ja laitumesi lampaiksi.

Käytä Sinä meitä suomalaisia kristittyjä YSTÄVÄYHTEYDESSÄKIN kukistamattoman Valtakuntasi palveluksessa.

Herra, Sinä olet meidän linnamme, me turvaamme Sinuun. Amen.

***

Arvostettu blogini lukija

Joitakin viikkoja eteenpäin blogini liikkuvat tässä Väinö E. Hyvösen maailmassa. Olet saanut tietoosi uuden nimen siinä kaikkiaan kuuden vaikuttajan luettelossa, jossa kerron niistä henkilöistä, jotka ovat tavallansa saaneet merkitä elämälleni ja vaellukselleni enemmän kuin lukemattomat toiset –  joille kaikille olen velkaa. Isä on virvoittanut minua valitsemiensa henkilöiden kautta kirkkaalla lähteen vedellä. Toisaalta Hän on sallinut aika ajoin susihenkien valtoimenaan riepottaa ja repiä. Kaikkea olen tarvinnut – ja kaikesta saan kirjoittaa. Siis: kiitos, kun seuraat blogejani.

Autuas on se kansa, jonka Jumala on Herra!  – Ps. 144:15

 

(Blogiin tehty korjaus Väinö. E. Hyvösen ikää koskevaan tietoon 29.03.2023. – Toimitus.)