Patmos-blogi

Hesari heräsi uutisoimaan Israelista, mutta jäikö jotain kertomatta?

Pasi Turunen Pasi Turunen (TM) on raamatunopettaja, toimittaja ja Patmos Lähetyssäätiön toiminnanjohtaja.
Julkaistu:

Helsingin Sanomien uutisointi Lähi-idästä on ”gift that keeps on giving”. Siinä toetutuu journalistisesti sanonta:  ”Kaikki alkoi siitä, kun Israel ampui takaisin”. Gazassa toimivien terroristijärjestöjen toiminta ei useinkaan jaksa mediaa lähemmin kiinnostaa, eikä nouse otsikoihin, mutta Israelin vastaiskut kyllä.

Tuorein esimerkki on Helsingin Sanomien juttu 5.8.2022, jossa uutisoitiin Israelin iskusta Gazaaan. Uutinen itsessään on lähinnä asiallisen kuvaileva.

Jutun erikoisin ”mauste” lienee Israelin ja palestiinalaisten konfliktin historiaa taustoittavassa osuudessa, joka näyttää nyt olevan liitettynä kaikkiin vastaaviin uutisiin tilanteen taustoittamiseksi. Siinä muun muassa yritetään selvittää lukijalle ”miten juutalaiset päätyivät Palestiinan alueelle ja Israelin valtio muodostui?” kuten eräässä alaotsikossa lukee. Sen mukaan Britannian lisäksi erilaisia suunnitelmia juutalaisvaltion toteuttamiseksi oli tehty myös natsi-Saksankin aloitteesta! Eli natsejako tulisi osaltaan kiittää nykyisestä Israelin valtiosta? Tai siitä, että ”juutalaiset päätyivät” omaan valtioonsa Palestiinaan? Mihinistoriikin sanavalinnoista mainitussa väliotsikossa herkästi myös saa sen käsityksen, että ”juutalaiset” olisivat kuin ulkopuolisina jotenkin ”päätyneet” (toisten?) alueelle.

Juutalaisia on alueella ollut toki tuhansia vuosia ja heillä on siellä ollut oma valtio kahdesti aikaisemminkin. He ovat alueen alkuperäisväestöä. Heitä on asunut alueella tuhansia vuosia. Juutalaisten kansallinen olemassaolo omassa maassa ja valtiossa on historian saatossa toistuvasti yritetty väkivaltaisesti tuhota (Babylon 586 eaa., Rooma A.D. 70). Ja toistuvasti Jumala on heitä armahtanut ja tuonut heidät kansojen seasta takaisin omaan maahansa.

Juutalaisen kansan historiallinen yhteys maahan tunnustettiin myös Kansainliiton Brittiläistä mandaattialuetta koskevassa asiakirjassa (1922), jonka johdannossa selkeästi puhutaan juutalaisen kansankodin ”uudelleen perustamisesta”:

”Tällä tavoin on tunnustettu juutalaisen kansan historiallinen yhteys Palestiinaan ja perusteet sen kansallisen kodin uudelleen perustamiselle kyseiseen maahan.” (Mandate for Palestine, Preamble).

Israel ei ole Gazan asukkaiden vihollinen. Hamas ja Islamiliainen Jihad ym ovat. Ilman näitä ihmispaholaisia yhdenkään lapsen Gazassa ei tarvitsisi kuolla raketteihin. Ilman näitä terroristeja Gazasta voisi tulla kukoistava ja menestyvä Lähi-idän ”Singapore”.

Terroristien sadat raketit eivät ole hengenvaarallisia ainoastaan israelilaisille, vaan myös gazalaisille. Vaikka Israelin ilmapuolustusjärjestelmä Iron Dome (Rautakupu) on onnistunut torjumaan 97 % Gazasta ammutuista raketeista merkittävä määrä terroristien kotikutoisista raketeista putoilee Gazan sisälle aiheuttaen vahinkoa.

Näin tapahtui lauantaina, jolloin palestiinalaisterroristien raketti putosi palestiinalaisten kotiin Gazsan pohjoisossassa surmaten seitsemän siviiliä, joukossa neljä lasta.

Joissakin kansainvälisissä uutislähteissä ennätettiin toistaa palestiinalaisten väitteitä, että uhrit olivat saaneet surmansa Israelin iskussa.

Israel kuitenkin kielsi tehneensä kyseiselle alueelle tuolloin iskuja ja julkaisi videotodisteen terroristien oman ohjuksen putoamisesta (alla).

Israelin tutkajärjestelmät saavat tarkan tilannekuvan siitä minne kaikkialle terroristien omat raketit ovat pudonneet Gazan sisällä aiheuttaen vahinkoa. Näistä media harvoin meilläkään uutisoi.

Kuten sanottu, Gazan terroristit eivät ole uhka vain Israelille, vaan myös palestiinalaisille itselleen. Alla toinen Twitter-video, jossa terroristien laukaisema raketti putoaa Gazaan. Eikö ole outoa, että suomalainenkaan media ei vaikuta olevan kiinnostunut siitä, kuinka palestiinalaisterroristit tappavat palestiinalaislapsia raketeillaan?

 


*PS Tiedän kyllä itse miten ennen holokaustia juutalaisia yritettiin neuvotella Saksasta turvaan Brittiläisten hallinnoimalle Palestiinan mandaattialueelle. Kyse ei ollut mistään natsi-Saksan suunnitelmasta juutalaisvaltion perustamiseksi, mikä ei olisi voinut vähempää Hitleriä kiinnostaa.  Hitlerin palestiinalainen partneri, Jerusalemin mufti Haj Amin al-Husseinihan fantasioi sittemmin innokkaasti Nablusiin Saksan malliin perustettavista tehokkaista tuhoamisleireistä juutalaisille ja Berliinin (jonne oli paennut) radiosta kiihotti arabiankielellä Pohjois-Afrikan arabivaltoja ”tuhoamaan juutalaiset ennen kuin he tuhoavat teidät.”

Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.

Lue ohjeet kommentoinnille

Kommentit (5)

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  1. Ujohko

    ”Eli natsejako tulisi osaltaan kiittää nykyisestä Israelin valtiosta?”

    Turunen on ilmaissut halunsa ymmärtää holokaustinkiistäjiä. Ehkäpä Turunen pääsee makuun, jos joku hänen antagonistinsa roiskaisee hänelle päin näköä halunsa koettaa ymmärtää turskaa.

    Rautalangasta:
    Jos Turunen aidosti haluaa ymmärtää niitä, jotka eivät suhtaudu historiallisiin todisteisiin tunteenpalon vääristävällä vaikutuksella, Turusen pitäisi jättää ilmaisustaan pois leimallistavat termit. Ei kommunisteistakaan käytetä asiaviestinnässä ilmaisua kommari. Sana natsi on vastaavanlainen leimallinen termi, samoin holokaustinkiistäjä. Minä esimerkiksi en ole holokaustinkiistäjä, mutta Turunen lukee minut sellaiseksi. Olen vain nähnyt ylenmäärin sellaista todistusaineistoa, joka on ajan myötä saanut minut muuttamaan käsitystäni siitä mitä on tapahtunut ja mitä ei ole tapahtunut – ja ennen kaikkea ymmärtämään miksi tiettyjä valheita rummutetaan kansakuntien tajuntaan niinkuin rummutetaan.

    Turusessa kiinnostaa tässä vaiheessa lähinnä enää se, onko hänen omassatunnossaan polttomerkki. Ainakin hänen pitäisi jo alkaa olla selvillä mikä totuus näissä asioissa on.

    • Jukka Mikkola

      Uhohko,
      Mielestäni ”natseista” on ihan perusteltua puhua tatrkoitettaessa 2. maailmansodan aikaisia kansallissosialisteja. ”Natsipouolue” on ihan yleisesti käytetty termi.
      Holokaustin kieltäminen on oma lukunsa. Täysin ”kääntäen yksikäsitteisen aukottomasti” todistettua ei liene kuin oma kokemuksemme – ei edes ruumiillinen olemassaolomme. Jotkut eivät usko Kuussa käydyn, toiset Venäjän hyökanneen Ukrainaan, kolmannet Venäjän sotivan Ukrainassa, neljännet evoluution tieteellisesti selittävän ihminen olemuksen, viidennet Jumalan olemassaoloon, kuudennet siihen , että Jumalaa ei ole….

      Tieteellisesti kuitenkin historioitsijat eivät kiistä, etteikö kansallissosialistisessa Saksassa olisi juutalaisia, romaaneja, homoseksuaaleja surmattu ja muuten ihmisyyttä vastaan rikkoen laajasti toimittu. En halua arvailla kaikkien holokaustin kieltäjien motiiveja mutta mm. Iranissa kieltäminen on uskonnollis-ideologista, ns. uusnatseissa taas lienee tarkoitus maineenpuhdistukseen. Viisaammat tuitkitoot tarkemmin.

      Jos Sinulla on ”hampaankolossa” jotain kristittyjä kohtaan, ei sosiaalinen media liene helpoin kanava asian lähestymiseen. (Harmillista sinänsä.) Jos asia oikeasti kiinnostaa, kannattaa hankkiutua keskusteluun ennakkoluulottomasti kysellen. Syntisiä kun me kaikki olemme.

      • Ujohko

        Jukka Mikkola,
        kun yleisesti käytössä oleva termi on samalla leimasana, sen käyttö itsessään on jo paikoin ongelmallista. Ongelma korostuu, kun kyseinen sana on muiden antama, siis leima siinäkin mielessä.

        Esitit listaa sellaisista salaliittoteorioista, jotka yleisesti mielletään naurettaviksi samoin kuin niihin uskovat. Näiden jatkeeksi liität holokaustin kieltämisenä tunnetun ajatusrakennelman. Ehdotan, että tässä vaiheessa palautetaan mieleen kertomus Sokeat miehet ja elefantti. Löytyy Wikipediasta.

        Me kovasti keskenämme eri mieltä olevat voisimme tällöin nähdä alkuun paitsi sokeutemme, mutta enemmän myös siitä mistä kuvittelimme jo näkevämme oleellisen. Tämä vaatisi kuitenkin nöyryyttä, yhteistyötä ja rutkasti kärsivällisyyttä. Mitä kristittyihin tulee, kyseinen prosessi voisi mukavasti myös erottaa jyvät akanoista.

        Omat lähtökohtani totuuden selvittämiseksi liittyivät määrättyihin häiritseviin ristiriitoihin, jotka vaativat lisävalaistusta. Sain huomata, että pelkästään niistä kyseleminen johti leimaamiseeni. Sehän oli tietenkin yksi häiritsevä ristiriita lisää.

        Kirjoitit myös motiiveista. Niitä on muillakin kuin mainitsemillasi tahoilla. En tiedä missä määrin tiedät niistä, mutta voi todeta, että historiallinen vääristely ja poliittiset tuomiot ovat aina kuuluneet hegemonian keinovalikoimaan. Jos hegemonian olemusta ei huomaa ja sen luonnetta ei ymmärrä, lukeutuu harhaanjohdettuihin.

  2. Ujohko

    Pasi Turunen kirjoittaa mm. ihmispaholaisista. Näin hän osoittaa lähinnä mitä maata itse on.

    Kaikki ei-kristityt ovat kristitylle evankeliumin kohteita. Jotkin organisaatiot voivat itsessään olla mitä epäkristillisimpiä, mutta silloinkaan meidän ei tulee esittää niiden jäseniä minään muina kuin lähimmäisinä.

  3. lähettiläs

    Raamatun profetiat Israelista tulevat toteutumaan joka tapauksessa. Raamattu myös ennustaa maailman kääntyvän Israelia ja myös temppeliinsä palannutta Herraa Jeesusta vastaan, mutta Herra Jeesus ottaa heistä voiton. Karavaani kulkee vaikka koirat haukku, kuten sanotaan.

    Mitä tulee Israelin ja Palestiinan väliseen konfliktiin, niin palestiinalaisilla ei ole mitään mahdollisuuksia taistella Israelia vastaan.

    Gazan ympärille rakennettu älykäs suojamuuri on lopettanut lähes kokonaan Israelin sisälle tehdyt terrori-iskut. Israelin Iron dome -ilmatorjuntajärjestelmä on ollut menestys ja tehnyt tyhjäksi palestiinalaisten umpimähkäiset raketti-iskut siviiliväestön päälle. Järjestelmää ollaan juuri vahvistamassa Iron beam -laser-tykeillä, jotka ampuvat 5 dollarin sähkökustannuksella alas raketteja sarjatulella lyhyillä ampumaetäisyyksillä. Pitkillä etäisyyksillä käytetään edelleen ohjuksia.

    Israel on kehittänyt myös parvissa toimivia droneja, jotka osaavat hyökätä terroristien päälle. Gazan yläpuolella lentää säännöllisesti droneja, jotka pystyvät lukemaan kännyköiden tekstiviestejäkin. Israel tietää, mistä uhka on tulossa ja ehtii reagoimaan siihen hyvin.

    Palestiinalaisten voimat eivät riitä tekemään sen suurempaa vahinkoa, koska Israelin sotavoimat ovat murskaavan ylivoimaiset. Koko maailman huomio on nyt Ukrainan sodassa ja Taiwanin kriisissä. EU:n tekemistä talouspakotepäätöksistä seuraa ensi talvella ennennäkemätön energiakriisi, joten EU:lla ei liene voimia keskittyä palestiinalaisten asiaan.

    Niin kauan Israelilla ei ole suurempaa hätää, kun ulkomaat eivät kerää suuria sotajoukkoja Israelin rajalle. Iran on Venäjän tuella tuonut koko ajan joukkoja Syyriaan, mutta vielä ei ole sen pahempaa tapahtunut. Jos Iran tekee ydinkokeen tai Israel saa vihiä siitä, niin sitten maailma repeää. Iran tekee tiivistä yhteistyötä Pohjois-Korean kanssa, joten mitä tahansa voi tapahtua koska tahansa.

    Tällä hetkellä Israelin suurin ongelma on, etteivät juutalaiset noudata Tooraa eivätkä myöskään usko Tooran ennustamaan Messiaaseen. Siitä tulee olemaan ne seuraukset, mistä Raamattu profetoi. Googin sota näkyy jo kaukana taivaanrannalla.