Patmos-blogi

Hetki veljesyhteyttä – ja sitten talvisota (Näitä minä muistelen #23)

Leo Meller Leo Meller on Radio Patmoksen päätoimittaja, Patmos Lähetyssäätiön perustaja ja eläkkeellä oleva toiminnanjohtaja (1971-2010).
Julkaistu:

Etsiessäni patmostyön varhaisia juuria tulin johdatetuksi tutkimaan Helsingin Saalem-seurakunnan temppelissä marraskuun 25. – 28. päivinä armon vuonna 1940 järjestetyn ”veljesyhteyskokouksen” muistiinpanoja. Helluntailaisten ”tuomiokirkossa” järjestettiin ”veljeskokous edistämään kristittyjen yhteyttä”. Aikalaiset väittävät kokouksen vaikutusta löytyvän siinä hengellisessä heräämisessä, jota sotaa käyvän ja sitten raskaan rauhan askelia kulkevassa Suomessa koettiin. 

VELJESKOKOUKSELLA oli taustansa.

Saalemin johtaja Eino I. Manninen avasi seurakuntansa tilat veljeskokoukselle tunnustaen taustojen löytyvän siinä mitä tapahtui puoli vuotta aikaisemmin Tampereella, kaupungin herätysystävällisten pappien ja saarnaajien keskuudessa.

Kyseiset hengenmiehet kutsuivat julistajia ja hengellisiä johtajia tapahtumaan, jonka päämääränä olisi ”eri piireihin kuuluvien saarnaveljien hengellisen elämän syventäminen ja keskinäinen rakentuminen”.

Hämäläisten rajojen sisäpuolella toukokuussa 1940 alkanut Pyhän Hengen työ kosketti pian myös pääkaupunkiseudun kristillisyyttä ja vaikutti lähes kaikki tunnustukselliset rajat ylittävään uudistuksen kaipuuseen. Tässä aallossa muovautui omien sanojensa mukaan myös Jumalan mies Ensio Lehtonen Pyhän Hengen täyttämään valtakuntakristillisyyteen. Jumalan Hengen suvereeni toiminta oli Lehtoselle kehto, jossa syntyi aluksi näkynä ja sitten suorana toimintana palvelutyö, joka tänään tunnetaan patmosliikehdintänä.

VELJESKOKOUKSEEN Helsinkiin kutsuttiin saapumaan Jumalan työssä olevia henkilöitä taustoihin ja tehtäviin katsomatta. Kokoustoimikunta julkaisi avoimen kutsun maan hengellisessä lehdistössä. Lisäksi toimitettiin henkilökohtaisia kutsuja kymmenille vaikuttajille. Seuraavassa kutsutekstiä:

Kokoonnumme Kristuksen seurakunnan jäseninä ollaksemme yhdessä Herran kasvojen edessä ja hengen virkeyttä ja toimiin armoa saadaksemme. Emme saavu toisiamme käännyttämään, vaan toisiltamme oppimaan ja yhteisessä uskossamme rakentumaan. Emme liioin kokoonnu kirkkokuntien ja yhtymien edustajina, vaan pyhimmästä yhteenkuuluvaisuudestamme tietoisina yksilöinä, pyytäen Herran edessä vapautua kaikista itsekkäistä sivutarkoituksista, ettemme olisi ketään vastaan, emmekä puolueellisesti ketään suosisi. Tahdomme kuitenkin olla vapaat turhasta arkuudesta, sillä: ”Missä Herran Henki on, siellä on vapaus.”

Uskoen kristittyjen yhteyden siis olevan elävän todellisuuden, emme kokoonnu sitä luomaan, vaan sitä ilmentämään ja toteamaan. Onhan Herramme tahto yhä edelleenkin, että me kaikki olisimme yhtä, johon nykyinen vakava ajankohta meitä velvoittaa.

Tervetuloa, veljet! Mutta saapukaa pienin vaatimuksin, kuitenkin Herralta paljon odottaen.

Kehotamme eri ystäväpiirejä huolehtimaan siitä, että heidän sananpalvelijansa pääsevät mukaan uutta voimaa ja virikettä saamaan. Pyydämme myös koko Suomen Siionin esirukouksia aiotun kokouksen puolesta. Helsingissä lokakuun 24. pv:nä 1940.

Allekirjoittajina olivat M.I. Kuusi, Eeli Jokinen, E.G. Gulin, Aukusti Jauhiainen, Eino I. Manninen, Peter Talikka, Oskari Jalkio, Hugh Sladen, Onni Eerikäinen, Lauri Hokkanen, Arvi Kajomaa, Niilo Suomela, Aarne Ylppö, Aatu Heiskanen.

Kutsua noudatti alun toista sataa veljeä, jotka eivät saapuneet edustamaan mitään liikkeitä tai piirejä tai seurakuntia tai kirkkoja vaan olivat saapuneet yksityisinä henkilöinä yhdessä rakentumaan pyhimmässä uskossa.

AVAJAISTILAISUUDESSA Saalem-temppelissä piti toimikunnan puheenjohtaja, veli Aatu Heiskanen tervehdys- ja linjapuheen.

Rakkaat veljet Kristuksessa!

Harrasta vanhurskautta, uskoa, rakkautta, rauhaa niiden kanssa, jotka huutavat Herraa avuksensa puhtaasta sydämestä.

Paavali, suuri saarnaaja, lausuu näissä sanoissaan (2 Tim. 2:22) työtoverilleen sen periaatteen, jonka mukaan hänen tulee uskoa harrastaa. ”Niiden kanssa,
jotka huutavat Herraa avuksensa puhtaasta sydämestä.”

Tälle periaatteelle on tämäkin veljeskokous haluttu rakentaa. Olemme antaneet yleisen kutsun eri hengellisten piirien saarnaajaveljille, jotka tahtovat Herraa avuksi huutaa puhtain, vilpittömin sydämin.

Me kokoonnumme yhteen erittäin vakavana aikana. Sodan hirmuliekit leimuavat maailmassa. Kun meidän maassamme on rauha, niin se kehottaa meitä vakavalla tavalla tulemaan yhteen veljeyttä vahvistamaan. Viime talvi yhdisti kansamme eri piirejä. Tottahan meidän evankeliumin julistajien tulisi ennen kaikkia muita tulla lähelle toisiamme. Meillä on suuri vastuu seurakunnasta ja kansastamme. Lisäksi kun tiedämme, että meitä lähellä on veljesmaita, joissa sananpalvelijat ja kristityt ovat ahtaalla, niin se kehottaa meitä erittäin vakavasti käyttämään oikein nykyaikaa.

Me sananpalvelijat tarvitsemme nyt todellista uudistusta, Pyhällä Hengellä täyttymistä. Epäuskon valta on nykyisin niin suuri, että hedelmälliseen evankeliumin työhön tarvitaan entistä enempi voimaa. 

Älkäämme, veljet, olko täällä kovin arvostelevina. Antautukaamme hiljaisella mielellä näin veljespiirinä kuuntelemaan, mitä Herra meille tahtoo sanoa.

Herra itse kokoustamme johtakoon.

Avoimen siunaustaivaan alla koettiin Suomen silloisen kristillisen historian   merkittävin yhteystapahtuma. Keskeisimpänä avainvastuullisena oli Ristin Voiton päätoimittaja, helluntailainen Ensio Lehtonen. Paria kolmea vuotta myöhemmin samainen Ensio Lehtonen oli luopunut Ristin Voiton ja Saalemin (Helsinki) tehtävistä johtaakseen ”Jumalan palvelijoitten palvelijana Suomessa” yleiskristillisen veljesyhteysaatteen juurtumista Suomen herätyskristilliseen maantietoon.

Samassa aallossa Lehtonen kirjoittautui takaisin Suomen ev.lut. kirkkoon pysyen siinä elämänsä loppuun. 

Ensio Lehtonen oli hengellinen isä ja promoottori työssä, josta pian hänen kuolemansa jälkeen 1971 muodostui nykyinen Patmos Lähetyssäätiö.

Seuraavassa kirjeessäni analysoin tarkemmin Veljesyhteyden päivillä esitettyjä näköaloja kristillisen yhteyden ja kansallemme odotetun herätyksen yhteisarvona. Kohtaamme myös ne Suomen Siionin piirit, jotka mieluummin linnoittautuivat bunkkereihinsa sen sijaan että olisivat maksaneet hintaa suomalaisesta heräämisestä.

Lue Näitä minä muistelen -kirjoitussarjan aiemmat osat täältä.

Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.

Lue ohjeet kommentoinnille

Kommentit (1)

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  1. Henri Hirvonen

    Erinomaisen ajankohtainen ja mielenkiintoinen kirjoitus.
    Samanlaista joukkoja kokoavaa veljesyhteysaatetta tarvitaan edelleen kipeästi Suomen eri herätyskristillisiin piireihin.

    Kuin Nehemian päivinä, muurit ovat hajalla ja niissä on paljon aukkoja, koska olemme liian kaukana toisista, vailla todellista veljesyhteyttä.
    Mutta nouskaamme yhdessä rukoilemaan ja rakentamaan!
    T. Henri 🤝🏻

    PS. pieni korjaus otsikkoon:
    “Hetki veljesyhteyttä – ja sitten talvisota”
    Eli tuolloin Suomessa elettiin välirauhan aikaa. Talvisota oli syttynyt vuosi aiemmin 30.11.1939