Hiekkaan kirjoitettu viesti

Sama toistui aamu aamun jälkeen. Viimein vanha mies ei voinut olla kysymättä, miksi tyttö teki noin? Miksei hän kirjoittanut viestiä paperille ja antanut tai sanonut sitä äidilleen?

Pieni tyttö ei vastannut. Hän tuijotti hiljaa ja keskittyneesti tekstinsä katoamista. Sitten hän kääntyi vanhan miehen puoleen ja vastasi:

”Minä en voi puhua äidilleni enkä antaa hänelle piirroksia tai tekstejä. Minun äitini on mennyt taivaaseen Jeesuksen luo. Rakastan ja ikävöin äitiä kovasti. Minä uskon, että aallot vievät tekstini äidilleni luettavaksi”, tyttö sanoi.

Tytön puhuessa vanhan miehen silmiin ilmestyivät kyyneleet. Mitään sanomatta hän istuutui hiekalle pienen tytön viereen. Vapisevin käsin hän piirsi hiekkaan pienen sydämen ja kirjoitti sen viereen vaimonsa nimen.

” Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus”, kirjoitti apostoli Paavali, ei kuitenkaan hiekkaan, vaan ensimmäiseen kirjeeseensä Korintin seurakunnalle. (1.Kor.13:13)

Kuolema on meille kaikille yhteinen asia. Kuolema ei tee eroa miesten eikä naisten, rikkaiden eikä köyhien, menestyneiden tai luusereiden, kansallisuuden, elintason, uskonnon eikä minkään muunkaan asian perusteella. Jokainen meistä kohtaa jonain päivänä kuoleman.

Syntiinlankeemuksessa kuolemasta tuli ihmisen pelottavin ja pahin vihollinen.

Kuolemalla ei kuitenkaan ole viimeistä sanaa. Uskosta, toivosta ja rakkaudesta kirjoittava Paavali lupaa meille edellä lainaamassani kirjeessään: ”Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema.” (1.Kor.15:26)

Miten sellainen voi olla mahdollista?

Vastaus sisältyy juuri noihin Paavalin sanoihin ”usko, toivo ja rakkaus”.

On olemassa kaksi kuolemaa.

Ihminen, jolla ei ole turvanaan Jeesuksen ansiosta meille tarjottua Jumalan armoa, on hengellisesti kuollut, vaikka eläisikin. Toisen ja samalla iankaikkisen kuoleman hän kohtaa, kun hänen vaelluksensa täällä ajassa päättyy.

Myös me, jotka uskomme, että Jeesus on meidän Vapahtajanamme ja että Jumala on Jeesuksen tähden lapsiaan armahtava Isä, kohtaamme kuoleman. Meille maallisen vaelluksemme päättyminen ei kuitenkaan ole loppu vaan uuden alku, ovi iankaikkiseen elämään.

Paavali selittää tätä edellä jo lainaamassani kirjeessään näin:

”Sillä tämän katoavaisen pitää pukeutuman katoamattomuuteen ja tämän kuolevaisen pitää pukeutuman kuolemattomuuteen. Mutta kun tämä katoavainen pukeutuu katoamattomuuteen ja tämä kuolevainen pukeutuu kuolemattomuuteen, silloin toteutuu se sana, joka on kirjoitettu: ’Kuolema on nielty ja voitto saatu.’” (1.Kor.15:53-54)

Ensimmäisen kerran luettuna Paavalin teksti saattaa avautua hieman työläästi. Jopa apostoli Pietari totesi Paavalin kirjeissä olevan ”yhtä ja toista vaikeatajuista” (2.Piet.3:16). Paavalilta löytyy kuitenkin samasta asiasta myös selkokielinen teksti:

”Kristus on kuollut puolestamme, jotta saisimme elää yhdessä hänen kanssaan.” (1.Tess.5:10).

Paavalin sanat perustuvat Jeesuksen kuolemasta, ylösnousemisesta ja iankaikkisesta elämästä antamiin moniin lupauksiin.

Johanneksen evankeliumissa Jeesus sanoo seuraajilleen: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut. Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole.” (Joh.11:25-26)

Voittoa kuolemasta luvataan jo Vanhan testamentin teksteissä. Esimerkiksi profeetta Jesaja kuvaa aikaa, jolloin Jumala repäisee kuoleman synkän viitan kaikkien kansojen yltä. Silloin ”Kuolema on nielty ainiaaksi. Herra Jumala pyyhkii kaikkien kasvoilta kyyneleet” (Jes.25:8)

Kerran siis tulee loppu, myös kuolemalle. Alkaa iankaikkisuus.

Haluammehan me olla mukana siinä joukossa, jolle Jeesus sanoo: ”Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti” (Matt. 25:34).

Siitä, millaisessa valtakunnassa Jeesuksen omat saavat kohdata ja elää aiemmin jo pois nukkuneitten rakkaittensa kanssa, kerrotaan Ilmestyskirjan luvussa 21: ”Ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt” (Ilm. 21:4).

Siunausta ja Jumalan rakkautta elämääsi, rakas ystäväni!