Patmos-blogi

Ilmaston lämpeneminen

Jouko Koistinen Patmos Lähetyssäätiön hallituksen jäsen rovasti Jouko Koistinen työskenteli kaksikymmentä seitsemän vuotta vankeinhoidossa vankilapastorina, ensin Pelson vankilassa ja sittemmin Kuopiossa, josta työstä hän jäi eläkkeelle vuonna 2020.
Julkaistu:

Ilmaston muutos on tämän ajan kuumimpia puheenaiheita. Kuumimpia jo siinäkin suhteessa, että tilastojen mukaan maapallon keskilämpötila on koko ajan kohoamassa. Suuri joukko maailman vaikutusvaltaisia johtajia on parhaillaan koolla, että keskilämpötilan nouseminen saataisiin pysymään kurissa. Mutta mikä tässä kaikessa on sittenkään ihmisten aiheuttamaa ja onko muutoksen estäminen missä määrin edes ihmiskunnan käsissä.

Maailman johtajat ovat tällä hetkellä koolla Skotlannissa Glasgowissa pohtimassa ilmastokriisiä! Kokousta pidetään ratkaisevana ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa.

Ilmastonmuutos ja tarkemmin sanottuna ilmaston lämpeneminen on totta. Tajusin sen jo 1990-luvun vaihteessa. Asuimme vuosina 1987-1992 Ruotsissa siirtolaisina Länsi-Götanmaalla. Koti-kaupungissamme Skövdessä oli pidetty joku vuosi aikaisemmin Ruotsin hiihtomestaruuskilpailut. Mutta noina vuosina, joina itse siellä olimme, emme päässeet kunnolla kertaakaan hiihtämään. Myös Etelä-Ruotsissa liikkuessani näin siellä talvellakin lumettomia paljaita rinteitä, joilla ruostuvat hiihtohissit seisoivat yksinäisinä ja toimettomina. Lumiraja oli siirtynyt vuosien aikana yhä pohjoisemmaksi.

Muistan myös, kuinka joskus 1990-luvun vaihteessa ollessamme lomalla Suomessa appivanhempieni luona Sisä-Savossa, seisoin tammikuun alkupäivinä iltamyöhään pihalla. Taivas oli täysin pilvetön ja täysi kuu loisti taivaalla. Kuitenkin oli lämpöasteita. Ihmettelin, sillä olinhan tottunut, että noissa olosuhteissa pitäisi olla paukkupakkanen.

Noista vuosista lähtien olen ollut vakuuttunut, että ilmaston muutos ja lämpeneminen on täysi fakta. Ilmasto on ainakin täällä Pohjolassa muuttumassa kovaa vauhtia lämpimämpään suuntaan. Tajusin tuon faktan jo paljon ennemmin kuin monet nykyisistä vihervaikuttajista olivat edes syntyneetkään.

Mutta siihenpä oikeastaan ainakin omassa ajattelussani nuo faktat loppuvat! Sen jälkeen ei ole enää muuta kuin teorioita, ennusteita, uskomuksia, pitkälle meneviä johtopäätöksiä, kiivailua tiettyjen ideologioiden puolesta, hysteriaa, pelottelua jne. Ainakaan itseäni ei saa mikään täysin vakuuttuneeksi, onko tämä muutos pelkästään ihmisten toiminnan aikaan samaa, vai onko kyse niistä vaihteluista, joita jopa tieteellisesti todistetusti on ollut kautta vuosisatojen ja -tuhansien.

Onhan faktaa, että keskiajalla on ollut hyvinkin lämmin jakso, ja koko maailman ilmaston lämpöennätys 56,7 astetta mitattiin Kalifornian Kuoleman laaksossa jo vuonna 1913. Tosin tuota ennätyslukemaa halutaan joiltakin tahoilta nykyään kyseenalaistaa, koska eihän se oikein sovi siihen kuvaan, jossa halutaan korostaa tämän päivän ilmaston hätätilaa! Ja onhan aikanaan ollut jopa jääkausi, jolloin tuo Glasgowkin on ollut täysin jään peitossa! Eli kyllä ilmaston historiasta totisesti löytyy suuriakin muutoksia ilman, että ihminen on niihin vaikuttanut.

Tuntuu siltä, että nykyään vedetään liian selviä johtopäätöksiä ilmastoasian suhteen. Ja nuo pitkälle menevät johtopäätökset tehdään lähinnä vihreän liikkeen taholta. Onhan toki hyvä, että Suomen luontoa on suojeltu viime vuosikymmenten aikana markkinavoimien tuholta. Näin esim. vesistömme ovat säilyneet suhteellisen puhtaina. Muistan hyvinkin luokkaretken 1960-luvun lopulla Lappeenrantaan ja siellä risteilyn Saimaalla. Selluloosatehtaat työnsivät jätteensä suoraan vesistöön ja joissakin Saimaan lahdelmissa kellui puolen metrin paksuinen monenkirjava vaahto.

Mutta kritisoin lähinnä sitä, että joiltakin tahoilta yritetään käyttää hyväksi ilmaston muutosta omien kyseenalaisten tavoitteiden ja ideologioiden saavuttamiseksi. Kun vertaan noita tavoitteita Jumalan sanan Raamatun antamiin neuvoihin, ohjeisiin ja ennustuksiin, huomaan usein valtavan ristiriidan.

Tämän ajan mantra ja muotisanahan on hiilijalanjälki. Usein on tuotu esille esim. väite, että jokainen uusi syntyvä lapsi on suurin uhka hiilijalanjäljen kasvattajana. Itse uskon kuitenkin enemmän Raamatun antamiin ohjeisiin ja periaatteisiin. Jumala sanoo sanassaan, 1. Moos. 1:28 ja 9:1: ”Olkaa hedelmällisiä ja lisääntykää ja täyttäkää maa.” Olen varma, ettei Jumala tarvitse tänä päivänä katua tuota ohjetta ja ikään kuin todeta: ”Enpä tajunnut millä vauhdilla ihmiskunta lisääntyykään, tein väärät laskelmat!” Faktahan on tänäkin päivänä, että koko ihmiskunta mahtuisi Inarin järven jäälle. (No, eri asia on toki, kestäisikö tuo jää nykyajan talvina, kun on tuo ilmaston lämpeneminen!!!). Eli ihmisiä ei ole liikaa, mutta ongelma on siinä, että tietty vähemmistö elää kerskakulutuksessa, joka rasittaa luontoa ja luonnon varoja!

Voisi ottaa esimerkkinä vielä toisen mantran, jota on hoettu jatkuvasti luonnonsuojelijoiden taholta, ja se on lihan syönti. Tämän myötä vaaditaan lehmien ja lihakarjan vähentämistä. Kautta vuosituhansien ihmiset ovat kuitenkin syöneet lihaa, ilman, että maailman lämpötila on sen vuoksi noussut tippaakaan. Jumala antoi jo Raamatun alkulehdillä liharuuan ihmisille ravinnoksi (ks. 1.Moos. 9:2,3). Lisäksi Jumala antoi israelilaisille luvan syödä lihaa ilman rajoitusta ja ilman omantunnontuskia. Jumala sanoo 5. Moos. 12:15: ”Kuitenkin saat kaikkialla porttiesi sisäpuolella teurastaa mielin määrin ja syödä lihaa, sen mukaan kuin Herra sinun Jumalasi sinulle siunaa.” Eihän se tietenkään tarkoita mitään mässäilyä, vaan Jumalan antaman ruuan nauttimista kiitollisin mielin. Ja ainakin itse luotan siihen, että Jumala, joka on koko ekosysteemin luonut, tietää, mitä luonto kestää ja mitä ei.

Ihmiskunta on myös käyttänyt monella tavalla kasveja ja puita vuosituhansien ajan hyödyksi, eikä ilmaston tasapaino ole sen vuoksi horjunut. Ymmärrän sen, että sademetsien systemaattista tuhoamista vastaan taistellaan, mutta nyt haluttaisiin ilmastoaktivistien taholta lopettaa kaikki puiden hyötykäyttö jopa omassa maassamme. Ja kaiken huippu vihreän liikkeen taholta on vaatimus julistaa ilmastohätätila maahamme. Sen ymmärtäisi, jos jossakin muualla maailmassa, esim. Aasian miljoona kaupungeissa julistettaisiin tuollainen hätätila, mutta Suomi on luonnon suhteen sittenkin yksi maailman puhtaimmista maista!

On oikeastaan helppo vetää johtopäätös, että ainut syy, miksi vihreät ovat kovasti vaatimassa ilmastohätätilan julistamista, johtuu siitä, että samalla saataisiin poikkeuslait voimaan! Jos Suomeen todellakin julistettaisiin ilmastohätätila, sen turvin hallitus voisi säätää lähes mitä tahansa lakeja. Eli se ei todellakaan tarkoittaisi sitä, että Elokapina olisi silloin saanut tärkeimmän vaatimuksensa läpi, ja enää emme näkisi mitään mielenosoituksia ja katujen valtauksia. Ei, vaan päinvastoin, koska olisi hätätila, silloin voitaisiin vedota siihen, että edes poliisi ei saisi enää puuttua ja estää heidän mielenosoituksiaan, vaatisivatpa ja tekisivätpä he mitä tahansa! Hirvittävin skenaario, joka voisi toteutua, on se, että vihreät saisivat läpi vaatimuksen ilmaston hätätilalaista. Koko yhteiskuntamme olisi sen jälkeen pahimmassa tapauksessa lähes täydellisen anarkian vallassa!

Kaikista silmiinpistävin asia koko ilmastokeskustelussa on se, että Jumala halutaan jättää täysin pois laskelmista. Luotetaan ja uskotaan yksin siihen, että ihminen pystyy ratkaisemaan kaiken. Kaikkivaltias Jumala, joka on koko universumin Luoja, tietää kuitenkin parhaiten, kuinka ongelmat pitäisi ratkaista. Mutta juuri Hänet ihmiskunta haluaa työntää täysin syrjään.

Raamattu tuo selvästi esille, kuinka Jumalan vallassa on koko luomakunta. Hän saa aikaan helteen, Hän nostattaa ukkosmyrskyt, Hänen hallussa on tuulen voima. Jumalan hallussa ovat jopa rakeiden varastot, jotka Hän on säätänyt ahdingon ajaksi, sodan ja taistelun päiväksi, Job. 38:22, 23. Kun tänään tehdään tarkkoja laskelmia ilmaston lämpenemisen kuriin saamiseksi, mitä tekevät viherpiiperot sinä päivänä, kun Herra toteuttaa neljännen vihan maljansa. Ilmestyskirjan 16. luvun jakeet 8 ja 9 sanovat: ”Ja neljäs enkeli vuodatti maljansa aurinkoon, ja sille annettiin valta paahtaa ihmisiä tulella. Ja ihmiset paahtuivat kovassa helteessä ja pilkkasivat Jumalan nimeä, hänen, jolla on vallassaan nämä vitsaukset. Mutta he eivät tehneet parannusta, niin että olisivat antaneet Hänelle kunnian!”

Johtuupa tämän päivän ilmaston lämpeneminen mistä tahansa, joko ihmisten aikaan saamista muutoksista ilmakehässä tai sitten vaan tilastollisista vaihteluista koko aurinkokunnassamme, Raamatun ilmoituksen mukaan ihmiskunta ei pysty sitä hallitsemaan. Ilmestyskirjan mukaan neljäs enkeli vuodattaa vihan maljansa aurinkoon, ei siis ilmakehään, ja niinpä auringolle annetaan valta jopa paahtaa ihmisiä tulella! Luulenpa, että tuolloin ei tarvitse poliisin hätyytellä elokapinallisia pois Mannerheimintieltä. Paahtavan kuuma asfaltti hoitaa kyllä tehtävän luonnostaan!

Suurin ja lopullisin syy koko ilmaston muutokseen niin tänä päivänä kuin lopun aikana on se, ettei anneta kunniaa Jumalalle, eikä pyydetä Häneltä viisautta ja apua asian oikeaan hoitamiseen. Jo Jesaja aikanaan ennusti saman, minkä Ilmestyskirjakin. Koko maailmaa tulee kohtaamaan tuomio ihmiskunnan syntien tähden. Niinpä ”koko maa on saastunut asukkaittensa jalkojen alla, sillä he ovat rikkoneet lait, muuttaneet käskyt, hyljänneet iankaikkisen liiton. Sen tähden kirous kalvaa maata, ja sen asukkaat syystänsä kärsivät, sen tähden maan asukkaat kuumuudesta korventuvat”, Jes. 24:5,6.

Mutta kun Kristus ottaa hallintavallan, parempaa on luvassa. Paavali kirjoittaa Roomalaiskirjeessä: ”Sillä koko luomakunnan harras ikävöitseminen odottaa Jumalan lasten ilmestymistä… Itse luomakuntakin on tuleva vapautetuksi turmeluksen orjuudesta Jumalan lasten kirkkauden vapauteen!” (Room. 8:19-21).

Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.

Lue ohjeet kommentoinnille

Kommentit (15)

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  1. Pohtija

    Olipa ilahduttavaa lukea Koistisen kirjoitus, jossa Jumalalle sään säätäjänä annetaan kunnia, ja muistutetaan, mitä auringon avulla saadaan aikaiseksi Kaikkivaltiaan käskystä.

    On ollut lämpenevä jakso käynnissä hieman viileämmän jakson päätteeksi. Ennen lopullisia paahteita, ei kannata hämmästyä, jos nyt kuitenkin vielä nähdään erityisen kylmiä talvia (”ei lopu vilu eikä hiki, ei kylmä eikä lämmin, ….ei lakkaa päivä eikä yö…”).

    Kannattanee varustautua energiakriisijaksoihin myös. Sitä aiheuttaa mm. nykyinen viherpunapolitiikka, mutta toki Kaikkivaltiaan sallimuksesta voimme joutua kärvistelemään myös pitkässä sähkökatkossa (esim. aurinkomyrskyn seurauksena) – tai jos vaikka itse säästyisimme, niin ennen pitkää hyvin todennäköisesti osa maailman väestä taas pitemmän sähkökatkonkin takia kärvistelee.

    Energia (saatavuus ja hinnat) vaikuttavat kaikkeen muuhun taloudessa. Siinä on vahva linkki köyhyyden ja nälän syntyyn ja syvenemiseen, jos suurempia ongelmia tulee. Ilmastohätätilapolitiikka ajaa asioita siihen suuntaan, että paleltumiskuolemat talvisin käyvät entistä todennäköisimmiksi. Nälänhädän uhka kasvaa myös.

    Fossiilisten pikainen pakkokorvaaminen voi johtaa lisääntyviin avohakkuisiin ja ruokapeltojen käyttöön energiapeltoina, biopolttoaineiden kysynnän räjähtäessä. Biopolttoaineiden käyttöä ei voi hirvittävän paljon lisätä. Vetytalouden vakiohaasteet selviävät kansalle taas pian. Aurinko- ja tuulienergian osuutta ei voida kasvattaa riittävän isoksi. Ilman ydinvoiman voimakasta lisäämistä ei kivihiilestä, öljystä ja maakaasusta ym. voida edes uneksia luovuttavan.

    Välillä on kuulunut puheita, joissa ilmakehän typen ja hiilidioksidin osuutta haluttaisiin reilusti vähentää ja hapen osuutta siis kasvattaa. Jos ihminen tuon hölmöyden CO2-sieppareilla ja kemiallisilla prosesseilla toteuttaisi, saataisiin pelätä sekä nälkää että hallitsemattomia tulipaloja ym. entistä enemmän.

    Jumalan suunnittelema hiilen kiertokulku on yhtä hieno kuin veden kiertokulku ja ilmakehän koostumus yhtä tarpeellinen kuin lukemattomat muut luonnon systeemit.

  2. Esa J.

    Nimimerkki ”Julkinen sana” kirjoitti osana omaa kommenttiaan että Helsingin kaupungin päätös olla tarjoamatta lihaa tilaisuuksissaan olisi ”itämaista pakanauskontoa”.

    Mitä ihmettä? Jos hra/rva Julkinen sana kutsutaan kaupungin tilaisuuteen ja siellä tarjotaan reissumiesleipää, jonka päällä on kurkkuviipale, niin eikö hän aivan hyvin voi kaivaa taskustaan ennalta ostamastaan savupalvipaketista viipaleen kyseisen tarjottavan päälle? Murhe musta poistuu, jos häntä ei kutsutakaan…?

    Aikamoista, että jokaikisessä käänteessä nähdään tilaisuus maalata pirunkuvia seinille (vanhojen kirkkomaalarien viitoittamaa tietä seuraten)…?

    • Jouko Koistinen

      Mutta voisihan Helsingin kaupunkikin laittaa sen savupalvisiivun tarjolle jo valmiiksi, niin ei kenenkään tarvitsisi sitä taskustaan kaivaa. Yhtä hyvin voisi väittää, että Helsingin kaupungin päättäjät näkevät ”pirunkuvia” siellä, missä niitä ei ole. Joka tapauksessa en itsekään ymmärrä tuota Helsingin kaupungin päätöstä!

  3. Hannu

    Mutta eikös Brasilian nykyinen presidentti Bolsanaro olekin jonkin sortin kristitty ja helluntailainenkin? Hänessä kyllä personoituu se, miten kristittykin voi väistää velvollisuutensa Jumalan luoman maailman suojelemisesta, kun hän surutta tuhoaa maapallon ”keuhkoja”, Brasilian sademetsiä ja viitannee muutenkin kintaalla puheille ilmastonmuutoksesta. Vaarallista vaan, että sellainen edesvastuuton henkilö on päässyt suuren ja merkittävän valtion johtoon. Onneksi toinen samanlainen ei tällä hetkellä ainakaan johda vielä merkittävämpää suurvaltiota.

  4. Jm

    Ilmasto vaihtelee luonnostaan ja tutkimuksia on paljonkin aiheesta mutta mediasta et tule niitä löytämään.Kaikesta hiilidioksidista mitä ilmakehään tuotetaan luonnon osuus on n. 96%.Neljä jää siis ihmisen tuottamaksi.Tätä osuutta säätelemällä ilmastolahko luulee muuttavan suunnan!Ja ilmakehässä co2 pitoisuus on n. 0,04%.Hiilidioksidi on elämän perusedellytys siis elämää ylläpitävä kaasu.Nyt tuo on elämän ja kuoleman kysymys lahkolaisille. Olisi syytä tietää että ilmastoon vaikuttaa uskomaton määrä asioita.Tietenkään jos et pysty tekemään niillä rahaa/hallitsemaan ihmisiä eihän tuollaiset suosiossa ole.Porukalla ei ole sitten yhtään lähdekritiikkiä mediaa kohtaan.Kuka käy niin hitaalla että luulee puolueettoman tiedon saavan ylenannolta,hesarilta tai muilta valtamedian propaganda sivustoilta!Jos haluaa tähän aiheeseen liittyvää tietoa niin ihan tästäkin maasta löytyy. Simo Ruoho voi kertoa asioista noin alkuun.On kyllä uskomatonta kuunnella miten pihalla suurin osa porukasta on ihan perusasioita!Kyllä tolloja pystyy aina vedättämään ja kun se tehdään pelon kautta porukka varmaan luopuu kaikesta uskoakseeen tämän maailman ilmastoprofeettoja!Uskomaton näytös oli tuo Glasgow puhujineen.Mikä ihme tätä sakkia vaivaa ettei herätä unesta!Laiskuus ehkä?

  5. Setä Koponen

    Faktahan on tänäkin päivänä, että Inarin järven pinta-ala on 1040 km2 ja maapallolla on ihmisiä n.7,7 mrd. Jokainen voi tuosta laskea mahtuisiko ihmiskunta jäälle.
    Ja vaikka mahtuisi, kertoisiko se, ”ettei maapallolla ole ihmisiä liikaa”. Tuskin he siellä suostuisivat elämään ilman ruokaa, vaatteita, asuntoja, autoja…

    • Jouko Koistinen

      Koko tämän hetkinen ihmiskunta eli n. 7,7 miljardia ihmistä mahtuisi joka tapauksessa neliön muotoiselle alueelle, jonka yksi sivu olisi noin 90 km. Jokaisella olisi silloin ”jopa” yhden neliömetrin alue käytössään. No eihän tietenkään ihmiset suostuisi asumaan sellaisissa olosuhteissa, mutta mietipä sitä, että koko muu maapallo olisi täysin tyhjä ihmisistä!!!! Eli puhe maailman liikakansoituksesta on täyttä puppua! Kyse on vain siitä, kuinka luonnonvaroja suostutaan oikeudenmukaisesti käyttämään kaikkien kesken. Valitettavasti meillä länsimaissa miljoonat lemmikkieläimetkin elävät paremmin kuin miljoonat ihmiset kehitysmaissa.

      • monarkisti

        > Valitettavasti meillä länsimaissa miljoonat lemmikkieläimetkin elävät paremmin kuin miljoonat ihmiset kehitysmaissa.

        Puhumattakaan miljoonista vainotuista! Marttyyrien Ääni kertoo heidän olosuhteistaan.

      • Setä Koponen

        Mielenkiintoinen näkemys. Varmaankin, jos puolet maapallosta, merien pinta-ala mukaan luettuna, olisi täynnä ihmisiä, silloinkin muu maapallo olisi tyhjä ihmisistä, ja liikakansoituksesta ei tarvitsisi olla huolissaan.
        Jos aletaan hahmottelemaan minkälaisen infrastruktuurin esim. länsimainen ihminen tarvitsee ympärilleen, asia alkaa hahmottua. Mutta toisaalta: elintason nousu pienentää syntyvyyttä, mikä nähdään länsimaissa. Kiinassa ja Intiassa perheiden lapsiluku on painumassa 2 kieppeille. Ja kenties esim. kasvien geenimanipulaatio tuottaa satoisempia kasveja ja maapallolla pystyy elämään enemmän ihmisiä. Suhtaudun tulevaisuuteen toiveikkaasti.

  6. julkinen sana

    Helsingin kaupungissa on julistettu ilmastohätätila ja tehty virallinen päätös kieltää lihan tarjoaminen sen virallisissa tilaisuuksissa eräin yksittäisin poikkeuksin. Vihervasemmistolainen politikointi menee jo järjettömyyksiin.

    Iltalehti, 3.11.2021: ”Lihansyönti loppuu Helsingin tilaisuuksissa mutta ei pormestarin: tässä syy. Yksi isoimmista keskustelunaiheista on ollut linjaukseen kirjattu poikkeus: lihaa voi edelleen tarjota ”perustelluista syistä” pormestarikunnan tai muun kaupungin ylimmän johdon järjestämissä korkean tason vierailuissa tai vastaavissa tilaisuuksissa. Tiimipäällikkö Johanna af Hällström kertoo Iltalehdelle, miksi tällainen poikkeus tehtiin. Hänen mukaansa kaupunki haluaa mahdollistaa sen, että pormestari tai muu ylin johto voi halutessaan tarjota esimerkiksi riistaa ulkomaisille vieraille … Helsingin kaupungin tilaisuuksissa ei siis tarjoilla 1. tammikuuta alkaen lihaa, vaan sesongin mukaista kasvisruokaa ja vastuullisesti pyydettyä lähikalaa. Kahvimaitona tarjotaan kaurajuomaa.”

    Helsingin kaupungin päätös kieltää lihan tarjoaminen on itse asiassa itämaisten pakanauskontojen tuomista kaupungin käytäntöihin. Jumala on luonut puhtaat eläimet ihmiselle ruuaksi, joten niiden syömisen kieltäminen on täysin perusteetonta. Raamatun aikana lihaa syötiin myös uhriaterialla. Pakanauskonnoissa palvotaan eläimiä jumalina, joten niiden lihaan ei saanut koskea ja epäjumalanpalvelijoilla oli sen takia vegaaniruokavalio. Paavali nuhteli kolossalaisia juuri näistä ”älä koske lihaan” -tabuista. Raamatun mukaan lihan syömisen kieltäminen tulee riivaajahengistä.

    ”Pyhä Henki sanoo selvästi, että viimeisinä aikoina jotkut luopuvat uskosta ja alkavat seurata eksyttäviä henkiä ja pahojen henkien opetuksia. He luottavat tekopyhiin valehtelijoihin, joiden omassatunnossa on polttomerkki. Nämä kieltävät menemästä naimisiin ja syömästä ruokia, jotka Jumala on luonut sitä varten, että ne, jotka tuntevat ja uskovat totuuden, nauttisivat niitä ja kiittäisivät Jumalaa. Kaikki, minkä Jumala on luonut, on hyvää, eikä siitä tarvitse hylätä mitään, kun se otetaan kiittäen vastaan.” (1 Tim 4:1-4)

    ”Jos kerran olette yhdessä Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkuvoimien ulottuvilta, miksi yhä käyttäydytte tämän maailman mukaisesti ja alistutte sellaisiin sääntöihin kuin ”älä tartu”, ”älä maista”, ”älä kosketa”? Tämä kaikkihan koskee sellaista, mikä käytön jälkeen häviää. Kysymys on vain ihmisten käskyistä ja opeista. Nämä omatekoista hurskautta, nöyryyden harjoitusta ja ruumiin kurittamista vaativat käskyt tosin näyttävät viisailta, mutta todellisuudessa ne ovat arvottomia ja tyydyttävät vain ihmisen ylpeyttä.” (Kol 2:20-23)

  7. Jukka Mikkola

    Niinpä niin.
    Olen monesti miettinyt, että tuntuu usein unohtuvan sekin, että kaiken digitalisoituminen ei ole pelkästään ystävällistä ilmastolle. Digitalisaatio jättää osan pahimmillaan ”heitteille”.

    Kun lähes kokoaikaisesti pidetään digivempaimia auki, vaaditaan suurta energiantuotonnon tarvetta. ”Jokaisesta turhasta Twiitistä ja Google-hausta sinun on tuomiopäivänä (jolloin asetettu lämpenemisraja ylitetään?) tili tehtävä”.

    Jo yksin Euroopassa lienee satoja miljoonia digivempaimia päällä ilman välttämätöntä syytä. Jo siihen tarvitaan monen suuren voimalaitoksen teho. EIkä Elokapina ole vielä majoittunut Kainuuseen sen järven vesille, jossa Terrafame suunnittelee laajokja kaivuutoimia, kun digimaailma janoaa mineraaleja: ekosysteemi siellä on vaarassa. (Tämä ei ole kannanotto Terrafameen sinänsä, eikä kaivostoimintaan sinänsä. Ei myöskään kehotus majoittua tuon järven äärelle.) Pikemminkin tämä on muistutus, että elämäntapamme on MONIN tavoin ympäristön kannalta turmiollista. Videoiden turha tekeminen ja katseleminen kuluttaa sekin ympäristöä. Mikä on turhaa, on tietysti oma kysymyksensä. Tarpeellistä ehkä kuitenkin on oletettua ja uskottua vähemmän?

    Olen itsekin ollut huolissani ympäristöstä viimeiset 50 vuotta. Viime vuosien jatkuva puhe ilmastokriisistä on kuitenkin saanut ajattelemaan asiaa laajemmin: onko suurempi kriisi ilmaston vai arvoilmaston lämpeneminen – ellei peräti kuumeneminen. On jotenkin helppo puhua yleisestä tilanteesta ja trendistä, kuin perimmäisistä asioista; tuntuu olevan vaikeampi saada esim. vanhuksille ja mielenterveyskuntoutujillle riittävää apua kuin toistella ilmastokatastrofin uhkaa ja saada satoja miljardeja velkarahaa. On vaikeampi aloittaa maailmanparantaminen sellaisesta, joka käy oman mukavuusalueen päälle kuin sellaisesta puhumisesta, joka sopii omaan älylliseen harrastuneisuuteen ja kenties omaan yhteisöllisyyteensä. ”Hyväntekijaksi” leimautuminenkin tekee egolle ”eetwarttia”.

    Rajanylitys on vaikeaa. Meillä on taipumus päästä kokemaan hyväksytyksi tulemista ja arvostuksen saamista; paljon vaikeampi tehdä sellaita hyvää, josta ei kiitosta eikä yleistä arvostusta heru. Joskus kansa tietää, joskus kansa on väärässä. Mutta joku tietää aina kaiken. Eikä palkkiotta lopulta jäädä. Moni yllättyy kerran.

    Niin kauan kun on päivä, on työtä tehtävä; tulee kerran yö, jolloin työtä ei enää voi tehdä. Suuri ei aina ole parasta saati kauneinta. Ei pidä väheksyä pienten alkujen päivää. Tarvitsemme suhteellisuudentajua.

  8. Jukka K. Piironen

    Ilmastonmuutos on vain yksi lukuisista ongelmista maailmassa, jotka koko ajan vain kasvavat ja uusia ongelmia tulee lisää. Voin luetella muutamia. Viihtyvyyden menettäminen, kun vieraslajeja tulee kokoajan lisää luontoon. Ne kulkeutuvat pääasiassa laivaliikenteen mukana eri puolilta maailmaa toisiin paikkoihin joihin ne eivät alunperin kuulu. Rikollisuuden ja väkivallan kasvu, johon ei löydy pidäkkeitä. Talousongelmat maailman laajuisesti. Aseteollisuus valmistaa yhä tappavampia aseita. Eri asteiset konfliktit lisääntyvät. Eläin ja kasvilajistoa katoaa koko ajan lopullisesti, eikä tälle kehitykselle näy loppua. Jäteongelma pahenee. Maailman merissä kieppuu useita muovijäte pyörteitä, joista lähin Ruotsin rannikolla. Maapalloa kiertää kaksi suurta avaruusromukehää. Pakolaisten määrä on kasvanut jo 100 miljoonan henkilön suuruiseksi. Huumekauppa, ihmiskauppa, laiton tavaroiden salakuljetus, verojenmaksunkierto ovat iso bisnes. Seksiteollisuus ja alkoholin valmistus ja myynti ovat myös iso bisnes. Pulaa on puhtaasta juomavedestä, ruokatarpeista, viljelysmaasta, rakennushiekasta ym. Tuntuu siltä kuin koko maailma lähestyisi luhistumispistettä. Ei ihme että Raamatussa ennustetaan: Jeesuksen paluun aikoihin kaikki ihmiset itkevät. Ihmiskunta ei kykene ratkaisemaan ainuttakaan suurta ongelmaa yrityksistä huolimatta. Vain Jumala voi pelastaa sairaan maailman.

  9. lähettiläs

    Ilmasto ei lämpeä ja maa kuivu vain hiilipäästöjen takia. Ilmasto muuttuu ja luonnonkatastrofit tulevat ihmiskunnan alati kasvavan jumalattomuuden takia. Ilmastohätätilan julistamisella yritetään viedä kansan huomio pois oikeista syistä. Herra Jeesus on tulossa ja synti poltetaan elopelloilta pois. Silloin on jumalattomilla ihmisillä todellinen hätä, kun temppeli ilmestyy Jerusalemiin. Lukekaa Ilmestyskirjaa, sillä se tulee entistä ajankohtaisemmaksi.

    “Katso: Herra hävittää maan ja autioittaa sen, runtelee sen kasvot ja lyö hajalle sen asukkaat. Samalla tavoin käy papin kuin kansankin, niin isännän kuin orjankin, niin emännän kuin orjattaren, niin myyjän kuin ostajan, niin lainan antajan kuin sen saajan, niin velkojan kuin velallisenkin. Autioksi maa autioituu, tyhjäksi se ryöstetään. Näin on Herra puhunut. Maa kulottuu ja kuivuu, maanpiiri riutuu ja kuivuu, maan lailla taivaskin riutuu. Maa muuttuu saastaiseksi jalkojen alla, sillä sen asukkaat ovat hylänneet lain, rikkoneet käskyt, tehneet tyhjäksi ikuisen liiton. Siksi kirous syö maan, sen asukkaat saavat maksaa teoistaan. Siksi maan asukkaat käyvät vähiin, vain muutama harva jää jäljelle ihmisen suvusta.” (Jesaja 24:1-6)

    “Minä näin taas uuden enkelin, joka lensi korkealla taivaan laella. Hänen tehtävänään oli julistaa ikuinen evankeliumi maan asukkaille, kaikille kansoille, heimoille, kielille ja maille. Hän kuulutti kovalla äänellä: ”Pelätkää Jumalaa ja antakaa hänelle kunnia – – hänen tuomionsa aika on tullut! Kumartakaa häntä, joka on luonut taivaan, maan ja meren ja vesien lähteet.” (Johanneksen ilmestys 14:6-7)

    • Hannu

      Arvoisa Lähettiläs!
      Eikö voisi myös ajatella, kun ihminen tekee syntiä luomakuntaa ja luontoa kohtaan, niin silläkin on seurauksensa? Kun ihminen näkee luonnon vain omien tarpeidensa tyydyttäjänä ja ottaa sieltä kaiken seurauksista välittämättä, kun talouden pitää kasvaa ja halutaan aina vain enemmän ja enemmän, niin ei se jää seurauksitta! Kyseessä oleva synti on ahneus eikä kristikuntakaan ole syytön siihen ja luonnon saastumiseen ja tuhoutumiseen.

      • lähettiläs

        Hiilipäästöt eivät ole ainoa syy ilmastonmuutokseen, mutta ovat tietenkin yksi syy, kuten sanoinkin. Onhan sekin syntiä, että ihminen turmelee luontoa, koska Jumala asetti ihmisen viljelemään ja VARJELEMAAN puutarhaansa. Sekin on syntiä, että ihminen riistää luonnovaroja yli sen kantokyvyn himoitessaan maallista vaurautta, kuten tehdään mm. Kiinassa ja Venäjällä.

        ”Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään ja varjelemaan sitä.” (1. Mooseksen kirja 2:5)

        ”Rahanhimo on kaiken pahan alkujuuri. Rahaa havitellessaan monet ovat eksyneet pois uskosta ja tuottaneet itselleen monenlaista kärsimystä.” (1. kirje Timoteukselle 6:10)

        Ilmastonmuutos on monien syiden seuraus. Ilmestyskirja profetoi samanlaisista lopun aikojen luonnonkatastrofeista, miten ennustetaan ilmastonmuutoksen vaikuttavan sään ääri-ilmiöihin. Ne ovat kuitenkin Jumala maailmaan lähettämiä vitsauksia, koska ihminen on hylännyt Jumalan ja lain. Maailmaa ei pelasteta pienentämällä hiilijalanjälkeä vaan palaamalla takaisin Jumalan luo ja tekemällä parannus synneistä. Raamattu profetoi, että ennen 1000-vuotista rauhavaltakuntaa Maa luodaan uudeksi, mikä on tarpeen lopun aikojen tuhojen korjaamiseksi. Maasta tulee paratiisi, mutta keskellä sitä on silloin myös tulinen järvi varoittamassa, mihin ihmiskunnan synnit johtivat.

        ”Neljäs enkeli tyhjensi maljansa aurinkoon, ja aurinko sai vallan korventaa ihmisiä tulellaan. Ihmiset paahtuivat kovassa helteessä mutta herjasivat Jumalaa, jonka vallassa nämä vitsaukset olivat. He eivät kääntyneet, eivät antaneet kunniaa Jumalalle. Viides enkeli tyhjensi maljansa pedon valtaistuimelle, ja pedon valtakunta pimeni. Ihmiset purivat tuskissaan kielensä verille mutta herjasivat taivaan Jumalaa tuskansa ja haavojensa tähden. He eivät kääntyneet, eivät luopuneet pahoista teoistaan.” (Johanneksen ilmestys 16:8-11)

        ”Niin kuin uusi taivas ja uusi maa, jotka minä luon, pysyvät minun edessäni, sanoo Herra, niin pysyvät minun edessäni teidän sukunne ja teidän nimenne. Ja aina uudenkuun päivänä ja jokaisena sapattina tulee koko ihmissuku, ja kaikki kumartuvat minun eteeni, sanoo Herra. Ja kun he lähtevät ulos, he näkevät niiden ruumiit, jotka ovat minusta luopuneet. Mato, joka niitä kalvaa, ei kuole, liekki, joka niitä nuolee, ei sammu.” (Jesaja 66:22-24)