Patmos-blogi

Jaana Pöllänen – Mahdottomasta mahdollista

Radio Patmos Radio Patmoksen toimittajat kirjoittavat Patmos-blogilla mielenkiintoisista aiheista ja vieraista.
Julkaistu:

Valloittava, aurinkoinen, energinen ja tunteellinen. Näillä sanoilla voisi kuvata vuoden 2000 Tangomarkkinoiden prinsessaa.

Aamukahvin äärellä

Jaanan astuessa Radio Patmoksen studioon, täyttyy tila ilolla ja syvällisellä keskustelulla.

Hänen seurassaan on hyvä olla. Tunne taisi olla molemminpuolinen, koska haastattelun jälkeen Jaana halusi jäädä vielä seuraavallekin live-tunnille mukaan – ja toki sen toiveen toimittajat toteuttivat.

Musiikilla on ollut valtava merkitys Jaanan elämässä nuoresta lähtien.
Nykyään evankelista laulaa kiitosta Jumalalle kaikesta siitä hyvästä mitä elämäänsä on saanut. On hyvä aviopuoliso ja rakkaat lapset sekä monia muita kiitoksenaiheita.

– Jumala on luonut minusta tällaisen ja haluaa minua näin käyttää. Olen ainutlaatuinen ja arvokas. Ihmiset koittaa sanoa meille kaikenlaista, mutta tärkeintä on kuunnella Jumalaa.

Olen muuten syksyn lapsi. Rakastan syksyn värejä ja tuoksuja, Jaana pohtii.

Aarteita lapsille – 101 aarretta Raamatusta

Jaana suunnittelee ja toimittaa Radio Patmokselle myös Aarteita lapsille-ohjelmia kerran kuukaudessa.

Niiden tekeminen on välillä tuntunut mahdottomalta haasteelta ja laittanut laulajan nöyrälle paikalla.

–         Tuntuu, että lastenohjelmien tekeminen on tehnyt minut hulluksi. Se on todella vaikeaa.

Käytän ohjelman teossa paljon lähdeteoksia, keskustelen ihmisten kanssa ja teen taustatyötä, niin että lapset ymmärtää sen mitä opetan. Se ei saa olla liian korkealentoista, joten haastetta tulee hyvällä tavalla.

Itsekin olen vähän lapsellinen, joten opetuksen täytyy olla ymmärrettävää myös itselleni.

Jumalan ihmettä on, että olen saanut ohjelmat kirjoitettua ja tehtyä.

Jaanaan on ottanut yhteyttä mm. aikuiset naiset, jotka yksin tai lasten kanssa aloittavat lauantaiaamut lastenohjelmia kuunnellessa. Palautteen saaminen rohkaisee ja kivahan se tottakai on, että ohjelmia kuunnellaan.

Yhteinen matka ja lasten opetus on äärettömän mielenkiintoista.

Kuuntele Jaana Pölläsen aamuvierashaastattelu:

 

Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.

Lue ohjeet kommentoinnille

Kommentit (0)

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *